lauantai 26. joulukuuta 2015

JouluKUU

Nuorempana minulle oli yksi hailee loistaako taivalla täysikuu vai pelkkä sirppi. 
Se ei vaikuttanut elämääni mitenkään. 
Tällä hetkellä asiat ovat toisin.
Ensin syntyivät "kuuhullut" lapset. 
Aluksi ihmettelin, miksi hyvin öitään nukkuva vauva valvoo toisinaan. 
Valvoo, vaikkei ole nälkä, vaippa on kuiva ja kaikki vaikuttaa olevan hyvin, 
koska vauva ei itke, valvoo vain. 
Useamman kuukauden jälkeen tajusin, 
että näitä valvomisjaksoja on aina muutamana yönä ennen täydenkuun aikaa. 
Vauvan kasvaessa isommaksi, 
ei täydenkuun aikana enää riittänyt pelkkä sängyssä makoilu. 
Meillä mies on katsonut monena kuutamoyönä sohvalla torkkuen Puuha Peteä, 
kun kirkassilmäinen jälkikasvu ei ole yrityksistä huolimatta nukahtanut,
 ei sitten millään. 

Aluksi olin ihmeissäni, harmissani 
ja typeryyksissäni ajattelin, että lapsi on jotenkin hankala, 
jos ei nyt ihan tahallaan, niin puolittain ainakin.
 Kun yhteys valvomisen ja täydenkuun välillä selvisi,
 oli helpompi ymmärtää, että kaikkina öinä unta ei vain riitä aamuun saakka. 
Ja helpotuksena on aina ollut se, 
että kukaan lapsista ei ole koskaan kuun vuoksi valvonut kahta yötä peräkkäin. 
Tosin, kun lapsia on enemmän kuin yksi, 
eikä kuu vaikuta kaikkiin samalla tavalla samana yönä... niin....

Nykyään meillä ei tarvitse kaivaa dvd-levyjä yöllä esiin.
Mutta edelleen tietää täydenkuun ajan, 
vaikka taivas olisi pilvessä, eikä kalenteriin katsoisi.
Yhä edelleen muutamaa yötä ennen täyttä kuuta 
yöllinen liikenne Puron varresa kasvaa: 
janottaa, pissattaa, pelottaa yms. 
ja kuun alkaessa pienentyä talo on taas hiljainen.
Ja koska vanhuus ei tule yksin, 
huomaan itsekin nykyään valvovani.
 En sitten tiedä johtuuko se kuusta 
vai kymmenen vuoden aikana syntyneestä rytmistä.

Mutta valvottipa kuu tai ei, onhan se täysikuu hienoa katseltavaa.
Tänä vuonna joulukuun täydenkuun aika osui just jetsulleen joulunpyhiksi.
Iltasanomien nettisivujen mukaan seuraavan kerran päästään täysikuuta ihailemaan joulunpyhinä 19 vuoden kuluttua.
Kannattaa siis nauttia täydestäkuusta nyt.
 

perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulua, joulua!

Joulumatka on kulkenut joulupäivän iltaan.
Ulkona lotisee vesisade, 
maha on liian täynnä hyvästä ruuasta ja suklaasta. 
Kaikki on niin kuin pitääkin.
Jouluaatto sujui aika perinteisten mallien mukaisesti.
Aamulla Joulupukin kuumalinja telkkarista, 
ensimmäiset "millon Joulupukki tulee?"- kysymykset.
Riisipuuroa.
Seuraavat "millon Joulupukki tulee?"-kysymykset.
Joulurauhanjulistus.
"Millon Joulupukki tulee?"-kysymykset numero 12-58.
Joulukirkko.
"Millon Joulupukki tulee?"-kysymykset numero 59-76.
Jouluruokaa mummulassa.
Kysymykset jatkuvat ja jatkuvat ja jatkuvat ja jatkuvat....
Kotiin, viime hetken valmistelut ja erääseen kysymykseen vastailua...
Aattoiltaa vietimme jälleen kerran neljän sukupolven voimin.
Ja tulihan se Joulupukki, viimeinkin.
 
Tänään olemme sitten vain olleet. 
Tekeminen on koostunut pelaamisesta, lukemisesta, syömisestä, 
värittämisestä, leikkimisestä, jousiammunnasta ja taas vähän syömisestä. 
 Annetaan joulun jatkua vielä pitkään.
Joulurauhaa jokaiselle Puron varresa vierailevalle.
 

