sunnuntai 2. elokuuta 2015

Terassia pukkaa...

...oikein urakalla. 
Vitsailimme jo isännän kanssa, 
että meillä on kohta oma tanssilava omalla pihalla. 
Vielä pitäisi opetella valssin askeleet ja tangon taivutukset kunnolla:D 
Etupihan ruohonpläntti on pitkään mietityttänyt lähinnä siinä mielessä, 
että mitä sille tehtäisiin. 
Ruoho kasvaa, kun huvittaa ja siellä missä huvittaa. 
Nurmikko on koko ajan niin kovan kulutuksen ja käytön alla, 
ettei se yksinkertaisesti pysty kasvamaan kunnolla. 
Jossakin vaiheessa ajatukset karkasivat terasseihin. 
Mitäpäs, jos ei enää yritettäisikään saada nurmikkoa kasvamaan, 
vaan laajennettaisiin terassia ihan kunnolla. 
Ja siitä se ajatus sitten lähti... 
Olihan se aikamoista kaivamista, 
onneksi tuta pääsi apuun, niin ei mennyt koko viikkoa.
 Vielä ei ole valmista, mutta sitten kun on, niin meillä on terassi, jossa on neliöitä enemmän kuin meidän ensimmäisessä yhteisessä asunnossa oli.
Kaaos jatkukoon...
 

15 kommenttia:

  1. Mahtavan iso terassi tulossa! Loppuupahan ruohon varjelu tuolta alalta ja voi juosta vaikka sukkasillaan terdeä ympäri. Ja lyhtyjäkin mahtuu nyt vaikka satamäärin... ;) Aurinko pilkahti tänne ja toi lämpimän illan niin, että päästiin kärrylenkille. Mukavaa alkavaa viikkoa, kohta nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiäkkö, yksi ensimmäisistä ajatuksista ison terassin suhteen oli, että sinnehän mahtuu valtava määrä lyhtyjä:D

      Poista
  2. upeeta,varmasti terassille käyttöä löytyy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, se on nyt jo täynnä kaikenlaista roinaa....:D

      Poista
  3. Meillä on kaveripariskunta, jolla on pihaa 300 neliötä. Nurmikkoa on viisi neliötä ja loput terassia, joka on osittain katettu. Siellä on sitten sohvat ym. Syy oli se, että kummallakaan ei ole viherpeukaloa ja vähästä auringosta pitää vaan saada nauttia ilman pihatyövelvotteita. Terassi on ihana ja sopii heidän elämäntapaansa ihan loistavasti. Vehreäksi sen tekevät ruukku ja amppeli-istutukset ja sen viiden neliön ruusut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mahtavalta:) Meille jää ruohonleikkuuta kohtuullisesti ja ensi kesäksi pitää miettiä huolella jonkinlaisia ruukkuistutuksia terassille.

      Poista
  4. Mahtavan kokonen terassi tulosa! Varsinki tuohon ensimmäisen yhteisen asunnon kokoom verraten kuulostaa ruhtinaaliselta ;)
    Mää en hahmota neliöitä yhtään, mutta yltääkö se terassi siihen tiiligrilliin asti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä yltää. Tosin grillin paikkaa on nyt vaihdettu, mutta sinne entiselle paikalle se terassi menee. Meijän eka yhteinen asunto oli tosi pieni...

      Poista
    2. Eli teillä on koko piha myllätty uuteen uskoon ;)

      Poista
    3. Käytännössä lähes koko etupiha menee uusiksi. Kaivuri-serkku tulee taas huomenna jatkamaan myllerrystä. Poikkeahan joskus katsomassa. Viimeistään viikolla 39...:D

      Poista
  5. Wau, enpä voi muuta sanoa! Onhan teillä mahtavat rakennuspuuhat tälle kesälle, autotalli, leikkimökki ja vielä hieno terassikin. Olette superahkeria! Käsillä tekemisessä on se mahtava puoli, että näkee työnsä tulokset heti. Toivotaan hyviä terassikelejä vielä tähän elokuuhun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terassikelejä on ollut mukavasti nyt elokuussa. Mun työpanos tähän kaikkeen on ollut aika pieni. Lähinnä oon yrittänyt hoitaa tätä muuta elämää, niin saa isäntä rakennusrauhaa. Tässä kävi nyt näin, että kaikki hommat tehdään samaan aikaan. Se vain tuntui kaikista järkevimmältä, vaikka nyt täällä onkin ihan täys kaaos päällä.

      Poista
  6. Hyvä idea! Jos ajatus karkaa jo jouluun (kun eihän siihen ole enää viittäkään kuukautta), joulublogissani on sinulle tunnustus :)

    VastaaPoista
  7. Siinä mielessä ajatus karkaa joulun suuntaan, että kaikenlaisia lyhtyviritelmiä tulee mietittyä pitkin päivää, kun pihalla kulkee:D Kiitos tunnustuksesta! Käyn sen blogistasi kurkkaamassa.

    VastaaPoista