Joulun aakkoset

Hyvää Tapaninpäivää sinne ruudun toiselle puolen! Täällä istun ja vietän yhtä mielihetkistäni eli nautin jouluisesta kodista ja kuuntelen talon hiljaisuutta muun perheen vielä nukkuessa. Yön aikana on satanut lunta, joten aamupäivän ulkoilun ohjelma on selvä: piha puhtaaksi, jotta vieraat mahtuvat iltapäivällä pihaan.

Puronvarren joulu on tähän saakka sujunut hyvin ja varsin perinteisissä merkeissä. Aaton vietimme kotona ja illaksi saimme mukaan omat vanhempani ja veljeni vaimonsa kanssa. Eilisen joulupäivän vietimme miehen lapsuudenkodissa ja tänään odottelemme vieraiksi tätini koko perhettä.

Tämän joulukuun aikana useammassa blogissa on näkynyt hauska listaus jouluun liittyvistä asioista aakkosten muodossa. Halusin itsekin toteuttaa tämän, mutta ennen joulunpyhiä ohjelmaa oli sen verran runsaasti, että blogin päivittäminen ylipäätään jäi tekemättä. Mutta kylläpä jouluiset aakkoset sopivat hyvin tähän varsinaiseen joulunaikaankin, joten olkaa hyvä, tältä näyttävät minun jouluaakkoseni.

A - Adventti

Odotuksen ja valmistautumisen aika. Joulunaika alkaa adventista.

B - Beetlehem

Ensimmäisen joulun tapahtumien polttopiste. Jos joulua ei olisi, tietäisikö kukaan edes missä Beetlehem on?

C - Celsius

Joulun säätilat ovat vuosien varrella vaihdelleet kylmistä lämpimiin. Tänä jouluna ei ole tarvinnut pakkasessa hytistä. Valkoinen joulu ylsi meille asti, vaikkei lunta paljon olekaan (tähän aamuun saakka).

D - Daavidin kaupunki

Okei, Beetlehem mainittiin jo, mutta muutakaan en keksinyt.

E - Enkelit

Tykkään enemmän enkelikoristeista mitä tonttukoristeita. Meiltä löytyy molempia.

F - Fyffe

Raha, money, massi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kuluu niin paljon kuin haluaa sitä kuluttaa (ja enemmänkin), myös jouluna.

G -????

Kuka keksii tähän jotakin? Kirjoittakaa kommentteihin.

H - Hiljaisuus

Aamujen hiljaisuus lataa minun akkuni.

I - Ilo

Jouluun kuuluu ilo, toivottavasti mahdollisimman monella. Edes pieni ilo, jos ei tänä vuonna suurta.

J - Jeesus

Joulun synttärissankari. Kovasti Jeesuksen merkitystä yhteiskunnassa koitetaan kieltää, mutta niin vain jouluevankeliumi oli osa meidänkin lasten koulun joulujuhlaa. Eikä kukaan edes kävellyt ulos.

K - Kuusi

Kuusi tuo viimeisen silauksen jouluiseen kotiin. Meillä on toistaiseksi ollut aito kuusi, mutta en sano totaalista "eitä" tekokuusellekaan.

L -Leivonta

Tykkään leipoa ja tekisin sitä paljon enemmän, jos olisi aikaa. Tänä jouluna olen leiponut aika paljon yhdessä omien tyttöjen kanssa

M - Musiikki

Joululaulut niin laulettuna kuin kuunneltunakin ovat joulun ajan parhaimpia juttuja.

N - Namut

Suklaata, suklaata. Edelleen muistelemme miehen kanssa kauhulla sitä erästä tapaninpäivää yli kymmenen vuotta sitten, kun kaikki suklaat olivat loppuneet. Eivät muuten sen jälkeen ole.

O - Onni

Onni pienistä ja suurista asioista. Jouluna ja muulluinkin.

P - Paketti

Lapsille tärkeitä, toki tykkään itsekin.

Q - Quirinius

Herra Isoherra, jonka käskystä kukin meni verollepantavaksi  omaan kaupunkiinsa.

R - Rauha

Joulurauhaa on monenlaista. Ei välttämättä vaadi totaalista hiljaisuutta ja järjestystä. Kullekin omanlaista.

S - Seimi

Muutamia vuosia sitten isäni teki minulle jouluseimen, jonka laitan joulukuusen viereen muistuttamaan joulun todellisesta merkityksestä silloinkin, kun olohuoneen täyttävät uudet lahjat ja lahjapaperit.

T - Tontut

En niin kovin paljon perusta, mutta kuuluvathan ne toki joulun ajan koristeisiin.

U - Uuni

Ja erityisesti leivinuuni, jossa meillä paistuu joulukinkku.

V - Valkea joulu

Tänä vuonna on valkea joulu. Mikähän mahtaa olla tilanne kymmenen vuoden kuluttua?

W - ????

Kuka keksii?

X - x-tekijä

Aina kaikki ei mene niin kuin suunnittelee. Yllättäviä muuttujia mahtuu mukaan joka joulu.

Y - Ystävät

Joulun ja uudenvuoden aikoihin on usein mahdollisuus nähdä niitäkin ystäviä ja sukulaisia, jotka asuvat kauempana.

Z - Zzzzz

Uni on tärkeää joulunakin. Oma ongelmani on, etten tahdo malttaa mennä nukkumaan.

Å - Åbo

Suomen Turku, Suomen virallinen joulukaupunki, minun ja puolisoni kotikaupunki noin neljän vuoden ajan, esikoisemme syntymäpaikka.

Ä - Äänet

Joulumuistoihin liittyy ääniä: kinkun tirinä uunissa, kiukaan sihahdus löylyä heittäessä, lumen narina jalkojen alla, lahjapapereiden rapina. Meidän keskimmäinen lapsi esitti hauskan esityksen, miltä oli omasta huoneesta käsin kuulostanut eräs ilta, jolloin miehen kanssa paketoimme lahjoja olohuoneessa.

Ö - Ööööö

Mitä sitten? Joulun jälkeen katse uuteen vuoteen, mutta sitä ennen nautitaan tästä ajasta. Ei heti kiirehditä eteenpäin.

Joulukuun alkupuolisko, voi miten aika rientää!

"Joulu tupaan astuu, meille hymyää..." lauloimme eilen lauluyhtyeemme pienessä joulukonsertissa. Joko siellä ruutujen toisella puolen on joulu tupaan astunut? Entä onko joulu astunut mielen päälle?

