Maailma kirkastuu....

nimittäin tänään on ollut ensimmäinen päivä yli viikkoon, ettei ole tarvinnut ottaa yhtään ainutta särkylääkettä. Kummasti sitä vain olo piristyy, kun kroppa tuntuu taas vähän enemmän normaalilta. Aika hierojalle on tilattu, joten yritän pitää hartiani jatkossa paremmassa kunnossa kuin tähän asti. Jee, ehkä tämä elämä taas tästä lutviutuu:)

Koululaisten hiihtoloma alkoi tänään ja minäkin anoin töistä vapaata ja vapaan myös sain. Sen verran lämmintä on luvattu, että saa nähdä minkä verran lunta on jäljellä viikon loppupuolella. Luistelemaan ei päästä ainakaan, mutta hiihtoladut ovat ehkä vielä jonkinlaisessa kunnossa. Mitään kovin suuria suunnitelmia meillä ei loman ajalle ole varattuna. Itse olen lähinnä tehnyt itselleni listaa kaikista tekemättömistä töistä, jotka tietenkin kaikki aion viikon aikana hoidella tsuit tsait tuosta noin vaan...;) Arvelisin, että muulla perheellä voi olla asiasta jokseenkin erilainen näkemys.

Kuluneella viikolla tein kaksi huomiota elämästä. Tai ehkä niitä huomioita on ollut enemmänkin, mutta nämä taltioituivat kameraan.

Positiiviset ensin:

 

 Meidän vauhtimimmi Nanna, jonka jäljiltä huone on hyvin usein kuin "mennytten maja", on ryhtynyt aivan omia aikojaan viikkaamaan vaatteet illalla valmiksi aamua varten. Suloista ja huvittavaa:)

Vähemmän positiiviset sitten:

Kuvasta ei saa mitään selvää, mutta siinä on lehtijuttu lukion yleisen matematiikan tehtävistä. On ollut aika, jolloin olisin ratkaissut nuo tehtävät mielelläni ja vieläpä ihan oikein. En ole mikään matemaattinen lahjakkuus, mutta lukion yleinen matematiikka oli minulle juuri sopivaa. Haastetta oli sopivasti ja onnistumisen kokemuksia tuli enemmän kuin epäonnistumisia. Laskin matikan tehtäviä mielelläni ja muistaakseni kirjoitin yleisestä matikasta aivan kelpo arvosanan. Totuus lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin on karu. En osannut ratkaista yhtäkään tehtävää. Plääh! Ei hyvä.

Olisikohan jossakin "Derivoinnin alkeet 10 minuutissa"-kurssia tai "Pythagoraan lauseen opettelun aakkoset"-opasta? En tiedä mitä tekisin sillä, että osaisin laskea funktion nollapisteen, mutta on se toisaalta sääli huomata miten tehokkaasti kaikki tämä on unohtunut.

Semmoista on elämä:)

Hyvää viikonloppua!

Kipuja ja kemuja

Kuuma kaurapussi, särkylääkkeet, rentouttavat rasvat ja kaikki mahdolliset kikka kolmoset ovat tulleet muutaman päivän aikana tutuiksi, kun hartiat iskivät totaali jumiin. Ei vietävä sentään miten hankalaa! Miten yksi himputin hartia voi tehdä olosta ja elosta näin työlästä. Lupaan, että kunhan tämä jumitus helpottaa, niin tilaan ajan hierojalle ja pidän hartioistani sen jälkeen parempaa huolta.

Viikonloppuun on mahtunut mukavia juttuja, joista valitettavasti hartioiden juiliminen vei sen parhaimman terän pois. Savon-täti on käymässä ja lapset pääsivät mummulaan yökylään. Viime yö taas vietettiin porukalla kolmen maakunnan mummulassa, kun kävimme juhlistamassa iskämiehen kummitädin tasavuosia. Oli mukavaa tavata pitkästä aikaa monia sellaisia ihmisiä, joita ei ihan joka viikko eikä joka vuosikaan tapaa. Ja lapset tietysti nauttivat eniten serkkujen seurasta:) Voi mikä meno mummulassa taas olikaan.

Mutta nyt kohti uutta viikkoa. Minulla se alkaa sairaslomapäivällä, mutta toivottavasti tästä noustaan pian. Kuvia ei ole tullut napsittua, kun kädessä on ollut kaurapussi ja rasvatuubi. Nämä kuvat ovat muutaman päivän takaa kauniista auringonpaisteesta, kun pihaladon katolta lumi suli vauhdilla. Erikoinen helmikuu kerrassaan.

Mennään sieltä, mistä aita on matalin...

Aina ei syystä tai toisesta jaksa/voi/viitsi/pysty/kykene 

tekemään asioita viimeisen päälle hyvin. 

Eikä se taitaisi edes olla mahdollista 

tehdä kaikkia elämään kuuluvia asioita 100%:lla panostuksella. 