 

maanantai 21. joulukuuta 2015

Jouluviikko

Joulumatka on edennyt jouluviikkoon. 
Koululaiset ovat lomalla ja itsekin olen poissa töistä tämän viikon. 
Kuusi tuotiin tupaan lauantaina ja nyt täällä on mukavan jouluista. 
En muista olisiko meillä koskaan aikaisempina jouluina tuotu kuusta sisälle näin aikaisin, mutta liekö sitten kuusen ansiota vai mistä johtunee, 
mutta minulla on jo monta päivää ollut sellainen tunne,
että kaikki on valmiina ja joulu on tässä ja nyt
(vaikka lähes minkä tahansa mittapuun mukaan valmista täällä ei ole, eikä edes tule). 
Kiireen tuntu on hävinnyt omasta mielestä 
ja siksi onkin ollut mukavaa puuhata tänäänkin kaikenlaista, 
vaikka menoa on riittänyt paikasta toiseen aamusta iltaan. 
Jälleen kerran on saanut huomata, 
että kiire on yleensä enemmän oman pääkopan sisäinen juttu 
kuin asioiden todellinen tila. 
Jossain toisessa mielentilassa olisin pitänyt tätäkin päivää varsin kiireisenä.


Tämän illan lisäbonus saatiin, kun tyttöjen huoneen lattialla juoksenteli hiiri...
En voi mitenkään sanoa rakastavani tuota eläinlajia 
ja siksi en ollut kovinkaan pahoillani,
kun vajaa puoli tuntia loukun asentamisen jälkeen 
huoneesta kuului lupaava naksahdus...
harmi hiiren kannalta.
Nyt kuuntelen jokaista rapsahdusta sillä korvalla, 
että onko niitä siimahäntiä täällä lisääkin. 
Voi, Nauris-kissa, olisitpa täällä.


Huomenna eletäänkin sitten vuoden pimeintä päivää.
Kolme yötä jouluun on...

maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulumatkan askeleita

Joulu on eräänlainen matka adventista loppiaiseen. 
Tuo matka on jokaiselle omanlainen, 
mutta moninpaikoin se pitää sisällään useille meistä yhteisiä etappeja. 
Kaikille yhteisiä etappeja ovat ainakin neljä adventtisunnuntaita, 
joista nyt on saavutettu kolme.
 Se mitä itse kunkin adventtisunnuntaihin liittyy, 
on jokaisen omaan joulumatkaan kuuluva asia.


Oman joulumatkani askelet kulkivat eilen pyhäkoulun joulujuhlan kautta 
Kauneimpiin Joululauluihin. 
Pyhäkoulun joulujuhlassa olin jakamassa omaa työpanostani, 
mutta illalla kirkossa sain vain istua ja laulaa,
 ilman mitään velvotteita. 
Ja jälleen kerran täytyy todeta, 
että joululaulut kuuluvat omaan joulunaikaani hyvin 
suurella osuudella vuosi vuoden jälkeen. 
Minun on aivan mahdotonta sanoa 
mikä olisi kaikkien joululaulujen joukosta se kaikken kaunein laulu.
On niin monta, keskenään erilaista joululaulua, 
jotka sopivat erilaisiin tilanteisiin ja elämänkäänteisiin. 


Oi jouluyö, Jouluyö juhlayö, Tulkoon joulu, Sydämeeni joulun teen...
Onhan niitä lauluja, mutta mihinkään järjestykseen en niitä osaa laittaa.
Ja tarvitseeko edes?
 

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tänään taivas on ollut harmaa,
onneksi  lippu on kuitenkin sinivalkoinen.

Itsenäisyys on hieno ja arvokas asia.
Siitä kiitämme ja sitä arvostamme.

Tänään pääosassa on 98 vuotias Suomi.
Kiitämme isänmaasta ja äidinkielestä!


torstai 3. joulukuuta 2015

Joulukuun ensimmäisten päivien tunnelmia

Vaikka kalenteri kertoo, että joulukuuta on eletty vasta kolme päivää, 
tuntuu kuin tämä kuukausi olisi kestänyt jo pitempäänkin. 
Syy taitaa johtua siitä, että minulle virallinen joulunaika alkaa 
ensimmäisestä adventista vaikka se sattuisikin marraskuulle, 
niin kuin tänäkin vuonna.
 Ajatuksissani olen siis elänyt joulukuuta viime sunnuntaista lähtien.

