maanantai 29. kesäkuuta 2015

Palasia viikonlopulta

Kukkahaaste on vielä kesken, mutta tähän väliin palasia viikonlopulta. Maanantaisin on mukava katsoa vähän aikaa taaksepäin, menneeseen viikonloppuun. Tavallista ja jotain pientä extraakin piti viikonloppu sisällään.
Yksi kesän merkkejä Puron varresa on lauantai-iltojen harrastus, joka herätellään kesäiltaisin henkiin talven jäljiltä. Tämä kesälaji on titenkin vesisota. Säännöt ovat varsin yksinkertaiset: vesipyssy kouraan jokaiselle osaanottajalle ja tyyli on sen jälkeen vapaa, mutta kasvoille ei saa tahallaan (?) ruikkia (joo joo, sitä on "helppo" vahtia). Lopuksi kastellaan iskä:) Sodan ajankohta on ennen saunaan menoa. Tämä on varsin käytännöllistä, koska läpimärät vaatteet voi helposti riisua takapihan terassille (anteeksi vaan, naapurit) ja marssia siitä suoraan saunaan lämmittelemään.
Viikonlopun extran tarjosi sunnuntaina kesäteatteri. Olemme käyneet lasten kanssa elokuvissa ja koululaisten kanssa kävimme talvella katsomassa teatteriesityksen, mutta nyt pääsivät pienimmätkin mukaan. Lähirannikon kesäteatteri tarjoaa tänä kesänä Allu Tuppuraisen käsikirjoittaman näytelmän Pelastakaa Röllimetsä. Sunnuntaille sattui ihanan aurinkoinen ilmakin, joten teatterielämys oli kaikinpuolin hyvä. 


Tykkään itse siitä, jos pääsääntöisesti lapsille tarkoitetussa näytelmässä on myös aikuisille jotakin. Ja tässä näytelmässä kyllä oli. Rölli on hahmona meidän lapsille hyvinkin tuttu ja kaikki tuntuivat näytelmästä tykkäävän. Iso-Rölli oli Nellyn mielestä sylistä seurattuna sopivan pelottava...mutta muuten näytelmä oli hauska ja eteni sopivalla tempolla. Ja kiva, kun oli monta lauluesitystäkin. Itseäni jäi mietityttämään niinkin olennainen asia kuin maahiskeijun sukupuoli tai lähinnä se, onko sitä ja jos on, niin haluttiinko näytelmän kautta tuoda jotakin lausumatonta julki... En tiedä. 

Mutta sen tiedän, että haluaisin käydä teatterissa huomattavasti useammin mitä nykyisellään käyn.Siksi aion pitää silmät auki siinä vaiheessa, kun tulevan syksyn teatteritarjontaa lehdissä esitellään.

Sangen sateisen kesäkuun viimeisiä päiviä eletään. Hyvää tätä viikkoa!


lauantai 27. kesäkuuta 2015

Kukkahaaste 2/3 ja musiikkikappale viikonloppuun







Kukkahaaste 2/3 jatkuuu
 Toisena kukkakuvana olkoon lasten pihalta poimimat kukkakimput:
 Kuvan valotus on mitä sattuu, mutta livenä kimput ovat oikein nättejä.
Nämä taisivatkin olla ensimmäiset "ei voikukkaa" sisältävät kimput tälle kesälle:)
Lasten silmistä loistava ilo kukkia tuodessa on aina niin sykähdyttävää. Muistan itsekin miten mukavaa oli lapsena poimia mummulaan mennessä tien vierestä kimppu kesäkukkia mummulle, joka oli niistä aina yhtä ilahtunut.

Sitten seuraa blogin historiassa jotakin aivan ennen kuulumatonta.
Olen ehkä onnistunut puolivahingossa linkittämään tänne suoraan youtuben ihmeellisistä syövereistä musiikkia. Omat tietotekniset kykyni ovat enemmän kuin rajalliset, joten tämä on "pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri minulle":D

Aina välillä eteen tulee kappale joka erityisesti sykähdyttää. Sitä voisi kuunnella peräkkäin vaikka kuinka monta kertaa. Välillä kuunnella hyvinkin tarkasti ja välillä vain antaa musiikin soida ja nauttia ilman mitään tarkempaa analyysiä. Elokuvassa Tie pohjoiseen Vesa- Matti Loiri ja Samuli Edelman esittävät kappaleen Tuomittuna kulkemaan. Kahden huipputaiteilijan ja muusikon duettoa on mahtavaa kuunnella ja pitkään ajattelin, ettei sen voittanutta ole (löytyy myös youtubesta). Sitten aivan sattumalta törmäsin samaan kappaleeseen, mutta nyt sen esittivät kappaleen tekijä Juha Tapio yhdessä Jukka Leppilammen kanssa. Ja nytpä en enää osaa sanoa kumpi versio on parempi. Tai ehkei tarvitsekaan, ainahan voi kuunnella molempia vuorotellen:)

En enää muista kuka minua viisaampi on sanonut, että jokaisena päivänä pitäisi lukea hyvä runo, kuunnella hyvää musiikkia ja jos mahdollista, puhua viisaita sanoja.

