Kesäpäivä

Viime viikonloppu oli lämmin, kuuma suorastaan.

Koska uintikelit ovat koko kesänä olleet aika surkeat 

(ainakin tällaiselle vilukissalle kuin minä),

päätimme käyttää hyväksemme kaunista ja lämmintä ilmaa ja hurautimme meren äärelle.

Olimme sen verran hyvissä ajoin liikkeellä, 

että tyhjää tilaa rannalla oli vielä valittavaksi asti:)

 

 Lapsia ei tarvinnut montaa kertaa kehottaa uimaan:)

Sandaalit hiekalle ja menoksi.

Kuvasta löytyvät myös omat sandaalini,

vaikka talviturkki jäi edelleen päälleni.

Kyllä se vesi vaan tuntui edelleen tosi kylmältä...hrrr!

Niinpä ilmoittauduin vapaaehtoiseksi pienimmän hoitajaksi rannalle.

 

 Mutta kyllä kesäpäivästä voi nauttia ilman uimistakin.

Eväät maistuivat hyvälle ulkoilmassa ja

pieninkin jaksoi pitkään katsoa, ihmetellä ja kuunnella 

vedessä melskaavien sisarusten ilonpitoa. 

Aurinko paistoi tosi kuumasti ja enteili ukkosta.

Uimisen jälkeen maistui jäätelö hyvältä ja ehdittiinpäs vielä käydä kahvillakin 

ja lapset saivat nauttia pomppulinnan riemuista samalla.

Sanonta "ei kannata mennä merta edemmäs kalaan", 

toteutui tälläkin kertaa.

Ajomatkaa kertyi vain muutama kymmenen kilometriä ja

merivesi on ilmaista joka uimarille.

Päivä piti sisällään pieniä, mukavia asioita ja siitä jäi kaikille hyvä mieli.

Lähimatkailua:)

Muistoja ala-asteelta

Joitakuita aikoja sitten kerroin täällä,

että olin tehnyt yhden vähän isomman kirpputorilöydön.

Tadaa... saanko esitellä:

 

 Pulpetti:)

Ihan samanlainen mitä itselläni oli koulussa ala-asteella.

(älkää välittäkö taustalla komeilevasta autotallin sisustuksesta)

 Tuolikin kuului mukaan kauppaan.

Tässä viela "sivuprofiilikuvaa".

Tarkoitus olisi tätä hieman hioa ja lakata.

Sitten se saa siirtyä sisätiloihin lapsille piirrustus- ja värityspöydäksi.

Kun värikynät ja paperit saa pulpettiin säilöön,

niin pysyisivätköhän ne jatkossa paremmin tallessa ja ennen kaikkea paremmassa JÄRJESTYKSESSÄ...

Toivossa eletään:)

Majailua

Kesä on monelle rakentamisen aikaa. 

Isompaa ja pienempää rakennusta pukkaa vähän sinne sun tänne koko ajan.

Puron varresa ei tänä kesänä onneksi rakenneta mitään kovin suurta,

mutta pienikin rakentelu on tärkeää ja taidot karttuvat niin pienillä kuin suurillakin rakentajilla, kun porukalla paukutetaan nauloja ja sahataan oksia.

 Maja pitää saada ja hyvältä jo näyttää.

Iskän avustuksella on tehty perustuksia, 

mutta tasanteen lautoja on esikoinen paukutellut yksin ja toisinaan kaverinsa kanssa.

Välillä kuuluu lause: "Me haettiin kirves ja hakattiin pois pari oksaa, jotka oli tiellä". 

Ajattelevaisesti pojat olivat oksat karsineet ja sahanneet polttopuiksi:)

Omaa sydäntäni lämmitti erityisesti pienen pojan huomaavaisuus, 

kun hän kertoi jättäneensä muutaman oksan sopivalle korkeudelle, 

"että sitten syksyllä voit äiti ripustaa niihin lyhtyjä".

Niin, syksykin lähestyy ja sehän tietää "lyhtykauden" avajaisia vähitellen.

Ei nyt toki vielä, mutta kirppareita kiertäessä täytyy toivoa, 

että muutama pienikokoinen lyhty löytäisi tiensä majaa valaisemaan.

Käärintämuovirullista on moneksi ja nyt ne saavat palvella majan puolustuksessa.