Ensimmäiseen adventtiin liittyy tietenkin Hoosianna. 
Ensin kuuntelin sen keskiyöllä, Jouluradion aloittaessa lähetykset 
ja toisen kerran lähdin sitä itse laulamaan kirkkoon. 
Jotenkin tunnelmaan sopi sekin, että adventin ruuaksi meillä syötiin riisipuuroa. 
Tosin riisipuuro ei täällä Puron varresa ole pelkkä joulunajan ruoka, 
vaan sitä saatetaan keitellä milloin sattuu, pitkin vuotta.


Aamut ovat pimeydestään huolimatta tällä hetkellä varsin hauskoja, 
sillä lapsia ei tarvitse houkutella heräämään. 
Innokkaan heräämisen takaavat joulukalenterit ja niistä paljastuvat yllätykset.
Olin vielä muutama vuosi sitten jyrkästi vastaan kaikenlaisia leluja 
ja muuta tavaraa sisältäviä joulukalentereita. 
Ajattelin, että kuvakalenterit ja korkeintaan suklaakalenterit
 saavat luvan riittää meidän perheessä. 
No, niin siinä on tietenkin käynyt, 
että tämänkin periaatteen olen joutunut roskiin dumppaamaan. 
Jo viime vuonna meillä oli kolmella lapsella tavaraa sisältävät kalenterit
 ja tänä vuonna ne löytyvät kaikilta. 
Ja kun katson miten innokkaasti varsinkin tytöt leikkivät 
kalentereista löytyneillä pikkuesineillä, ei voi muuta kuin todeta, 
että nämä kalenterit tuottavat tosi paljon iloa ja hyvää mieltä 
joulukuun jokaiseen päivään. 
Ja rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että...


löytyy se tavarakalenteri minulta itseltänikin...:=)

Nanna pyöräytti lumienkelin eräänä aamuna, 
kastellen sopivasti itsensä ennen eskariin lähtöä.
 Jouluenkelin iloa ja rauhaa jokaisen joulukuuhun!

lauantai 28. marraskuuta 2015

Adventin aattoiltana

Käsillä on taas se aika vuodesta, joka on täynnä pieniä tapahtumia ja hetkiä sillä tiellä, joka johtaa jouluun. Yksi tällaisista etapeista omalla joulutielläni on kohta käsillä oleva keskiyön hetki, kun päivä vaihtuu lauantaista ensimmäiseksi adventiksi. 
Silloin kajahtavat Jouluradion ensimmäiset sävelet ja nämä sävelet ovat perinteisesti Hoosiannan sävelet, joka vuosi uudelleen sovitettuina versioina. 

Täällä Puron varren kulmilla Jouluradio ei kuulu radiotaajuuksilla, mutta netin kautta sitä voi kuunnella keskiyön hetkestä loppiaseen saakka. Mikään tavattoman suuri Jouluradion kuuntelija en ole. Lähinnä joululaulut soivat taustalla silloin, kun istun koneen ääressä, mutta Hoosiannan haluan kuulla tänä yönä. Enemmänkin tekisi mieli kuunnella,
 mutta olen kai sen verran vanhanaikainen, etten oikein "osaa" soittaa Jouluradiota puhelimen kautta ja pöytäkone on talon perimmäisessä huoneessa, joten sieltä ei mikään kuulu keittiöön asti. Onneksi on olemassa perinteiset levyt ja cd-soitin:)

Viime postauksessa hehkutin hienoja talvikelejä. Niitä kannattikin hehkuttaa, 
sillä nyt ne ovat muisto vaan. Päivällä kävimme Kasperin kanssa "Isolla kirkolla" 
ja auton mittari näytti varsin lämpimiä lukemia:
 Lämmin meinasi tulla kaupassakin, kun tavoitteena oli löytää kymppiveelle säälliset vaatteet tiedossa oleviin juhliin...

