maanantai 31. joulukuuta 2018

Blogin vuosikooste 2018

Olipa hauska selailla blogia taaksepäin ja lukea mitä olen tänne kuluneen vuoden aikana kirjoittanut. Monta tapahtumaa olin ehtinyt jo unohtua ja nyt ne palautuivat taas mieleen. Ja monen postauksen kohdalla mieleen tuli paljon muitakin asioita, joita en ole tänne kirjoittanut, mutta jotka tavalla tai toisella liittyivät kirjotettuun tekstiin. Koska itse tykkään lukea muiden blogeista koosteita menneestä vuodesta, ajattelin itsekin tehdä sellaisen. Tämä taitaakin olla aivan ensimmäistä laatuaan tässä blogissa. Eli tässä lyhyesti se, mitä Puronvarresa on touhuttu tänä vuonna, noin niin kuin blogimielessä.


Tammikuussa:
- juhlittiin tammikuunlasten ( 6v. ja 1v.) synttäreitä, tavattiin lasten serkkuja, hiihdettiin ja äänestettiin. Ja katsokaa tuota yllä olevan kuvan huikaisevan sinistä taivasta! Vaikka itse olisin jo ihan valmis hyppäämään kevääseen, on tuo keskitalven jäätävän sininen taivas kaunista katseltavaa.

Helmikuussa:
- sairastettiin ja syötiin laskiaispullia. Ulkona paukkui kova pakkanen.

Maaliskuussa:
- oltiin hiihtolomalla, hiihdettiin ja sairastettiin edelleen. Lisäksi valmistauduimme pääsiäiseen.



Huhtikuussa:
- siirryttiin talvesta kevättulviin, oltiin partioleirillä ja pelättiin kurkunpääntulehdusta. Vieläkin mieleen nousee se ahdistava tunne, kun vain tuijottaa kellon hi-taas-ti liikkuvia viisareita ja rukoilee, että ambulanssi tulisi pian.

Toukokuussa:
- tehtiin pihan kevättöitä, juhlittiin äitienpäivää ja käytiin sukureissulla Ilomantsissa. Kesä alkoi jo toukokuussa.



Kesäkuussa:
- oltiin partioleirillä, aloiteltiin lasten kesälomaa ja ihmeteltiin hienoja koneita rehunteossa.

Heinäkuussa:
- oli hellettä, reissasimme Kuopiossa ja Powerparkissa. Ilmeisesti olemme olleet myös paljon ulkona, koska heinäkuun kirjoitukset olivat aika vähissä.

Elokuussa:
- syötiin mansikoia, aloitettiin koulu ja tehtiin reissu kolmen maakunnan mummulaan.

Syyskuussa:
- tehtiin partioreissu Kuusamoon ja elettiin arkea (niin kuin kyllä on eletty ihan jokaisena kuukautena muutenkin).



Lokakuussa:
- oli koululaisten syysloma, tehtiin reissu Kuopioon ja Islannin täti tuli käymään Suomessa.

Marraskuussa:
- nautittiin armollisesta kuukaudesta, joka ei vaadi mitään, hukuttiin Black Fridayn mainostulvaan ja siirrettiin ajatuksia joulutaajuudelle.

Joulukuussa:
- nautittiin kaikista pienistä ja suurista joulunaikaan kuuluista asioista ja loppukuusta katse siirtyi jo tulevaan uuteen vuoteen.


Että semmoinen vuosi. 
Hyvällä ja kiitollisella mielellä päätämme tämän vuoden. 
Jorma Uotisen sanoin "Ei huono!".

Lämmin kiitos kaikille, jotka olette täällä Puronvarresa virtuaalisella vierailulla käyneet! Erityisen lämpimät kiitokset kaikille, jotka silloin tällöin ovat jaksaneet käynnistään kommentin jättää! Se lämmittää mieltä aivan erityisesti.

Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat
tuokoon tullessaan  sen mitä kaipaat
ja vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat.
-tekijä tuntematon-

lauantai 29. joulukuuta 2018

Uudenvuoden toiveita ja lupauksia


Vuosi lähenee loppuaan ja ihmismieleen kuuluu, että jollakin tasolla sitä tekee tiliä menneen vuoden kanssa ja mielessään suunnittelee uutta. Vuodessa on kaksi päivää, jolloin kaikki tuntuu olevan mahdollista: ensimmäinen ja viimeinen päivä. Tai oikeastaan nämä päivät pitäisi kirjoittaa juuri toisinpäin: vuoden viimeisenä ja uudenvuoden ensimmäisenä päivänä vain taivas on rajana. Onneksi järkiintyminen alkaa melko pian ja pilvilinnoista tullaan alas vaihtelevalla rytinällä. Tammikuun kolmantena päivänä elämä on taas jo aika tavallisissa uomissaan ja kaikki hyvät aikomukset, jos eivät nyt aivan unohduksissa ole, niin eivät ne kuitenkaan ajatuksia enää hallitse.

Mutta onhan se ihan hauska ajatus, että vanhan vuoden viimeisiin ja uudenvuoden ensimmäisiin päiviin liittyy aimo annos toiveikkuutta, tulevasuudenuskoa ja jopa hivenen hulluutta. Sillä mitä muutakaan ovat ne kuvitelmat omasta kaikkivoipaisuudesta, joka johtaa ihmisen kuvittelemaan kaikenlaista omasta itsestään. Rakettien räiskyessä sitä ajattelee, että oikeastaan ei ole homma eikä mikään laihduttaa ne kauan aiotut 15 kiloa, tavata ystäviä monta kertaa viikossa, pitää koti aina siistinä, laittaa pelkästään terveellistä ruokaa, olla fiksu, valveutunut, eettinen, ekologinen, psykologinen ja kaikkea muutakin mahdollista yhtä aikaa. Ja vaikka tiedämme, ettei tämä mitenkään voi olla mahdollista, me hetken aikaa uskomme näihin kuvitelmiimme ja rohkenen jopa väittää, että me tarvitsemme näitä kuvitelmia. Me tarvitsemme hetkiä, jolloin kuvittelemme pystyvämme siirtämään vuoria. Ja usein tällaisten ylilyöntikuvitelmien aika on vuodenvaihteessa, ei suinkaan tavallisena tiistaina toukokuussa.

Ja onhan se haaveilu ja suunnittelu mukaavaa, inspiroivaa ja jännittävääkin. Se on sitä silloinkin, kun tietää jo valmiiksi, että nyt mennään sen verran kovaa ja korkealta, ettei niin ylös pääse millään. Mutta uskoisin, että näin pääsee kuitenkin pitemmälle verrattuna siihen,ettei suunnittelisi tai haaveilisi mitään.