"Kato, eihän sitä voi tietää, jos vaikka tulee sota. Nämä on tykkejä ja pari sinkua."

Toivottavasti ei kuitenkaan.

Mansikan mollukoita

Mikä kesämarjoista on mieleisin?

Minulle ja oikeastaan voi sanoa, 

että koko meidän porukalle ehdottomasti mieluisin marja on mansikka.

Meillä on omalla pihalla pienen pieni mansikkamaa,

josta ei satoa pakastimeen asti saada.

Sieltä jokainen saa vapaasti käydä syömässä vitamiinit suoraan suuhunsa.

Talven varalle on kuitenkin mukavaa saada edes vähän mansikkavarastoa.

Monena aikaisempana kesänä olen käynyt pakastimeen tulevat mansikat poimimassa ystäväni äidin luota, jolla on tontillaan mansikkarivi poikineen.

Tänäkin kesänä minulle sitä mahdollisuutta tarjottiin,

mutta nyt jouduin kieltäytymään.

En tiedä onko syy tuossa meidän pienimmässä,

joka ei tällä hetkellä nuku kuin pieniä päiväunipätkiä (öisin nukkuu onneksi hyvin) 

vai missä, mutta nyt tuntui, etten repeä missään välissä mansikoita poimimaan.

Niinpä delegoin miekkosen hammaslääkärireissullaan hakemaan meille 

mansikkalaatikot suoraan kaupasta.

Onneksi innokkaita pakastajia löytyi muitakin, 

niin minun hommakseni jäi lähinnä "päällikkönä" toimiminen.

Kukin pakasti tyylillään, mutta pääasia toki on, että homma saatiin tehdyksi.

Aikamoinen prosenttiosuus mansikoista meni suoraan suuhun, 

mutta nythän ne mansikat parhaimmillaan ovat ja vitamiinipitoisuus suurimmillaan, joten antaa mennä vaan.

 

 Viisivuotias halusi kirjoittaa purkkien päälle sisältötiedot.

Mallin mukaan kirjoittaminen sujui hyvin ja minä olin ihan yllättynyt siitä, 

miten kauan jaksoi kirjoitustyöhön keskittyä:)

 

Museossa

"Siis häh, onko täälä josaki muka museo?"

Näin kyselivät lapset viime kesänä, 

kun olivat mummulta kuulleet, 

että kylällämme on museo.

Koska museo on auki vain muutamana päivänä vuodessa, 

päätin jo silloin, että ensi kesänä menemme varmasti siellä käymään.

 Kyseessä ei ole mikään iso tai historiallisesti merkittävä museorakennus, 

mutta menneen ajan ilmapiiriä ja tavaroita riitti kuitenkin ihmeteltäväksi.

 Tällainen uuni olisi ihana omassakin kodissa.

Tosin ihan vain tunnelman vuoksi.

Kolmenkymmenen pakkasasteen aamuna toivon osaavani  riittävästi arvostaa sitä, 

että öljykattila toimii moitteettomasti,

eikä minun tarvitse herätä hengitys höyryten ja ensimmäiseksi kömpiä laittamaan tulta pesään.

Lapset nimesivät museon huoneet meidän perheenjäsenille kuuluviksi. 

Mukana ollut Nalle (joka on jo sen verran vanha, että ansaitsee tulla kirjoitetuksi Isolla Alkukirjaimella) löysi paikkansa nopeasti 

ja sitä jaksettiin kehdossa heijata vaikka kuinka pitkään.

Yrittipä pieni kiharapää kömpiä nalle seuraksi nukkumaankin.

 

Kamerasta loppuivat patterit harmittavasti kesken,

muutoin olisin ehdottomasti kuvannut vanhan, ihanan kirjoituskoneen,

jota lapset tutkivat pitkään ja hartaasti.

Sitten kuului ihmettelevä kysymys: "Missä tuon näyttö on?"

 

Just joo...

ja minä kun olen aina ajatellut, että minun lapseni eivät sitten koskaan elä (ainakaan liikaa) tietokonemaailmassa (mitä se sitten ikinä tarkalleen ottaen tarkoittaakaan).

Puolivuotias

Siellä hän nukkuu, meidän puolivuotias.

Kesälomareissun tiimellykseen mahtui myös virallinen puolivuotispäivä 

(ilman sen kummempia juhlallisuuksia) .