Jälleen kerran viikko Puron varresa on sujunut hyvin tavallisesti. Arkiset askareet ovat saaneet hauskoja väriläiskiä välillä hupaisista ja välillä kovin syvällisistäkin pohdinnoista. Eskarilaisen viikon pohdinta on ollut, voiko järjen valo sammua ja jos voi, mitä silloin tapahtuu? Entä voiko se syttyä sammumisen jälkeen uudelleen? 
Ehkä pysättävin kysymys oli: "Onko äiti SUN järjenvalo sammunut?"...

Ja tiesittekö muuten, että Alias-pelissä "valaista"-sanan voi selittää myös näin: 
"Siis mistä me silloin puhutaan, jos puhutaan niistä otuksista, jotka elää meressä?". 
Niinpä niin, valaista tietenkin... 


Mutta nyt haluan toivottaa rauhallista alkavaa adventinaikaa kaikille Puron varresa vieraileville! Onneksi jouluntielle mahtuu kaikenlaiset kulkijat: täysillä jouluttelijat, joulun inhoajat ja kaikki siltä väliltä.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Talvi tuli

Ja näin otsikko kertoo hienosti kaikille, 
jotka eivät ole sitä vielä sattumoisin huomanneet, 
että talvi on tullut. 
Talvi tuli yhdellä ryminällä viikonloppuna 
ja kylläpä maisemat muuttuivat.
Sitä saikin taas muistella miten autolla ajetaan talvikelissä.
Nykyisellään omat ajot ovat sen verran vähäisiä, 
että haastavampien kelien ajoihin pitää oikeasti keskittyä ihan kunnolla.
Loppuviikosta näyttää taas lämpenevää, 
joten näistä kauniista joulukorttimaisemista ja talven tunnusta
on syytä nauttia koko rahan edestä nyt.


Meillä onkin takana reipashenkinen ulkoiluviikonloppu,
kun olin lasten kanssa perjantai-illasta sunnuntaihin partioleirillä,
jossa kaikenlaista ulkoaktiviteettia on takuulla riittävästi.
Niin erähenkinen en kuitenkaan ole, 
ettenkö olisi nauttinut siitä,
että leiripaikasta löytyi hyvät kuivatusmahdollisuudet 
märille vaatteille 
ja lämmin sänky sisätiloissa...


Entisistä kokemuksista oppineena tiesin, 
että leirin jälkeinen aamu ei ole paras mahdollinen 
viikon aloitus kenellekään. 
Aika hyvin tieto piti paikkansa tänäkin aamuna, 
mutta kyllä tämä taas tästä.  
Ulkoilua on jatkettu tänään pitkin päivää 
ja pihalla näyttää taas siltä kuin talvella "pitääkin". 


 Sisällä lisääntyvät kynttilät ja jouluvalot. 
Tänään sain tädiltäni adventtituliaisia,
joiden joukossa oli joulutähti.
On muuten uskomatonta, 
miten jouluisen tunnelman sillä saa aikaan. 
 Loppuviikosta onkin sitten aika pöllyttää joulukoristelaatikot auki...
Hyvää viikon jatkoa kaikille blogivieraille:)

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Pyhäillan mietteitä

Tänään satoi ensivalkoinen.
Lumeksi sitä ei voine kutsua,
mutta onko olemassa ensiräntää?
Ja enää maassa ei taida olla sitäkään vähää valkoista,
mitä päivällä oli.
Kahden pimeän välissä on hämärä.
Välillä tunnen itseni aivan tonttu-ukoksi, 
kun kuljen pihalla sytyttelemässä kynttilöitä lyhtyihin.
Se on minulle omaa, rauhallista aikaa.
Alkava hämärä kiertyy ympärille, 
yleensä taivaalta vihmoo jotakin märkää 
ja sitten kynttilään syttyvä liekki rikkoo hämärän.


Viikonlopun kuulumiset ja tapahtumat 
omalla kohdallani ovat olleet niitä tavallisia:
kotihommia, jotka eivät koskaan lopu, vähän talkootyötä, 
rauhallinen iltakävely tokaluokkalaisen kanssa, 
liikaa syömistä ja sen sellaista. 

