lauantai 12. toukokuuta 2018

Ennakkoäitienpäivä



Hyvää äitienpäiväiltaa minulle:) Istuskelen ulkona, ilta-auringon paisteessa ja nautin viileästä, mutta kuitenkin sopivan lämpimästä kesäillasta. Ja voi miten ihanaa onkaan, kun aivan vilpittömästi voin kirjoittaa, että nautin KESÄillasta. En mistään äitienpäivän aatonillasta tai kevätillasta, vaan aivan rellusti ja rehdisti kesäillasta linnunlauluineen, pörisevine mehiläisineen ja piipusta nousevine savunhajuineen päivineen. Välillä jopa loputtoman pitkältä tuntuneen talven jälkeen kesä on täällä ja se on paras lahja meille kaikille, juhlimmepa sitten äitienpäivää tai emme. Vuosi sitten toukokuussa ei tainnut olla yhtään näin lämmintä päivää, jotka nyt ovat hellineet meitä melkein koko viikon. Eipä niitä lämpimiä tahtonut riittää varsinaisille kesäkuukauksillekaan.

Ja ennen kuin kukaan ehtii ehdottaa käyntiä optikolla uusien silmälasien hankkimista varten tai tiedustelee onko meillä kenties käytössä edelleen viime vuoden kalenteri, niin tokihan tiedän, että äitienpäivää vietetään virallisesti vasta huomenna. Mutta meillä sitä on vietetty tänään. Tällä viikolla Puron varresa vieraili Herra Mahatauti ja sen tiimoilta osa meistä on edelleenkin siinä määrin toipilaita, ettei perinteisistä äitienpäivävierailuista mummuloihin tule huomenna koko porukalla mitään. Terveet lähtevät huomenna käymään kaukaisemmassa mummulassa iskämiehen kanssa ja minä jään toipilaiden kanssa kotiin. Toisessa mummulassa kävimme lahjaorvokit istuttamassa tänään, niin ikään mahatautivapaiden kanssa.

Äitienpäiväherkut kotona koostuivat tänä iltana jäätelösekoituksesta ja sipsisalaatista. Mahdotoman hyviä molemmat. Ja mahdottoman mukavalta tuntuu tämäkin, kun voi saunan jälkeen istua ulkona valoisassa. Päivällä aloitimme pienimuotoista pihaprojektia ja se tuntuu käsissä ja jaloissa edelleen, vaikken edes ehtinyt pitkään olla mukana. Pikku-ukko on siinä iässä, ettei vuoden ja neljän kuukauden ikä, kerkevät jalat ja veden läheisyys ole mikään ihanteellinen yhdistelmä. Kirjoittelen tästä projektista joskus toisella kertaa sitten enemmän.

Oikein hyvää ja lämmintä äitienpäivää kaikille ja kaikenlaisille äideille tänään ja huomenna!

2 kommenttia:

  1. Hyvää äitienpäivää! Meilläkin vietettiin ennakkoon. Mahtavaa, että ollaan saatu kesä tänne ja toivotaan, että jatkuisi myös kiva kelit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä voisi enempää olla kanssasi samaa mieltä näistä keleistä ja niiden jatkuvuudesta. Sitä toivotaan kaikki peukalot pystyssä.

      Poista