No, mistä sitten itse haaveilen tai mitä suunnittelen tulevalle vuodele 2019? Kovin kovia lupauksia on turha tehdä, mutta haaveilemisesta tykkään. Mielessäni on monia kysymyksiä ensi vuotta koskien ja osaan niistä suhtaudun suurella jännityksellä, ehkä jopa hieman peläten ja hermoillen. Ennenkaikkea toivon, että nämä kysymykset saisivat jonkinlaiset vastaukset tulevana vuonna. Sitten on muutamia vapaa-aikaan liittyviä asioita, jotka uskallan tässä ihan julkikirjoittaa. Ne eivät ole mitään tavoitteellisia lupauksia, mutta asioita, joihin haluan käyttää sitä kuuluisaa omaa aikaa aina silloin, kun sitä on. Nämä vapaa-ajan asiat ovat neljä kovaa koota: kirjat, kirjoittaminen, kuntoilu ja kuorolaulu. Onneksi nämä kaikki ovat myös sellaisia juttuja, joita voi harrastaa aivan pieniäkin pätkiä kerrallaan, eivätkä ne vaadi toteutuakseen erityistä paikkaa tai suuria rahasummia. Ne ovat asioita, jotka piristävät mieltä ja antavat ajatuksille mahdollisuuden lentää.

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Tapaninpäivän tunnelmia




Nostan joka välissä katseeni näppäimistöltä ja katson ulos, sillä siellä on juuri sellainen maaginen sininen hetki, jolloin päivän valo häipyy lopullisesti ja hämärä muuttuu pimeydeksi. Se on hetki, joka kestää vain hetken ja sitä voisi katsella loputtomiin. 
Ja ainakin minusta tuo sininen hetki hämärän rajamailla on juuri joulukuussa kaikkein kauneimmilllaan. Ehkä se johtuu siitä, että tässä vaiheessa päivä ei ole vielä käytännössä pidentynyt ollenkaan ja kohta alkava pimeys on todella pimeää. Eilen illalla satoi jonkun aikaa ihan kunnolla lunta ja nyt kaikkialla on puhdasta, uutta lunta ihan kunnon kerros. Päivän vaihtuminen illaksi lumen keskellä tekee sinisestä hetkestä entistäkin sinisemmän.

Tapaninpäivä on vanhastaan ollut joulunpyhistä se, jolloin lähdetään ulos tai kyläillään 
(ja onneksi kumpaakaan näistä ei ole mikään pakko toteuttaa, jos ei oikeasti jaksa/halua/huvita, että relax vaan kaikki). Itse en ole vielä käynyt ulkona kuin muutaman valokuvan ottamisen verran, mutta vieraita saatiin kylään ja tästä tulikin oikein sukupäivä. Minulla on äidin suvun puolelta vain kaksi serkkua, jotka asuvat useamman sadan kilometrin päässä Puronvarresta, joten on ymmärrettävää, ettemme näe toisiamme kuin harvakseltaan. Joulu on yksi niistä ajankohdista vuodenkierrossa, 
jolloin yleensä olemme lähempänä toisiamme ja tänään näimme sitten meillä. Samalla näin myös omia kummejani ja ehtivätpä mummu ja pappakin samaan syssyyn kylään. 
En ole itse innostunut siitä, jos kylässä on yhtä aikaa monia, toisilleen tuntemattomia vieraita, mutta näin tuttujen kesken vauhdikas ihmisvilinä tuntuu vain kovasti kotoisalta. Ja säännöllisesti tällaisten kyläilyjen jälkeen huomaan toivovani mahdottomia, kuten sellaista, että Suomi olisi vähän pienempien välimatkojen maa.

Jouluntuntu asuu täällä Puronvarresa vielä pitkään, mutta jonkin asteinen arkeen palaaminen on edessä huomenna. Iskämies lähtee taas töihin ja me muut palaamme arkeen ainakin siinä mielessä, että mahdolliset jäljelle jääneet konvehtirasiat sun muut herkut suljetaan odottamaan uutta vuotta kaappiin. Kinkun jälkeen maistunee taas jauhelihakastike, vaikka itse voisin hyvinkin elää pelkällä jouluruualla kaikki välipäivätkin.

Joulun tunnelmaa toivon edelleen myös kaikkien täällä blogissa vierailevien mieleen. 

tiistai 25. joulukuuta 2018

Joulupäivän illassa





Ajattelen usein joulukuuta ja joulun aikaa helminauhana, johon yksi kerrallaan solahtaa helmi toisensa jälkeen pienten ja isopien jouluisten tapahtumien muodossa. Tässä vaiheessa helminauha alkaa olla jo aika täysi, muttei onneksi vielä valmis kuitenkaan. En ollenkaan ymmärrä sitä, että toiset meistä ajattelevat joulun olevan joulupäivän iltana suunnilleen jo ohi. Miksi ihmeessä, koska nythän on juuri tässä hetkessä se ihan ydinjoulu, jota itse ainakin haluan viettää ihan kunnolla loppuun asti.

Tämän vuoden jouluhelminauha muistuttaa kovasti useita viime vuosien helminauhoja. Eikä se haittaa ollenkaan, sillä sehän kertoo vain siitä, että tähän asti meillä on ollut oikein mukava, lämminhenkinen ja varsin perinteinen joulunaika. Oikeastaan suurin muutos edellisiin vuosiin oli, että meillä oli ensimmäistä kertaa kolmen maakunnan mummulan väki aattona kylässä ja vastaavasti lähempänä asuvat isovanhemmat matkasivat tänä jouluna kauempana asuvia lastenlapsia katsomaan.

Saimme valkean joulun, niin kuin ilmeisesti lähes kaikki suomalaiset. Jouluaatonhartaus täydessä kirkossa oli joulun sanoman ytimessä, jouluruoka on maistunut yhtä hyvältä kuin aina ennenkin, lasten jännitys joulupukkia odottaessa oli käsinkosketeltavaa, jouluaattoilta oli täynnä hulinaa, iloisia ilmeitä, mukavia vieraita ja kaikenlaista hyvää syötävää. Tänään saattelimme mummulan väen kotimatkalle ja lopun päivää olemme vain olleet, syöneet, pelanneet pelejä, syöneet taas vähän lisää ja katsoneet telkkaria. 