Tammikuun lumisateista on siirrytty kesän vesisateisiin 

ja siinä välissä on eletty voimalla vauvaelämää. 

On ihasteltu, ihmetelty ja nautittu. 

Välillä myös väsytty, hermostuttu, huolestuttu ja huudettu.

Onneksi kuitenkin nuo positiiviset asiat ovat suurempia. 

Onneksi meillä on tämä pieni.

Aamulla sisarusten askeleet suuntaavat ensimmäiseksi kamariin katsomaan, 

joko pienin on herännyt. 

Yleensä on, hän herää meistä ensimmäisenä.

Pienet jalat potkivat tuntemisen merkiksi 

ja isoveli ja -siskot saavat palkakseen pelleilystä kuplivan kikatuksen. 

Vielä nämä jalat eivät konttaa eivätkä nouse. 

Ainoastaan selältä mahalleen ja takaisin nämä ponnistelevat monta kertaa päivässä.

Vielä hetken ajan pikkulegot, barbien kengät, kivet, värikynät yms. tärkeät asiat saavat olla rauhassa, mutta tuskin enää kauan.

Vielä hetken ajan hän on ihanan pieni vauva.

Nukkuvaan lapseen liittyy jotakin tavatonta mystiikkaa.

Vaikka ennen nukahtamista olisi koko huushollissa ollut täysi kahakka päällä. 

Huutoa, raivoamista, itkua, potkua, vääntöä, kääntöä siellä sun täällä 

(eikä vähiten vanhemmilla), 

niin nukkuvaa lasta katsellessa kaikki se unohtuu 

tai ainakin muuttuu täysin merkityksettömäksi asiaksi.

Kun lapsi nukkuu hän täyttää koko huoneen 

ja nukkuvaa lasta voisi katsella vaikka kuinka kauan.

Katolta näkyy kauas

Päiviin mahtuu monenlaisia hetkiä.

Hetkiä, joiden toivoisi kestävän pitkään ja hetkiä, 

joiden toivoisi olevan vain pahaa unta.

Tänään yksi tällainen "pahan unen" hetki koitti, 

kun takapihalta kuului esikoisen huuto: 

"Äitiii, tuu kahtoon, sisko on hirviän korkialla!".

 

Ryntäsin pienimmäinen sylissäni takapihalle nähdäkseni vaaleiden kiharoiden liehuvan tuulessa paloportaiden ylimmällä rapulla samaan aikaan,

 kun kolmevuotias oli punnertamassa itseään katolle. 

Samaan aikaan kuului kommentti: "Mää vain vähän kiipiän."

Eipä siinä auttanut muu kuin syöksyä perään. 

Nopeasti ja samalla niin, etten säikytä.

Tytöstä kiinni ja alas.

 

Kun syke oli hieman rauhoittunut, juttelimme tapahtuneesta.

Sanoin, ettei palotikkaille saa missään nimessä kiivetä, 

koska sieltä voi tippua alas ja sitten käy tosi pahasti.

Pahemmin kuin pahasti.

Kolmevuotias katsoi minua silmiin hyvin hämmästyneenä: 

"Mutta äiti, enhän mää tipu. Mää pijin leunoista kiinni."

Kiitos Taivaan Isälle suojelusenkeleistä!

p.s. Tiedoksi kaikille niille, jotka ovat jo soittamassa lastensuojelun päivystysnumeroon, että enää pieni ei pysty katolle kiipeämään...

Sammakoita

Jotain "hyötyä" on siitäkin, 

etten ole nimennyt tätä blogia mihinkään tiettyyn kategoriaan kuuluvaksi.

Nyt voin kirjoittaa ja kuvata mitä milloinkin mieleen tulee:)

Kun kyseessä ei ole muotiblogi 

(ja jokainen minut tunteva tietää tasan tarkkaan miksi minä EN pidä muotiblogia... ennemmin Suomi voittaa Euroviisut toiseen kertaan), 

ei leivonta- eikä ruuanlaittoblogi, 

ei käsityö- eikä askartelublogi (tämäkin on minut tunteville selkeä juttu), 

ei lapsi- tai perheblogi (pelkästään), 

niin silloin voi kirjoitella kaikenlaista sillisalaattia tajunnanvirta-tyylillä.

