tiistai 17. helmikuuta 2015

Mennään sieltä, mistä aita on matalin...

Aina ei syystä tai toisesta jaksa/voi/viitsi/pysty/kykene 
tekemään asioita viimeisen päälle hyvin. 
Eikä se taitaisi edes olla mahdollista 
tehdä kaikkia elämään kuuluvia asioita 100%:lla panostuksella. 
Kun on aika syystä tai toisesta löysäillä 
tai muuten vain helpottaa elämää, 
otetaan vanhat sananlaskut käyttöön ja mennään sieltä, 
mistä aita on matalin.
 
Oli niitä kaikille, mutta joku ehti jo napata omansa...
Viime viikonloppuna vietettiin laskiasta 
ja tokihan se tällaisessa herkkusuuperheessä tarkoittaa laskiaispullia. 
Vaikka aikaa pullan leipomiseen olisi lauantaina ollut, 
puri laiskamato sen verran tehokkaasti, 
etten jaksanut rueta taikinaa vaivaamaan. 
Nokkelana tyttönä päätin hakea paistovalmiit pullat kaupan pakastimesta 
ja tuunata niistä herkkupullat koko perheelle. 
Ilmeisesti laiskamato oli ollut liikkeellä laajemminkin vai mistä lienee johtunut, 
että lähikaupungin suurimman ruokakaupan 
pakastekaapit ammottivat tyhjyyttään kaikenlaisten pullatuotteiden osalta. 
Ei pussin pussia minkäänlaisia pullia ja elettiin vasta lauantain aamupäivää. 
Illemmalla lähdin käymään kotokylän kaupassa 
ja sielläkin viimeinen tavallinen pakastepullapussi vietiin nenäni edestä. 
Onneksi löytyi vaniljakreemipullia, 
jotka kelpasivat vallan mainiosti laskiaispulliksikin.


Hernekeitto kuuluu kai laskiaiseen, 
mutta itse paistan mieluummin makkaraa ulkoilun päätteeksi. 
Sunnuntaina suunnittelimme ensin nuotioretkeä metsään, 
mutta loppujen lopuksi päädyimme avaamaan tämän vuoden grillikauden 
ja grillasimme makkarat kotopihalla...
Mutta koska pihagrillimme on puugrilli,
 niin sehän on melkein sama asia kuin nuotio;) 
Ja hyvin meni laskiainen näinkin, 
ei mitenkään kovin suunnitellusti, 
eikä varsinkaan perusteellisesti valmisteltuna, 
mutta ihan mukavasti.
 Pitää nipottaa sitten joskus toisella kertaa.

Täällä tuulee jälleen kerran. 
Otsalamput yöksi viereen. 

6 kommenttia:

  1. Hyvä Peepee. Juuri noin pitää tehäkin. Mennä siitä, mistä aita on matalin, silloin kun se tuntuu hyvältä ja oikialta. Elämässä ei tarvi aina pingottaa sata lasissa, jos ei ole aivan pakko. Maittavat kreemipullat ja grillikauden avaus helmikuussa: "ei oo huono" sanoisi eräs tanssitaiteilija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) En edes jaksanut kehittää tästä mitään "huono ihminen"-tautia itselleni, joten tämä löysäily oli varmasti ihan paikallaan. Mukavaa viikon alkua sinne suunnalle!

      Poista
  2. Mulle on käynyt juuri samoin jonain vuonna: pullapula. Mutta kreemipullathan käyvät ihan yhtä hyvin, elleivät jopa paremmin :) Tuon grillin antimista on mekin nautittu erinäisen kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kreemipullatkin pelittivät. Toivottavasti tulevana kesänä saadaan taas kokoontua isolla joukolla puron varren "grillipileisiin":)

      Poista
  3. mä leipasin etu-käteen pullia laskiaiseks. hernekeittoa en tehny,sitä saatiin setäni tuomana.(Valiolta). makkarat nuotiolla,ehkäpä hiihtolomalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanne ois, kun pakkasessa ois aina varalla pullaa. No, meillä se toteutuu hyvin harvoin, mutta ehkä sitten joskus... :)

      Poista