Tämän vuoden joulukuu on itselleni ollut mahdollisesti eniten täynnä tekemistä sitten... niin, en edes muista. Ehkä minulla ei ole ollut näin paljon tekemistä koskaan aikaisemmin. En halua puhua kiireestä, koska sillä sanalla on tavattoman negatiivinen leima. Vaikka tekemistä on ollut paljon, se ei ole ollut millään tavalla negatiivista, päinvastoin. En myöskään voi sanoa, että työtä on ollut paljon, koska läheskään kaikki tekeminen, joka päiväni ja iltani ovat täyttäneet, ei ole ollut millään tavalla edes sukua työn tekemiselle. On vain ollut paljon kaikkea mahdollista. Ja ihan itse olen sen kaiken elämääni ahtanut. 

Niinä vuosina, kun olin kotona lasten kanssa, tuntui usein, etten saanut aikaiseksi yhtään mitään. Näin jälkikäteen tarkasteltuna taisin kuitenkin saada edes jotakin tehdyksi tai ainakin minulla oli huomattavasti enemmän aikaa kaikenlaiseen puuhaamiseen. Nyt kodin ulkopuolella töissä ollessani ovat vuorokauden tunnit tulleet vastaan: ne eivät riitä kaikkeen mihin haluaisin niiden riittävän. On ollut pakko hyväksyä, että välillä pyykkivuoren selättäminen menee joulukonserttiin lähtemisen edelle tai ruuan laittaminen on tärkeämpää kuin mieluisien joululehtien selaaminen.

No, mitäkö ovat sitten olleet ne moninaiset puuhat, jotka ovat tehneet tästä joulukuun alkupuolikkaasta hyvinkin täyden? Työ tietenkin vie ison osan arkipäivistä. Ajokelit ovat välillä olleet kohtuullisen kettumaiset, kun lämpötila on heitellyt nollarajan molemmin puolin. Liukkaan kelin päivänä ajamiseen kieli keskellä suuta on mennyt tovi jos toinenkin. Iso lovi vapaa-ajasta on kulunut myös laulaen. Eilen illalla joululaulujen täyttämä syksy sai päätöksen, kun lauluyhtyeemme joulukonsertti kokosi yhteen mukavan määrän yleisöä. Aina se on yhtä jännittävä tilanne. Kuulijoiden tehtäväksi jää arvioida miten onnistuimme. Oma fiilis illasta on kohtuullisen hyvä, vaikka toki parantamisen varaa jäi moneenkin paikkaan.

Kaikkein mieliinpainuvin tapahtuma tämän kuukauden alkupuolella on kuitenkin ollut viikko sitten ollut lomamatka miehen kanssa kahdestaan. Olimme viikonlopun Helsingissä. Kiertelimme jalat kipeiksi pääkaupungin katuja. Kävimme Senaatintorilla Tuomaan markkinoilla, ihastelimme uutta keskustakirjasto Oodia (se oli täydellinen, olisin voinut viettää siellä kokonaisen päivän), kiertelimme kauppakeskuksissa ja tietysti söimme hyvin (ja usein ja paljon). Lauantai-illan kruunasi upean artistin "välitilinpäätöskonsertti" loppuunmyydyllä Hartwall-arenalla. Juha Tapio on jäämässä keikkatauolle ja konsertti oli kooste hänen tähän astisen uransa hittibiiseistä, joita riitti kahdeksi ja puoleksi tunniksi. En edes yritä kuvailla konserttia sanoin, koska en sitä osaa. Tyydyn toteamaan, että ilta oli sydäntä sykähdyttävä, upea ja kaikinpuolin ihan mahtava:D

Ja nyt ollaan tässä, joulukuun puolessa välissä. Jouluaattoon on kymmenen päivää. Ja näin on hyvä. Joululla on jo jalka tämänkin tuvan ovenraossa ja mielessä se on enemmän ja vähemmän aina. Huomenna syttyy kolmas adventtikynttilä, joulumatka etenee.

Adventin aattona

Edellisen kerran adventinaattoa vietettiin 365 päivää sitten. Tuntuu ihan uskomattomalta, että vuosi on vierähtänyt siitä, kun fiilistelin edellisen kerran alkavaa joulunaikaa ja sitä kutkuttavan mukavaa tunnelmaa, joka valtaa mielen aina tähän aikaan vuodesta. Kaikki joulunauhan ihanat helmet ovat vielä edessäpäin. Ensi yönä tasan puolenyön aikaan Jouluradiosta kajahtavat Hoosiannan sävelet ja sitä aion tänäkin vuonna kuunnella. Tänä vuonna Hoosiannan esittäjäksi on valittu räppäri PastoriPike, joten odotettavissa on varmasti jotakin ei-niin-perinteistä versiota Hoosiannasta. En tiedä pitääkö ottaa pienet iltaunet sitä ennen vai sinnittelenkö hereillä vaikka väkisin;D Nykyään iltaisin väsyttää aika tavalla enemmän kuin ennen. 

Uskomattomalta tämä kaikki tuntuu siksi, että vuosi on mennyt hyvin nopeasti. Niin paljon on tapahtunut edellisen adventin jälkeen. Huomenna alkava joulukuu tulee myös pitämään sisällään paljon kaikenlaisia tapahtumia. Otan päivän kerrallaan ja odotan kaikkea tulevaa joulumielellä.

Tänään illalla  nautein jouluostoksista. Tarkoitan myös mitä kirjoitin. Joulunaikaan kaupoissa voi välillä olla aika kaoottinen meininki, mutta suosittelen kokeilemaan lauanatai-iltaa. Iso peukku sille. Vein esikoisen ripariryhmänsä nuorteniltaan ja sen sijaan, että olisin välissä ajanut kotiin, ajoinkin kauppoihin. Kuuden jälkeen lauantai-iltana väkeä oli liikkeellä jonkin verran, muttei missään tapauksessa tungokseen asti. Joka puolella sai kierrellä kaikessa rauhassa ja se oli aivan aidosti mukavaa. Jouluostokset ovat olleet täysin alkutekijöissään, mutta nyt sain ne hyvälle alulle. Koska emme aio hankkia mitään suuria lahjamääriä, oli mukavaa, kun löysi pukinkonttiin jotakin sellaista, jota lahjan saaja oikein kovasti toivoo.

Täällä kotona kynttilät ovat valmiina odottamaan huomista aamua ja sytyttämistä. Yllä olevassa kuvassa loistaa kynttilöistä tehty risti kotikirkkomme portailla. Viime tiistaina meillä oli partiossa uusien sudenpentujen ja seikkailijoiden lupauksenantotilaisuus. Räntäsateesta huolimatta kynttiläristi loisti kauniina ja jouluisenakin.

Adventti sanana tarkoittaa odottamista. Samalla kun adventtiaika odotetaan joulua, tuntuu että joulu on kuitenkin jo tässä. Ei valmiina, ei täydellisenä, mutta kuitenkin läsnä ja olemassa.

Kuuntele...

Tiukuja voit jo kuulla,

Joulu on jo porraspuulla.

Sytytä kynttilä, hiljenny tovi,

avaa Joululle ovi.

