maanantai 20. tammikuuta 2014

Tavallisia tammikuun touhuja

Kameran hajoaminen vaikuttaa postaustahtiin heikentävästi.
Kun kuvaaminen on isännän puhelimen varassa,
kaikki spontaanius on hävinnyt.
Omalla luurillani voi ainoastaan soittaa ja kuuluvuus on kuulemma heikko,
joten enää ei voi pitkin päivää räpsiä lapsista päättömiä kuvia niin kuin ennen:)
Toivomus olisi, että tähän kamera asiaan saataisiin jonkinlainen selvyys lähiaikoina.
Takapihan terijoensalavien viimeinen palvelus
Mitä sitten kuuluu Puron varteen?
Tavallisia tammikuun touhuja.
 Pakkanen löysi viimeinkin tiensä meille ja onkin paukkunut oikein kunnolla.
Leivinuuni on lämmennyt ahkerasti, samoin sauna.

Viikonloppuna juhlittiin oikein urakalla,
kun lauantaina serkkupoika vietti häitään 

ja sunnuntaina meidän Nelly-neiti piti "juhlavastaanoton" 
saavutettuaan kaksivuotiaan korkean iän.

Maisemat ovat tällä hetkellä huikaisevan kauniita,
kun valkoisena kimaltavat puut hohtavat kilpaa sinisen taivaan kanssa
ja kaiken kruunaa kauan kaivattu auringonpaiste.


 Uusi viikko on alkanut täysin vanhoin kujein,
paitsi lapsille, jotka ovat päässeet taas kukin vuorollaan 
Savon-tätin huomaan mummulaan yökyläilemään.

Koittakaahan pysyä sulina.
Pipo päähän ja nokka kohti kevättä.

11 kommenttia:

  1. Nyt multakin on hävinnyt se "hauska"-vaihtoehto, vaikka tähän saakka se on näkynyt... ;)

    Teitkö itse tuon prinsessakakun? :)

    Täälläkin on ollut kunnon talvi pakkasineen, vaan eipä tuo ole menoa haitannut. Pojat ovat ulkoilleet 23 asteen pakkasellakin - ja myös pyöräilleet 3 km päähän harrastuksiinsa. :) Vähän vaan enemmän vaatetta päälle, niin hyvin on tarennut. Mulla on jäätyneet pyörän jarrut, mutta mää jarrutan hiissaamalla toista jalkaa maata pitkin. ;) Siinä jalassa kun ei ole muutenkaan enää tuntoa, niin se kelpaa jarrutukseen oikein hyvin. :D On kyllä ihanaa, kun on talvi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mää taisin selvittää sen arvoituksen, miksi tuo "hauska" välillä näkyy ja välillä ei. Nimittäin nyt taas näkyy. Jokaisessa koneessahan voi itse säädellä, minkä kokoisena haluaa tekstiä lukea ja kuvia katsella. Pienemmäksi tekstiä saa painamalla yhtäaikaa Ctrl ja - , isommaksi taas Ctrl ja + . Huomasin vain, että kun teksti on tietyn kokoinen, niin se "hauska" näkyy tuossa, mutta jos laitan sitä omalta koneeltani pienemmäksi tai isommaksi, niin se katoaa. Eli se ei ole blogin asetuksista kiinni, vaan ainoastaan lukijan oman koneen asetuksista. Tiedoksi tämä vaan niille, jotka tätä ovat kommenteissa ihmetelleet. :)

      Poista
    2. Kiitos teknisistä tiedoista! Tämä oli mullekin ihan uusi tieto. Siinä vaiheessa, kun muutin blogin ulkomuotoa enemmän talviseen suuntaan, niin säädin leveyksiä isommiksi kuin ennen ja ajattelin, että se auttaisi "hauska"-vaihtoehdonkin näkymiseen. Mutta tässäpä nyt tuli vinkkiä kaikille, että tarkisteteaan omien koneiden asetuksia myös, jos kaikki sivut ei näy kunnolla.

