Kesälista

Kesä saa meidät tekemään erilaisia suunnitelmia: isoja, pieniä, kalliita, ilmaisia, mahdottomia ja mahdollisia. Olen tässä toukokuun aikana lukenut useammastakin eri blogista kirjottajien tekemiä "kesälistoja", joihin he ovat hyvikin konkreettisesti kirjanneet ylös omia toiveitaan ja suunnitelmiaan tulevaa kesää silmällä pitäen. Ideaan kuuluu, että sitten syksyllä listaa tarkastellaan uudestaan ja tehdään jonkinlainen inventaario siitä, mitä mennyt kesä piti sisällään. Minusta idea vaikutti hauskalta ja päätin napata ja toteuttaa sen itsekin. Mitään kovin syvällistä toivomuslistaa en ajatellut kirjata, vaan lähinnä joitakin hyvinkin pinnallisia ajatuksia siitä,  mitä toivoisin tänä kesänä tapahtuvan. Ja nyt päätin kirjoittaa ihan vain sellaisia toiveita, jotka koskettavat minua itseäni. Toki niihin voivat liittyä lapset ja ukkokultakin, mutta pääsääntöisesti tämä on nyt oikein sellaista minäminäminä-juttua.

Kesällä 2017 toivoisin, että...

* käyn kesäteatterisssa

* istun terassilla saunan jälkeen ja nautin hiljaisesta kesäillasta/yöstä

* harrastan liikuntaa kolme kertaa viikossa

* leivon useampaan otteeseen jotakin sellaista, jota en ole ennen leiponut

* käyn ulkona syömässä

* järjestän autotallissa majailevat laatikot, jotka sisältävät lähinnä minun romujani

* grillaan paljon

Nämä toivomukset ovat laatuaan sellaisia, että niiden toteutuminen on hyvinkin mahdollista, eivätkä vaadi suuria summia rahaa, enemmänkin pienen hetken aikaa. Jatkan listaa vielä sellaisilla toivomuksilla, jotka tiedän jo valmiiksi olevan enemmän ja vähemmän epävarmalla toteutuspohjalla. Pitäähän sitä olla haaveita, jotka toteutuvat vaikka vasta parin vuoden päästä, jos niillä ei ole heti mahdollista tulla todeksi tai sitten ne jäävätkin haaveiksi.

lisäksi toivoisin, että...

* teen reissun entiseen asuinkaupunkiini Turkuun

* teen reissun Helsinkiin

* käyn konsertissa

*luen kirjan joka viikko

* vietän päivän Oulussa

* vietän päivän Jyväskylässä

Tulipas monta toivottua reissupäivää:) Ehkä se kertoo noin yleisesti jonkinlaisesta halusta irrottautua hetkeksi Puron varresta vähän kauemmas. Alkuvuosi on tullut oltua kotona varsin tiiviisti ja toki hyvästä syystä.

Aika näyttää miten kesälistat toteutuvat. Palaan näihin elokuun lopulla tai viimeistään syyskuussa. Sitten, kun tulee se tunne, että kesä on lopussa.

Olisi mukavaa lukea muidenkin kesälistoja. Idean saa vapaasti napata mukaansa, niinhän minäkin tein. Jos teet oman listasi, jätä  kommentteihin viesti, niin tulen sen lukemaan. Melkein tekisi mieleni oikein erityisesti haastaa mukaan Sininen potkari-blogin Tiina ja Mtilda-blogin MaiMa. Kirjoittakaahan hyvät naiset omat kesälistanne;) 

Aurinkoista perjantai-iltaa ja hyvää viikonloppua!

Hiuksia siellä ja täällä

Jos täältä Puron varresta jotakin varmuudella löytyy, niin hiuksia. Niitä on vaatteissa, sohvissa, lattialla, viemärissä, Eppu-vauvan nyrkeissä ja joskus myös lautasella. Kun talossa on kolme pitkähiuksista tyttöä, yksi pidempää hiusmallia kasvattava poika ja synnytyksen jälkeisestä hiustenlähdöstä kärsivä äiti, niin ei imuroitava lopu (juu, ilman hiuksiahan meillä ei olisi mitään imuroitavaa). 