(www.birgitmummu.vikki.fi)

Oikein hyvää alkavaa adventin aikaa jokaiselle lukijalle!

Marraskuinen viikko

Loskaa, räntää ja harmautta. Näihin kolmeen sanaan voisi halutessaan tiivistää kaikki marraskuun viikot. Mutta toki näihin viikkoihin mahtuu paljon muutakin ja nyt ajattelin kertoa, millainen on ollut oma viikkoni.

Maanantai 11.11.

Tämän viikon maanantai ei ollut ihan perusmaanantai, sillä perheen iskämies aloitti virallisesti ensimmäistä päivää uudessa työpaikassa. Epävirallisesti hän oli tehnyt jo muutamia työjuttuja, joten aivan alusta ei tarvinnut ensimmäisenä päivänä aloittaa. Oma maanantaiaamuni oli hyvin tavallinen. Nuorimmainen hoitoon ja sitten töihin. Koululaiset selviävät tällä hetkellä kotona aivan kiitettävästi keskenään ja se on suuri ilon aihe joka päivä. Töiden jälkeen pienellä kiireelllä kotiin ja pikaisesti perheelle ruokaa ääntä kohti. Pintapuolista siivousta ja sitten onkin aika joka maanantaisten laulutreenien. Tällä kertaa treenit kestivät tavallista pitempään, sillä meidän lauluyhtyeestä tehtiin lehtijuttu, joka tietysti vei oman aikansa. Harjoituksen alla on monta joululaulua, joiden kanssa riittää työtä, jotta ne saadaan esityskuntoon. 

Tiistai 12.11.

Hoitopaikan kautta töihin. Kuopus ei olisi halunnut pukea, joten oma vääntönsä oli siinä, että pihalle päästiin. Iltapäivälllä kotiin ja illaksi partioon. Partioon lähtivät myös kolme lasta. Nämä alkuviikon illat tuppaavat meillä olemaan aika tavalla täysiä. Illalla ehdittiin onneksi koko perhe syömään yhteistä iltapalaa.

Keskiviikko 13.11.

Tämä aamu oli tavallista työteliäämpi, sillä puoliso lähti omaan työhönsä paljon meitä muita aikaisemmin ja kaikki aamuhommat jäivät minulle.  Tämä ihan siitä syystä, että minun iltatöiden vuoksi hän tulee töistään normaalia aikaisemmin. Hoitoon ja töihin ehdittiin ja tänään jatkoin itse päivätöiden jälkeen "kakkostyötäni", jossa teen satunnaisia iltavuoroja aina silloin tällöin. Tänään oli keskimmäisen lapsen partio ja he menivät tutustumaan ja käymään savusaunassa. Itse kotiuduin vasta siinä vaiheessa, kun lapset olivat jo sängyissä. Pikaisesti ehdin kuulla savusaunakuulumiset ja koulujutut. Nuorimmainen oli jo untenmailla. Uni antoi omalla kohdallani odottaa itseään, vaikka väsy silmiä painoikin.

Torstai 14.11.

Loppuviikko alkaa näkyä aina torstaisin. Nuorimmaisen herääminen on työläämpää kuin alkuviikosta, mutta taas selvittiin hoitoon ja töihin ajallaan. Vaikka talviset ajokelit eivät ole niitä kaikken mukavimpia, tykkään työmatkastani, jonka aikana kuuntelen radiota, joululauluja tai sitten ihan vain hiljaisuutta. Lehtijuttu lauluyhtyeestämme julkaistiin tänään ja päivän aikana tuli muutamia positiivisia viestejä aiheesta. Kyllähän se hyvältä tuntui ja itsekin olimme juttuun kovasti tyytyväisiä. Työpäivän jälkeen vaihdoin taas kakkostyöhön ja illalla ajelin kotiin hirvittävässä lumituiskussa. Lunta tuiskutti siihen malliin, että onnistuin käyttämään lähes tunnin työmatkan ajamiseen. Lapset olivat jo nukkumassa, kun tulin kotiin. Rentoutumista iltaan toi iso kasa vanhoja joululehtiä, joista kummini luopuivat. Niissä riittää fiilistelyä koko joulukaudeksi.

Perjantai 15.11.

Hyvin normaali päivä. Kahden pitkän työillan jälkeen oli mukava nähdä perhe hereillä. Siivousta, kaupassakäyntiä, pyykkäystä, sellaista normaalia perjantaipuuhaa. Esikoinen lähti kavereidensa kanssa yöksi mökille. Lähikaupungissa olisi ollut joulunavajaistapahtuma, mutta emme lähteneet sinne ollenkaan.

Launtai 16.11.

Iskämies lähti aamusta metsähommiin ja minä lähdin kuopuksen ja tyttöjen kanssa käymään mummulassa. Iltapäivällä ei tarvinnut laittaa ruokaa ollenkaan, kun kävimme metsästysseuran tarjoamalla hirvisopalla. Hyvältä maistui! Illaksi iskämies lähti töihin, vanhin tyttö meni vuorostaan kaverille yöksi ja me muut vietimme koti-iltaa saunan ja herkkujen parissa.

Sunnnuntai 17.11.

Lunta satoi koko aamupäivän. Ensi viikoksi on luvattu lämpöasteita, joten liukasta tiedossa. Minulla oli pyhäkouluvuoro aamupäivällä, keskimmäinen lapsi kävi kaverinsa synttäreillä ja iltapäivällä pyörähdin lähikaupungissa vaateostoksilla. Kun riittävän kauan välttelee vaatekauppoja, löytää itsensä tilanteeta, ettei töihin ole kuin  kaksi sopivaa vaatekertaa ja se ei nykyisellä pyykinpesutahdilla tahdo riittää millään. Näin sunnuntain alkuillasta täytyy katsetta suunnata jo kohti tulevaa viikkoa. Mitä menoja itse kullakin on? Mitä syödään? Kenellä on kokeita? Onko koulussa jotakin erityistä? 

Toivottavasti teillä muillakin on ollut hyvä viikko.

Näistä olisin halunnut kirjoittaa

Hei sinne ruudun toiselle puolen! Blogin kävijälaskuri kertoo minulle, että tällä sivulla on päivittäin kävijöitä. Moni käy kaiketi katsomassa onko tullut uusia postauksia ja joku toinen ehkä menee tätä kautta lukemaan jotakin toista blogia. Hyvältähän se tuntuu, kun huomaa, että joku aina muistaa. Kirjoitustahti meinaa vain olla aika harvaa nykyisellään ja tuskin se tästä kovinkaan suuresti tihenee ellei vuorokauden tuntimäärä yllättäen lisäänny.

Vaikka valmista tekstiä ei nykyisellään tunnu syntyvän, niin hyviä aikomuksia riittää senkin edestä. Niinpä päätin listata tähän ne asiat, joista olisin viimeisten viikkojen aikana kirjoittanut, mikäli aikaa olisi ollut.

