keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Sammakoita

Jotain "hyötyä" on siitäkin, 
etten ole nimennyt tätä blogia mihinkään tiettyyn kategoriaan kuuluvaksi.
Nyt voin kirjoittaa ja kuvata mitä milloinkin mieleen tulee:)
Kun kyseessä ei ole muotiblogi 
(ja jokainen minut tunteva tietää tasan tarkkaan miksi minä EN pidä muotiblogia... ennemmin Suomi voittaa Euroviisut toiseen kertaan), 
ei leivonta- eikä ruuanlaittoblogi, 
ei käsityö- eikä askartelublogi (tämäkin on minut tunteville selkeä juttu), 
ei lapsi- tai perheblogi (pelkästään), 
niin silloin voi kirjoitella kaikenlaista sillisalaattia tajunnanvirta-tyylillä.
 Voi kirjoittaa vaikka sammakoista.

Heinäkuussa ottamia kuvia selatessa huomasin, 
että olin kuvannut hauskoja sammakkohahmoja.
Nuo räpyläkoivet eivät luonnossa kuulu mitenkään erityisesti suosikkeihini.
Oikeastaan en pidä niistä ollenkaan.
Eläimet ovat mukavia, mutta jostakin syystä kaikki kissaa pienemmät eivät minua innosta, akvaariokaloja ehkä lukuunottamatta.

Nämä kuvien sammakot voisin huolia omalle pihallenikin 
(anteeksi vain sinä oikea sammakko, 
joka tässä muutama ilta takaperin hyppelit ruohonleikkuria karkuun puupinon alle 
ja säikäytit minut niin, 
että melkein meni housut vaihtoon)

Nämä, sekä ensimmäisen kuvan sammakkokaverukset, 
löytyivät anoppilan leikkimökin edustalta.
Tällaisia minäkin huolisin omalle pihalleni vaikka isommankin lauman.

Tämä sammakkotrio asusteli Muumimaailmassa 
Yksinäisten vuorten juurella olevassa lammessa. 
Kun sammakoille kurnutti, he vastasivat:)

Aina, kun menen kasvimaalle hakemaan raparperin varsia, mieleen tulee laulu: 
"Äidin kasvimaalla, raparperin alla, sammakolla koti oli kultainen...". 
Mikäs siellä olisi asustellessa, vilpoisan raparperinlehden alla.

2 kommenttia:

  1. Sammakot on kivoja, koristeina, ei elävinä. Samaa mieltä siis. Me kotiuduttiin äsken reissulta. Oli mukava kyläillä, mutta on se vaan aina mukavaa tulla kotiinkin. Täällä oli satanu ilmeisesti aika paljon sillä aikaa. Onneksi etelässä oli paremmat kelit. Terkkuja sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että saitte reissata hyvällä säällä. Borta bra men hemma best.

      Poista