Oma viikonloppu

On ollut melko poikkeuksellinen viikonloppu. Olen ollut yli vuorokauden aivan yksin kotona ja sitä ei tapahdu usein. Lauantaiaamuna muu perhe pakkaantui autoon ja suuntasiyhden yön reissulle mummulaan. On jännä tunne, kun jää yksin taloon, joka yleensä on täynnä ääniä ja elämää. Kuulee kaikkenlaisia ääniä, joita ei yleensä edes huomaa. Minulle kävi kuulemisen lisäksi myös niin, että rupesin näkemään asioita, joita en normaalisti näe, en ainakaan kovin hyvin.

Siinä vaiheessa, kun auton perävalot katosivat näkyvistä, minä rupesin näkemään kaikenlaista vähemmän mukavaa. Olin nimittäin ajatellut ottaa koko viikonlopun kohtuullisen rennosti, eikä suunnitelmissa ollut mitään suuria projekteja suuntaan tai toiseen. Mutta voi hyvänen aika miltä meillä rupesi näyttämään heti, kun jäin yksin! Yhtäkkiä tuntui siltä, että olisi suuri vääryys vain olla. Huomasin, että ikkunat ovat kipeästi pesun tarpeessa, muistin suunnitelleeni yhden varaston siivoamista jo pitkään ja leipoakin voisi. Rupesi tuntumaan siltä, että nyt jos koskaan täytyisi käyttää kaikki aika hyödyksi, koska saisin tehdä kaikki hommat juuri siinä tahdissa kuin haluaisin, eikä kukaan tulisi keskeyttämään minua. 

Seuraavaksi minua rupesi suututtamaan ja tunsin, miten ällöttävä marttyyrin kruunu alkoi kasvaa pääni päälle. "Tässä minä nyt olen yksin kotona ja sen sijaan, että voisin nauttia omasta, vapaasti viikonlopusta, minun TÄYTYY siivota." 

Onneksi minulla oli yksi sovittu meno lauantaille ja se oli kampaajalla käynti puolita päivin. Onneksi sen vuoksi, että kampaajalla oli pakko pysähtyä ja vähän miettiä. Istuin kampaajantuolissa ja  odotin väriaineen vaikuttamista. Katselin ikkunasta ulos syksyistä pikkukaupunkimaisemaa ja annoin ajatusten vaeltaa omia polkujaan. Jossakin vaiheessa tajusin, että kukaan ei käske minun siivota tai järjestellä tai tehdä yhtään mitään muutakaan kotona. Se olen minä itse, joka asetan itselleni määräyksiä ja vaatimuksia, ei kukaan muu. Se olen minä, joka sanoo, että minun on ensin jotenkin ansaittava oma vapaa-aikani ja vasta sen jälkeen minulla on lupa siitä nauttia. Ja silloin päätin, että nyt en kuuntele, mitä ääni päässäni huutaa. Nyt aion vain nauttia ja olla sen reilun vuorokauden, jonka yksin kotona vietän.

Ja niinpä nautin siitä, että sain käydä pitkästä aikaa kampaajalla. Sen jälkeen kiertelin muutamassa kaupassa hoitamassa pari asiaa ja sitten menin kotiin. Olin miettinyt, että lähdenkö illalla konserttiin, mutta päätin kuitenkin jäädä kotiin. Ruokaa en meinannutkaan itselleni laittaa, vaan hain jättiannoksen ranskalaisia ja kaikkia mahdollisia lisukkeita lähimmältä grilliltä. Ja jälkiruokana oli irtokarkkea, jotka olin valinnut vain ja ainoastaan omia makumieltymyksiäni vastaaviksi. Oi joi, miten hyvältä kaikki se maistui!

Olemista, telkkarin katselua, herkuttelua ja unta. Pyykkiä pesin, mutta se onkin kotitöiden mieluisuuslistalla kärjessä. Mainio viikonloppu! Ja tiedättekö, aion opetella peittämään vastaisuudessakin sen pääni sisällä kailottavan äänen, joka yrittää väittää, että vapaahetki pitää ensin ansaita raatamalla erityisen kovaa.

Syyskuun arkea ja partiomenoja

Kun auringon syksyiset säteet osuvat keltaisiin ja punaisiin lehtiin, ne hehkuvat kauniisti, aivan kuin niihin olisi syttynyt pieniä lamppuja. Tuuli suhisee ja välillä suorastaan ulvoo. Ensimmmäinen kunnon syysmyrskykin on jo koettu. Syyskuun alussa iltapäivälehden otsikot julistivat, että syyskuusta on tulossa normaalia lämpimämpi ja kuivempi kuukausi. No, eipä tainnut sääennustus ihan tietää mistä puhuu. Melkoisen määrän vettä on tämä kuukausi jo tähän mennessä maahan kaatanut.

Syyskuu on aina ollut mieluinen kuukausi. Kuulaat ja kirkkaat päivät, joissa on jo aavistus tulevan talven viileyttä, ovat kesähelteiden jälkeen tervetulleita. Ruohoa leikatessa voi jo miettiä, tarviiko enää montaa kertaa leikkurin perässä kävellä. Oma arvaukseni on, että vielä kertaalleen pitää piha leikata ja sitten on hyvä. Muistaakseni viime vuonna ruoho leikattiin viimeisen kerran aivan lokakuun alussa.

Arkisen aherruksen keskelle ovat tuoneet vaihtelua pienet, kivat tapahtumat. Partion puolesta syyskuuhun on mahtunut useampi retki. Vanhin tytöistä vietti yön metsässä ja itse nukuin elämäni ensimmäistä kertaa kahden nuoremman tyttöni kanssa kyläkoulun liikuntasalin lattialla. Koulu toimi aivan mainiona yöretkipaikkana pikkupartiolaisille.

Toisella kertaa kävimme partiolaisten kanssa retkellä vanhalla uhrilähteellä, joka sijaitsee ihan tässä omalla kylällä. Vaikka etäisyys lähteelle ei täältä Puron varresta ole kymmentä kilometriä, en ollut siellä aikaisemmin käynyt. Ulkonäöltään lähde oli pieni ja vaatimaton, mutta oli mielenkiintoista miettiä, minkälaisissa tilanteissa lähteen apuun on turvauduttu.

Nimensä mukaisesti lähteelle on "uhrattu" rahaa, kampoja, neuloja yms. ja sen jälkeen luonnollisesti toivottu jotakin. Nytkin sen pohjalla näkyi muutama kolikko.  Uskotaan myös, että lähteen vedellä on parantavaa voimaa. Jäin miettimään, että onko aikoinaan ollut maantapa toivoa lähteeltä jotakin ilman sen syvempää tunnetta tai uskoa. Eli lähteelle annetaan uhri ja sen jälkeen toivotaa parasta. Vai onko lähteen apuun turvauduttu vasta viimeisessä hädässä, kun kaikki muut keinot on jo käytetty? Onko lähteelle uhrattu talouden viimeiset kolikot, jotta syksyn viljasato säästyisi tai kuolemansairas parantuisi vai onko lähteeseen heitetty ylimalkaisesti jotakin ja sitten toivottu suurpiirteisesti asioiden järjestyvän parhainpäin? Varmuudella sitä ei kai voi koskaa tietää, mutta sitä on hyvin mielenkiintoista pohtia.