Mikäli linkitykseni onnistui, niin olkaa hyvä ja nauttikaa. Tässä päivän hyvä musiikki:

torstai 25. kesäkuuta 2015

Kukkahaaste 1/3

Facebookissa kiertää milloin minkäkinlaisia haasteita, joilla koitetaan saada käyttäjät aktivoitumaan ja julkaisemaan kuvia tai kertomaan omasta päivästään. Yksi viime aikoina kiertäneistä haasteista on kukkahaaste, jossa kehotetaan julkaisemaan kolmen päivän ajan kuva jostakin kukasta tai muusta kasvista, joka pihalla kasvaa. Mikäpäs siinä, hyvin kukkien kuvat kesään sopivat. Ja mikä ettei tämmöisen haasteen voisi toteuttaa myös täällä blogimaailmassa.

Siispä, tässä ensimmäinen kukkiva kasvi Puron varresta:
 Ja tämä kasvi olkoon itseoikeutetusti syreeni, joka kukkii tällä hetkellä todella komeasti. En tiedä muistanko väärin, mutta joka tapauksessa minusta tuntuu, ettei meidän pihalla syreeni ole vielä koskaan ollut näin komeasti kukassa kuin tänä kesänä. Onko syy runsaissa sateissa, ettei ainakaan kuivuudesta ole kärsinyt? Vai haluavatko syreenin kukat muistuttaa, että kurjista keleistä huolimatta kesä on kaunista aikaa. Tänä kesänä sitä kauneutta on vain pitänyt etsiä tavallista tarkemmin.


Sateen jälkeen ulkona tuoksuu ihanalta ja se on tällä hetkellä suuresti syreenin ansiota. Tuomen kukat ovat kukkimisensa kukkineet ja on ollut mukavaa, kun pihalla on toinenkin aika voimakkaasti tuoksuva kukka.


Heitä kukkahaasteen MaiMalle Aarteita maalla-blogiin. 

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Juhannusmatkalla

Jos jokin asia tapahtuu kaksi kertaa peräkkäin, voidaan kai puhua jo perinteestä, eikö vaan? Mikäli näin on, otsikossa voisi lukea "perinteisellä juhannusmatkalla". Tämän vuoden juhannusmatkamme oli reitiltään täsmälleen samanlainen kuin vuosi sitten ja monta muutakin yhtäläisyyttä reissut tarjosivat. Matkakohteet olivat samat, ihmiset päämäärissä olivat samat, ruoka oli joka paikassa yhtä hyvää kuin aina ennenkin ja ilma oli kylmä, niin kuin vuosi sittenkin. Suurin ero vuoden takaiseen taisi olla siinä, että molemmissa kyläpaikoissa oli vastassa pyöristyneet mahat, eikä pyöristyminen suinkaan johtunut kummassakaan tapauksessa liiallisesta grillaamisesta...

Perinteinen juhannusturnee aloitettiin Savonmualta ja ennen kotiinpaluuta koukkasimme Pyhäjärven rannalle tapaamaan sukulaisia. Vaikka vettä satoikin joka välissä, aurinkokin halusi sanoa sanottavansa ja paistoi välillä oikeinkin lämpimästi. Oikukkaan alkukesän vuoksi matkan varrella näkyi monenlaisia peltoja: peltoja, joista oli rehu jo tehty, mutta vastaavasti peltoja, joita ei oltu vielä kylvetty ollenkaan. Kuivuudesta ei näyttänyt kärsivät kukaan eikä mikään.



Grillin antimia pääsimme nauttimaan moneenkin otteeseen. Kyllä se syöminen vain onkin mukavaa:) Ja sen verran aurinko lelli meitä, että enen sadetta kerkesimme juoda juhannuspäivän kahvit ulkona. Lapset olisivat halunneet jättää talviturkit Pyhäjärven aaltoihin, mutta tällä kertaa äitin nipotus voitti ja uintireissu siirrettiin tuonnemmaksi. Minusta taitaa tulla vuosi vuoden jälkeen suurempi vilukissa.