Olisin kirjoittanut meidän syyslomasta, jonka alkuosan vietimme Savon suunnalla. Siskon kanssa päätimme viedä lapset museoon, mutta aikomukseksi se jäi. Syyn näette alla olevasta kuvasta:

Loppuosan syyslomasta olimme kotona. Kuopukselle loman loppuosan kohokohta taisi olla uintireissu kylpylään, sen verran paljon siitä on kotona jälkikäteenkin puhuttu.

Olisin kirjoittanut syksyn pihatöistä, haravoinnin ärsyttävyydestä ja puolivalmiista kasvihuoneesta. Talvi ja pakkanen olisivat saaneet myös osakseen useamman kappaleen ja se jouluinen maisema, jonka läpi ajan joka aamu töihin.

Olisi ollut hauskaa kirjoittaa meidän partioleiristä, joka oli pyhäinpäiväviikonloppuna. Ylipäätään vapaaehtoistyöstä olisi paljonkin sanottavaa.

Kohta alkava joulunaika on joka vuosi yhtä mukavaa. Toivottavasti monesta blogista voisi seurata joulukalentereita, kun itse en moiseen repeä. 

Ja sitten kaikki ne ajatukset ja tuumailut milloin mistäkin: miltä tuntuu melkein vuosi kodin ulkopuolela aloitetun työn jälkeen, mitä kirjoja on lukulistalla tällä hetkellä, onko elämässä menossa jotakin erityistä juuri nyt.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Niin paljon kirjoittamattomia sanoja, jotka minä vielä joskus...

Ja hetken aikaa maa oli valkoinen....

Tänään on ollut se päivä, kun syksy ja talvi lyövät kättä toisilleen. Aamusella rupesi satamaan lunta ja hetken aikaa maa oli valkoinen. Lapsia pyhäkouluun viedessäni jäin hetkeksi kirkon pihalle kuvaamaan kauniin punaisena hohtavaa marja-aroniapensasta. Ohut kerros lunta sen ympärillä oikein korosti lehtien hehkuvaa väriä. 

Ei se lumi pitkään maassa pysynyt, mutta kummasti se vain saa jälkikasvuun vipinää. Pikku-ukko halusi heti ulos, kun näki ensimmäisten hiutaleiden leijuvan  maahan, eikä isosiskoakaan tarvinnut pitkään houkutella. Itsellekin tuli jotenkin jouluinen olo, kun pihalla seisoin. Mutta yhtään ei harmittanut myöskään se, että lumi suli pois. Sisälle päästyä piti vähän selailla jouluisia leivontalehtiä ja mietin, joko kaivaisin läjän joululehtiä esille illalla selailtavaksi. 

Syksy ja talvi löivät kättä toisilleen, mutta älä talvi ihan vielä tule. Käy kierros ensin jossain muualla.

Syksyistä elämää ja ongelmanratkaisuja

Kun on (jälleen kerran) ollut pitkään kirjoittamatta mitään, tuntuu aloittaminen kovin työläältä. Joku piuha aivojen ja sormien välissä on niin solmussa, etteivät mielessä pyörivät ajatukset tulostu näppäimistölle millään ja muutenkin on hankala saada ajatuksia mihinkään loogiseen järjestykseen. Jälleen kerran tuntuu siltä, että elämässä on meneillään aika paljon kaikenlaista yhtä aikaa. Tapahtumat ja tilanteet pyörivät ruskalehtien lailla sinne tänne ja tarvittaisiin joku topakka puutarhuri haravansa kanssa laittamaan kaikki järjestykseen, niin lehdet kuin sen kaiken muunkin. Mutta luullakseni ja toivoakseni tästä kaikesta selvitään, ehkäpä vielä ihan hyvin.

Loppujen lopuksi kiire ja sen tuntu on ainakin osittain oman pääkopan aikaansaamaa. Kun on paljon kaikenlaista meneillään, huomaan ajautuvani ajattelemaan kaikkea aivan liian isoina kokonaisuuksina. Että koko maailman ongelmat pitäisi ratkaista heti, tässä ja nyt. Mikä siis neuvoksi? Mikä auttaa minua silloin, kun aivot käyvät ylikierroksilla?

Yritän noudattaa omaa  neuvoani, joka ei kylläkään ole omasta päästäni lähtöisin, mutta jota toistelen päivittäin töissä kuin parastakin mantraa: isot asiat paloitellaan ja hoidetaan sitten pala kerrallaan kuntoon. Entinen opettajani tapasi sanoa, ettei norsuakaan syödä kerralla. Kun aamulla miettii vain tulevan työpäivän  asiat ja vasta iltapäivällä kotiin ajaeassa alkavan illan tapahtumat, ei mieli täyty kiireellä vaan kohtuullisella määrällä edessä olevia asioita.

Eikä se kiire tai kiireen tuntu aina tarkoita pelkästään negatiivista sävyä. Katsantokantaa muuttamalla asiat saavat ehkä hieman totuudellisemmat raamit ympärilleen. Levällään olevat tavarat kertovat toki sotkusta, mutta myös siitä, että illalla ollut mieluisa harrastus vei energian muualle kuin siivoamiseen. Täydet pyykkikorit eivät tyhjene itsestään, mutta siltikin valitsen mieluummin kuraiset housunpolvet, öljyiset verkkarit ja jauhonpölyiset puserot kuin pienemmät pyykkivuoret ja illat, joilloin ei tehdä yhtään mitään.

Ja kun oikein tuntuu siltä, että nyt on liikaa kaikkea, yritän ottaa oppia kaksi ja puolivuotiaan elämänasenteesta: ihmettele kaikkea, tee pieniä jekkuja, naura paljon, ihastele jokainen traktori kuin näkisit sen ensimmäistä kertaa, syö vain sitä mistä tykkäät, piereskele vapaasti, itke silloin kun itkettää ja iltarukouksen jälkeen sano painokkaasti aamen ja paina pääsi tyynyyn varmana siitä, että se rukous kuultiin.

Kysymyksiä (vailla vastausta) syyskuussa

Joskus elämää on hauska, tai ainakin vaihtelun vuoksi virkistävää, tarkastella kysymysten kautta. Kysymysten, joihin ei ole suoraa vastausta olemassakaan. Omalla tavallaan kysymykset kertovat myös arkisista tapahtumista. Kertovat siitä, mitä mielessä on liikkunut ja antavat vinkkiä mitä olemme syyskuun alkupuoliskolla puuhailleet.

* Jos työpaikan virkistysmatkalle pitää nousta klo 3.30, jotta ehtii mukaan, onko silloin kyseessä virkistysmatka vai joku ihan muu? 

On aika oletettavaa, että tänä iltana kotiin saapuu fyysisesti aika väsynyt virkistysmatkalainen. Oletan kuitenkin, että työreissun muut seikat ovat (toivottavasti) myös mieltä virkistäneet.

