lauantai 23. huhtikuuta 2016

Valmiina kesään

Kesään valmistautuminen on kaiketi kiinni jokaisesta meistä itsestämme. Tai kesähän kyllä tulee valmistauduimme tai emme, mutta uskoisin lähes jokaiselta löytyvän joku tai joitakin juttuja, jotka kuuluvat kevääseen ja sitä kautta ovat välietappeja ennen kesäkauden alkamista.


Minun puolestani Puron varteen saa kesä tulla, sillä (laiska töitään luettelee) meidän piha on haravoitu. Tai oikeammin, haravointiroskat on kärrätty pois. Varsinainen haravointi on tehty jo melkein viikko sitten, mutta mikä siinä onkaan, että oli sitten syksy tai kevät, niin ne lehti- ja risukasat jämähtävät tuohon meidän pihaan kuin syylät, eivätkä meinaa liikkua siitä mihinkään. Mutta nyt on viimeinenkin kasa kuivunutta ruohikkoa ja puista pudonneita risuja kärrätty pois. Tulkoon siis kesä!

Kasper ja Nanna kunnostautuivat vadelmapensaiden leikkaajina. 


Vielä pihakalusteet paikoilleen ja pari orvokkiamppelia terassille, niin se on siinä:)
Kesälauantaiden tuntukin alkaa vähitellen levitä tänne, kun kuovit (ja lokit) huutavat pellolla, saunan piipusta tupruaa savu ja pyykit saa kuivumaan ulos.
Tämmöstä tavallista tänne.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Sairastuvalta terveisiä

Kuluneen viikon aikana olemme tehneet tuttavuutta monenlaisten eritteiden kanssa. Pyykkikone on laulanut, vessaa on pesty ja Valion kassaan on kilissyt euro jos toinenkin, kun kaupasta on kannettu kassi kaupalla gefilus-tuotteita. Vuoden ensimmäinen mahatauti päätti pistäytyä kylässä ja ilmeisesti tykästyi meihin siinä määrin, että pikku vierailusta sukeutui yli viikon kestänyt visiitti. Eihän siinä mitään, mutta tällä kertaa en edes laihtunut, niin kuin yleensä mahataudin kourissa tapahtuu, ja se jos mikä ottaa aivoon. Olisi sitä nyt voinut edes kilo tai kaksi lähteä korvaukseksi huonosta olosta ja syömättömyydestä. Vaan kukapa sitä haluaisi saavutetuista linjoista vapaaehtoisesti luopua? Olematon kesäkuntoon kampanjani ei ole siis varsinaisesti edennyt.

Mutta kylläpä vaan maistuivat pihahommat lauantaina hyvälle, kun voimat tuntuivat palanneen ja pääsin pihalle haravanvarteen kiinni. Vaikka oma sairasteluni olikin vain pieni pätkä Puron varren sairaskertomusta, oma viikko meni siitä huolimatta lähes täysin kaikenlaisissa huolto- ja sairaanhoitohommissa.

Lauantai oli eräänlainen välipäivä ennen lopullista sairastelufinaalia ja silloin puuhasimme pihalla. Joka pihan kauhistus (ei kun mitä mun pitikään sanoa...kauhistus...ei kun kaunistus) otettiin talviteloilta esille ja koottiin suurella riemulla:

Eteiseen kerättiin koriin läjä villasukkia, joita käytetään hyppysukkina niin kauan kunnes varpaita ei enää palele. Ja onhan tuolla hypitty, voi hyvänen aika sentään. Olin vuosia vastaan trampoliinin hankkimista, mutta ainakin meidän lasten pihalla liikkumiseen tuolla sinisellä hirvityksellä on ollut pelkästään positiivinen vaikutus.

Ja kyllä,  kuten kuvasta näkyy, meillä pomppii useampi kerrallaan. Tiedän, ei saisi. Pitäisi olla tiukkana, että vain yksi hyppii ja toiset odottavat vuoroaan. Vahinkojen riski on aina suurempi, kun on monta yhtä aikaa hyppimässä. Mutta tämä on se asia, jossa minulta loppui sinni kasvatuksen suhteen. Aluksi yritin ohjata, määrätä, neuvoa, opastaa ja jankuttaa, että vain yksi. Jossakin kohtaa tuli raja vastaan. En vain enää jaksanut.
Siitä ei  ollut kerrassaan mitään hyötyä. Tulin siihen tulokseen, että ainakin meidän muksuilta hyppiminen tai sen odottaminen vie kuulon täysin, ainakin mitä tulee kaikkiin varoituksiin ja jankuttamiseen.
Hyppikööt. Terveisin huono äiti