Jostain on löytynyt vapaus vain olla ja se on tehnyt mielen hyväksi. Olemisen vapaudella en tarkoita totaalista joutilaisuutta, sillä tokihan tässä on koko ajan kaikenlaista tehtävää ja hoidettavaa, jotta homma pyörii. Tarkoitan tällä vapaudella sitä, että kaiken pakollisen tekemisen lisäksi en ole enää hokemassa itselleni, että nyt kohta täytyy lähteä lenkille, koska suklaata on tullut taas mussutettua enenmmän kuin laki ja asetukset ja sokeriarvot sallivat ja lenkin jälkeen keksin taas jonkun muun "muka tärkeän" asian, joka täytyy hoitaa ennen kuin voin taas ottaa hetken rennosti. Ehkä tähän olemiseen vapauteen auttoi se, mistä kirjoittelin jo aikaisemmin, ettei tämän kokoisen perheen joulu ole koskaan valmis, eikä sellaista kannata edes yrittää. Tänä jouluna keskeneräinen on ollut riittävän valmista.

Ja huomenna saamme jatkaa joulun viettoa. Onneksi helmiä on vielä jäljellä.

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Aatonaaton aamu




On taas yhdessä otsikossa monta aata. Tämä suomenkieli jaksaa riemastuttaa minua kerta toisensa jälkeen. Ja riemastuttaa tämä aatonaaton aamukin. Ei varmasti yhtä paljon kuin vielä nukkumassa olevia lapsia, mutta jotakin aivan mahdottoman mukavaa tässä päivässä on, on aina ollut.

Joulun tuntu on lisääntynyt päivä päivältä. Kuusi on ollut koristeltuna olohuoneessa nyt pari päivää ja eilen lapset kävivät koristelemassa mummulan kuusen. Mummulassa pidettiin myös mummun lupaamat jäätelökestit joululoman alkamisen kunniaksi. Suurimmat ruokaostokset on tehty ja kaupassakin oli mukava huomata, että väki oli liikkeellä hyvällä tuulella ja asenteella.

Tämän aamun ensimmäinen homma kahvin keittämisen ohella oli tulien laittaminen leivinuuniin. Kinkku odottaa paistamista ja illalla sitä saadaan jo  maistaa. Tulen kohina leivinuunissa on kaunis ja tunnelmallinen ääni, joka kuuluu joulun lisäksi koko talvikauteen. Tämä päivä tulee pitämään sisällään kaikenlaista pientä puuhaa ja valmistelua niin sisällä kuin ulkonakin, mutta kyllä jo tässä vaiheessa voi sanoa, että joulu on täällä. Tänä vuonna tämmöisenä kuin on, ensi vuonna jonain toisenlaisena.

Itse olen löytänyt rennon tahdin jouluvalmisteluihin ison perheen myötä. Saattaa kuulostaa hieman ristiriitaiselta, mutta näin se on tai ainakin minun kohdallani se menee näin. Silloin, kun meillä oli vähemmän lapsia, minusta tuntui, että jouluvalmistelut piti saada jollakin tasolla "valmiiksi". Joulun alla piti saavuttaa hetki, jolloin kaikki oli tehty. Piti saavuttaa hetki, jolloin kotona kaikki oli siistiä, keittiössä kaikki oli valmiina ja edes pienen ohikiitävän sekunnin ajan näyttäisi siltä, että jos ei nyt maailmassa niin ainakin meillä asiat olivat tehtyinä, siistinä ja valmiina joulua varten. 

Seitsemään henkeen kasvanut perhe on opettanut  minulle kaikkien juhlapäivien ja muunkin elämän suhteen, ettei sellaista valmista hetkeä tule. Ja ihan rehellisesti voin sanoa, etten sellaista enää kaipaakaan. Tai... ehkä ihan vähän kaipaan, mutta oikeasti vain tosi tosi vähän (heh). Jos keittiö on siisti, niin kohta siellä on joku kaivamassa välipalaa. Jos eteinen on järjestetty, niin kohta siellä on kengät levällään. Jos pyykkikorit ovat lähes tyhjiä, niin ei hätää, kuopus syö varmasti hotkimalla ja oksentaa päivällä vaihdetut lakanat vaihtokuntoon (tosi tarina eiliseltä).

Kun valmista hetkeä ei ole eikä tule, tulee vapaus tehdä asioita siinä järjestyksessä kuin ne eteen tulevat, rauhassa ja vähemmällä kiireellä. Tämä on ehkä arkisempaa, mutta ainakin meille paljon toimivampaa. Ja koska kaikki olemme erilaisia, heitäkin varmasti löytyy, joilla on paljon enemmän lapsia mitä meillä ja silti ennen joulua talossa on "kaikki valmiina"-hetki. Vinkkejä tähän tilaan pääsemiseen saa jakaa kommenttilaatikossa:)

Mutta, oli valmista tai ei, Puronvarresa hiljennytään ja rauhoitutaan tai oikeastaan asetutaan joulun viettoon. Toivon jokaiselle blogini lukijalle hyvää joulua! Olkoon joulusi sellainen kuin toivot.

torstai 20. joulukuuta 2018

Tähän asti joulukuussa...






...olen tehnyt porkkana- ja lanttulaatikot pakastimeen valmiiksi. Saarioisten äidit hoitavat loput meidän perheen jouluruokalaatikoista

... löysin meidän perheelle sopivan kokoisen, kotimaisen kinkun

...hermoillut lauluporukkamme joulukonsertin vuoksi. Kaikki meni onneksi hyvin ja jäljelle jäi iloinen ja kiitollinen mieli

... olen ollut tyytyväinen kaikenlaisiin "viime tippoihin", kuten vaikkapa päivämääriin, jolloin joulukortit lähtevät matkaan edullisemmalla hinnalla tai ylipäätään joulupostin viimeiseen mahdolliseen päivämäärään. Jos näitä ei olisi, en varmaan saisi mitään joulupostiin liittyvää aikaiseksi ennen aatonaattoa. Kiitos siis  näistä viime tipoista, Suomen Posti!

... sain yskän ja nuhan, jotka vaikuttavat aika sitkeän sorttisilta

... vietin tiivistunnelmaisen illan koulun joulujuhlassa

... näin äsken kahden jäniksen hyppivän naapurin pihavalojen loisteessa 

...äiti leipoi meille joulupullaa

... olen hoitanut kissoja

...nuorimmaiseni oppi sanomaan "maga" (=maha) ja iso. Hän käytti näitä sanoja peräkkäin ja osoitti sammalla minua (ja tästä ei ole tarpeen vetää mitään johtopäätöksiä). Tämän seurauksena avasin konvehtirasian.