 Voi kirjoittaa vaikka sammakoista.

Heinäkuussa ottamia kuvia selatessa huomasin, 

että olin kuvannut hauskoja sammakkohahmoja.

Nuo räpyläkoivet eivät luonnossa kuulu mitenkään erityisesti suosikkeihini.

Oikeastaan en pidä niistä ollenkaan.

Eläimet ovat mukavia, mutta jostakin syystä kaikki kissaa pienemmät eivät minua innosta, akvaariokaloja ehkä lukuunottamatta.

Nämä kuvien sammakot voisin huolia omalle pihallenikin 

(anteeksi vain sinä oikea sammakko, 

joka tässä muutama ilta takaperin hyppelit ruohonleikkuria karkuun puupinon alle 

ja säikäytit minut niin, 

että melkein meni housut vaihtoon)

Nämä, sekä ensimmäisen kuvan sammakkokaverukset, 

löytyivät anoppilan leikkimökin edustalta.

Tällaisia minäkin huolisin omalle pihalleni vaikka isommankin lauman.

Tämä sammakkotrio asusteli Muumimaailmassa 

Yksinäisten vuorten juurella olevassa lammessa. 

Kun sammakoille kurnutti, he vastasivat:)

Aina, kun menen kasvimaalle hakemaan raparperin varsia, mieleen tulee laulu: 

"Äidin kasvimaalla, raparperin alla, sammakolla koti oli kultainen...". 

Mikäs siellä olisi asustellessa, vilpoisan raparperinlehden alla.

Kesäreissulla

Puron varren väki pakkasi kimpsut ja kampsut kasaan ja starttasi lomareissulle.

Tila-autosta puhuttaessa siellä ei ole muuta tilavaa kuin istumapaikkamäärä.

Tavarat sullotaan sitten jokaiseen käytettävissä olevaan rakoon.

Onneksi talon isäntä on vuosien varrella kouliintunut auton pakkaamisessa 

ja siksi onnistuimme mahduttamaan mukaan myös riittävän määrän unileluja ja matkalle tekemistä. Toive suksiboksista katolle on toteutumassa hyvinkin pian ja siitä olemme iloisia:)

 

Jokaisen yön reissun aikana nukuimme eri paikoissa. 

Kiitos kaikille heille, jotka omasta mukavuudestaan tinkien tekivät meille tilaa!

Ensimmäinen etappimme oli vanha kyläkoulu, 

johon oli remontoitu kerrassaan ihastuttava koti ja pihapiiri.

Ei varmaan tarvitse ihmetellä, 

että lapset haluavat tulla tänne kyläilemään uudestaankin:) 

"Vesi oli aivan hilviän kylymää. Mää aivan tälisin", kommentoi viisivuotias.

Uima-altaan ääreltä suuntasimme Naantaliin Muumeja moikkaamaan.

Lapset toki tykkäsivät, mutta itselleni tuli väkisinkin mieleen, 

että joku tässä nyt huijaa minua ja pahasti. 

Miksi suostun vapaahetoisesti maksamaan kiskurihinnan siitä, 

että pääsen hirvittävässä tungoksessa kuvaamaan miten lapset halailevat Muumimammaa tai tuijottamaan Muumilaakson Mörköä lasin takana? 

Onhan se jännää ja kivaa jne., mutta joku siinä tuntuu kuitenkin aika keinotekoiselta.

Eivätkö aikuiset voisi päästä sisään ilmaiseksi? Pliis!

Välillä tuli tunne, että esim. maatalousnäyttelystä saisi jotenkin aidompia elämyksiä.

Istuminen ison puimurin kopissa vetäisi vertoja Haisulillekin.

Ja mitä olisi lomareissu ilman mukavia kohtaamisia.

Nämä hortensiat kaunistuttivat serkkuni perheen uuden kodin terassia.

 

Ja nämä kalat puolestaan löytyivät lasten serkkujen kodista.

Kotimatkalla vietimme vielä päivän hurjasti hurvitellen Etelä-Pohjanmaalla. 

Kotiin saapui väsynyt, mutta matkaansa tyytyväinen joukko. 

Pienin protestoi sen verran, ettei ole tänään suostunut vaunuissa nukkumaan. 