Joskus käy myös niin, ettei oikea käsi tiedä mitä vasen tekee. Näin kävi meidän Nellylle muutama viikko sitten. Nelly tuli kamaristaan hyvin murheellisena ja roikotti kädessään jotakin pitkää ja vaaleaa. Kyyneleiden vieriessä poskia pitkin hän kertoi, miten hänen kätensä oli kuin itsestään ojentunut saksia kohti ja sitten toinen käsi oli halunnut kokeilla mitä tapahtuu, jos saksilla leikkaa hiuksia... No, irtihän ne lähtevät. Onneksi tuota tukkaa on siinä määrin runsaasti, että saksiseikkailua ei oikeastaan edes huomannut. Kun isosisko Nanna tuli koulusta, hän keksi nopeasti  leikatuille hiuksille uuden käyttötarkoituksen:

Tytöt askartelivat yhdessä enkelin, joka sai päähänsä ihka aidot hiukset.

Talven mittaan Nanna-ekaluokkalainen on useampaan otteeseen puhunut, että haluaisi leikata hiuksensa lyhyiksi. Aluksi olin ajatusta vastaan, mutta sitten havahduin miettimään, miksi sitä oikein vastustin. Siksikö, että minusta on mukavan näköistä, kun meillä on kolme pitkähiuksista tyttöä? Se on kieltämättä oikein hyvän näköistä, mutta ei pelkästään riitä syyksi kieltää yhtä leikkaamasta hiuksiaan. Jouduin myöntämään jälleen kerran itselleni, miten tiukassa tekopyhyys minussa istuu. Minä, joka saatan hymähdellä sille, jos joku pukee lapsensa aina hyvin samantyylisesti, olen samaan aikaan vaatimassa, että omilla tytöilläni pitää olla samantyyliset hiukset. Rupesi oikein hävettämään.

Niinpä tartuin luuriin ja varasin ajan parturiin. Vaarana oli nimittäin, että liikkeissään varsin nopeaotteinen Nanna ottaisi , ei oikeuden vaan sakset, omiin käsiinsä ja napsaisi yhtenä sopivana hetkenä ponnarinsa poikki. Nelly halusi myös, että hänen hiuksiaan leikataan, joten vein molemmat tytöt parturiin. Lopputuloksena hiuksia jäi kampaamon lattialle kahdelta tytöltä yli puolen metrin verran ja kotiin lähti kaksi tyytyväistä asiakasta.

Ja oli kuulkaas helppo saunailta tänään. Suit sait ja hiukset oli selvitetty ja harjattu.

Hyvää tavallista äitienpäivää!

Onnellista äitienpäivää kaikille ja kaikenlaisille äideille!

Äitienpäivän juhlahumussa äideistä ja äitiydestä puhutaan joskus niin ylevin ja taivaita syleilevin sanoin, että minä ainakaan en tahdo itseäni niistä tunnistaa. Vähempikin hehkutus olisi aivan riittävästi. Siksi liitän tähän postaukseen Maaret Kallion kirjoittaman tekstin tavallisista äideistä. Muistaakseni olen sen julkaisut täällä joskus aikaisempinakin vuosina, mutta yhä edelleen tuo teksti koskettaa minua enemmän kuin mitkään äitiyden ylistyssanat yhteensä. Mielensäpahoittajan sanoin: tavallinen riittää.

Tavallisille äideille

Olipa kerran eräs tavallinen äiti, joka oli hulluna lapsiinsa. Saman äidin samat lapset tekivät hänet säännöllisesti hulluksi.

Oli tavallinen äiti, joka uupui vauvansa itkuun. Äiti, joka silmäpussiensa laaksoista kirosi tehtyjä lapsiaan. Ja jonka silmissä kiilsivät syyllisyyden kuumat kyyneleet.

Oli tavallinen äiti, joka odotti eteisessä yöjuoksuilla huitelevaa humalaista teiniään. Kotiin tullessa komensa ja tuomitsi, vaikka sydän huokasi syvään helpotuksesta.

Oli tavallinen äiti, joka teki tavainomaisia lihapullia. Ei luomua, ei läheltä, eikä erityisen hienolla rasvahappokoostumuksella. Ja aivan tavalliset mukulat söivät niitä suut suppuralla, ketsupilla koristellen.

Oli tavallinen äiti, joka kuuli moitteita äitiydestään sieltä täältä epävarmuuttaan ruokkimaan. Se sama äiti viilteli itse terävästi sanojensa piikeillä toisia tavallisia äitejä.

Oli tavallinen äiti, joka halusi toisinaan töihin ja sitten toinen, joka pysyi pitkään kotona. Kumpainenkin äitiydessään yhtä lailla vajaita ja täysiä.

Oli tavallinen äiti, jonka piti tarjota lapselleen turvaa, mutta olikin itse kahdesta turvattomampi. Vaan niin viisas, että haki itselleen apua, jottei veisi turvattomuuttaan sukupolvesta seuraavaan.