tiistai 12. huhtikuuta 2016

Kutsui meitä Kuusamo

Tähän huhtikuun alkuun iski tahaton bloggaustauko. Elävä elämä on vienyt mennessään ja niinhän se kuuluu mennäkin, että ensin eletään ja sitten blogataan, jos keretään. Osasyy harvakseltaan tapahtuvalle postaamiselle on myös siinä, että tietokone sijaitsee nykyisin huoneessa, joka toimii myös yhden tyttösen makuuhuoneena ja huoneen haltija on tarkka reviiristään:) Pelkästään hyvä asia. Minunkin koneella notkuminen on vähentynyt. Mutta kieltämättä ehti tulla jo ikävä tätä omaa, pientä, virtuaalipäiväkirjaani. Minulle on aina ollut helpointa pukea ajatukseni kirjoitettuun muotoon, joten siksikin tästä bloggaamisesta on tullut itselleni tärkeä ja ennen kaikkea rakas harrastus.

Kun elämä on vienyt mennessään, se tarkoittaa sitä normaalia arkitouhuilua plus jotain ekstraa viikonloppuihin. Viime viikonlopun ekstraan kuului koko perheen miniloma Kuusamossa. Hyvä ystäväni ja Nannan kummitäti meni naimisiin ja samassa yhteydessä vietimme perheen uusimman tulokkaan, suloisen tyttövauvan, kastejuhlaa.

Matkasimme Kuusamoon juhlaa edeltävänä päivänä ja vietimme yömme Kuusamon Tropiikissa. Uimista, uimista, uimista. Siitä meidän perhe tykkää ja ilmeisesti sitä lajia sai jokainen harrastaa tarpeeksi, koska kylpylän sulkemisen hetkellä kukaan ei pannut vastaan ajatusta hotellihuoneeseen lähtemisestä.


Kun on poissa kotoa, on "pakko" lomailla.  Likaiset astiat tiskipöydällä tai märät pyykit koneessa eivät kutsuneet, joten tällainen yhden yön miniloma tuntui siltä kuin olisi ollut pitkäänkin poissa. Toki myös tapahtui paljon, mikä osaltaan lisäsi tunnetta siitä, että olisimme olleet pitemmälläkin reissulla.


Paluu arkeen koitti toki heti maanantaiaamuna. Ensimmäinen oksensi...
Monenlaista tautia meillä on kuluneen talven aikana ollut, mutta tämä oli ensimmäinen mahatauti. Ja onni onnettomuudessa on siinä, että tauti iski vasta kotona. Olisihan se voinut alkaa esim. sunnuntai-iltana Pudasjärven ABC:llä, josta on vielä ihan kiitettävä matka Puron varteen, ainakin silloin, jos se matka pitää ajaa auto oksennuksessa. En siis valita.

Ja nyt on ensimmäinen jo taudista selvinnyt. Toinen aloitti.

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Huhtikuun ensimäinen lauantai

Aurinko paistaa ja kello on yli seitsemän. Se tietää kevättä ja lähestyvää kesää. Jotain hyötyä kesäaikaan siirtymisestä sentään. 

Pääsiäisen jälkeinen viikko Puron varresa on mennyt vauhdilla. Pyhämaanantain ansiosta aikamoinen viikkovilli on pyörinyt omassa pääkopassa ja jokainen päivä on alkanut hieman epäuskoisella "ai-onko-tänään-jo-näin-mones-päivä-tällä-viikolla"-kummastelulla. Pääsiäislauantaina tapahtunut Ylivieskan kirkkopalo on hallinnut lähiseudun lehtien kirjoittelua koko viikon ja on se tainnut olla hyvin yleinen puheenaihekin siellä, missä väkeä on koolla ollut. Eikä se mikään ihme ole, sillä maisema entisen kirkon ympärillä oli varsin lohduton, kun toisena pääsiäispäivänä siellä kävimme:
Näitä samantyylisiä kuvia on lehdet olleet pullollaan. Ihmiset seisoivat ja katsoivat hiiltyneitä seiniä. Nelly neljävee tuumaili hiljaa mielessään pitkän aikaa ja totesi sitten: "Onkohan se pyytäny anteeksi, joka sytytti sen tulipalon tahallaan?" Kun kysyin, että niinkö Nelly ajattelee, että anteeksi pitäis pyytää, Nelly jatkoi: "Joo. Ja sitte se kilkko pitäs koljata".
 
 
Mutta hiiltyneiden raunioidenkin keskeltä nousee kevät. Joki virtaa jo vapaana ja purokin vapautui jääpeitteestään. Lumen alta paljastuu yhtä ja toista kadonnutta ja vähän unohtunuttakin. Tykkään.
 
Leppoisaa lauantai-iltaa!