Hyvää Tapaninpäivää sinne ruudun toiselle puolen! Täällä istun ja vietän yhtä mielihetkistäni eli nautin jouluisesta kodista ja kuuntelen talon hiljaisuutta muun perheen vielä nukkuessa. Yön aikana on satanut lunta, joten aamupäivän ulkoilun ohjelma on selvä: piha puhtaaksi, jotta vieraat mahtuvat iltapäivällä pihaan.
Puronvarren joulu on tähän saakka sujunut hyvin ja varsin perinteisissä merkeissä. Aaton vietimme kotona ja illaksi saimme mukaan omat vanhempani ja veljeni vaimonsa kanssa. Eilisen joulupäivän vietimme miehen lapsuudenkodissa ja tänään odottelemme vieraiksi tätini koko perhettä.
Tämän joulukuun aikana useammassa blogissa on näkynyt hauska listaus jouluun liittyvistä asioista aakkosten muodossa. Halusin itsekin toteuttaa tämän, mutta ennen joulunpyhiä ohjelmaa oli sen verran runsaasti, että blogin päivittäminen ylipäätään jäi tekemättä. Mutta kylläpä jouluiset aakkoset sopivat hyvin tähän varsinaiseen joulunaikaankin, joten olkaa hyvä, tältä näyttävät minun jouluaakkoseni.
A - Adventti
Odotuksen ja valmistautumisen aika. Joulunaika alkaa adventista.
B - Beetlehem
Ensimmäisen joulun tapahtumien polttopiste. Jos joulua ei olisi, tietäisikö kukaan edes missä Beetlehem on?
C - Celsius
Joulun säätilat ovat vuosien varrella vaihdelleet kylmistä lämpimiin. Tänä jouluna ei ole tarvinnut pakkasessa hytistä. Valkoinen joulu ylsi meille asti, vaikkei lunta paljon olekaan (tähän aamuun saakka).
D - Daavidin kaupunki
Okei, Beetlehem mainittiin jo, mutta muutakaan en keksinyt.
E - Enkelit
Tykkään enemmän enkelikoristeista mitä tonttukoristeita. Meiltä löytyy molempia.
F - Fyffe
Raha, money, massi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kuluu niin paljon kuin haluaa sitä kuluttaa (ja enemmänkin), myös jouluna.
G -????
Kuka keksii tähän jotakin? Kirjoittakaa kommentteihin.
H - Hiljaisuus
Aamujen hiljaisuus lataa minun akkuni.
I - Ilo
Jouluun kuuluu ilo, toivottavasti mahdollisimman monella. Edes pieni ilo, jos ei tänä vuonna suurta.
J - Jeesus
Joulun synttärissankari. Kovasti Jeesuksen merkitystä yhteiskunnassa koitetaan kieltää, mutta niin vain jouluevankeliumi oli osa meidänkin lasten koulun joulujuhlaa. Eikä kukaan edes kävellyt ulos.
K - Kuusi
Kuusi tuo viimeisen silauksen jouluiseen kotiin. Meillä on toistaiseksi ollut aito kuusi, mutta en sano totaalista "eitä" tekokuusellekaan.
L -Leivonta
Tykkään leipoa ja tekisin sitä paljon enemmän, jos olisi aikaa. Tänä jouluna olen leiponut aika paljon yhdessä omien tyttöjen kanssa
M - Musiikki
Joululaulut niin laulettuna kuin kuunneltunakin ovat joulun ajan parhaimpia juttuja.
N - Namut
Suklaata, suklaata. Edelleen muistelemme miehen kanssa kauhulla sitä erästä tapaninpäivää yli kymmenen vuotta sitten, kun kaikki suklaat olivat loppuneet. Eivät muuten sen jälkeen ole.
O - Onni
Onni pienistä ja suurista asioista. Jouluna ja muulluinkin.
P - Paketti
Lapsille tärkeitä, toki tykkään itsekin.
Q - Quirinius
Herra Isoherra, jonka käskystä kukin meni verollepantavaksi omaan kaupunkiinsa.
R - Rauha
Joulurauhaa on monenlaista. Ei välttämättä vaadi totaalista hiljaisuutta ja järjestystä. Kullekin omanlaista.
S - Seimi
Muutamia vuosia sitten isäni teki minulle jouluseimen, jonka laitan joulukuusen viereen muistuttamaan joulun todellisesta merkityksestä silloinkin, kun olohuoneen täyttävät uudet lahjat ja lahjapaperit.
T - Tontut
En niin kovin paljon perusta, mutta kuuluvathan ne toki joulun ajan koristeisiin.
U - Uuni
Ja erityisesti leivinuuni, jossa meillä paistuu joulukinkku.
V - Valkea joulu
Tänä vuonna on valkea joulu. Mikähän mahtaa olla tilanne kymmenen vuoden kuluttua?
W - ????
Kuka keksii?
X - x-tekijä
Aina kaikki ei mene niin kuin suunnittelee. Yllättäviä muuttujia mahtuu mukaan joka joulu.
Y - Ystävät
Joulun ja uudenvuoden aikoihin on usein mahdollisuus nähdä niitäkin ystäviä ja sukulaisia, jotka asuvat kauempana.
Z - Zzzzz
Uni on tärkeää joulunakin. Oma ongelmani on, etten tahdo malttaa mennä nukkumaan.
Å - Åbo
Suomen Turku, Suomen virallinen joulukaupunki, minun ja puolisoni kotikaupunki noin neljän vuoden ajan, esikoisemme syntymäpaikka.
Ä - Äänet
Joulumuistoihin liittyy ääniä: kinkun tirinä uunissa, kiukaan sihahdus löylyä heittäessä, lumen narina jalkojen alla, lahjapapereiden rapina. Meidän keskimmäinen lapsi esitti hauskan esityksen, miltä oli omasta huoneesta käsin kuulostanut eräs ilta, jolloin miehen kanssa paketoimme lahjoja olohuoneessa.
Ö - Ööööö
Mitä sitten? Joulun jälkeen katse uuteen vuoteen, mutta sitä ennen nautitaan tästä ajasta. Ei heti kiirehditä eteenpäin.
W:hän on tietysti Wienernougat-suklaa! Nam! 😋
VastaaPoistaNo niin tietenkin!On muuten tosi hyvää suklaata. Kiitos kommentista:)
PoistaKiitos mukavasta kyläilyhetkestä ja tarjoiluista Tapanina. Oli mukava taas kokoontua teille isolla porukalla.
VastaaPoistaG voisi olla vaikkapa glögi tuossa kivassa aakkosjutussa.
Kiitos itsellenne käynnistä! On aina mukava nähdä.
PoistaJa tosiaan, miten en nyt glögiä hoksannut:)