Maailman tapahtumat eivät valitettavasti ole olleet 
sieltä rauhallisemmasta päästä.
On hankala ymmärtää, 
miksi näyttää siltä, 
ettei joka puolella ole kahden pimeän välissä edes sitä hämärää, 
vaan pimeys vain jatkuu ja jatkuu. 
 Pienenä meille sanottiin, että "olokaa ihimisiksi".
Ehkäpä tulisi harjoittaa hieman itsetutkistelua
ja pohtia mitä se voisi tarkoittaa tänä päivänä.
 

perjantai 13. marraskuuta 2015

Marraskuuta, pimiää, yskää ja arkea

Tulipa pidettyä puolivahingossa "blogilomaa".
En varsinaisesti kokenut olevani minkäänlaisen blogiloman tarpeessa,
 mutta sellainen tästä marraskuun ensimmäisestä puoliskosta tuli. 
Kun ei oikein mitään kovin ihmeellistä ole tapahtunut, 
ei ajatuskaan ole juossut siihen malliin, 
että mitään järjellistä tekstiä olisi syntynyt.


Otsikko kiteyttää aika tarkkaan sen,
mitä tähän marraskuun alkuun on mahtunut. 
Pimeää, pimeää ja pimeää. 
Ja tänä vuonna tämä pimeys on vaikuttanut minuun aika lamaannuttavasti. 
Kellojen talviaikaan kääntämisen jälkeen on tuntunut 
kuin jalka nousisi ja ajatus kulkisi vain hidastettuna. 
Jos tätä menoa jatkuu koko talven,
minulle pitää jo aamulla toivottaa hyvää yötä, 
että älyän siihen iltaan mennessä vastata. 
Toivottavasti alkava joulunaika tuo muutosta tähän. 
Yleensä jouluvaloilla on piristävä vaikutus.

Yskän mokoma on myös vaivannut ihan riittävästi. 
Ei saisi valittaa niin pienestä vaivasta, mutta onhan se ärsyttävää. 
Onneksi nyt olo on jo aika hyvä. 
Yskänläkkeen lisäksi suklaa on hyvä lääke;)


Ja sitten tuo ihana ja kamala arki. 
Päivät ovat täyttyneet maailman tavallisimmasta elämästä,
 eikä siitä nyt luvalla sanoen aina riitä kovinkaan paljon kirjoitettavaa. 
Tai välillä riittää kyllä kovastikin, mutta nyt en vain ole jaksanut innostua. 
Mutta vuosi kulkee kohti viimeistä kuukautta 
ja vuoden loppuun riittää aina paljon tekemistä, 
tapahtumia ja muutakin kuin pelkää arkea. 
Sitä kohti mennään. 
 Nauris-kissa vietti meillä viime viikon.
Paljon olisi kissalta opittavaa....

lauantai 31. lokakuuta 2015

Pyhäinpäivä

Tämä käsillä oleva viikonloppu taitaa olla nykyisellään 
yksi kiistellyimmistä viikonlopuista ainakin mitä tulee siihen, 
kuinka sitä tulisi viettää ja mikä viikonlopun oikea sisältö on. 
Vietämmekö halloweenia, pyhäinpäivää vai peräti syksyistä sadonkorjuujuhlaa kekriä?
Olen ennenkin täällä kirjoittanut siitä, 
että Puron varresa emme ole halloween-ihmisiä. 
Toisaalta, emme ole myöskään mitenkään erityisen hiljaisia 
ja hartaita pyhäinpäivä-ihmisiäkään. 
Mutta pyhäinpäivää me silti vietämme, tyylillämme.


Tänä syksynä olemme kotona puhuneet halloweenista
 enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Oletan, että aiheesta on noussut keskustelua myös koulussa, 
koska sitä kautta puheet kotiinkin tulevat. 
Ja hyvä niin, puhua pitää ja asioita on hyvä katsella monelta eri kantilta. 
"Miksi me ei vietetä halloweenia?", "Mikä se halloween edes on?" 
"Mitä me tehdään, jos joku tulee ovelle ja sanoo 'karkki vai kepponen', 
pitääkö valita se kepponen?"

Monelle halloween näyttää olevan tilaisuus hassutella 
ja viettää sopivan hurjaa juhlaa hauskan teeman ympärillä, 
johon näyttäviä koristeita ja muuta rekvisiittaa on saatavilla 
vuosi vuodelta yhä enemmän. 
Lapset tykkäävät naamiaisista 
ja halloween on mitä parhain aika naamiaisjuhlien järjestämiseen. 
Ja mikäs siinä, kuulostaa hauskalta. 
Uskoisin itsekin viihtyväni.

