sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Oon nelivuotias...

...oppimaan innokas, sain nimen hauskimman Kaapo. 
Ei vaan Nelly. 
Mutta muuten tuo Kaapo-lastensarjan tunnusmusiikki sopii hyvin tähän päivään, 
kun olemme juhlineet meidän kuopustamme,
 keskiviikkona korkeaan neljän vuoden ikään ehtinyttä Nelly-neitiä. 
Keskiviikkoaamuna Nelly keimaili eteisen peilin edessä 
ja totesi hiuksiaan taaksepäin hulmauttaen:
 "Neljä vuotta, kylläpä minä olenkin kasvanut."


Neljä vuotias on mainiossa iässä. 
Monet taidot ovat jo varsin pitkällä 
ja ainakin omasta mielestään hän osaa jo kaikki asiat.
 Mutta samalla saan pitää sylissä vielä ihanan pientä lasta, 
joka aamuyöstä kömpii viereen sänkyyn 
ja nukahtaa lämpimänä keränä kainaloon. 


Kuopuksen osassa Nelly on saanut olla niin pieni tai iso, 
mitä milloinkin on halunnut, tilanteen mukaan. 
Väkisinkin tulee mieleen aika, 
jolloin perheemme esikoinen Kasper täytti neljävuotta 
ja oli samalla isoveli kahdelle pienelle tytölle. 
Ei tainnut äitin syliä riittää samalla tavalla mitä nyt. 
Silloin nelivuotiasta piti isona poikana, 
vaikka nyt jopa vähän hirvittää, miten pieni se "isokin" poika on ollut.
Vaikka mitäpä se jälkikäteen hirvittely mitään auttaa.
Jokainen toimii eri elämänvaiheissa sillä hetkellä käytössä olevien voimavarojen 
ja sen hetkisen tiedon ja viisauden mukaan.
Mutta silti...

Tänään oli kuitenkin Frozen-päivä. 
Sillä ei ole meilläkään vältytty joutumasta Frozen-elokuvan pienten prinsessojen, 
Elsan ja Annan, lumoihin. 
Ja oikein mainioita siskoksia nuo Elsa ja Anna ovatkin: 
sisukkaita, kekseliäitä ja toisistaan huoltapitäviä.  
Nelly pukeutui jo aamusta Nannan joululahjaksi saamaan "kuningatar-Elsa"-mekkoon 
ja alikersantti-täti täydensi varustusta "lousen-talvikkeilla",
kuten Nelly itse asian ilmaisi. 
Tiara, hansikkaat (koska Elsalla on jäävoimia), 
valtikka ja mikä parasta, korkokengät!
Päivän kuningatarta olisi ollut mukava kuvata oikein kunnolla,
mutta aamupäivän jännitys vieraita odotellessa teki tehtävänsä,
eikä yhteistyöhalua kuvaamiseen löytynyt ollenkaan.
Myöhemmin alkuillasta kysyin aivan puoli huolimattomasti,
että josko nyt äiti voisi ottaa muutaman kuvan kuningattaresta.
Vastauksena oli paljon puhuva silmäys ja kommentti: 
"Juts joo, viimeinkin sää sitä kysyit". 
Ja sitten kuvattiin.

Jäätävä pakkaspäivä sujui nopeasti ja mukavasti.
Kiitos kaikille osallisille ja kanssajuhlijoille!
Nokka kohti uutta viikkoa.

 

12 kommenttia:

  1. Ihana Frozenprinsessa teiltä löytyy, vaikka myönnän etten tiiä kyseisestä sadusta/elokuvasta (mikä ikinä sitte onkaan..) yhtään mitään, mutta ilmeisesti kovin suosittu on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me voidaan lainata sulle se elokuva, niin saat kahtua.

      Poista
  2. Onnea pikku prinsessalle ❤️ Olkoon hän vielä kauan pikku !

    VastaaPoista
  3. Kovasti oli söpö tyllerö kun mummuliini oli ommittelukäynnillä.Tahtoopa nuo isommat lapset jäädä monesti vähemmälle huomiolle,kun osaavat jo vetäytyä omiin lokeroihinsa,kuten vanhin kuulemma vaatehuoneeseen,että saa olla siskoilta rauhassa.Mutta kukin vuorollaan juhlii synttäreitään ja jospa silloin saisivat jakamattoman huomion vierailta.Toivottavasti tuo pakkanen lauhtuu -30 on kyllä turhan paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Synttärit on hyvä tilaisuus nostaa kukin vuorollaan päivän päätteeksi. Tänään pakkasta taitaa olla 25 astetta vähemmän kuin viikko sitten.

      Poista
  4. onnea ihanalle neli-vuotiaalle :)

    VastaaPoista
  5. Ihana rintsessa! Olen yllättäen täysin pihalla näistä Frozeneista :) Hyviä ajatuksia "isoudesta" ja pienuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelee Frozenia, sitä jaksaa myös aikuinen katsoa. Meillä myös isoveli on elokuvan katsonut ja hylkäsi. Frozen ei oo mikään tyllihöttöä täynnä oleva vaaleanpunainen vaahtokarkki, niin se menee kyllä pojillekin.

      Poista
  6. Onnea Nellylle. Minusta kyllä jo aika ison tuntuisellle pikkutytölle. Nuorimmainnen "kasvaa" aina muita nopeammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä sen ajan kulumisen haluaisi välillä pysäyttää, vaikka sitten toisaalta siitä nauttiikin.

      Poista