maanantai 5. helmikuuta 2018

Toivepostaus: ajatuksia kummeista



Siitä on melkein vuosi, kun pyysin postausideoita tai -toiveita teiltä, jotka täällä Puron varresa jaksatte käydä juttujani lukemassa. Sainkin useamman hyvän idean, joista suurimman osan toteutin melko nopealla aikataululla. Yksi postausidea jäi kuitenkin toteuttamatta ja sen aika on nyt: ajatuksia kummeista ja kummiudesta. 

Syy siihen, miksi en heti tarttunut tähän silloin varsin ajankohtaiseen ideaan (kuopuksemme ristiäiset olivat samoihin aikoihin) ei johtunut suinkaan siitä, että olisin pitänyt ideaa huonona vaan päinvastoin. Koin silloin ja koen edelleen, että jos ja kun aion kirjoittaa ajatuksiani kummeista, haluan astella sanani niin, että tulen varmasti oikein ymmärretyksi. Pahinta olisi nimittäin siinä tapauksessa, että tämän postauksen jälkeen joku lastemme kummeista ajattelisi, että hän ei jollakin tapaa "riitä" meille kummina sellaisena kuin on. Tämä maailmanmeno on tällä hetkellä sellaista, että erilaisia vaatimuksia ja olettamuksia tulee meitä kohti joka puolelta. En halua, että kukaan lastemme kummeista kokisi kummiuden yhtenä vaatimuksena monien muiden joukossa. Siispä sanon tämän heti jo tähän alkuun, koska tiedän että näitä juttuja lukee moni lastemme kummeista: te kaikki todellakin riitätte ja kelpaatte. Se mitä olette ja teette omalla paikallanne, on hyvä ja iloitsemme teistä kaikista. 

Seuraan monia blogeja, joiden aihealueena on lapsiperheen elämä. Vuosien varrella bloggaajien perheet ovat kasvaneet ja hyvin usein vauvan synnyttyä on tullut vuoro lukea bloggaajan ajatuksia ristiäisistä ja kummeista. Välillä nämä kummipostaukset ovat olleet omasta näkökulmastani aika kauheaa luettavaa. Kylmä hiki otsalla olen lukenut "vaatimuslistaa", joka tulevien kummien harteille on asetettu. On haluttu, että kummi on perheen läheinen ystävä, lapsen ehdoton tuki ja turva hamaan hautaan saakka, vierailee viikottain kummilapsen perheen luona, ottaa kummilapsensa yökylään säännöllisesti, vie retkille ja lomamatkoille, ostaa kalliita lahjoja, osallistuu kaikkiin mahdollisiisn joulu-, kevät- ja mitälie juhliin, pitää yhteyttä lisäksi soittelemalla, viesteilemällä ja on myös vanhempien varaventtiili eli karauttaa apuun, kun tarvitaan lastenhoitajaa, leikittäjää ja kuuntelevaa korvaa. Eikä siinä mitään, jos jollakin on tämä tilannne, niin onneksi olkoon, mutta rehellisyyden nimissä, kuinka moni pystyy olemaan tällainen kummi? Ja tuo yllä kirjoitettu ei ole mikään liioiteltu kuvaus, vaan ihan todellisuutta. Olempa joskus lukenut sellaisenkin postauksen, jossa vanhemmat peruivat kummikutsun, kun onneton tuleva kummiehdokas oli kehdannut epäillä omia resurssejaan hoitaa kummilastaan kovin usein.

Huh, sanon minä. Minä en ainakaan ole pystynyt olemaan ylläkuvatun mittapuun mukainen kummi yhdellekään kummilapselleni. Ja toisaalta, kukaan omien kummilasteni vanhemmista ei ole koskaan edellyttänyt minulta mitään tämän kaltaista (ja he ovatkin kaikki tolkun ihmisiä), enkä myöskään minä ole omien lasteni kummeille vaatimuslistoja lähetellyt. Kummit pystyvät moneen asiaan, mutta eiväthän hekään mitään yli-ihmisiä ole. Lastemme kummit ovat joukko erilaisia, hyvin eri aloilla työskenteleviä ihmisiä. Osalla heistä on omia lapsia, osalla ei. Jokaisella on elämässään paljon kaikkea (suurimmalla osalla työtä ainakin ihan liian kanssa) ja kummius on heille yksi rooli muiden joukossa. 