... tämä on ollut oikein hyvä kuukausi.

lauantai 8. joulukuuta 2018

Joulurauha metsänväelle





Eilen, perjantaina, aamuhämärässä sytyttelimme partiolaisten kanssa kynttilöitä metsätien varteen. Tie päättyi nuotion ääreen, jonne saapuivat myös meidän kotokylän koulun 0-2 luokkalaiset. Oli aika julistaa joulurauha metsään, eläimille ja kasveille.

Koululta tuli yhteistyöpyyntö paikalliselle metsästysseuralle ja partiolaisille ja oli oikein mukavaa olla mukana. Kun ensimmäisen kerran kuulin tällaisesta joulurauhan julistuksesta ajattelin, että onkohan se ollenkaan tarpeellista. Mutta aamuinen hämäränhetki oli tunnelmallinen, jouluinen ja hyvällä tavalla yksinkertainen. Tykkäsin kovasti. Kun maisema on kuorrutettu sopivasti lumella, elävä tuli tuo valoa ja tunnelmaa, niin siinä hetkessä on kaikki tarpeellinen. Tokaluokkalaiset lukivat yhdessä joulurauhan julistuksen ja lauloimme muutaman joululaulun. 

Joulunaika koostuu erilaisista perinteistä, eikä minulla olisi mitään sitä vastaan, että tässä olisi yksi uusi "helmi" joulunajan pienten ja suurten tapahtumien muodostamaan helminauhaan.

torstai 6. joulukuuta 2018

Suomi 101 vuotta





Juhlapäivinä olisi mukavaa osata kirjoittaa jotakin erikoista ja syvällistä kulloisenkin päivänä sisällöstä ja ajatuksista. Se ei ole kuitenkaan mikään helppo tehtävä ja välillä tuntuu suorastaan ylivoimaiselta. Tällä kertaa omat ajatukseni itsenäisyyspäivänä tiivistyvät runoilija Elina Salmisen runoon. Onneksi on heitä, jotka osaavat tiivistää olennaisen muutamaan riviin. Ei voi muuta kuin ihailla.

TÄMÄ ON MINUN MAANI
TÄMÄ MINUN HARMAA TAIVAANI
NÄMÄ OVAT MINUN METSIÄNI
JA TÄSSÄ MINUN MERENI

JA MINUN ONNENI LEPÄÄ SIINÄ
ETTÄ NÄIDEN KEHYSTEN LÄPI
OLEN SAANUT KATSELLA MAAILMAA
JA OPPIA TUNTEMAAN MITÄ KAIKKEA
TARKOITTAAKAAN VAPAUS
- Elina Salminen -

Hyvää itsenäisyyspäivää 101 vuotias Suomi!

sunnuntai 2. joulukuuta 2018





Hyvää ensimmäisen adventtisunnuntain iltaa! Toivottavasti joulukuu on alkanut hyvissä merkeissä jokaisen täällä vierailevan kohdalla. Eilen, joulukuun ensimmäisenä päivänä, aikataulu oli sen verran tiivis, ettei hyvästä aikomuksesta huolimatta ollut oikeastaan mitään mahdollisuuksia kirjoittaa sanaakaan. Olin nimittäin tyttöjen kanssa rapiat 17 tuntia reissussa aamuvarhaisesta lähes puoleen yöhön saakka. Tiivis reissupäivä sopi kuitenkin mitä parhaiten joulukuun alkuun, sillä retkikohteemme oli Rovaniemellä SantaParkissa ja Joulupukin Pajakylässä Napapiirillä. Onneksi ei tarvinnut itse istua ratin takana, vaan saimme nauttia linja-auton kyydistä, joka tässä nykyisessä elämäntilanteessa on hyvinkin harvinaista herkkua. Niinpä autossa tuli otettua useammatkin päiväunet matkan aikana, luettua joululehtiä ja katseltua jouluvaloja talojen pihoissa ja ikkuinoissa.

SantaPark oli meille entuudestaan uusi tuttavuus ja omasta käynnistäni Napapiirillä oli lukuisia vuosia. Väkeä oli liikkeellä paljon ja välillä ympärillä kuuli enemmän englantia kuin suomea.Itse tykkäsin eniten jäämaasta, jossa oli todella kauniita ja taidokkaasti tehtyjä jääveistoksia. Ehdimme seuraamaan myös hienoa esitystä, josta ei vauhtia ja voltteja puuttunut. Kulkipa SantaParkissa minne tahansa, joka puolella oli kivoja yksityiskohtia ja tottakai todella jouluista. Väitetään, että SantaParkista on salakäytävä suoraan Korvatunturille. Tätä käytävää Nanna koitti löytää kiitettävällä tarmolla ja kovalla äänellä, mutta tällä kertaa se jäi löytämättä. Sama jouluinen meno jatkui tietenkin Pajakylässä. Kävimme moikkaamassa Joulupukkia ja kiertelimme hetken aikaa kaupoissa. Maa oli musta, joten pihalla saattoi vain arvailla miten kauniilta kaikki näyttäisi, jos maassa olisi ollut lumikerros.

Eilen oli siis pitkä, mutta jouluinen päivä. Ainut, mikä jäi mielenpäälle hitusen kaivertamaan, olivat kalliit hinnat. Eiväthän ne ylihinnoittelut minään yllätyksenä tulleet, mutta kaiversivat ne siitä huolimatta. Sitten, jos ajattelen asiaa puhtaasti turismin ja bisneksen kannalta, niin eipä niillä hinnoilla taida olla silloin juuri väliä, jos lennät Japanista saakka Joulupukkia katsomaan. Silloin maksat yhteiskuvasta Joulupukin kanssa sen mitä pyydetään.

Kotimatka oli aikamoisessa myräkässä ajamista, mutta niin vain ehdimme saman vuorokauden puolella kotiin Jouluradion Hoosiannaa kuuntelemaan. Omiin joulukuun hupsuihin perinteisiin ja tapoihin kuuluu ensimmäisen adventtisunnuntain vastaisena yönä kahdeltatoista Jouluradiosta kuuluvan Hoosiannan kuuntelu. Tämän vuoden versio tästä adventtiajan virrestä oli mielestäni oikein onnistunut ja tykkäsin siitä paljon.

