Huhtikuun viimeinen viikonloppu on lopussa. Enää pari päivää jäljellä ja on aika siirtyä toukokuuhun. Tällä hetkellä tuntuu, että huhtikuusta jäävät päällimmäisinä mieleen loppukuun mahtavan lämpimät päivät, jolloin ehti moneen kertaan unohtaa sen, että vielä ei ole toukokuukaan. Aurinko on paistanut todella lämpimästi, hyttyset ja kärpäset ovat heränneet ja pääkoppa on kovasti ollut sitä mieltä, että nyt on jo kesä.
Iso osa perhettä oli viikonlopun partiolippukuntamme kevätleirillä. Tällä kertaa täysin odottamattomasta asiasta tuli merkittävä osa leiriä, sillä leiripaikamme sijaitsi pienen järven rannalla ja jo perjatai-iltana teimme tuttavuutta uusien leirikamujemme kanssa:
"Kur, kur, sanoi vekkuli sammakko, kur kur, sanoi sammakkko".
Illalla peilityynen järven pinnalla saattoi helposti laskea parikymmentä pientä silmäparia tuijottamassa meitä rannalla olijoita, jotka tuijotimme takaisin. Samaan aikaan matalassa rantavedessä lillui toinen mokoma määrä sammakoita veden alla. Jos maltoimme olla hiljaa, kuulimme ihan oikean sammakkokuoron kurnuttavan kevätlauluaan rannalla. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt niin suurta määrää sammakoita samaan aikaan ja samaa sanoivat monet muutkin paikallaolijat.
En ole sammakoiden ystävä, en todellakaan. Minusta ne ovat iljettäviä. Mutta iljettävyydestään huolimatta, niiden touhuja oli tosi kiehtovaa seurata. Osa sammakoista saattoi kellua vedessä liikkumatta pitkiäkin aikoja, kauempana järven selällä näkyi äänettöminä liikkuvia renkaita, kun sammakot uivat (sammakkoa :D). Ja eiväthän lapset olisi lapsia, elleivät he olisi pyydystäneet sammakoita käsiinsä. Minä olin moisesta rohkeudesta kovasti vaikuttunut, vaikka samaan aikaan ilmoitin, että jos joku päästää sammakon käsistään hyppäämään minuun päinkään, niin koko hupi loppuu siihen. Hauskaa oli huomata, että tosi moni sellainen lapsi, joka minunlaillani inhosi sammakoita, uskaltautui kuitenkin sormella koskettamaan ja jopa vähän silittämään niitä, kun kaveri piti kädessään.
Sammakot toivat meille hauskan lisän leiriohjelmaan. Rohkenen väittää, että jokainen leiriläinen muistaa takuulla lorkkimisen rannalla ja pelon sekaisen sammakoiden ihastelun. Perjantain ja lauantain lämpimmässä auringonpaisteessa kurnuttajat viihtyivät rantavedessä, mutta tänä aamuna pieni tuulenvire pyyhki järvenpintaa ja ilma oli muutenkin viilentynyt sen verran, että sammakot olivat kadonneet.