Itsekin olen kummitäti useammalle ja jokaisen kummilapsen kohdalla kummius on muodostunut omanlaisekseen. Toisten kummilasteni kanssa olen enemmän tekemisissä kuin toisten. Nuorimmainen heistä on vielä ihan vauva ja vanhin sai juuri oman vauvansa. Elämää ja elämänkulkua, sitä se on.

Mitä sitten kummeista ja kummiudesta ajattelen? Kummit ovat kastejuhlassa kasteen todistajia ja tottakai olemme jokaisen kummin kohdalla toivoneet, että he pysyisivät lastemme ja koko perheemme elämässä mukana tavalla tai toisella. Tämä tapa ja toinen tarkoittaa käytännössä sitä, että elämä kulkee kulkuaan ja me kaikki siinä mukana. Välillä yhteydenpito on tiivistä, välillä ei niin kovin tiivistä. Asuinpaikat vaihtuvat ja on päivänselvää, ettei satojen kilometrien päästä lähdetä kummilapsen synttärikahveja juomaan arki-iltana. Juodaan ne sitten, kun nähdään seuraavan kerran. Ei tehdä kynnyskysymyksiä silloin, kun niitä ei ole pakko tehdä. Kummin ja kummilapsen suhde muotoutuu omanlaisekseen, mutta ei siitä pidä mitään stressiä kenenkään repiä. Kukin hoitaa kummin tehtävää oman persoonansa kautta. Toiselle sopii yksi tapa, toiselle toinen ja molempi parempi. Me vanhempina emme halua määritellä miten itse kukin kummiuttaan käytännössä toteuttaa. 

Itse ajattelen kummien olevan lapselle aikuisia ystäviä/kavereita. Vanhempien ja isovanhempien lisäksi on hienoa, jos lapsella on elämässään muitakin turvallisia aikuisia. Kirkkojärjestyksen mukaan kummien tulee olla evankelisluterilaista uskoa tunnustavia, konfirmoituja seurakunnan jäseniä (tämä aihe puuttui monista vaatimuslistoista, vaikka se on yksi niistä harvoista oikeista "vaatimuksista", joita kirkkolaki kummeille asettaa). Meidän perheen tyyliin ei kuulu kysellä keneltäkään uskon määrää ja vahvuutta. Emme ole tuomarin paikalla siinä(kään) asiassa. Lähdemme siitä ajatuksesta, että mikäli kummi ei avoimesti ja julkisesti kiellä Jumalaa, hän täyttää tämän kirkkolain pykälän. Tunnustavaa ateistia en osaisi kummiksi pyytää ja tuskin hän tehtävään suostuisikaan. On ihana ja turvalllinen ajatus, että lastemme kummit joskus rukoilevat kummilastensa puolesta. Uskon heidän niin tekevän, ei meidän semmoisia tarvitse kysellä.

Ja sitten vielä yksi asia. Meillä on viisi lasta. Onko esikoisella parhaat kummit ja kuopuksella jämät? Tähän kysymykseen voin vastata lyhyesti ja erittäin rehellisesti: ei todellakaan!!!!!!! Syyt siihen, miksi kullakin lapsella on juuri ne kummit, jotka heillä on, eivät kuulu tänne blogiin kaikille jaettaviksi. Olemme iloisia ja kiitollisia kaikista lastemme kummeista ja siitä, että he ottivat tehtäväkutsun vastaan. He kaikki ovat omalla paikallaan osa perheemme verkostoa. Annetaan kaikenlaisten kummien kukkia:) Ei reunusteta kenenkään taivalta enemmillä vaatimuksilla kuin mitä siinä jo on.

6 kommenttia:

  1. Olipa tyttöni kirjoittanut hyvin kummiasiassa,vaikka äitinä lienen jäävi näin sanomaankin.Itsellänikin on monta kummilasta ja olen sen tehtävän kokenut kunniatehtäväksi.Jokaisella kummilapsella on erityinen paikka myös kummin sydämessä.Toivottavasti myös toisinpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä kirjoitus tuntui niin tärkeältä, että sanottavaa piti pureskella aivan poikkeuksellisen pitkään.

      Poista
  2. Ihania ajatuksia ja todella hieno kirjoitus ♥ Minustakin kummius on kunnia-asia, eikä siitä pitäisi tulla kellekään rasitetta tai elämänmmittaista suoritusta. On mahtavaa, että kummiutta voi toteuttaa niin monella erilaisella tavalla. Hyvä, me kaikki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvin sanottu, hyvin me vedetään:)

      Poista
  3. Lämminhenkinen ja kypsä kirjoitus kummiudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivon mukaan osasin asetella sanani oikein.

      Poista