* Kuinka monta osaa mopon moottorissa on? Kuinka monta kertaa ne voivat mennä rikki?

Monta ja monta.

* Koittaako joskus aika, että viikkosiivous on mukavaa? 

Tähän kysymykseen luulen tietäväni vastauksen: ei koita. Olen yli 40 vuotias, enkä ole vielä koskaan tykännyt kodin viikkosiivouksesta. Mutta tykkään siististä ja siivotusta kodista, joten olen lopettanut ajattelemasta, että tykkäänkö siivota vai en ja vain siivoan. Tosin tämän postauksen alussa kerroin, että kirjoitan ylös kysymyksiä, joita mielessä on viime aikoina liikkunut, joten sen perusteella en ole vielä edes lakannut ajattelemasta tykkäänkö siivota.

* Haiseeko hevonen pahalta vai tuoksuuko hyvältä?

Riippuu täysin tilanteesta. Kesällä ulkona laiduntava hevonen tuoksuu hyvältä. Syksyllä märät ratsastusvaatteet auton kosteassa ilmassa eivät ehkä ihan vastaa määritelmää "hyvästä tuoksusta".

* Onko sisarusrakkautta seuraavanlainen keskustelu? Nuorin sisko sanoo: " Mun nilkka on olllut pari päivää kipeänä". Keskimmäinen sisko vastaa: " Elämää lapselle-konsertissa kerrottiin semmosessa pojasta, jonka nilkka oli kans kipeä. Siihen  nilkkaan tuli patti, joka olikin kasvain ja sitte se poika kuoli pois".

Hmmm....

* Kuinka monta whatsapp-viestiä on mahdollista lähettää yhden konsertin tiimoilta?

Aika näyttää, konserttiin on aikaa vielä kaksi viikkoa:D

* Voiko entisistä "inhokeista" tulla nykyisiä suosikkeja?

Ehdottomasti! En minä koskaan ole mopopoikia oikeasti inhonnut, korkeintaan olen ajatellut, että kylläpä siellä nyt taas rällätään ja onkohan se nyt ihan välttämätöntä. Nykyisin näillä rällääjillä on ihan oma, spesiaali paikkansa mun sydämessä. Ovat vain niin tavattoman mukavaa porukkaa<3 Tämän mielipiteen puoluettomuuden saa jokainen vapaasti kyseenalaistaa.

Että tämmöisiä kysymyksiä täällä suunnalla mietitään.

Hei sitten kesä!

Tänään sanon kesälle näkemiin. En siksi, että huomenna olisi jotenkin tavallista "epäkesäinen" sää, vaan siksi, että huomenna on syyskuun ensimmäinen päivä ja  ajattelen syksyn alkavan. Tänään monilla kesämökeillä syttyvät ulkotulet hämärtyvään iltaan, tänään rannikolla on liikkeellä paljon ihmisiä ihailemassa niitä tulia ja illan kääntyessä yöksi ilotulitteet valaisevat pimeän taivaan. On siirtymäaika kesän ja syksyn välissä. Täällä länsirannikolla tätä siirtymää kutsutaan venetsialaisiksi.

Jos tekisin tästä viikosta vastaavan postauksen kuin viime viikolla, se olisi hyvin pitkälle samanlainen, moninpaikoin jopa täysin identtinen kuin edeltäjänsä. Lauluharkkojen tilalla olisi esiintymiskeikka maanantaina, tiistaina partioilta ja siinä samalla iskämiehen parin päivän työreissu. Omat työt kulkisivat mukana samalla tavalla kuin ennenkin. Suurin ero viime viikkoon oli loppuviikosta, kun kaksi vanhinta tyttöä oli kolme päivää leirikoulussa. Eilen illalla saimme tytöt kotiin ja kuulumisia on riittänyt kerrottavaksi pitkin päivää. Ihanaa kun ainutlaatuinen, vain kerran alakouluaikaan mahtuva, kokemus oli heistä mukava, hauska, jännä ja kaikinpuolin onnistunut.

Ja nyt sanomme kesälle näkemiin. En jää kaipaamaan helteiden kuumuutta, vaikkei niitä edes mitenkään erityisen paljoa ollut. Sen sijaan iltojen ja öiden valoisuutta tulee varmasti ikävä. Leikatun nurmen tuoksua en vieläkään ole osannut pullottaa ja tuomenkukkien tuoksu tervehtiköön minua heti toukokuussa. Sytytin tänään ensimmäistä kertaa tälle kesälle/syksylle kynttilät muutamaan pieneen lyhtyyn pihalla. Olemme kotona, lämmitämme saunan ja hengähdämme hetken. Ajatus viivähtänee menneessä, huomenna on aika suunnitella tulevaa, nyt vain olen.

 Kiitos kesä 2019! Olit meille hyvä.

Kuulumisia

Välillä on hauska kirjata itselleen ylös, mitä tapahtuu niinä päivinä, kun ei oikeastaan tapahdu mitään erikoista. Elokuun viimeisellä kokonaisella viikolla Puronvarresa on touhuiltu seuraavaa:

Maanantaina olin itse töissä ja iskämies oli työreissulla Oulussa. Illalla oli tuttuun maanantaiseen tyyliin lauluharkat, jotka täyttivät talon aikuisilla, lapsilla ja laululla.

Tiistaina työpäivän aikana meille kaivettiin valokuitukaapeli pihalle. Päivän ikävä puoli oli, että piha näytti sen jälkeen kuin pommin jäljiltä. Ei muuta kuin soittoa perään, että ihan tämmöisestä työnjäljestä ei ollut puhe. Joku taso sentään! Ilta meni vauhdikkaasti partion uuden toimintakauden ensimmäisessä kokoontumisessa ja lippukunnan hallituksen kokouksessa sen jälkeen.

Keskiviikkona iskämies lähti yön yli kestävälle työreissulle työalueensa pohjoiseen osaan. Työpäivän jälkeen lapset poimivat vadelmia ja minä tein muita kotihommia. Isommat lapset ehtivät nähdä kavereitaankin. Illalla uni tuli aikaisin.

Torstaina töihin hyvissä ajoin ja töiden jälkeen kotona odottivat lasten mummu ja täti. Täti jäi yöksi ja illalla saatiin iskämieskin kotiin.

Perjantaina täti lähti aikaisin jatkamaan matkaansa. Minulla oli helppo aamu, koska mies jäi tekemään etäpäivää kotiin. Saivatpa koululaisetkin nukkua vähän tavallista pidempään. Sateinen ja syksyinen päivä. Töiden jälkeen vein vanhimman tytön ystävänsä kanssa ratsastamaan ja tein sillä aikaa nuorimman tytön kanssa viikonlopun ostokset. 