Mutta miksei naamiaisia ja hurjia juhlia voisi järjestää joku toinen kerta? 
Onko ne välttämättä sekoitettava samalle päivälle, 
olloin hautausmaat täyttyvät kynttilöistä ja ihmismielet muistoista heitä kohtaan, 
jotka eivät ole enää täällä, vaan perillä?

Eilen illalla olimme kirkossa pyhäinpäivänaattoillan musiikkitilaisuudessa. 
Siellä jälleen kerran tiesin, miksi vietämme juuri pyhäinpäivää. 
Viulun, urkujen ja pianon sävelet soivat yhdessä monenlaisten lauluesitysten kanssa. Sävelet täyttivät kirkon, jäivät soimaan mieleen ja jatkoivat matkaansa.
 Musiikki sanoitti niitä tunteita, joita kirkko oli täynnä: 
surua, kaipausta, pettymystä, toivoa...iloakin.
Ja laulujen sanat toivat rauhaa, lohdutusta, lepoa. 
Jonkinlaista merkitystä kaikelle.
Huomasin istuvani pitkiä aikoja ja vain kuuntelin. 
En ajatellut mitään. Ja välillä ajattelin paljon. Teki hyvää.


Kotona mietin, johtuuko kasvava innostus halloweenia kohtaan siitä, 
että sitä on jotenkin helpompi viettää mitä pyhäinpäivää. 
On helpompi keskittyä koristeisiin, pukuihin ja yleiseen hurjisteluun. 
Onko helpompaa vetää naamio kasvoille ja tehdä pelottavia asoita 
kuin kohdata omat pelkonsa, kysymyksensä ja surunsa ilman naamareita.
 En tiedä.
Mutta halloween ei tuo rohkaisua pelkoihin, 
eikä lohtua naamioiden taakse. 
Pyhäinpäivä tuo. 

Alla oleva laulu on Pekka Simojoen ja Anna-Mari Kaskisen käsialaa. 
Se oli yksi monista eilisiltana kuulluista lauluista, hyvin kauniina ja herkkänä versiona. 

Eilenhän vasta katselin lasta haurasta, kasvavaa.
Näin siivet hennot, näin ensilennot, odotti kaunis maa.
Taivaaseen lensit valoa päin, huoneesen yksin pimeään jäin.
Siivin haavoittunein sinä lensit luo Jumalan.

Mureni taika, mitä on aika? Missä on perhonen?
Tiedämme täällä: levon sait päällä Jumalan kämmenen.
Taivaasen lensit valoa päin, huoneeseen yksin pimeään jäin.
Siivin haavoittunein sinä lensit luo Jumalan.

Perhonen pieni, valaisit tieni. Aina jäät sydämeen.
Päivämme liitää, aika pois kiitää, kohtaamme uudelleen.
Valossa kylpee Jumalan maa. Jokainen siivet eheät saa.
Sinä taivaaseen lensit, jo siellä odotetaan.

 

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Syysloman loppu

on edessä huomenna. 
Harmittaako? Vähän, mutta niin se vain menee.
Menneen viikon aikana syksy on edennyt "synkkyysvaiheeseen". 
Puissa ei ole enää lehtiä ja päivälläkin on hämärää.
Tänä iltana näkee taas sen, mitä kellojen kääntäminen sai aikaan, 
kun pimeys alkaa aikaisin.


Syysloman serkkuviikonlopun jälkeen Puron varren puuhat 
ovat keskittyneet aika tiiviisti kotiin. 
Tiistaina olimme iloisia veronmaksajia 
ja nautimme lasten kanssa kaupungin järjestämästä retkestä Superparkkiin. 
Torstaina saimme vieraita ja
 joka välissä autotallirakennus on edennyt omaa tahtiaan, 
työvaihe kerrallaan eteenpäin. 
Viikko on ollut hyvin tavallinen, mutta samalla erityinen. 
Kiireen tuntua ei ole ollut ja se on tuntunut hyvälle.