Tänään pääsin sitten itsekin Hoosiannaa laulamaan adventin perhekirkkoon ja sen jälkeen maistuvalle joulupuurolle. Lyhyesti voisi sanoa, että joulukuu on alkanut varsin lennokkaasti. Hieman saisi tahti rauhoittua, niin pysyisi itsekin paremmin mukana. Leppoisaa alkavaa viikkoa kaikille!

perjantai 30. marraskuuta 2018




Tämän kuun alussa kirjoittelin ajatuksiani siitä, miten marraskuu on aika armollinen kuukausi, koska se ei vaadi meiltä juuri mitään. Sen kun vaan ollaan ja eletään ja näinhän sitä on tullut tehtyä. Tämä marraskuu onkin ollut täynnä sitä tavallistakin tavallisempaa arkea. Ja ei tuleva joulukuukaan mitään suuria muutoksia tähän tavalliseen elämään ole tuomassa, mutta toki ne perinteiset joulukuuhun kuuluvat työt ja touhut tekevät vuoden viimeisestä kuukaudesta aina hyvällä tavalla erikoisen.

Toissapäivänä koitimme tyttöjen kanssa ottaa muutamia jouluisia kuvia mahdollisia joulukortteja varten. Tarkoituksena oli, että kuvien pääosassa olisi meidän koko perheen oma pieni joulutonttu. Tämä vajaa kaksi vuotias joulutonttu on tällä hetkellä varsin kiinnostunut valokuvauksesta, mutta ei suinkaan niin, että hän haluaisi olla kuvattavana. Häntä kiinnostaa itse kamera/puhelin ja sen etukamera, josta hän voi nähdä oman kuvansa. Kuvien otosta tuli siis varsin mielenkiintoinen sessio erinäistä häsläystä. Lähempänä joulua tuttavat voivat nähdä, tuliko kuvista yhtään mitään. Tuo ylläoleva kuva pakenevasta selästä tiivistäköön kaiken olennaisen. 

Huomenna se sitten alkaa, joulukuu. Joulukalenterit ovat valmiina ja innolla odotan monien blogien tiheää päivitystahtia, joilla joulukuussa lukijoita hemmotellaan. Itsekin haaveilen kirjoittavani usein, mutta mitään joka päivä päivittyvää blogikalenteria en sentään uskalla luvata.

Marraskuu päättyy tuuleen ja sateeseen. Keskipäivällä on hämärämpää kuin kesäyönä. Olin aamulla koululaisten adventtikirkossa ja voi miten mukava ja jouluinen tunnelma siellä oli. Kuusi koristi kirkkoa ja tutut adventinajan laulut ja virret soivat kauniisti. Ei hullumpi aloitus viikonlopulle.

Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Kuukausi joulunpyhiin




Tänään on kuukauden verran joulunpyhiin. Se tuntuu oikeastaan aika lyhyeltä ajalta, sillä joka vuosi ennen joulua on paljon kaikenlaisia tapahtumia, joihin olisi mukava osallistua ja "ei niin pakollista"-tekemistä, jota kuitenkin olisi kiva tehdä. Tuleva kuukausi näyttää, mitä ehdimme tehdä tänä vuonna.

Eilen oli kuukausi jouluaattoon ja vaikkei se nyt varsinaisesti mikään virallinen syy ollutkaan, leivoimme lasten kanssa mummulassa ensimmäisen satsin joulupipareita. Siskoni oli omien lastensa kanssa käymässä, joten serkukset pääsivät syömään taikinaan porukalla. Jokainen jaksoi leipoa suunnilleen ikätasonsa verran ja aikamoisen läjän herkullista naposteltavaa saimmekin aikaiseksi. Piparien leipomisesta saa hyvän tuoksun taloon kahteen kertaan tai tässä tapauksessa hyvä tuoksu tuli kahteen taloon. Minä tein taikinan kotona ja en tiedä kuvittelenko, mutta minusta ainakin meillä tuoksuu edelleen vienosti jouluiset mausteet, vaikka taikina tehtiin perjantai-iltana. Toisen kerran hyvä tuoksu valtaa talon tietenkin paistovaiheessa ja toivon mukaan mummulassa tuksuu hyvältä tänäkin aamuna. Taikinan teossa kävi samoin kuin edellisenäkin vuonna eli sitä tuli suhteellisen reilusti. Se vain tuntuu yksinkertaisen annoksen tekeminen niin pieneltä, mutta tupla-annos oli todella... noh, tupla-annos. Koitan muistaa kirjoittaa ohjeen viereen, että sitä ei tarvitse tuplata. Hyvin riittää noinkin.

Aamuhämärä paljastaa tänä aamuna valkoisen maan. Lunta on ehkä millin mittainen kerros, mutta useamman asteen pakkanen huurruttaa maiseman kauniiksi. Tänään voisi kaivaa loputkin jouluvalot esille ja asetella adventtikynttilät odottamaan ensi sunnuntaita. Mukavaa marraskuun viimeistä pyhää kaikille!

perjantai 23. marraskuuta 2018

Musta perjantai

Käsi ylös jokainen, joka voi rehellisesti sanoa, ettei ole tämän viikon aikana törmännyt yhteenkään mainokseen, jossa on englanniksi kirjoitettuna kaksi sanaa milloin pienillä ja yleensä aika isoilla kirjaimilla? 

Aivan, harvassa taitavat olla ne kädet, jotka nousevat. Jos joku on jollakin ihmeellisellä katoamistempulla onnistunut välttämään kuluneen viikon mainosryöpytyksen, niin kerrottakoon hänelle, että tänään on musta perjantai, Black Friday. Ettäs tiedätte.

Kyseessähän on Yhdysvalloista rantautunut perinteinen joulukaupan aloituspäivä, jota tuolla Atlantin takana vietetään kiitospäivän jälkeisenä perjantaina eli siis tänään. En tiedä malttavatko amerikkalaiset ihan oikeasti odottaa joulukaupan aloitusta näinkin myöhään, kun mekin täällä sysi-Suomessa olemme monin paikoin aloittaneet joulukaupan vähintäänkin viikko sitten. Tosin, taitaa tänäkin viikonloppuna olla aika monessa pitäjässä jos jonkinmoista puurojuhlaa ja joulupukkia muoreineen jakamassa konvehteja ja kyselemässä vuoden kiltteysastetta, että jaksetaan sitä kai täälläkin odottaa. Mutta oli joulukauppa sitten jo avattu tai avautumassa, niin juuri tänään sinne odotetaan runsain määrin asiakkaita ja heidän mukanaan runsaasti rahaa. 