Tänään lauantaina olimme lähikunnassa maatalousmessuilla. Meidän pikku-ukko oli onnensa kukkuloilla kaikista traktoreista ja muista koneista. Alkuillasta täti poikkesi paluumatkalla kahvillla. Illalla lämpesi sauna.

Ja huomenna on sunnuntai. Sen tapahtumia voi tässä vaiheessa vasta suunnitella, mutta mikäli suunnitelmat edes suunnilleen pitävät paikkansa, niin huomenna ulkoillaan, valmistellaan isojen tyttöjen kanssa ensi viikolla alkavaa leirikoulureissua ja itse irtaudun kotiympyröistä hetkeksi, kun käyn lauluyhtyeemme kanssa esiintymässä.

Että semmoinen viikko. 

Partioleiri päätti uusien alkujen viikon

Tätä viikkoa voisi kai otsikoida myös sanoilla "Arki alkoi" tai jotakin vastaavaa, mutta kutsun tätä mieluummin uusien alkujen viikoksi kuin arjen alkamiseksi. Sillä arkea se on sekin arki, jossa koululaiset ovat kesälomalla. Ja nyt kesäloma on ohi ja koulut pyöräyttivät käyntiin uuden lukuvuoden viime torstaina. Osassa Suomea koulut alkavat vasta nyt tulevalla viikolla, mutta täällä meillä on tänä vuonna näin. Puron varresta lähdettiin kouluun kahdeksannelle-, kuudennelle-, neljännelle- ja ensimmäiselle luokalle. Koska ekaluokkalainen on käynyt viime vuoden eskaria samassa koulurakennuksessa, missä aloitti nyt ensimmäisen luokan, tuntui torstain koulunaloitus hyvin luontevalta ja tutulta asialta jokaisen koululaisen kohdalla. Itse aloitin omat työni samaan aikaan koululaisten kanssa, joten he saivat suoriutua koulutielle itsekseen ja toistensa avustuksella. Kuvat napattiin aamutuimaan ja kukin lähti tahoilleen. 

Ensimmäiset koulupäivät ovat olleet tavallista kouluviikkoa kevyempiä ja kesän tuntu on pysynyt hyvin elokuun päivissä mukana. Ensimmäinen viikonloppu koulujen alkamisen jälkeen jatkoi omalla tavallaan kesää, sillä olin lasten kanssa partiolippukuntamme kesäleirillä. Itse karkasin välillä juhlimaan kummisetäni tasavuosia, mutta lapset leireilivät perjantai-illasta sunnuntaiaamupäivään. Aloitimme leirin seurakunnan kanssa yhteistyössä jumalanpalveluksella ja siitä ohjelma jatkui muiden perinteisten partioaktiviteettien parissa: patikointia, kädentaitoja, uimista, syömistä, yhteisiä leikkejä. Ainoastaan savunhaju puuttui, sillä metsäpalovaroituksen vuoksi makkarat paistuivat tänä(kin) vuonna upouudella kaasugrillillä. 

En ollut nukkunut koko kesänä teltassa, mutta nyt tuli sekin puute korjattua. Uni maistui yllättävän hyvin ja kun illalla malttoi pukea tarpeeksi vaatekerroksia päälle, ei kylmäkään haitannut. Leiri sujui kaikinpuolin hyvin. Tutulla porukalla ja hyvällä meiningillä homma toimi hienosti. Nyt pidetään pari viikkoa partiovapaata ja sen jälkeen pyöräytetään uusi partiosyksy taas käyntiin.

Helteinen viikko

Ei kai tätä mennyttä viikkoa voi muutenkaan tiivistää kuin toteamalla, että kyllä tarkeni. Lämpömittarin huidellessa kolmenkymmenen asteen paremmalla puolella tuntui välillä, että aivot sulavat samaa tahtia kuin kädessä oleva jäätelö. Itse en todellakaan kuulu siihen ihmisjoukkoon, joka riemuitsee hellesäistä, mutta koitan ajatella niin, että muutama hellepäivä vuodessa on kuitenkin kohtuullista, kun sitä muunlaista säätä riittää kaikille muille päiville. Eli toivottavasti kaikki te, jotka helteistä nautitte, olette pystyneet menneestä viikosta nauttimaan. Itse huomasin tulevani enemmän omaksi itsekseni tänään, kun lämmintä oli "vain" alle kolmekymmentä astetta ja ulkona kävi vilvoittava tuulenvire. Liiallinen kuumuus tekee minusta kiukkuisen ja voimattoman.

Mutta vaikka en helleihminen olekaan, niin pakkohan se on myöntää, että tällä viikolla kesä antoi kaikkensa. Me lomailimme alkuviikosta kolmen maakunnan mummulan suunnalla ja loppuviikosta saimme itse kesävieraita lasten serkkujen perheen muodossa. Eilen lauantaina lähdimme käymään Hiekkasärkillä. Alkuperäinen ajatus oli, että käymme syömässä jäätelöt ja sen päälle menemme uimaan. Molemmat ajatukset pääsivät  kyllä käytännön toteutukseen asti, mutta eivät aivan niin jouhevasti kuin kotoa lähtiessämme ajattelimme. Ennen kuin saimme jäätelöt käsiimme, kohtasimme päivän suurimman haasteen eli vapaan parkkiruudun löytämisen kahdelle autolle. Muutama muukin oli saanut samanlaisen ajatuksen päähänsä, että helteisenä kesälauantaina voisi ajella meren rantaan. Autoja oli ihan joka paikassa (laillisissa ja laittomissa) ja kiertelimme melkoisen kauan ennen kuin löysimme  vapaata parkkitilaa. Saavutetuista eduista ei ollut halukkuutta luopua, joten valitsimme jäätelöiden jälkeen pitemmän kävelyn rantaan, jotta vapaan parkkitilan (tuloksetonta) etsintää ei tarvitsisi aloittaa uudelleen.

Väkeä oli paljon, mutta rantaviivaa riitti kaikille, eikä ahdasta ollut. Kävely palkittiin vilvoittavalla merituulella ja lämpimällä vedellä, joka hellitteli jalkoja. Yllättävän paljon oli liikkeellä samanlaisia vesikävelijöitä kuin minäkin, että he vain kulkivat matalassa rantavedessä ilman, että menivät uimaan. 

Ja samaan aikaan, kun nautin auringosta ja lämpimästä vedestä, tunsin huonoa omaatuntoa, että minä tällä tavalla arkipäivänä vain lorvin meressä. Kovin lujassa istuu se ajatus, että tekemisen pitäisi arkena varsinkin, olla jollakin mittarilla mitattuna tuloksekasta ja tehokasta. Että minun jotenkin täytyisi itselleni ja toisille perustella se, miksi olen täällä, enkä jossakin muualla tekemässä jotakin muka-järkevämpää. Ihan typerää tällaiset ajatukset, sillä jos joku toinen kertoisi minulle tällaisesta, kehottaisin häntä välittömästi unohtamaan moiset ajatukset ja keskittymään nauttimaan käsillä olevasta hetkestä. Jospa voisin tästäkin syyttää helteen pehmittämiä aivoparkojani.