Oli tavallinen äiti, joka piinallisesti suoritti äitiyttään. Jokaisen täydellisesti hallitun osa-alueen myötä hän astui askeleen kauemmas tärkeimmästä.

Oli tavallinen äiti, joka tunsi pistoja sydämessään aina omalla ajallaan. Vaikka hyvin tiesi isän hoitavan lapsia yhtä tavallisen hienosti kuin itsekin.

Oli tavallinen äiti, joka päivän päätteeksi tulistui primitiiviseen raivoon. Huusi kurkku suorana pennuilleen, ettei täällä saa huutaa. Ja oli niin tavallisen surkea esimerkki lapsilleen.

Oli tavallinen äiti, joka katsoi lapsenlastaan oman lapsen suloisessa sylissä. Joka kuin vahingossa lipsautteli tietävämpiä ohjeitaan, vaikka tunsi omansa osaavan paremmin.

Oli tavallinen äiti, joka niin kovin kaipasi puolisoaan. Vaan ei osannut enää rakastaa kiukun, väsymyksen, kurahousujen ja tiskirättien takaa.

Oli tavallinen äiti, joka tavallisen tasaisesti huokaili valtaisan vastuunsa ja äärettömän raukkautensa äärellä.

Oli tuiki tavallinen äiti, joka usein mietti, oliko riittävästi äiti. Vaikka oli vain aivan tavallinen äiti, ei mitenkään erinomaisen erityinen, ja juuri siksi täydellisesti inhimillinen ja ainutlaatuinen.

-Maaret Kallio-

Keväinen viikonloppu

Kylmä tuuli ei ole haitannut keväisen viikonlopun viettoa. On niin mukava herätä aamulla, kun on valoisaa ja vastaavasti illalla ei malttaisi mennä nukkumaan, kun on edelleen valoisaa. Ja mikä parasta, tämä valon määrä lisääntyy vielä  puolitoista kuukautta:)

Meillä on ollut aika monena viikonloppuna jos jonkinlaista ohjelmaa ja menoa. Mukavia ja piristäviä tapahtumia kaikki, mutta kotoa poissaolo tarkoittaa vääjäämättä muutamien töiden osalta, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Käytännössä tämä on tarkoittanut ensinnnäkin pyykkivuoren suurentumista entisestään. Kun on kolmekin päivää pyörittämättä konetta, se tarkoittaa aikamoista savottaa myöhemmin, varsinkin kun tämä meidän nuorimmainen on osoittautunut samanlaiseksi puklailijaksi kuin vanhemmat sisaruksetkin. Toiseksi pakastin tyhjenee uhkaavasti, eikä sitä ole ehtinyt täyttää. Kolmanneksi, joka kerta pihalla kävellessä on nähnyt vain tekemätöntä työtä joka puolella. Niinpä nyt voikin huokaista helpotuksesta, kun ainakin muutaman asian tehtävälistalta voi vetää yli.

Ja tuo joka kesäinen pihojen kaunistus ja kauhistus eli trampoliini kasattiin pitkän odotuksen jälkeen. Oli muuten hyvä motivaattori saada kaikki lapsetkin osallistumaan takapihan haravointiin, kun  tiedossa oli, että trampoliini kootaan vasta sitten, kun piha on haravoitu. Yksi selkä täällä jo saatiin päivän pomppimisen jälkeen kipeäksi. Kyllähän se aina vähän mietityttää tuo trampoliinien turvallisuuspuoli, mutta ilman sitä lasten liikkuminen ja ulkoilu ylipäätään olisi murto-osa nykykesien liikkumisesta ja ulkona olemisesta. Jotenkin ne plussat tuntuvat kuitenkin olevan miinuksia suurempia ja yritämme toki olla varovaisia.

Pakastin sai vähän täytettä mokkapaloista. Jostakin syystä olen tämän vuoden aikana leiponut mokkapaloja enemmän kuin koskaan ennen ja se on aika paljon, koska mokkapalat ovat aina kuuluneet niihin lajeihin, joita tykkään leipoa. Niitä on vain niin helppo ja nopea valmistaa. Tarvittavat aineksetkin löytyvät yleensä kaapista, joten kynnys ryhtyä leipomispuuhiin tämän sortin kohdalla varsin matala. Ja ovathan ne hyviä, totta tosiaan!

Pihan haravoinnin myötä oli mukava laittaa jotain väriäkin terassille. Piha on muuten vielä varsin harmaan ja ruskea sävyinen. Orvokit jos mitkä ovat todellisia kevätkukkia. Ensi yöksi on luvattu pakkasta useita asteita, joten ehkä nostan ne kuitenkin varmuuden vuoksi sisälle. Viime yön kukat viettivät pikkupakkasessa, mutta tulevan yön lukemat taitavat olla suuremmat.