Menneen viikon mainosvyöryä silmäillessä ei oikein tiedä mitä ajattelisi. Perinteisen laatikkoon kannettavan mainospostin lisäksi sähköposti on täyttynyt jos jonkinlaisista ilmoituksista, jotka kehottavat kaikkinaiseen kuluttamiseen tänään. Alennusprosentit ovat paikoin sitä luokkaa, että sitähän luulee suorastaan tienaavansa samalla kun ostaa. Eihän tämä  nyt ole ensimmäinen vuosi, jolloin Suomessa Black Friday-päivää vietetään, mutta omassa muistissani näin suureellisesti sitä ei ole ennen mainostettu. 

Omasta mielestäni mainokset eivät kovinkaan usein vaikuta minuun niin, että lähtisin viipymättä ostoksille. Olen kuluttajana muutenkin aika tylsää sorttia tai sitten sen verran vähissä varoissa, etten hirveästi ostele "kun halavalla saa", jos en tavaraa oikeasti tarvitse. Minua mainosposti ei häiritse, välillä jopa tykkään siitä. Selailen mainoksia, näin joulun alla fiilistelen kauniita kuvia, mutta en koe, että minun täytyy saada ostaa jotakin. Mutta jokin näissä mustan perjantain mainoksissa oli niin vaikuttavaa, että huomasin löytäväni itseni miettimässä, olenko hullu, jos en osta kaikkia jolulahjoja nyt ja pitäisikö ostaa jotakin vielä varastoonkin tulevaa odottamaan (siis oikeasti, sekoaminen oli lähellä). Yleensä en mainoksia lukiessa ajattele näin. Liekö sitten syynä mainosten poikkeuksellisen suuri määrä jokaisesta mahdollisesta tuutista? Huomasin harmittelevani, että olen koko perjantain yksin lasten kanssa, jolloin luonnollisesti on hankalampaa lähteä ostoksille, joululahjaostoksille varsinkaan tai ylipäätän selata nettiä kaikessa rauhassa.

Jossakin vaiheessa tulin sitten järkiini. Tuskin se tavara maailmasta loppuu edes black fridayn jälkeenkään. Maksan mahdollisesti jostakin tarvitsemastani vähän enemmän, mutta teen sen sitten, kun oikeasti jotakin tarvitsen. Joten jäitä hattuun kanssaeläjät! Elämä jatkuu myös lauantaina.

p.s. Ollakseni rehellinen, niin kyllä minä yhteen sähköpostiin kilahtaneeseen tarjoukseen aion tarttua. Tätä kirjoittaessa en ole sitä vielä tehnyt, mutta hetimiten "julkaise"-napin painalluksen jälkeen aion suorittaa muutaman hankinnan, joista toivon mukaan on joulun jälkeen iloa niin omille lapsille kuin heidän kaverilleen ja kummitytöllekin.

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Marraskuun lista

Koska kaikenlaisia listoja on hauska tehdä, olkoon tämänkertainen postaus listamuotoinen kertomus kaikesta siitä, mitä meidän marraskuumme on tähän asti pitänyt sisällään.



Marraskuussa Puronvarren väki tai ainakin osa siitä, on muun muassa

* viettänyt pyhäinpäivää ja ohittanut halloweenin kokonaan
* juhlinut isänpäivää
* syönyt ensimmäisen jouluaterian
* ollut partioleirillä
* sairastunut syksyn ensimmäiseen (vasta ekaan!) flunssaan
* miettinyt pitäisikö tästä alituisesta harmaudesta ahdistua
* saunonut enemmän kuin koko hellekesänä yhteensä
* miettinyt jouluasioita
* laulanut joululauluja
* laulanut joululauluja uudestaan
* laulanut vielä vähän enemmän joululauluja
* ihmetellyt jääkaapin tyhjenemisvauhtia

Näistä kaikista kohdista voisi kirjoittaa vaikka ihan oman jutun, mutta nyt ei vain aika ole riittänyt  mihinkään. Tai on se riittänyt kaikkeen muuhun, muttei tähän. Ja sen huomaa. Olo on levoton, kun ei ole aikoihin jäsentänyt ajatuksiaan mihinkään näkyväksi. Ja mitä pitemmäksi kirjoitusväli venyy, sitä hankalammalta aloittaminen tuntuu. Mutta nyt aloitus on tehty ja kovasti koitan löytää tilaa myös tälle rakkaalle harrastukselle. Toinen rakas harrastus, laulaminen, on ottanut tilaa kirjoittamiselta. Mutta hyvästä syystä, josta kirjoittelen ehkä myöhemmin.

Ulkona on kuutamo ja pikku pakkanen. Kävelylenkin sijaan valitsen tänä iltana sohvan, sittenkin.

lauantai 3. marraskuuta 2018

Marraskuun alku





Kalenteri kääntyi loppuviikosta marraskuulle. Kellot kääntyivät talviaikaan ja illat ovat jo todella pimeitä. Yläkoululaisen koulupäivien aikataulu on vähitellen sellainen, ettei hän ole kotona valoisaan aikaan ollenkaan. Siihen on tottumista, mutta aina siihen kuitenkin tottuu. Täällä Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa oli jo muutaman päivän ajan lumi maassa, mutta nyt maa on taas musta ja mittari reilusti lämpimän puolella. Eikä sillä lumella ainakaan minun puolestani ole vielä kiirettä. Sulat tiet ja pihat ovat aika kiva juttu.

Marraskuu on äkikseltään synkkä kuukausi. Mutta kun asiaa tarkemmin miettii, marraskuu näyttäytyykin aika armollisena kuukautena monestakin eri syystä. Kesä on kaunista, mutta samalla aika vaativaa aikaa. Lyhyeen lämpimän ja valoisan ajanjaksoon täytyy tunkea valtava määrä kaikenlaista tekemistä. Täytyy nähdä ihmisiä, paikkoja ja tapahtumia. Täytyy tehdä pihatöitä ja puutarhahommia. Kauniilla ilmalla pitää olla jatkuvasti ulkona, koska on synti ja häpeä istua sisällä auringon paistaessa. Kesä näyttäytyy joskus loputtomana listana hoidettavia asioita ja töitä.