Taisi eilen joutua katselemaan huvipuistoa liikaa vaunuista käsin.

Matkakuvia olisi vaikka kuinka paljon, tässä vain muutamia. 

Edelleen haluan pitää sen linjan, etten liian tunnistettavia kuvia tänne laita.

Viis vee

Mistä on pienet tytöt tehty?

Peiton alta vilkkuvista silmistä aamutuimaan.

Jännittyneestä odotuksesta sateisena synttäripäivänä.

Naurusta, laulusta, juoksusta ja pompusta.

Kurakeiton keittämisestä ja kukkakakun paistamisesta.

Mistä on pienet tytöt tehty?

Leikistä, leikistä, leikistä, leikistä.

Leikistä yhdessä ja leikistä erikseen.

Kukkamekoista, röyhelömekoista, prinsessamekoista.

Hello Kitty-koruista, pompuloista, pinneistä ja kaikesta nätistä.

Mistä on pienet tytöt tehty?

Päättäväisyydestä ja lujasta tahdosta.

 "Mää haluan suklaakakkua ja sen päälle Hello Kitty-koristeen"

" Ei paisteta lättyjä, tehhään pannukakkua".

Monenlaisesta pohdinnasta:

"Miten mää en oo yhtään isompi, vaikka tänään oon viis ja eilen olin nelijä?" 

Se on iän puolesta koko käsi täynnä.

Onneksi vielä sopivan pieni, 

niin käsi kuin tyttökin:)

Kirppislöytöjä

Kirpputorit ovat mukavia paikkoja.

Sinne ei oikeastaan voi mennä hakemaan mitään tiettyä tavaraa,

vaan matkaan on lähdettävä sillä asenteella,

että katsotaan mitä kirpparilta tällä kertaa mahtaa löytyä.

On sulaa hulluutta ja tuhlausta heittää pois käyttökelpoista tavaraa,

jos se olisi mahdollista kierrättää eteenpäin tavalla tai toisella, myymällä tai antamalla.

Itse en ole koskaan myynyt tavaraa kirpputorilla. 

Asumme sen verran syrjässä lähimmältä kirppikseltä, ettei päivittäinen

 myyntipöydän järjesteleminen ja tavaroiden täydentäminen onnistuisi.

Mutta aina kun on mahdollista, käytän hyväkseni sitä, 

että jollakin toisella on ollut mahdollisuus tuoda tavaroitaan myyntiin. 

Nykyisellään valtaosa niin omista kuin lastenkin vaatteista on kirppareilta hankittuja.

Viime viikolla tarjoutui mahdollisuus kirppistelyyn ja mukaan tarttui kaikenlaista:

 Eurolla lähes uudenveroiset kesäsandaalit yhdelle tytöistä.  

Kuvassa näkyvät housut ovat mummun tekemän kirppiskierroksen saalista.

Pienimmälle neitokaiselle tosi suloinen (ainakin omasta mielestäni) villatakki.

Vielä hitusen reilu koko, mutta hihoja voi kääriä 

ja aika menee niin nopsaan, että kohta on jo pieni.

Itselleni mm. tämä tunika, valkoiset caprit ja paitapusero. 

Eteen tuli suorastaan valinnan vaikeus, sillä kaikki vaatteet löytyivät samasta rekistä, jonka omistaja on ilmeisesti hyvinkin samaa kokoa kanssani ja vaatemakukin meni aika tavalla yksiin. Olisin voinut ostaa vaikka kaikki vaatteet.

"Miten joku on raaskinut laittaa näin ihanan ponin myyntiin?", kyseli 5-vuotias.

Tähän kysymykseen palattiin myöhemmin päivällä vielä useita kertoja. 

Ei voinut pieni poni-fani ymmärtää, että ehkä tulee joskus aika, 

jolloin ihan mielellään laittaa vanhoja lelujaan myyntiin.

"Mää en ainkaan i-ki-nä myy yhtään mun lelua!"

Sen kyllä arvaan.

Tänään kävimme kesäajelulla ja kurvasimme monen muun tavoin kesätapahtumaan, 

jossa myytiin paljon ja monenlaista vanhaa tavaraa.

Sieltä mukaan tarttui yksi vähän isompi ostos. 

Isompi kooltaan, ei niinkään hinnaltaan.

Mutta sitä en kerro nyt:)