Kun on aika syystä tai toisesta löysäillä 

tai muuten vain helpottaa elämää, 

otetaan vanhat sananlaskut käyttöön ja mennään sieltä, 

mistä aita on matalin.

 

Oli niitä kaikille, mutta joku ehti jo napata omansa...

Viime viikonloppuna vietettiin laskiasta 

ja tokihan se tällaisessa herkkusuuperheessä tarkoittaa laskiaispullia. 

Vaikka aikaa pullan leipomiseen olisi lauantaina ollut, 

puri laiskamato sen verran tehokkaasti, 

etten jaksanut rueta taikinaa vaivaamaan. 

Nokkelana tyttönä päätin hakea paistovalmiit pullat kaupan pakastimesta 

ja tuunata niistä herkkupullat koko perheelle. 

Ilmeisesti laiskamato oli ollut liikkeellä laajemminkin vai mistä lienee johtunut, 

että lähikaupungin suurimman ruokakaupan 

pakastekaapit ammottivat tyhjyyttään kaikenlaisten pullatuotteiden osalta. 

Ei pussin pussia minkäänlaisia pullia ja elettiin vasta lauantain aamupäivää. 

Illemmalla lähdin käymään kotokylän kaupassa 

ja sielläkin viimeinen tavallinen pakastepullapussi vietiin nenäni edestä. 

Onneksi löytyi vaniljakreemipullia, 

jotka kelpasivat vallan mainiosti laskiaispulliksikin.

Hernekeitto kuuluu kai laskiaiseen, 

mutta itse paistan mieluummin makkaraa ulkoilun päätteeksi. 

Sunnuntaina suunnittelimme ensin nuotioretkeä metsään, 

mutta loppujen lopuksi päädyimme avaamaan tämän vuoden grillikauden 

ja grillasimme makkarat kotopihalla...

Mutta koska pihagrillimme on puugrilli,

 niin sehän on melkein sama asia kuin nuotio;) 

Ja hyvin meni laskiainen näinkin, 

ei mitenkään kovin suunnitellusti, 

eikä varsinkaan perusteellisesti valmisteltuna, 

mutta ihan mukavasti.

 Pitää nipottaa sitten joskus toisella kertaa.

Täällä tuulee jälleen kerran. 

Otsalamput yöksi viereen. 

Ystävänpäivän aamuajatuksia

Roikun koneella ihan siitä ilosta, 

että tänä aamuna ei ole pakko kiirehtiä mihinkään.

Lapsetkin nukkuvat vielä kaikki.

Kuppi kahvia ja hetki bloggailuun, ai että kun tykkään:)

Tänään vietetään kalenterin mukaan ystävänpäivää,

joten samalla toivotan sitä myös blogini lukijoille!

Oma suhtautumiseni ystävänpäivään on jonkin verran kaksijakoinen.

Ystävät ovat suuri lahja ja kaiken arvostuksen arvoisia,

mutta sitten toisaalta vierasta nykyisellään ystävänpäivään liittyvää "krääsätaloutta",

jota nuo rakkaat kauppaliikkeet harrastavat.

Kaikkea mahdollista vaaleanpunaista ja sydämen muotoista 

kaupitellaan ystävänpäivän varjolla. 

 Joku ristiriita tässä on, koska minua ei kovinkaan paljoa ärsytä joulun tuleminen kauppoihin lokakuussa, eivätkä joulumainokset, 

jotka täyttävät pyhäinpäivästä alkaen postilaatikon. 

Miksi sitten ärsyynnyn jostakin yhdestä hyllyköstä, 

joka on kaupassa varattu (paraatipaikalta tosin) ystävänpäivätavaran myyntiin.

No, pienet ovat taas ongelmat;)

Ja jokatapauksessa on hyvä, että ystävyydestä puhutaan.

Ystävyys on jokaiselle erilaista 

ja se vaihtelee myös eri aikoina ja eri elämäntilanteissa.

Minusta on ihanaa, jos ystävyyttä ja ystävällisyyttä 

löytyy yllättäen, pienissä hetkissä. 

Kun tiet vaikka vain hetkeksi kohtaavat, 

sumu hälvenee, maisema kirkastuu 

ja laho silta on turvallisempaa ylittää. 

Olo vapautuu ja laulun sanoja mukaillen 

"...hetken tie on kevyt kulkea...".

Silloin pala taivasta on tosi lähellä.

Kuvat ovat menneeltä viikolta meidän pikkupirpanoiden pihatouhuista.

Kovin on keväistä helmikuussa.

"Tuuli hiljaa henkäilee..."

...tai sitten se hönkii vähän suuremmalla voimalla.

 Viime viikonlopun ja alkuviikon säätyypit ovat taas olleet vertaansa vailla.

Jos helmikuussa on neljä astetta lämmintä,

niin onko sitten huhtikuussa luvassa takatalvi?

Ja oli sää muuten mikä hyvänsä, niin ainakin ulkona tuulee.

