lauantai 2. maaliskuuta 2013

Hiihtoloman alkumetrejä

Niin se vaan potkaistiin hiihtoloma puron varresakin käyntiin.
Mitään kovin suurisuuntaisia suunnitelmia meillä ei loman varalle ole.
Koska perheen iskämieskin lomailee lähes koko viikon, 
tarkoitus olisi saada tehtyä edes pieni osa niistä 
"tehdään-sitten-kun-on-aikaa"-jutuista.
Toki myös toivomme hyviä ulkoilu- ja makkaranpaistoilmoja.
 
Uskomme vahvasti siihen, 
että lomalla voi tehdä mukavia asioita kotoa käsin,
eikä välttämättä tarvitse lähteä mihinkään kauas. 
Tämän voi myös tulkita ihan vapaasti niin,
että kateelliset täältä huutelee;)
Ehkä vähän sitäkin.
Mutta ihan tosissamme toivotamme hyviä lomareissuja kaikille, 
jotka sellaiselle ovat lähteneet ja me muut pidämme sitten kotirintamaa pystyssä:)

Viikonloppuun on tähän mennessä kuulunut hamahelmitöitä useassa erässä.
Perjantaina tytöt saivat pikkuserkun kylään ja oli hauska kuunnella sivusta,
kun lapset niin topakan tosissaan puhelivat eri asioista samalla, 
kun pienet kädet asettelivat helmiä oikeisiin paikkoihin.

Jälleen kerran myös pahvilaatikkoarmeija on vallannut olohuoneen.
Alunperin pahvilaatikoiden oli tarkoitus palvella säilytyslaatikoina,
mutta eipä niistä taida niin paljoa olla jäljellä, 
että niihin mitään voisi enää säilöä.
Olen tainnut aiemminkin kirjoittaa pahvilaatikoista,
että nehän suorastaan kutsuvat leikkimään.
Nytkin ne ovat saaneet toimia toimistona, kotina, veneenä, vesimönkijänä, 
junana, lentokoneena ja yleisenä mylläyspaikkana.

Pahvilaatikoiden parissa viihtyvät kaikki isommasta pieminpään.
Pienimmän mielestä niitä on mukava myös syödä 
(niin kuin myös hamahelmiäkin).

Ja jos pahvin syöminen kielletään,
niin aina voi säestää toisten leikkejä.

Tämän päivän ruoka oli iskämiehen tekemää:
perunamuusia, paistettua kuhaa ja hollandaisekastiketta (suoraan pussista).
Oli muuten hyvää.

Illan päätteeksi lämpesi uusi, savuamaton kiuas.
Entisen kiukaan luukusta ei nähnyt läpi,
nyt on mukavan tunnelmallista, 
kun tuli loimottaa oikein kunnolla hämärässä saunassa.

Tämmöisin puuhin etenee viikonloppu kohti sunnuntaita.
Siellä odottavatkin jo ihan uudet kujeet;)

6 kommenttia:

  1. Kotona on hyvä olla. :) Mun näkökulmasta katsoen teidän perhe reissaa alvariinsa, vastakin olitte mummolassa. Meidän perhe kun reissaa tasan kerran vuodessa sen "pakollisen" mummolareissun. ;) Meidän loma taitaa mennä ihan siinä, että kuopus saa sairastelun jälkeen nauttia pitkästä aikaa ulkoilusta, ei ole käynyt ulkona siis puoleentoista viikkoon. Ja äiti saa siivota kaappeja rauhassa sillä aikaa. ;)

    VastaaPoista
  2. Se taitaa olla tosiaan ihan näkökulmasta kiinni, onko paljon kotona vai poissa. Mua oikeastaan huvitti tuo meidän perheen "alvariinsa" reissaaminen, sillä edellisestä mummulareissusta oli kulunut melkein neljä kuukautta. Mutta toisaalta, teidän näkökulmasta me reissataan kyllä tosi usein:) Mulla on kans tarkoitus käydä kaapeja läpi loman aikana. Jotain on jo käytykin, mutta paljon on vielä jäljellä. Tänään kuitenkin mennään kahtomaan sitä Rölli-elokuvaa lasten kanssa.

    VastaaPoista
  3. Kun tulee vanhemmaksi,niin jo ajatuskin jonkinsortin pakkaamisesta tuntuu ylivoimaiselta.Joten silloin täytyy pysytellä neljän seinän sisällä.Siihen liittyy kyllä tosi iso vaara,että niinsanotusti "mökittyy" ja elämä alkaa pyöriä liian suppeissa piireissä ja se ei pitemmän päälle tuo muutakuin harmia.Näin mummona olen iloinen ,että meidän lapsenlapset käyvät päivittäin mummua moikkaamassa,olisi tosi sääli,jos näkisin heitä vain kerran pari vuodessa,Eihän siinä tule minkäänlaista mummu-pappa suhdetta puolin eikä toisin.Mutta kukin taaplatkoon tyylillään,sehän on toki vapaassa maassa sallittua.

    VastaaPoista
  4. Me yritettiin viime talvena lomailla hiihtolomaviikolla mutta juho ei osannu ollenkaan nauttia ku moto ootteli hakkaajaa ja kelejä vielä oli. Siispä tänä vuonna mennään vappuna ku kura roiskuu, mutta ku Lappiin on päästävä vähintään kerran vuojesa molempien :-)

    Hieno kiuas ja herkullisen näköstä ruokaa!

    Maija

    VastaaPoista
  5. Upeaa, että saatte lomailla koko perheellä! Oli sitten kotona tai reissussa, parasta on yhdessäolo ♥ Hieno tuo teidän uusi saunan sydän! Läpinäkyvä luukku tulisijassa on minustakin paras, vaikka kuulemma lämmitystehollisesti paras olisi umpimalli. Mutta mitä käytännöllisyyksistä - estetiikka kunniaan! Ihanaa lomaa teille - nauttikaa!!!

    P.S. Mummeli, olen aivan samaa mieltä sun kanssa.

    VastaaPoista
  6. Mummeli: Jos ei jaksa kotoa lähtä mihinkään, niin aina voi surffailla täällä nettimaailmassa:)

    Maija: Kyllä se taitaa olla niin, että töissä pitää olla silloin, kun hommia riittää. Meillä se tarkoittaa mm. sitä, että joulun välipäivät isäntä on aina töissä, kun vuodenvaihteessa pitää tehdä jos jonkinlaista inventaariota yms. en kaikkea edes tiedä. Kiva, jos pääsettä vappuna Lappiin:)

    Tiina: Enpä oo ajatellut ennen, että umpimallinen kiukaanluukku olisi lämmitystehollisesti parempi, mutta niinhän se varmasti onkin. No, nyt nautitaan sitten estetetiikasta ja pistetään muutama pökkö ylimääräistä pesään:)

    VastaaPoista