Päästin sisäisen joulufiilistelijän itsestäni ulos ja ostin ensimmäisen joululehden. 
Samalla kaivoin kaapista muutaman vanhan joululehden esille. 
Minun joulufiilistelyihin kuuluu ehdottomasti joululehtien selailu. 
En välttämättä toteuta niistä yhtäkään ideaa tai ruokaohjetta, 
mutta tykkään katsella kauniita kuvia ja nauttia niiden tunnelmasta.
Joululaulujakin kuuntelin yhtenä päivänä.
Suomenkieliset joululaulut eivät vielä iskeneet,
mutta englanniksi lauletut eivät tuntuneet ihan niin jouluisilta...
Ja arvatkaas mitä vieraita meillä äsken oli pihalla?
 
Kuvasta ei ehkä näy muuta kuin se, 
että lehdet ovat vieläkin haravoimatta.
Marjapensaiden alla kökötti aamupäivällä ainakin kymmenen 
oikein pyöreän lihavaa peltopyytä.
 Saas nähdä saammeko niistä seuraa myöhemminkin.
 
Hyvää sunnuntain jatkoa Puron varren vieraat ja
voimia ensi viikkoon, lokakuun viimeiselle viikolle!

 

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Syysloma

Lokakuun postaustahti on tainnut olla ennätysmäisen hidasta.
Eipä silti, että täällä mitään niin kovin ihmeellistä olisi tapahtunutkaan.
Jutun juuresta on ollut hankala saada kiinni, 
kun päivät ovat kulkeneet aamusta iltaan hyvin perinteisellä 
ja itseään toistavalla kaavalla. 
Mutta mukava rauhallinen tämä lokakuun alku on ollut. 
Juuri sitä mitä syyskuun kiireen ja vouhotuksen keskellä kaipasinkin. 


Ensi viikko on täällä Puron varren seutuvilla 
ja muullakin osalla pohjoista Suomea koulujen syyslomaa. 
Saimme todella loistavan aloituksen lomaviikolle, 
kun perjantaina koululaisten kotiutumisen ja meidän vanhempien töiden jälkeen 
lasten serkkujen perhe päräytti pihaan. 
Asumme harmittavasti sen verran etäällä toisistamme, 
että serkuilla tämä viikonloppu oli syysloman viimeinen, meillä ensimmäinen. 
Niimpä oli jo kauan aikaa sitten selvää, 
että jos haluamme yhdessä jotakin loman aikaan puuhata, 
niin ei oikeastaan ole muuta mahdollisuutta kuin tämä käsillä oleva viikonloppu. 

Ja aika paljon ehdimmekin tehdä.
Iskämiehet ahkeroivat pihalla autotallin kimpussa niin ahkeraan,
että nyt tallissa on katto paikoillaan ja seinissä levyjä, 
joiden nimen kuulin ja unohdin samantien. 


Lapset ovat ulkoilleet valoisaan ja pimeään aikaan,
leikkineet sisällä , 
nukkuneet turhan vähän ja syöneet herkkuja turhan paljon.
Eilen kävimme katsomassa "Onnelin ja Annelin talvi"-elokuvan 
ja voi miten siitä tulikaan mukava joulunodotusfiilis. 
Hyväntuulinen, suloinen, herttainen ja ihanan jouluinen elokuva, 
jota kuitenkin voi katsoa ihan hyvin muulloinkin kuin vain jouluna.

Tänään ajelimme sitten rannikolle ja polskimme pari tuntia kylpylässä. 
Lounas kuitattiin Hesen antimilla 
ja sen jälkeen olikin aika huiskuttaa serkuille heipat. 
Olkoon kotimatkanne mahdollisimman vähäkitinäinen ja turvallinen:) 

 Me vietämme pyhäiltaa rauhallisissa merkeissä. 
On aika ottaa rahtusen rauhallisemmin taas.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Katse taivaalle

Välillä kannattaa tuijotella taivaalle.
Tänään on ollut sellainen päivä ja ilta.