      Joo, tein kyllä täytekakun itse. Ohje on Ullan Unelmakakut kirjasta ja päällinen on kaulittua sokerimassaa. Tykkään käyttää mieluummin sokerimassaa mitä marsipaania, koska omaan suuhun sokerimassa maistuu paremmalta. Mutta toisilla se on just toisin päin eli marsipaania ei voita mikään:)

      Pojat on kyllä reippaita, kun pyöräilevät pakkasellakin. Mutta varustekysymyshän se suurimmaksi osaksi on. Nämä nykyajan pyörät vaikuttavat olevan sellaisia, että niissä esim. vaihteet tai just ne jarrut jäätyvät talvella. Kasperin pyörässä on ollut tätä ongelmaa paljonkin.

      Sulla on mustanhuumorin lahja. Voi hyvänen aika tuota sun "jarrujalkaa". Mutta kyllä, on mukavaa, kun on talvi.

      Poista
  2. Pakkanen paukkuu mukavasti, mutta onneksi sisällä on lämmintä. Teillä leivinuuni vielä lämmittää ihanasti. Kauniita nuo juhlien "koivukynttilät". Tiedätkö, onko ne itse tehty vai hankittu jostain? Meillä lähestyy ensimmäiset synttärijuhlat. Onhan niihin aikaa vielä melkein kaksi kuukautta, mutta kai niitä pitää jo alkaa suunnittelemaan. :) Onhan se merkittävä tapaus äidillekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän leivinuunin ainut huono puoli on sen sijainti, koska se ei sijaitse keittiössä vaan takkahuoneessa. Mutta siihen aikaan, kun tämä meidän koti on rakennettu, on melkein kaikkiin taloihin tehty erillinen takkahuone. Nykyään on minusta paremmin, kun takka saa kunniapaikan yleensä olohuoneesta, keskellä taloa, jolloin lämpökin jakaantuu paremmin.

      Koivukynttilänjalat olivat häissä kauniita koristeita ja puuta oli muutenkin käytetty kattauksien koristeina. Mulla on se käsitys, että ne on tehty itse. Jos sulhasen äiti näkee tämän kommentin, niin voi varmaan varmentaa asiaa täällä...;)

      Ensimmäisissä synttärijuhlissa on se hyvä puoli, että sankari itse ei vielä osaa esittää suurempia vaatimuksia juhlista tai lahjoista. Äiti voi vapaasti käyttää tai olla käyttämättä luovuuttaan. Mutta toki ensimmäiset synttärit on iso merkkipaalu: vauvavuosi on takana ja edessä elämää pikku taaperona.

      Poista
  3. Kiitos kivasta viikonlopusta purolaisille! Kakku ynnä muut herkut olivat todella maittavia ja niitähän myös syötiin! Nyt alkaa normiarki. Tähän saakka on menty joulun jälkimainingeilla, mutta nyt taitaa olla aika suunnata nokka kohti tätä vuotta. Hyvää viikon jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt viimeistään on aika suunnata ajatukset tähän vuoteen. Oli mukava, kun olit taas täällä. Aika menee niin äkkiä...

      Poista
  4. Juhlallinen viikonloppu tosiaan ja juhlittavat ihmiset myös läheisiä ja mukavia.Talvi paiskasi heti kunnon otteella päälle ja vesikelien jälkeen on totutteleminen tähän tyypilliseen Tammikuuhun vaikeaa.Nyt vain tyynen rauhallisesti kohti kevättä ja arkisten aherrusten kanssa talvi taittuu huomaamatta ja päivät pitenevät vauhdilla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi päivät pitenevät. En muista milloinkaan odottaneeni kevättä niin paljon kuin nyt.

      Poista
  5. Pipo päähän ja nokka kohti kevättä. Siinä olit, Päivi, oikein osuvasti sanonut. Tämä tammikuu on aina niin mahottoman pitkä ja pimiä kuukausi. Kunhan päästään helmikuuhun niin päivän piteneminen jo selvästi näkyy ja aurinko voittaa päivällä pakkasen. Meilläkin on vuoro päivinä lämmitetty takkaa ja leivinuunia ihan vain lämmityksen vuoksi. Tuo takan lämpö on jotenkin niin erilaista ja mukavaa näin pakkasella. Joten Pipo päähän ja........

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivän piteneminen on ihan mahtavaa. Minä tykkään myös siitä lämmöstä ja tunnelmasta, jota leivinuunin lämmitys tuo tullessaan. Teillä onkin leivinuuni ja takka paraatipaikalla talossa. Meillä pitää tulla vähän sivummalle lämmittelemään.

      Poista