Kiitos kaikille, jotka vuoksemme vaivaa näkivät! Kesäinen Suomi on kaunis, mutta harmillisen pitkä maa. Tällaisten mukavien tapaamisten yhteydessä sitä tulee aina toivoneeksi, että asuisimme edes vähän lyhyemmässä maassa.
 Hyvää alkanutta uutta viikkoa kaikille Puron varresa vieraileville!

p.s. kahden edellisen postauksen kommentteihin on nyt vastattu. Anteeksi viivyttely.

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Pieniä ja suuria tapahtumia

Voisikohan tuota alati puhaltavaa tuulta syyttää siitä, että aika juoksee niin nopeaan? En enää edes muista milloin viimeksi olisi ollut tuuleton päivä (tai täysin sateeton). Kesäkuukin on edennyt jo puoleen väliin saakka pitäen sisällään pieniä ja vähän suurempiakin sattumuksia ja tapahtumia. 
 Tämä päivä, vaikkakin se on kulunut ihan arkisissa askareissa, kuuluu suurten tapahtumien ketjuun, sillä Kasper täyttää tänään 10 vuotta. Synttäreitä juhlittiin viikonloppuna ensin kavereiden ja sitten sukulaisten kesken. Niin kuin ajan tyyliin kuuluu, päivänsankari on virallisena synttäripäivänään matkoilla. Matkalla mukana ovat myös hänen kolme sisartaan, joskaan eivät siksi, että päivänsankari olisi näin syvästi toivonut vaan pikemminkin käytännön pakon sanelemana (päivänsankari olisi halunnut mennä yksin ja viipyä pitkään). Matkan päämäärä on kolmen maakunnan mummula, jossa on puheluista ja viesteistä päätellen ollut kivaa. Toiveissa on, että matkaajat malttavat huomenna tulla kotiin. Täällä on rauhallista ja siistiä nyt:D

Millään ihan minimivarustuksella ei mummulaan lähdetty, vaan nelikon tavaroiden kuskaamiseen tarvittiin kuomullinen peräkärry:
 Viime viikolla kokosimme pihalla vähän isompaa palapeliä:
 Sen verran pitää itseään kehua, että "ihan ihte kasasin"!  Olen aika huono hahmottamaan mitään kasausohjeita, joten tämän "sinisen hirvityksen" kokoon saaminen oli eräänlainen työvoitto itselleni. Ja tällainen siitä tuli:
 Toistaiseksi vahinkosaldona on yksi kämmenen kokoinen mustelma pienessä pulleassa reidessä ja yksi nilkuttava nilkka vähän pitemmässä jalassa, joka useimmiten juoksee. Ostoslistalle jäi munakello, joka laitetaan roikkumaan turvaverkosta ja siitä voidaan vääntää tasapuolinen hyppimisaika jokaiselle. Kyllä minäkin tuota testasin, mutta en uskaltanut hypätä edes istualleni. Rojahdin polvilleni ja näytin kuulemma norsulta... Ja sen voin sanoa, että lantiopohjalihasten on syytä olla kunnossa, kun hyppimään lähtee. Muuten voi käydä niin, että homma kirjaimellisesti "laskee reisille".
 Ja tässä kuvaa tältä illalta. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, meidän pihalle on tulossa aikamoinen mylläkkä tulevaisuudessa. Mylläkän ennakoiminen aloitetaan rakentamalla uusi leikkimökki uuteen paikkaan (siihen, johon se olisi pitänyt alunalkaenkin rakentaa...). Luvassa kuvia mylläkästä, jahka se päästään kunnolla aloittamaan.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päättyy katsaus Puron varresta. 
Käsi ylös, kenellä on juhannusolo?
Ei mullakaan.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Sunnuntaiaamupäivää

Nämä postausten otsikot ovat viime aikoina olleet kyllä todellisia mielikuvituksen puutteen riemuvoittoja.  Mutta minkäs teet, ajatus kulkee nyt näin ja toisaalta, nyt on sunnuntaiaamupäivä, joten sikäli kartalla ollaan.


Äkkiä se mennä hurahti koululaisten ensimmäinen kesälomaviikko. Omalta osaltani viikon top 10-asioihin kuuluvat kaikki nautinnolliset aamut, kun ei ole tarvinnut oman työn ohessa hoputtaa ja vauhdittaa lapsia pesemään hampaita, syömään aamupalaansa, pukemaan vaatteita ja lähtemään kouluun. Siinä mielessä itsellänikin on sellainen tunne, että tietyllä tavalla lomalla ollaan, vaikkei ollakaan. Jälleen kerran on tullut todistettua, että koulujen loma-ajat vaikuttavat todella laajasti ympärilleen. Ei ole kyse vain niistä koululaisista, vaan loma vaikuttaa moneen muuhunkin asiaan. Kotona eletään joko kouluaikaa tai loma-aikaa ja niiden mukaan määräytyy päivärytmi. Mummu joutuu loma-aikana mummulassa pitämään jäätelövarastoa yllä huomattavasti tiiviimmin mitä kouluaikana ja lähes jatkuva ulkonaolo pitää huolen siitä, että pyykkikori ei pääse tyhjenemään.