Päivällä taivas täyttyi savukiemuroista, 
kun useat koneet lensivät sikin sokin pitkin kirkkaan sinistä taivasta. 
Ja vaikka meno näytti aika "sikinsokiselta" , 
niin siinä taisi olla ihan tarkka järjestys, 
kun ei tuolla takapihan pellollakaan makaa yhtään suihkarinraatoa tällä hetkellä... 
Illalla näytti vielä hienommalta, 
kun revontulet loimottivat yötaivaalla todella upeasti.
Piti kiskoa lapset sängyistään niitä ihastelemaan.
Kuvat ovat puhelimella otettuja. 
Pitkän ajan jälkeen meiltä löytyy nyt taloudesta ihan oikea kamerakin,
mutta niinhän siinä aina käy, 
että ei se kamera silloin ole mukana, kun pitäisi. 
Puhelin on niin vaivaton kaivaa taskusta esille ja napata sillä kuvia.
 
Hienoa taivastaidetta tänään.
Lisää tällaista, kiitos.

 

torstai 1. lokakuuta 2015

Hei hei syyskuu

Kukapa olisi uskonut, että minä joskus kirjoitan tuollaisen otsikon? 
Ja kirjoitan niin, että sitä myös ihan aidosti tarkoitan. 
Nyt tarkoitan. 
Hei hei syyskuu.


Minua harmittaa, kun menit ohi niin nopeasti. 
Jos minun pitäisi laittaa vuoden 12 kuukautta suosikkijärjestykseen, 
olisit takuulla mitalikolmikossa mukana. 
Olet aina ollut. 
Mutta pakkoko sinun oli pitää tänä vuonna sisälläsi 
niin mahdottoman paljon kaikkea? 
Niin paljon kaikkea, ettei tällainen hidas hissukka pysy mukana. 

Mutta kai se on niin, että näin pysyy nöyränä.
Menin mokoma jossakin vaiheessa jo ylpeästi ajattelemaan, 
että kylläpä minä nykyisellään aika mukavasti hoitelen arjen normaalin pyörityksen: 
työt, omat ja lasten menot, harrasteet, kotihommat, kaverit ja sun muut.
Piti tulla kaikkea "sun muuta" sen normaalin päälle.Aika paljon.
Ei mitään kamalaa tai hirveää, mutta muutama sellainen meno, 
jotka veivät ylimääräisiä iltoja ja aikaa. 
Tuli kiireen tuntu. Hosumista ja kaikenlaista säätöä.


Vain kurkistamalla kalenteriin, jonne laitan ylös kaikki taloutemme liikkuvat osat, 
voin jotenkin muistaa mitä tässä kuussa on tapahtunut. 
Ulkona seisova autotallin raakile, joka on noussut kivijalasta harjakorkeuteen, 
kertoo siitä, mitä Puron varren iskämies on tehnyt. 
Samalla se muistuttaa siitä, 
että meillä on ympärillä auttavia ihmisiä, jotka tulivat talkoisiin.
Tulivat ja tekivät, vaikka kaikilla on omassa elämässäänkin
tehtävää ja toimitettavaa aivan piisalle asti, liikaakin.

Kurkistus kalenteriin kertoo, että kerettiin sitä syyskuussa lomaillakin. 
Samaa ei voi sanoa kaikista lähipiiriläisistä. 
On sitä hoppua ollut muillakin.
Alkukuusta aurinko paistoi, lämmitti, eikä ollut vaikeuksia muistaa, 
miksi syyskuu on kiistatta ansainnut paikkansa kuukausien top-kolmosessa.
Kiireen myötä tulivat sateet. 
Onneksi tuli myös alikersantti-täti, joka hätyytettiin pahimpaan härdelliin. 
Sen ansiosta koko koti ei ole normaalia pahemmassa kaaoksessa. 

Niin että kiitos tästä syyskuu. 
Jäi lenkkeilyt raittiissa ilmassa minimiin.
Ja suunnittelin minä istuvani puron varresa katsomassa 
miten puista pudonneet lehdet keikkuvat veden mukana matkoihinsa. 
En sitten istunut, en seissytkään. 
En käynyt puron varresa koko kuukauden aikana kertaakaan. 
Onha toki tuota matkaa, monta metriä...

Jos katsottaisiin vuoden päästä uudestaan.
Vähän vähemmän vauhtia, jos saan pyytää.


Tervetuloa lokakuu.
Komean kuutamon toit ainakin tullessasi.
Tällä hetkellä kalenterissa vain tuttuja, tavallisia töitä ja menoja.
Tiedän selviäväni niistä, 
mutta toivon ettei sitten kovin paljon mitään muuta siihen päälle.  Eihän?