Talvella vähän sama homma. Oravanpyörää koulussa, kotona ja työelämässä riittää. Samaan aikaan täytyy nauttia kaikesta siitä, mitä vain talvi voi suomalaiselle tarjota: hiihtoa, luistelua, talviretkeilyä, laskettelua, leivinuunin lämmitystä, kirpakoita pakkaspäiviä yms. Puhuattakaan sitten keväästä: lumet lähtevät, kaikki uusi kasvaa ja ihmisen täytyy kasvaa sen mukana. Lisääntyvä valo paljastaa monenlaista työtä likaisten ikkunoiden ja pölyisten nurkkien muodossa.

Alkusyksy on myös kovinkin touhukasta aikaa. Koululaisten uuden lukuvuoden myötä alkaa tavallaan uusi vuosi. Uudet harrastukset ja monella uudet työjututkin kutsuvat tekijäänsä. Puhumattakaan sitten kaikesta siitä säilömisestä, marjastuksesta yms.puuhasta, jota syksy puutarhaihmiselle tarjoaa. 

Mutta sitten koittaa marraskuu. Vuosi lähenee loppuaan ja loppuvuosi on tunnetusti monenlaisten tekemisen aikaa. Ennen loppuvuoden juhla-aikaa on ajanjakso, joka on mielestäni kaikista vuoden kuukausista armollisin: marraskuu. Marraskuu ei vaadi mitään, se vain on. Syksyn kiireet kotona ja puutarhassa on hoidettu, kukaan ei vaadi nauttimaan kauniista säästä, koska marraskuussa sellaista harvoin on (tänään tosin aurinko paistoi hetken aikaa tosi nätisti). Ei tarvitse tehdä tai suorittaa mitään vain siksi, että marraskuussa niin kuuluisi tehdä. Toki työt ja muut velvollisuudet on jokaisen hoidettava marraskuussakin, mutta tähän kuukauteen ei juurikaan kuulu mitään ulkopuolelta tulevaa painetta. On aika  vain elää niin kuin haluaa. Siksi marraskuu on hyvä kuukausi.

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Syysloma

Olin iltahämärissä  lenkillä kauniin tähtitaivaan alla ja mielessäni kerin umpeen mennyttä koululaisten syyslomaviikkoa. Niin paljon monenlaista mukavaa ehti lomaviikkoon mahtua, että pääkoppa tarvitsi jonkinlaista nollausta kaiken hulinan keskellä, jotta katseen voisi taas suunnata kohti uutta viikkoa.


Etukäteen meillä ei ollut mitenkään erityisen paljon suunnitelmia syyslomaviikkoa varten. Tarkoitus oli tehdä pieni reissu Savon suunnalle serkkujen luo, mutta muuten tarkoitus oli olla kotona, saada ehkä jotakin rästihommia tehdyksi, haravoida  miljoonat lehdet pois pihalta ja elää ihan tavallista arkea. Ja näin oikeastaan kävikin. Syysloman päivät juoksivat rennosti eteenpäin ja toivon mukaan lapsilla on ollut rentouttava ja mukava loma. Eskarilainen oli tosin jo keskiviikkona aivan valmis lähtemään kouluun, mutta muut koululaiset nauttivat lomasta ihan tähän päivään saakka.



Viikko koostui kohtuullisesta herkuttelusta, shoppailusta, yökyläilyistä, saunomisesta, kavereista ja kotitöistä. Pikku-ukon suurin elämys taisi olla Savon reissulla kauppakeskuksesta löytyneet liukuportaat. Olisittepa nähneet, miten pieni pyöreä naama loisti, kun hän pääsi ajelemaan ylös ja alas. Liukuportaat vaikuttivat lähes yhtä suurelta hitiltä kuin kummisedän Massikka, jonka voittanutta ei ainakaan lähitulevaisuudessa tule löytymään.

Ensilumi satoi maahan menneen viikon aikana. Maisema muuttuikin kertaheitolla kauniin talviseksi ja jouluiseksi. Pakkasten ansiosta lumi on pysynyt maassa, mutta vilkaisu puhelimen sääsovellukseen kertoo, että ensi viikon aikana taitaa maa olla jälleen mustaakin mustempi. Perus loka-marraskuun vaihde siis tiedossa.

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Joko se alkoi?

...nimittäin syysloma? Eteläisen Suomen syyslomaviikko on alkanut, mutta me täällä pohjoisemmassa osassa Suomea saamme odottaa koululaisten syysvapaata vielä viikon verran. Meillä täällä Puronvarresa on kuitenkin ihan syyslomatunnelma, vaikka huomiseen koulupäivään on valmistauduttukin normaalisti. Syy lomatunnelmaan löytyy kohta ohi olevasta viikonlopusta ja lasten serkkuperheen vierailusta. Olemme useampana vuonna viettäneet syysloman ensimmäistä viikonloppua serkkuperheen kanssa, jotka ovat samalla viettäneet oman syyslomansa viimeistä viikonloppua. Tänä vuonna asetelma oli hieman toinen, sillä serkut tulivat aloittelemaan omaa lomaansa tänne meille ja toivat tullessaan meillekin sellaisen tunnelman, että syysloma on alkamassa. Siksi tänään uimahallin saunassa istuessamme totesimme, että tuntuu oikeastaan ihan hassulta, että kotiin päästyä on aika kaivaa koulureput taas esille, katsoa kouluvaatteet valmiiksi ja laittaa puhelimiin herätys kouluaamujen aikataulun mukaan.


Koska (lähes) jokainen suomalainen tykkää puhua säästä, ei tätä viikonloppua voi ohittaa ilman, että mainitsee tämän uskomattoman lämpimän sään, joka tuolla ulkona on. Tänään uimahallin mittari näytti +19 astetta (ulkona!) ja näilläkin seuduin on menty paikoin yli +20 asteen. Pikku-ukko nautti silminnähden, kun saattoi leikkiä pihalla ilman käsineitä. Ja onhan tämä aivan käsittämätöntä, että lokakuun tuulessa ei tuntunut lähestyvän talven raakuutta, vaan ainoastaan menneen kesän lempeitä sävyjä, suoranaista lämpöä vain.

