maanantai 8. heinäkuuta 2013

Lasten kesätouhuja viime viikolta

Laitanpa tähän muutaman sekalaisen otoksen viime viikolta.
Viikkoon mahtui kotiseutuviikon tapahtumia, 
joista jalkapallokoulu vei kahden vanhimman ajan kolmena päivänä.
Jalkapallon pelaamisen lisäksi lapset osallistuivat lasten olympialaisiin 
ja suurta hupia on aiheuttanut Nellyn uusi taito: zetorin äänen matkiminen.
Viikon parhaimmat hetket taidettiin kuitenkin viettää tätien parissa/kimpussa.
Alkuviikosta paikalla oli Savon täti 
ja hänen lähdettyään alkoi Alikersantti-tätin odotus,
joka palkittiin myöhään torstai-iltana. 
Täti parat:D 
Mutta heitä odotetaan aina kovasti. 
Enemmänkin kuin kovasti.
Emmy innostui tekemään saunavihtoja.
Kiinni ne laitettiin nippusiteillä,
mutta hyvin ne asiansa ajoivat.
Kuvassa on "lastenkoko".
Aikuisille oli oman kokoiset vihdat.
Kesän uintikausikin saatiin viimein avatuksi.
Puron varren aikuiset ovat sen verran vilukissoja,
että aivan alkukesästä kukaan ei ole innostunut kuskaamaan ketään uimaan.
Nytkin vesi tuntui kamalan kylmältä,
mutta eipä se nuorison uintia näyttänyt hidastavan.
Ja uni maistuu uinnin jälkeen makealta.

Hyvää yötä tai sitten huomenta,
riippuen siitä milloin tämän luette:)

5 kommenttia:

  1. Onpas teillä ollut mukavia touhuja. Se zetorin äänen matkiminen on varmasti hauskaa kuultavaa. :)

    VastaaPoista
  2. Kivoja kesätouhuja siellä puronvarressa hommaillaan !

    VastaaPoista
  3. Zetorin ääni kuulostaa jo mielikuvissa sangen hupaisalta... :D Täällä loma lähenee uhkaavasti. Kuuntelen tässä taustalla uskollisesti minua jo 14 vuotta palvelleen pyykkikoneen ääntä. Laakerivialta kuulostaa kun kodari on lingotessa melutasoltaan kirjaimellisesti KONEHUONE. Mukavaa viikon jatkoa Puron varteen!

    VastaaPoista
  4. Voi ihana saunavihta.
    Meillä vielä 13-vuotiaan tekemä saunassa... juhannukselta.
    Taitaa olla enää risukasa.
    Oisko saunan siivous ajankohtaista???-homma, jonka mielellään siirtää tai antaa muitten tehdä!!HV
    -Ja onnittelut mitalista :)

    VastaaPoista
  5. Riikuska:
    Tuolle zetorille on naurettu jo monet naurut:D

    Anneaulikki:
    Kiitos, semmoista tavallista täällä, mutta oikein mukavaa.

    Outi:
    Kuulostaa siltä, että kohta voi olla edessä pesukoneen hankinta... tai sitten muutatte kodarin nimen konehuoneeksi ja pesette pyykkiä kuulosuojainten kanssa:)

    HV:
    Kiitos. Aika äkkiä nuo vihdat näyttää muuttuvan risukasoiksi, mutta ajatus kai tärkein. Minä myös siirrän niin saunan kuin uuninkin siivousta viikosta toiseen. Molemmille ois tällä tontilla tarvetta tällä hetkellä...

    VastaaPoista