Ilta-aurinko paistaa edelleen. Taloon alkaa lasketua pyhäillan rauha, kuuluu vain astianpesukoneen tasainen hurina. Välillä on kaikki hyvin silloin, kun elämä on niin tavallista kuin olla ja voi.

"Toukokuu jo lämmittää"

Toukokuuta on eletty jo viisi päivää. Elämä haittaa harrastamista siihen malliin, ettei aikaa tahdo löytyä blogikirjoituksille, vaikka aiheita on maailma täysi ja halu kirjoittamiseen kova. Se on jännää, miten joku meistä ilmaisee itseään parhaiten kuvien kautta, toinen käsillä tekemisen kautta, kolmas liikkeellään ja sitten on meitä, joille sanat -sekä kirjoitettuna että luettuna- ovat portti kaikkeen. Vaikka loppujen lopuksi sanat ovat esim. liikkeeseen tai kuvaan verrattuna aika kömpelö ja melko rajallinenkin ilmaisun muoto. Mutta ehkä tällainen kömpelö ilmaisun muoto sopii tällaiselle hivenen kömpelölle ihmiselle. Ei mene liian monimutkaiseksi. Monesti päivän aikana saatan pysähtyä ja miettiä kuinka sanoittaisin sen, mitä juuri sillä hetkellä näen tai tunnen. En välttämättä mieti miten sen hetken blogiin kirjoittaisin, vaan ihan yleisesti hahmotan asioita ja tapahtumia sitä kautta, miten ne sanoiksi asettelisin.

****************************************************

Toukokuu toi mukanaan sulan maan. Ja jos minulta kysytään, niin jo oli aikakin! Vapun aikaan olimme kolmen maakunnan mummulassa ja siellä näytti vapunaattoa edeltävänä päivänä tältä:

Eli mitään kovin keväistä juhlaa emme viettäneet. Lunta taisi olla enemmän mitä jouluaattona. Suoraan sanottuna se ei juuri naurattanut, kun aamulla herätyksen jälkeen ikkunasta ei kurkistanut keväinen, kujeileva auringonsäde, vaan lasiin pyrytti lunta kuin helmikuussa konsanaan. Ja varsin lumisen maiseman jätimmekin taakse, kun vapunpäivänä ajelimme kotiin. Puron varresa ei onneksi odottanut yhtä luminen piha, vaan käytännössä lumet olivat sulanneet ja ensimmäisen kerran tuntui ihan oikeasti keväälle. 

Kuluneen viikon aikana olemme päässeet vähitellen käsiksi pihatöihin ja pitkän talven jälkeen nekin ovat tuntuneet ihan mukavilta. Vaikka mennyt talvi onkin ollut meidän perheelle kaikinpuolin ikimuistoinen, eikä siitä juuri huonoa muistoa jää, niin tällä kertaa lumi pysyi maassa kauan ja se teki talvesta pitkän tuntuisen ja kaiketi siksi kevättä ehti tulla jo ikävä.

Viime syksynä ensilumi yllätti meidät siinä määrin, että vähintääkin puolet pihasta jäi haravoimatta. Luonnollisestikin juuri se osa, joka on tien varressa ja näkyy kaikelle kansalle. Tekopyhyyden nimissä aloitan ensi syksynä haravoinnin tieltä pihalle päin:D Saavatpa sitten kaikki ohikulkijat luulla, että Puron varresa on ahkera emäntä.

Ensimmäiset raparperinalut ovat työntäneet versonsa tähän kevääseen. Meillä on pieni, mutta varsin satoisa raparperipenkki ja ne alkukesän ensimmäiset piirakat ja kiisselit ovat tietysti parhaita. Vielä hetki pitää odottaa. Nuo tiilenmurikat tuossa penkin ympärillä ovat lähinnä säilössä siinä. Kaivoimme viime syksynä kasvimaan ylös, vain raparperit jätimme paikoilleen. Tarkoitus joskus maailmassa rakentaa jonkinlainen kasvihuone, jonka reunustalla raparperit kasvavat. Tulevalle kesälle on tiedossa jo muita remonttikohteita, joten voipi olla, että kasvihuone saa odottaa ensi vuoteen. Tai tiedä sitten mikä siitä "kasvihuoneesta" tulee. Vaikka tyhjälle kasvimaan paikalle ei ole vielä rakennettu mitään, olen jo suunnitellut millaiset lyhdyt ripustan sitten uuteen kasvihuoneeseen syksyn tullessa. Kasveille en ole juurikaan ajatusta suonut....