keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Kesäkuun ensimmäinen viikko

...on puolessa välissä. Vielä odottelen sellaista tiettyä "kesätunnetta" omaan oloon. Sitä, kun istuu saunan jälkeen takapihan terassilla, haistelee piipusta nousevan savun tuoksua ja kuuntelee maisemaan kuuluvia ääniä. Toistaiseksi turhan kylmä ilma on vesittänyt nämä nautinnot, mutta eiköhän sitä kesän kulkiessa eteenpäin vielä ehdi tästä "kesätunteestakin" nauttimaan.


Viime lauantaina koululaiset pääsivät kirmaamaan kesälaitumille kuin vasikat konsanaan. Katselin ikkunasta, kun oma ekaluokkalaiseni tuli todistus repussaan kotiin. Askel nousi kevyesti, hän hyppeli eteenpäin hame hulmuten ja kädessään hänellä oli tienvarrelta poimittu kimppu voikukkia. Väkisinkin mieleen tuli vertaus vasikoista. Kolmosluokkalainen viipyi matkalla tapansa mukaan pitempään, heitti kotiin tullessa reppunsa kaaressa eteisen lattialle ja siihen se myöskin jäi. Loma alkakoon kummallekin. Illalla kävimme onnittelemassa uutta ylioppilasta ja kotiin tultaessa pienin nukahti sohvalle. Juhliminen ottaa joskus voimille.


Kesäloman alku tarkoittaa täällä Puron varresa sitä, että oman työn lisäksi pitää katsoa samalla mitä koululaiset puuhaavat. Onneksi apunani on pari viikkoa kaksi auttavaa kättä (ja niiden käsien omistaja:D), joten laskeutuminen kesälomaan sujuu viime vuotta joustavammin. Mahtipontisesti olen suunnitellut, että kesälomalaiset voisivat hoitaa joka päivä muutaman pienen kotityön ja sen jälkeen olisi vapaus tulla ja mennä. No, tänään se onnistui, eilen ei... eli ihan hyvä saldo tähän mennessä (ja eletään siis kesäkuun 3. päivää...). Katsotaan mitä huomiselle keksitään. Teimme lasten kanssa pienen kasvimaan  ja sitä toivottavasti jaksamme hoitaa satoon asti. Osan kylvöksistä istutimme ruukkuihin, osan istutuslaatikoihin ja porkkanat kylvimme suoraan maahan. En tiedä onko maa vielä liian kylmää, mutta siellä ne siemenet nyt ovat. Katsotaan mitä kasvaa... Vettä on ainakin tullut tarpeeksi.



Hyvää viikon jatkoa kaikille täällä vieraileville. Viime aikoina vierailu toisten blogeissa on jäänyt todella vähälle. Halua olisi, mutta aika ei tahdo antaa myöten. Etusisija kuitenkin tällä "oikealla" elämällä.

2 kommenttia:

  1. Hyvää kesälomaa täältä mummulasta toivotellaan pikku koululaisille,.Pienen irtioton ja lomanalotuksen teki jo kolmasluokkalainen,Uni maistui ja maatalous työtkin luistivat vaikka mummu olikin hermona.Miesväkihän on tunnetusti rohkeampia antamaan haastavia juttuja kokeilla mummujen mielestä liian nuorille.Hyvin hommat hoituivat ja naama loisti onnistumusen iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irtiotto vaikutti tehneen hyvää, kaikinpuolin. Toivottavasti kesän myötä tulee rutkasti lisää kokemusta kaikenlaisista ajettavista härveleistä, mummun hirvityksestä huolimatta;) Kyllä se pappa ja eno-elmeri tietävät, mitä tekevät....

      Poista