torstai 1. joulukuuta 2016

Joulukuun ensimmäisen taikaa

Joulukuun ensimmäisessä päivässä on jotakin erityistä. Se ei ole tietenkään sama asia kuin jouluaatto, mutta jonkinlaista kihelmöintiä ja odotusta tähänkin päivään liittyy. 
On alkamassa ainutkertainen aika vuodenkierrossa. 

Ensin ajattelin kirjoittaa tähän, että ainakin lapsiperheissä joulukuun ensimmäiseen liittyy kaikenlaista jännää. Jätin kuitenkin kirjoittamatta, koska olen ollut tätä mieltä myös silloin, kun itselläni ei ole ollut lapsia. Minusta joulukuun ensimmäinen päivä on aina ollut erityisempi päivä, mitä muiden kuukausien ensimmäiset päivät.

Tämän erityisyyden ja kihelmöinnin huomasi heti aamusella. Yleensä meillä Puron varresa herätään niin, että me iskämiehen kanssa olemme ensimmäisinä hereillä. Keitämme kahvit, syömme aikaista aamupalaa ja kaikkea muuta keski-ikäisyyden kammioon kuuluvaa, kuten alikersantti-täti tässä yhteydessä ystävällisesti huomauttaisi. Tänä aamuna Nelly neljävee kömpi viereen vielä siinä vaiheessa, kun itsekin hieroskelin unihiekkaa silmistäni. Viereen kömpimisessä ei sinällään ollut mitään ihmeellistä, mutta normaalina aamuna Nelly jatkaisi vielä uniaan hetken aikaa, toisin kuin tänään. Eikä aikaakaan, kun Emmy nousi myös ylös. Ei kuulemma nukuttanut enää, vaikka yleensä neiti kolmasluokkalaista saa käydä herättämässä vähintäänkin kolmasti ennen varsiaista heräämistä. Ja koska ei kahta ilman kolmatta, Nanna heräsi myös ilman herättämistä, omia aikojaan. Tässä vaiheessa kello näytti puolta seitsemää.
Joulukalenterit olivat olleet odottamassa jo toista kuukautta tätä aamua, joten ei sitä liian pitkään sopinutkaan nukkua. Ennen kouluun lähtöä tytöt ehtivät leikkiä leikin jos toisenkin, joten aamu tuntui varsin pitkältä (ihan hyvällä tavalla). Onneksi vitosluokkalainen nukkui normaalisti eli hyvin ja pitkään. Eivät maailmankirjat siis aivan kokonaan sekaisin menneet, vaikka oli hänelläkin kalenteri odottamassa.
 
Ylen joulukalenterin kerkesimme myös katsastaa heti aamusta. Minusta uusi joulukalenteri vaikutti aivan hyvältä, vaikka pieni (iso) nostalgikko minussa kaipaa vanhaa kunnon Tolijanteria, vielä vanhemmista joulukalentereista puhumattakaan. Yksi asia kiinnitti tuossa uudessa joulukalenterissa huomion: hirveä kiire ja hoppu. Korvatunturin joulutouhuihin liitetään toki aina kova työ ja meno ennen joulua, mutta nyt se oli minusta viety vähän turhankin kiireiseksi. Se ei tuntunut enää tonttujen touhulta, vaan enemmän ihmisten maailmaan kuuluvalta kiireeltä. Jäin miettimään onko tarpeen korostaa lasten ohjelmissakin jouluun (muka) kuuluvaa kiirettä? Eikö joulukalenteri voisi toimia juuri toisinpäin, rauhoittamalla ja levollisen letkeällä tunnelmalla.?
 
Oman joulukalenterini hankin kahden edellisen vuoden tapaan PartyLitelta. Rauhoittava tunnelma on taattu, kun sytyttää luukusta löytyvän kynttilän.

 


Joulumatka jatkukoon, nyt ihan viralllisesti joulukuun puolella.
 


 

4 kommenttia:

  1. <3 totta puhut tuosta joulukalenterista. Kiire näkyy kaikkialla ja se yletön hössötys :( joulun tärkein sanoma hankeen hukkuu,unhoittuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän siinä monesti käy, valitettavasti:( En tiedä miten tuo joulukalenterin kiireinen tunnnelma pisti erityisesti silmään (ja korvaan) tänä vuonna. Aika näyttää rauhoittuuko se siitä.

      Poista
  2. Niinpä niin - eilen vierähti yhteensä pari tuntia erilaisten joulukalentereiden kanssa askarrellessa, kirjaimellisesti :) Mukavaa joulupuuhaa. Apua, tajusin juuri, ettei itselläni ole lainkaan kalenteria... Party Lite on keksinyt oivan kalenteri-idean. Vielähän tuota ehtisi hankkia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogeissa on tänä vuonna vilahdellut jos jonkinlaisia aikuisten kalentereita. On meikkejä, koruja, ihonhoitotuotteita... Oikeastaan aika kivoja juttuja. Lapset osaavat nauttia omistaan:)

      Poista