Aamupaloista tuli mieleeni, että olen aika "myöhäisherännyt", kun vasta ihan viime aikoinan olen tajunnut, miten hyvää maitorahka on aamupalalla (tai iltapalalla tai välipalalla tai yöpalalla tai missä vaan palalla). Purkki ananasta joukkoon ja avot! Hyvää on. Mutta luultavasti kaikki muut ovat tämän tienneet jo aikoja sitten, minä en vain ole sitä halunnut uskoa. Vastapainoksi piti sitten eilen leipoa pullaa. Eihän sitä nyt vallan terveelliseksi voi heittäytyä. Joku tasapaino pitää elämässä säilyä kuitenkin.
Eilen illalla alkanut sade jatkuu edelleen. Taisi olla syynä siihenkin, että aamulla nukutti niin maan perusteellisesti. Nellyä sen sijaan ei aamulla nukuttanut, herätys tapatui tänään klo 5.15. Seurasimme kamarin ikkunasta pellolla olevien lintujen aamutouhuja. Lokit lentelivät edestakaisin ja etsivät ruokaa, naakat ajoivat toisiaan takaa ja kaiken tohinan keskellä kaksi kurkea asteli arvokkaasti pellolla ja nokkasi sieltä täältä itselleen suupalan:) Aamusta on päivä paras, sanotaan. Linnut ovat samaa mieltä.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Kesäkuun ensimmäinen viikko

...on puolessa välissä. Vielä odottelen sellaista tiettyä "kesätunnetta" omaan oloon. Sitä, kun istuu saunan jälkeen takapihan terassilla, haistelee piipusta nousevan savun tuoksua ja kuuntelee maisemaan kuuluvia ääniä. Toistaiseksi turhan kylmä ilma on vesittänyt nämä nautinnot, mutta eiköhän sitä kesän kulkiessa eteenpäin vielä ehdi tästä "kesätunteestakin" nauttimaan.


Viime lauantaina koululaiset pääsivät kirmaamaan kesälaitumille kuin vasikat konsanaan. Katselin ikkunasta, kun oma ekaluokkalaiseni tuli todistus repussaan kotiin. Askel nousi kevyesti, hän hyppeli eteenpäin hame hulmuten ja kädessään hänellä oli tienvarrelta poimittu kimppu voikukkia. Väkisinkin mieleen tuli vertaus vasikoista. Kolmosluokkalainen viipyi matkalla tapansa mukaan pitempään, heitti kotiin tullessa reppunsa kaaressa eteisen lattialle ja siihen se myöskin jäi. Loma alkakoon kummallekin. Illalla kävimme onnittelemassa uutta ylioppilasta ja kotiin tultaessa pienin nukahti sohvalle. Juhliminen ottaa joskus voimille.


Kesäloman alku tarkoittaa täällä Puron varresa sitä, että oman työn lisäksi pitää katsoa samalla mitä koululaiset puuhaavat. Onneksi apunani on pari viikkoa kaksi auttavaa kättä (ja niiden käsien omistaja:D), joten laskeutuminen kesälomaan sujuu viime vuotta joustavammin. Mahtipontisesti olen suunnitellut, että kesälomalaiset voisivat hoitaa joka päivä muutaman pienen kotityön ja sen jälkeen olisi vapaus tulla ja mennä. No, tänään se onnistui, eilen ei... eli ihan hyvä saldo tähän mennessä (ja eletään siis kesäkuun 3. päivää...). Katsotaan mitä huomiselle keksitään. Teimme lasten kanssa pienen kasvimaan  ja sitä toivottavasti jaksamme hoitaa satoon asti. Osan kylvöksistä istutimme ruukkuihin, osan istutuslaatikoihin ja porkkanat kylvimme suoraan maahan. En tiedä onko maa vielä liian kylmää, mutta siellä ne siemenet nyt ovat. Katsotaan mitä kasvaa... Vettä on ainakin tullut tarpeeksi.



Hyvää viikon jatkoa kaikille täällä vieraileville. Viime aikoina vierailu toisten blogeissa on jäänyt todella vähälle. Halua olisi, mutta aika ei tahdo antaa myöten. Etusisija kuitenkin tällä "oikealla" elämällä.