Tankataan aurinkoenergiaa hyvällä omallatunnolla:)

Kesästä kyllänsä saaneena....ei ikinä!

Olemme irti kotiympyröistä, mutta silti eräällä tapaa kotiympyröissä, iskämiehen  lapsuusmaisemien kotikulmilla. Kesä hellii kuumana paistavan auringon ja mansikoille tuoksuvan ilman muodossa. Tätä tuoksua kun saisi pulloon, niin voisi löylyveteen  lorauttaa marraskuisina lauantai-iltoina aikamoisen lorauksen. Lapset kävivät uimassa, vaikka vesi on vielä aika kylmää. Eihän näitä hellekelejä vielä kovin paljoa ole ollut, joten uimavedet ovat viileitä. Aurinko tekee parhaansa niitä lämmittääkseen ja paarmat komppaavat rannalla, auts! Paarmoja sai hätistellä oikein kunnolla pois puremasta. Ihme viehätys rantojen elämäään.

Olemme kyllästäneet itseämme grillatulla ruualla, emmekä lukuisista yrityksistä huolimatta ole siitä tarpeeksemme saaneet. Ja miksi pitäisikään, sillä yhtä vähän kuin marraskuisena lauantai-iltana ulkona saunan jälkeen tuoksuu heinä tai mansikka, yhtä harvassa ovat marraskuiset grillaushetket ulkona, ulkona syömisestä nyt puhumattakaan. Ja miksi juuri marraskuu? Siksi, että tänään meidän pikku-ukkomme puhui lumesta ja sanoin hänelle, ettei lunta vielä sada maahan pitkään aikaan, ehkä (toivottavasti) vasta marraskuussa.

Juuri  nyt on hyvä ajatus, että kesä on tässä ja nyt. En ajattele aktiivisesti vielä tulevaa syksyä, vaikka sähköpostiin olikin kilahtanut jo muistutusviesti lapsen hoitoaikojen varaamisesta. Ja vaikka marjapensaissa punertaa jo siihen malliin, että kohta on marjojen poimimisen aika ja yöt eivät ole enää täysin valoisia, on joka puolella kuitenkin täysi ja täyteläinen kesä. Siitä en ole mittaani vielä täyteen saanut.

Vuosi puolivälissä ja kesäkin melkein

Vuosi on ohittanut puolivälin ja varsinkin mennyt kesäkuu tuntui suorastaan kiitävän ohitse. Toisinaan huomaan ajattelevani ja samalla surkuttelevani, että kohta se kesäkin on mennyt ja pimeys sen kuin lisääntyy vaan. Valittelin tätä asiaa viimeksi tänään äidilleni, joka huomasi, että kesä ei ole vielä puolessavälissäkään, kun kesäkuukausiksi lasketaan kesä-, heinä- ja elokuu. Ja hyvä niin, sillä minä haluan nauttia kesäajasta vielä pitkään.

Varsinkin tänä kesänä olen huomannut, että isossa perheessä jatkuva tilanteiden vaihtelu on ainut pysyvä asia. Osa lapsista on jo sen verran isoja, että heillä on monin paikoin omat menonsa ja kesätekemisensä. Ihmisiä tulee ja menee ja ruoka-aikaan suoritan nimenhuudon (ainakin noin niin kuin kuvainnollisesti) jotta tiedän montako lautasta pöytään milloinkin katetaan. Pyykkikorit pursuavat ylijäämää jatkuvasti ja jääkaappia saa täyttää yhtenään. Ja tämä kaikki on suurimmaksi osaksi juuri sitä mitä elämältä olen toivonutkin (paitsi imurointi, josta en ole tähän mennessä oppinut tykkäämään). Mutta samalla kun elämä sykkii ympärilläni täytenä ja työntäyteisenä, voi mennä pitkiäkin aikoja, että huomaan olevani oman elämäni sivustaseuraaja. Kun mielessä on yhtä aikaa monta muistettavaa ja hoidettavaa asiaa ja toisista huolehtimista, on usein helpointa ajatella omia asioitaan " sitten joskus". Ja taas kuluu useampi päivä,  ettei sitä "sitten joskus"-aikaa ole tullutkaan. Ja näin meni melkein koko kesäkuu. Kesä tuli ja hups heijaa, kuukausi sujahti ohi ennen kuin kunnolla tajusin sen alkaneenkaan.

Jonkinlainen tarve hidastaa ja hiljentää on siis olemassa. Ihan vain sen takia, että osaisi paremmin tarttua käsillä olevaan hetkeen ja elää, sen sijaan että vain mennä porhaltaisi ilman ajattelemista. Sillä ajatteleminen ja sen jälkeen ajatusten sanoiksi pukeminen (tavalla tai toisella) on minulle sama kuin eläminen ja hetkessä oleminen.

Mennyt viikonloppu oli täynnänsä hienoja hetkiä, jotka antoivat mahdollisuuden myös ajattelulle ja sen oivaltamiseen miten hienoa on, kun elämän eri kerrokset voivat täydentää toisiaan sen sijaan, että sulkisivat jotakin pois. Lauantaina huipentui useamman kuukauden työ lauluporukkamme kanssa, kun pääsimme ensimmäistä kertaa esiintymään oikean orkesterin soittaessa. Oli yllättävän rentoa esiintyä, oli kivaa tälläytyä tavallista paremmin ja nauttia kesäisestä illasta ja musiikista.

Sunnuntaina vietin päivän Herättäjä-juhlilla. Vaikken ole enää vuosiin kokenut kuuluvani tai edes halunnut kuulua mihinkään kirkkomme herätysliikkeeseen, on siinäkin oma vapautensa osallistua mihin haluaa. Vaikka laulamisesta tykkään, niin seurapenkissä tuhansien ja taas tuhansien ihmisten keskellä en halunnut veisata vaan kuuntelin veisuun voimaa ympärilläni. Jykevää ja vakaata. Pieni ihminen ja suuri Jumala. Niin sen täytyy olla.

Ja miten paljon haluaisinkaan kirjoittaa tästä kesästä. Kesästä ja siitä, että se saisi jatkua vielä pitkään. Ilokseni löysin runoilija Elina Salmisen tekstin, jossa oli puettu sanoiksi minunkin ajatukseni.