Aika näyttää mihin asti näitä lämpöjä riittää. Hyvää syyslomaa lomaileville ja meille muille kivaa uutta viikkoa muuten vaan!


perjantai 5. lokakuuta 2018

Lokakuun ensimmäinen viikko



Onko syytä syyttää syystuulia, jotka saavat kellonviisaritkin kulkemaan nopeammin vai missä lienee vika/syy/aihe siihen, että kovin joutuisaan nämä päivät nykyisellään kulkevat. Syyskuu vaihtui lokakuuksi jo monta päivää sitten, enkä jaksanut sitä täällä blogin puolella noteerata mitenkään. Meininkin Puron varresa on pysynyt suunnilleen entisellään. Tuntuu, että tämä elämä on niin tavallista koko ajan, ettei mitään kirjoitettavaa ole, ei ainakaan mitään sellaista, mitä näin puolianonyyminä voisi kirjoittaa. Välillä ajattelen, että laitan pisteen koko blogille, mutta toisaalta, eipä minulla mitään velvoitteita tänne ole, joten voin huoletta kirjoittaa tai olla kirjoittamatta silloin, kun aika ja tilanne niin sallivat. 

Ilolla olen pannut merkille, että pitkänkin kirjoitustauon aikana täällä on käyty katsomassa onko uusia postauksia tullut tai jostakin muusta syystä. Joskus tekisi mieli tietää enemmänkin teistä, jotka täällä käytte juttujani lukemassa. Ketä olette? Tunnemmeko toisemme "ulkomaailmassa"? Mitä ajattelet minusta? Mutta pelin henkeen kuuluu, että täällä voi käydä jättämättä itsestään muuta merkkiä kuin kävijälaskurin raksahduksen eteenpäin. Niin sitä itsekin teen aivan liian usein blogistaniassa surffaillessani. Kun lukee blogeja kännykällä, kommenttien kirjoittaminen tuntuu jotenkin työläältä, tai sitten sitä vain on laiskistunut entisestään.

Vaikka juuri sanoin, että takana on tavallinen viikko, niin eipä tämä viikko millään muotoa ole normaali ollut sittenkään. Tästä epänormaaliudesta on pitänyt huolen lasten maailmalla asusteleva täti, joka tuli pitkästä aikaa Suomessa käymään. Tätin vierailua luonnollisesti odotettiin kuin kuuta nousevaa ja vaikka samaan aikaan koululaiset hoitivat kouluvelvoitteensa, niin iltapäivät ja illat niinä  parina päivänä, jotka täti meillä vietti, olivat kaikkea muuta kuin normaaleja. Karkkipäivä oli yhtäkkiä keskellä viikkoa, herkuteltiin aivan liikaa, valvottiin tavallista myöhempään ja jokainen yritti saada tankattua tätienergiaa talteen, koska ei ole mitään tietoa siitä, milloin seuraavan kerran nähdään. Ja tulipa todistettua sekin näky, että eskarilainen on täysin kykenevä lentämään (ja vielä saappaat jalassa). Katsoin ikkunasta, kun hän juoksi terassin yli tätiä vastaan, eivätkä siinä jalat käytännössä maata koskettaneet.

Perjantai-ilta kääntyy vähitellen yöksi. Hyvää yötä ja hyvää viikonloppua kaikille!

lauantai 22. syyskuuta 2018

Lauantain tunnelmat






Tänään, syyskuun toiseksi viimeisenä lauantaina minä

hämmästyin, kun aamuyöllä kolmen aikoihin havahduin hereille ja huomasin, että ulkona oli 15 astetta lämmintä. Luulin ensin, että mittari oli jotenkin jumittunut päivän korkeimmalle asteluvulle, mutta myöhemmin päivällä kuulin, että iskämiehen työreissulla paljon pohjoisemmassa aikaisin aamulla oli ollut ihan samoja lukemia. Uskottava se oli.

kuuntelin ulkona puhaltavaa tuulta ja välillä aika kovanakin ropisevaa sadetta. Tämä oli kai sitten ensimmäinen kunnon syysmyrsky. Montakohan on vielä edessä?

katselin terassilla pyöriviä lehtiä. Eskarilaisen opettaja oli sanonut niitä taivaalta sataviksi kultarahoiksi. 

ilahduin, kun aamukahvia juodessa lasten kaverin äidiltä tuli viesti, jossa kysyttiin isojen tyttöjen halukkuutta lähteä päivällä elokuviin. Arvattavasti heitä ei tarvinnut suuremmasti patistella.

nautiskelin vastapaistettujen sämpylöiden tuoksusta ja tietenkin itse sämpylöistä. Leipurina toimi seiskaluokkalainen, joka samalla toteutti kotitaloustunnin läksynsä. Hyviä oppeja tuolta kotitaloustunnilta edelleen saa ja omiin kouluaikoihin verrattuna näitä kotona tehtäviä läksyjä on paljon enemmän. Ainut asia, minkä toivoisin olevan kuin ennen on se, että koululaisilla olisi ihan konkreettinen kotitalouden kirja, jonka saisi kouluvuoden jälkeen itselleen. Oma "kotsankirjani" on tallessa ja edelleen teen siitä jonkun ruuan tai leipomuksen vähintään kerran kuussa. Ehkä nykyajan koululaiset ovat niin tottuneita siihen, että kaikki tieto on ruudulla, etteivät kaipaa oikeaa kirjaa. Minusta tuntuu, etten vieläkään osaa etsiä reseptejä netistä. Keitto- ja leivontakirjat tuntuvat paljon omimmilta.

ärsyynnyin keittiön lattialla asuviin murusiin. Vaikka meillä imuroitaisiin keittiö kolmasti päivässä (kuten eilen), murujen määrä vaikuttaisi olevan vakio (noin miljoona).

tunsin surua, kun kauppareissulla kassajonossa lueskelin päivän lehtilööppejä ja niissä kerrottiin Satu Taiveahon ja Antti Kaikkosen eronneen. Minulle he ovat täysin tuntemattomia ihmisiä, joiden elämästä tiedän vain sen, mitä julkisuudessa ovat siitä kertoneet. Siitä huolimatta tuli jotekin tosi surullinen mieli tästä uutisesta. He ovat avoimesti kertoneet lapsettomuudestaan ja toisaalta sitten ilosta, jonka ovat saaneet sijaisvanhemmuuden kautta. Jollakin tavalla heistä oli muodostunut kuva eräänlaisesta "ihanneparista", jotka selviävät mistä vain. Eipä sitä koskaan voi toisen elämän kipukohdista tietää.

mietin, lähteäkö lenkille vai ei. En ole vieläkään päättänyt. Sateeseen en ainakaan lähde, mutta nytkin siellä melkein paistaa aurinko. Tekosyyt vähenevät uhkaavasti.

odotan iltaa, saunaa ja perheen yhteistä herkuttelua. Niin tavallista, mutta niin mukavaa. Ja herkullista:D

Älkää antako syysmyrskyn viedä teitä mukanaan.