sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulupuu on rakennettu

...joulu on jo ovella.
 Pyhäaamu alkoi kuusen koristelemisella.
Hieman piti latvasta typistää,
jotta saatiin tähti mahtumaan.
Koristeita riitti lähes joka oksalle,
parhaimmille kaksi.
Mutta kyllä se vaan tulee joulu tupaan,
kun kuusi seisoo paikallaan:)
 Tällainen on tämän vuoden kuusi.
Ulkona vihmoo vettä 
ja on niin liukas, ettei tahdo tohtia kulkea mihinkään.
Illaksi lapsille tuli vielä kutsu koristelemaan mummulankin kuusi.
Kameran mokoma temppuili,
joten yhtään kuvaa ei tullut,
mutta mummulankin kuusi saatiin puettua 
kohtuulliseen runsaaseen jouluasuun.

Jännitystä alkaa olla selvästi ilmassa.
Sen huomaa tavallista vauhdikkaammista leikeistä ja jatkuvasta puheenpölinästä.
Ei meillä yleensäkään ole hiljaista,
mutta tällä hetkellä on koko ajan joku 
kikatus/kälätys/hihitys/nahina/nuhina päällä.
Mummulla ja pappalla soivat korvat varmaan vieläkin meidän lähdön jälkeen.
Vielä kaksi yötä pitäisi jaksaa.

Nyt talo alkaa hiljentyä.
Uunista leijailee hyvä tuoksu:
 Otettiin vähän varaslähtö ja pistettiin kinkku paistumaan jo tänään.
Ja takuulla aion maistiaiset ottaa ennen nukkumaanmenoa...:)

Rauhallista sunnuntai-iltaa!
Voikaa hyvin ja kiitokset kaikille täällä kävijöille!

8 kommenttia:

  1. Hieno kuusi, ja niin komeasti koristettu! Se on aivan totta, että kuusi tuo kyllä joulutunnelmaa. Ja se tuoksu, se on ihan parasta! Tunnelma alkaa tiivistyä. Kaksi yötä jouluun on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotus tuntuu joka paikassa. Täällä väki alkaa vähitellen olla unessa, vaikka uni ei kaikille ihan helposti näytä tänä iltana tulevan...

      Poista
  2. Ompas komea kuusi ja hienosti koristeltu. Tuo kinkkukin näyttää varsin herkulliselta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paistuvan kinkun tuoksu tuntuu ulos asti. Hieno oli kuusi teilläkin.

      Poista
  3. Voin jollakin levelillä kuvitella siellä vallitsevan suhinan.... Täällä on hitusen hiljaisempaa. Korkkasin äsken ekat kohvehdit. Ja kuinka käy kun antaa suklaalle pikkusormen..? Ähkyhän se. Kutkuttavia odotustunteja Puron varteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää vain toivoa, ettei odotustunteja tule vähän liikaakin. Suklaata on syöty ihan ähkyyn asti jo nyt. Ajattelin tänä iltana pitää vähän taukoa ja jatkan taas huomenna;)

      Poista
  4. kaunis kuusi :) miten kaipaankaan oikean kuusen tuoksua,mutta sitä ei vaan meille tule,niin kauan kuin allergisia joulua on viettämässä...onneks nuo muoviset kuusetkin ovat kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytännöllisyys menee edelle pakostakin. Ja pitäähän se joulu tulla myös allergiasta kärsivälle/kärsiville. Onneksi tosiaan nuo muovikuusetkin on nättejä, eivätkä varise:)

      Poista