KESÄLLÄ AJAN SOISI SEISAHTUVAN

LIPUVAN VASTARANTAAN KUIN

AIRONSA NOSTANEEN VENEEN

JUUTTUVAN PÄIVÄKAHVEILLE

KURKIEN LENTONÄYTÖKSEEN

JÄÄVÄN HAUTOMAAN

NIITÄ NÄITÄ JA SORSANPOIKASIA

LÄMPIMILLE KIVILLE

SAVUNHAJUISIN HIUKSIN

- Elina Salminen -

Kesää mittumaarin molemmin puolin

Juhannus on tältä vuodelta vietetty ja pieni pessimisti minussa pakottaa sanomaan, että niin ne päivät alkavat taas vähitellen lyhentyä. Onneksi valoisaa aikaa riittää vielä vaikka kuinka pitkään, joten en sen enempää voivottele lyhenevistä päivistä. Paitsi sen huomion haluan tänne jakaa, että tänä iltana tunsin ensimmäisen kerran aavistuksenomaisen syksyn hipaisun ilmassa. Laitoin nuorimmaista nukkumaan ja vilkaisin kamarin ikkunasta ulos. Taivas oli pilvessä ja sää enteili muutenkin alkavaa sadetta, joten sen vuoksi ulkona oli tavallista hämäränpää. Pienen ohikiitävän hetken ajan ilmassa häilyi pieni syksyn henkäys, joka toki katosi yhtä nopeasti kuin sinne ilmestyikin, mutta muistutti kuitenkin olemassaolostaan ja siitä, että kesä etenee (liian) nopeasti alkukesän heleän vihreästä maisemasta kohti loppukesän syvän vihreitä sävyjä.

Viikonloppuna vietettiin keskikesän juhlaa, juhannusta, mittumaaria. Minusta tuo vanha suomalainen nimitys mittumaari on jotenkin tosi sympaattinen ja oikein harmittaa, että sitä näkee käytettävän suhteellisen harvoin. Oma juhannukseni jakaantui kolmeen, keskenään hyvinkin erilaiseen, päivään.

Juhannusaaton olimme kotona ja saimme illalla grillausseuraa omista vanhemmistani, veljestäni ja hänen vaimostaan niin ja tietysti verrattomasta koirakaverista, joka heillä oli mukanaan. Kerrankin aaton sää oli mitä mainioin: aurinko paistoi, linnut lauloivat, ei tuullut liikaa. Kaikki palaset loksahtelivat kohdilleen ja tulen rätistessä pannun pohjaan oli mukava paistaa lättyjä grilliherkkujen jälkiruuaksi.

Juhannuslauantain olin pitkän päivän töissä ja sunnuntaina teimme juhannusajelun Pyhäjärvelle tädin perheen mökille, niin kuin aika monena muunakin juhannuksena.  Näimme samalla serkkujani, mikä on aina yhtä mukavaa. Sunnuntain kelit eivät olleet enää yhtä lämpimät kuin perjantaina, mutta siitä huolimatta lapset halusivat uimaan. Hui, sanoin minä! Vatsat täynnä herkkuja jatkoimme kesäistä ajelua Kolmen maakunnan mummulaan, jonne jätimme esikoisen muutamaksi päiväksi kesätalkoisiin ja Islannin tädin hemmoteltavaksi. 

Paljon ehti tapahtua yhden viikonlopun aikana ja kaikki oli virkistävää ja mukavaa. Kesä jatkuu hyvin arkiseen tahtiin. Yritän saada päivittäin tehtyä jotakin ekstrahommia pois mielenpäältä. Tänään se homma oli pienen pakastimen sulatus (miten niin jäässä?). Ei se kyllä ihan joka päivä onnistu, että tekee jotakin ns. ylimääräistä, mutta siihen pyritään. Tulee itselle hyvä olo, kun saa tekemättömiä hommia alta pois.

Mukavaa kesäkuun viimeistä viikkoa!

Kesäkoloja

Kyllä vain, otsikko on kirjoitettu oikein. En puhu kesäOloista vaan nimenomaan kesäKoloista. Kesäkolo on oma sana sellaiselle tunteelle ja fiilikselle, jonka täyttymyksen huomaa ja tajuaa vasta jälkeenpäin. Arvelisin niin, että meillä jokaisella on omat kesä (tai talvi-)kolomme. Näillä koloilla tarkoitan sellaisia asioita, jotka eivät ole meille välttämättömiä ja ilman niitä voi elää mainiosti vuosi tolkulla. Sitten kun tauon jälkeen saa tyhjät kolot täyteen, huomaa yhtäkkiä että niitä täytteitä onkin kaivannut enemmän kuin on itsekään tajunnut. Ymmärsitkö pointin, mitä tarkoitan? Ei se mitään, en minäkään olisi ymmärtänyt.

Muutama esimerkki selventäköön asiaa. Eilen talomme takana olevalta pellolta tehtiin rehua. Aamupäivällä nurmi niitettiin ja siinä se sitten kuivui lämpimässä auringonpaisteessa iltaan saakka, jonka jälkeen se silppuroitiin kärryihin ja ajettiin siiloon odottamaan talven pakkasia. Nurmen niittämisen jälkeen koko päivän pihallamme leijui vastaniitetyn heinän tuoksu. Se on työn, kesän, eläinten, kodin ja maaseudun tuoksu. Se on tuoksu, jonka tuntee kesän aikana muutaman kerran, talvella ei koskaan. Se on tuoksu, jonka puute ei minua muserra, mutta joka kerran sitä haistellessani tunnen, miten jokin tyhjä osa minussa täyttyy. Olen joskus tänne blogiinkin kirjoittanut, että niitetty pelto ruokkii ruumiin lisäksi myös sielun ja jostakin tämän tyyppisestä siinä oli eilenkin kyse. 

Toinen esimerkki löytyy kesän aamuista ja illoista. Helteiset kesäpäivät sopivat joillekin meistä, minä en liian kuumasta pidä. Talomme on rakenteeltaan sellainen, että hellepäivänä siellä todellakin tarkenee. Suorasanainen ihminen totetaa, ettei sisällä voi olla, koska siellä on kuuma kuin pätsissä. Itsekin  tuskailen kuumuutta, kun pelkkä imurointi saa hien virtaamaan aivan kuin olisi käynyt pidemmälläkin lenkillä. Päivät ovat myös aina täynnä toimintaa ja tekemistä. Liikkuvia osia on tätä nykyä varsin paljon ja iltaisin olo on väsynyt. Mutta kesäaamut ja -illat ovat aivan toista maata. Kun ulkona on vielä viileää, kevyt tuuli viilentää ihon ja hengittäminen on helppoa, silloin tuntuu hetken aikaa aina siltä, että kaikki on edes suunnilleen järjestyksessä. Ympäriltä kuuluvat äänet eivät ota korviin ja asiat tuntuvat loksahtelevan kohdilleen samaa tahtia lintujen laulun ja koivuissa humisen tuulen kanssa. Jokin tyhjä sopukka sisälläni täyttyy silloinkin.

Onko sinulla kesäkoloja, jotka täyttyvät talven varalle näinä aikoina?