Eipä tarvitse keväällä turhaan haravaa heilutella,

sillä muutaman viime päivän aikana sitä haravoitavaa on tippunut puista 

samaan tyyliin kuin lehtiä syksyllä.

Pientä risusavottaa tiedossa...

Onneksi tuuli ei ole tehnyt (ainakaan meillä) mitään oikeita tuhoja.

Yhden kiikun se kieputti hauskasti koivun oksalle,

mutta elämme toivossa, 

että tuolla jatkuvalla puhaltamisella se kieppuisi takaisin...

Toistan loputtomasti itseäni, 

kun jälleen kerran totean, ettei Puron varteen kuulu mitään uutta. 

Tiistai-illan partiohulinat saatiin kunnialla päätökseen 

ja loppuviikko on sen jälkeen rauhallisempi.

Tällä kertaa kaikki nenä- ja muutkin reiät ovat saaneet olla rauhassa, 

ilman ulkopuolisia tunkeilijoita... 

(jos et tiedä mistä puhun, katso aikaisempi postaus).

Yrittäkää pysytellä pystyssä, liukasta on. 

Minulla oli tänään kaatuminen jo aika lähellä...

Mukavaa viikon jatkoa!

Helmikuun ensimmäinen viikko....

...alkaa olla ohitse.

Viikko, joka on ollut pelkkiä arkisia tapahtumia täynnä.

Siksi tuntuu, ettei tästä mitään kirjoitettavaa olekaan.

Alkuviikosta edelleen jatkuva harmaus ja pilvisyys tuntuivat jopa hieman ahdistavilta.

Onneksi nyt loppuviikosta aurinkokin on paistanut.

Harmautta ja pilvisyyttä on jatkunut niin pitkään,

että välillä on meinannut unohtaa, miltä sininen taivas näyttää.

Kauniiltahan se.

Viikkon "huippukohta" sijoittunee maanantaille,

jolloin tuumasin isännälle aamukahvia juodessani,

että tälle viikolle ei ole tiedossa mitään erikoista.

Siitä muutaman tunnin päästä olin matkalla nuorimmaisen kanssa 

terveyskeskukseen lähes kirjaimellisesti herne nenässä 

tai tässä tapauksessa sinitarra, nuorimmaisen nenässä siis.

Kolme hoitajaa piti kiinni ja yksi lääkäri kaivoi.

Ja sinitarra saatiin ulos, vaikkakin Nelly raivoissaan huusi, 

että kotiin päästyään tukkii sen heti takaisin.

En olisi kyllä etukäteen osannut aavistaakaan miten paljon sinitarraa 

vetää yksi pieni, kolmivuotiaan sierain.

Ehkä siis kuitenkin parempi vaihtoehto tukkia nokkansa sinne, mihin se ei kuulu, 

kuin tukkia nokkaansa jotakin, mikä ei sinne kuulu.

Leppoisaa lauantaita!

Yllätyssynttäreillä

Tähän viikonloppuun on mahtunut useampi paikkakunta, joilla olemme joko pysähtyneet tai sitten vain ajaneet niiden läpi. Yhteistä kaikille paikkakunnille on ollut lumisade suuremmassa tai pienemmässä mittakaavassa. Tänään kotiin ajellessa vähän jo tuskailin, miten lumisateessa ajaminen tuntui niin hankalalta, vaikkei ollut edes kunnolla pimeää. Sitten tajusin, ettei viime talvena tällaisia lumimääriä ja kelejä ollut ollenkaan. Edellisistä oikein kunnolla talvisista ajokeleistä on siis melkein kaksi vuotta aikaa. Eipä ihme, että ajotaidot tuntuvat olevan ruosteessa, kun muutenkin ajettuja kilometrejä tulee omalle kohdalleni nykyisellään vähän.

Nauris oli mukana, tottakai. Vaikkei Nellyn toiveesta huolimatta päässytkään uimaan.

Mitä saadaan aikaan, kun yhdistetään joukko sisaruksia, serkkuja, paljon syötävää ja työsuhde-etuna yksityiskäyttöön vuokrattu uimahalli? Tänä viikonloppuna tästä yhtälöstä syntyivät yllätyssynttärit lasten tutalle. Ja yllätys onnistui, vaikka anoppi sanoikin, että on alkuvuoden aikana joutunut valehtelemaan enemmän kuin monena vuotena yhteensä:)

 

Late Lammas-kakku

Olipas lystiä olla uimassa ilman tungosta (meteli saatiin kyllä aikaan ihan omallakin porukalla). Ilmeisesti uintia tuli myös tarpeeksi, sillä harvoin tulee eteen sitä tilannetta, että lapset ilman kehoitusta menevät illalla nukkumaan ja nukahtavat lähes silmänräpäyksessä. Nyt on sekin ihme nähty:D

 

Kotona odottivat lumityöt tekijäänsä

Tässä samalla on tammikuu vaihtunut helmikuuksi. 

Viimeinen "virallinen" talvikuukausi alkaa...