Tein eilen jotakin sellaista, jota en ollut tehnyt aikoihin, itseasiassa vuosiin: vaihdoin kukkiin mullat. Mistään valtavasta urakasta ei todellakaan ollut kyse, sillä sormet riittävät aivan mainiosti laskemaan taloutemme elävät kasvit. Siinä uutta multaa ruukkuihin kauhoessa ajatukset karkasivat väkisinkin kevääseen ja kesään. Ulkona ikkunan takana maisema oli ja on edelleen talvinen, kun vuodenaikaan nähden aika ohut lumipeite peittää maan. Mutta aurinko lämmitti mukavasti kasvoja ja sai kukkien vihreät lehdet näyttämään tavallistakin vihreämmiltä. Silloin muistin, miten keväällä luonnosta löytyy lukematon määrä erilaisia vihreän värin eri sävyjä, jotka sitten kesän edetessä tasoittuvat muutamaksi syvän vihreän eri sävyksi.
Mieleen hiipi kesäkaiho. Kuinka mukavaa olisikaan mennä ulos ilman ulkovaatteiden pukemisen vaivaa. Miten hyvältä pihalla tuoksuu sateen jälkeen. Kuinka saunan jälkeen on mukava istua terassilla ja kuunnella kesäisen maalaiskylän ääniä, joita ei paljon ole. Ja parhaimpana kaikesta valo, jota riittää aikaisesta aamusta yöhön saakka. Valo, joka on joskus tuntunut jopa hieman ahdistavalta, mutta joka nykyään antaa virtaa, jaksamista ja mielen virkistystä. Koska talvi on ollut niin olematon, niin minun puolestani kevät saisi tulla ja jäädä.
Mullanvaihto toi kesäisiä ajatuksia ehkä siksikin, että samalla katselin ikkunasta pihan perälle viime syksynä valmistunutta kasvi-/kesähuonetta kohti. Siellä se odottaa, että saisi sisäänsä jotakin kasvamaan. En usko, että minusta mikään suuri viherpeukalo koskaan kuoriutuu, mutta jotakin pientä me sinne laitamme. Katsotaan, katsotaan. Ja nythän on aikaa suunnitella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti