keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Mökillä sukuloimassa

Aika taas rientää siinä määrin vauhdikkaasti,
ettei ehdi bloggamaan ollenkaan.
Savon täti miehineen on pitänyt meidät kiireisinä;)
Vai voisiko olla pieni mahdollisuus,
että tilanne olisikin toisinpäin...?
No, oli miten oli,
ystäviä ja sukulaisia on ollut taas ilo tavata.
Sunnuntaina suuntasimme Toyotan nokan kohti tädin perheen mökkiä
ja vietimme siellä mukavan päivän.
 Saapumisemme jälkeen ei mennyt kovinkaan pitkä aika siihen,
että jälkikasvumme kuoriutui vaatteistaan ja loikkasi järveen.
Kohtuullisen viileä ja sateinen sää ei haitannut,
koska "järvessähän sitä kastuu kuitenkin".
Itse uskaltauduin myös uimapukuun,
mutta talviturkit ovat päällä edelleen.
Oli se vesi sen verran kyl-mää!

 Olihan se kuitenkin mukava katsoa,
kun lapset nauttivat uimisesta ja saunomisesta.
Isotäti-S huolehti, 
että lämpöä riitti ja jokainen istui lauteilla riittävän kauan.
Itsekin kävin saunassa ja vaikken järveen asti uskaltanutkaan,
niin saunominen sateen ropistessa kattoon on rentouttavaa ja hyvinkin kesäistä.

Koska osan aikaa päivästä satoi,
sisälle kehitettiin mieluisia aktiviteetteja.
Mökiltä löytyi vanha kunnon Nintendo-peli ja sen parissa aika kului.
Miesväen kurvatessa rallia,
serkkuni piti pienemmille satutuntia yläkerran parvella.
Ja sateen tauottua oli vuoro sukeltaa frisbeegolfin maailmaan.
 
Ja nälkä ei totisesti päässyt yllättämään.
Kotiin lähdön tunnelmissa Nanna kiteytti tunnelman näin:
"No nyt on ainaki saatu uija talpeeksi".
Se on kuulkaa paljon sanottu se!
 
Kiitos järven rannalla seisovan mökin isäntäväelle ja kaikille mukana olleille!
Puron varren väki kiittää ja kumartaa.
 

4 kommenttia:

  1. Kiva ja iloinen päivä meille mökkiläisillekin. On mukava nähdä lasten riemua ja että serkusten perheet viihtyvät ja voivat viettää yhteistä aikaa. Toivottavasti kukaan uskaliaista uimareista ei vilustunut.

    VastaaPoista
  2. Kukaan ei vilustunut:) Luulen, että tehokkaalla saunotuksella oli osuutensa asiaan. Vielä kotonakin muistelivat miten S heitti vettä heidän päälle:D

    VastaaPoista
  3. Onpas teillä ollut jälleen mukavaa tekemistä. Satutunti kuulosti oikein mukavalta sadepäivän tekemiseltä. :)

    VastaaPoista
  4. Pitäisi varmaan useammin sateen ropistessa kattoon kääriytyä vällyihin ja lukea hyvää kirjaa.

    VastaaPoista