Ensimmäinen adventtisunnuntai

Hyvää ensimmäistä adventtisunnuntaita kaikille!

Aamulla oli mukava herätessä huomata, 

että maassa oli (ja on edelleenkin) ohuen ohut lumikerros. 

Ei sitä lunta paljoa tarvitse olla,

kun se tekee maiseman ihan eri näköiseksi.

 Aamuhämärässä syttyivät ensimmäiset adventtikynttilät 

ja ne ovatkin saaneet palaa koko päivän. 

Muita pieniä Puron varren joulun ajan tapoja

ensimmäisenä adventtina ovat kirkossa käyminen 

sekä joulutorttujen paistaminen ja tietysti maistaminen. 

Ensimmäinen luukku joulukalenteristakin saatiin avata jo tänään.

Partiolaisten maanmainio kalenteri alkaa 

päivämäärästä riippumatta ensimmäisestä adventista, 

joten tänä vuonna siitä saa päivän verran "etumatkaa". 

Uskallan laittaa tähän sellaisen kuvan, 

jossa paljastuu (niin kuin se joku hirvittävä yllätys olisi...) 

mitä kalenterin luukun takaa paljastui. 

Oletan, että ne joilla tämä kalenteri on, 

ovat tähän mennessä ensimmäisen luukun jo avanneet.)

On aika hyvästellä marraskuu 

ja toivottaa tervetulleeksi vuoden viimeinen kuukausi, joulukuu.

"Me sytytämme kynttilän,

se liekkiin leimahtaa.

Me odotamme Jeesusta

seimessä nukkuvaa."

virsi 13:1

 

Nämä kynttilät odottavat keittiön pöydällä huomista aamua, jolloin ensimmäinen niistä sytytetään. Tähän loppuvuoteen liittyy pieniä asioita ja hetkiä, joista on muodostunut tärkeitä perinteitä joko koko perheelle tai sitten ihan vain itselleni. Vaikka kello näyttää melkein puolta yötä, en ole tavoilleni uskollisena nukkumassa, vaan odotan netin äärellä (blogeja lukien) Jouluradion alkamista. 

Tämä ensimmäistä adventtisunnuntaita edeltävä puoliyö on yksi niistä joulunajan perinteista, jotka olen kehittänyt vain ja ainoastaan itselleni. Kellon käydessä kahtatoista Jouluradiosta kajahtavat Hoosiannan sävelet, tänä vuonna Lenni-Kalle Taipaleen ja Jesse Kaikurannan sovittamina ja esittäminä. Ja sen jälkeen joululauluja on mahdollista kuunnella tauotta loppiaiseen saakka. 

Levollista alkavaa adventin aikaa!

"enää en ole yön satuttama

huurteisten puiden hiljaisuudessa

kuulen joulun sydämessäni

kiire on poissa

taivaalla tuikkivat tuhannet valot

ilo ja hartaus kaikkialla

sydämeni jouluyö"

- Tuula Simola -

Marraskuun loppupuolen mietteitä

Taisi tulla "suuren ja maineikkaan" blogihistoriani pisin päivityskatkos. Useana päivänä on ollut mielessä, että tekisipä hyvää vähän kirjoitaa, mutta työt ja toimet ovat vieneet ajan niin totaalisesti, että tämä pieni virtuaalinen päiväkirjani on ollut vallan unohduksissa. 

Minikuusi pihalla

Lunta ja loskaa on mahtunut tähän marraskuuhun, niin myös vettä ja vesirokkoa. Arki on pyörinyt ja pyörittänyt täydellä höyryllä koko perheetä ja se on vaatinut veronsa. Suoraan sanottuna tämän marraskuun yksi pysyvimmistä olotiloista on ollut väsymys. Unta ei ole iltaisin tarvinnut houkutella ja aamuisin on tuntunut siltä, että vastahan nukahdin (ja meillä eivät lapset ole valvottaneet enää aikoihin). Jollakin tasolla väsymys on vallannut niin kokonaisvaltaisesti, että olo on ollut suurimman osan ajasta enemmän tai vähemmän tylsä. Ei kai siis mikään ihme, ettei mitään kirjoitettavaakaan ole oikein löytynyt.

Mummu ja tytöt askartelivat joulukortteja

 

Nauris kävi kylässä

Ja kuitenkin koko ajan tapahtuu. Tapahtuu niitä tavallisia, arkisia asioita, joista en ehkä tässä kuussa ole jaksanut iloita samalla tavalla kuin joskus muulloin, mutta jotka yhtä kaikki ovat olemassa. Iltaisella kauppareissulla huomasin, että alkavaan adventin ja joulun aikaan on aloitettu valmistautuminen monessa tuvassa. Eilen vielä pimeänä olleet ikkunat olivat tämän päivän aikana saaneet monin paikoin ylleen monenlaisia jouluvaloja ja koristeita. Itsekin sytyttelin pihalle tavallista enemmän kynttilöitä, adventtinviikonloppua juhlistamaan. 

Pakastimessa odottaa jäätelöä... ja sitä minä aion syödä tänään;)

Hyvää perjantai-iltaa!

Järjestys se olla pitää

Enpä olisi koskaan uskonut käyttäväni blogissani tuollaista otsikkoa.

Minua ei ole koskaan tunnettu minään varsinaisena järjestyksen ihmisenä,

mutta nyt tuo otsikko on aivan paikallaan, koska meille saapui viikonlopun aikana aavistus järjestystä lisää ja siitä olen kovasti iloinen:D

Kesällä kirjoittelin remontista, jota teimme talon yhteydessä olevaan "autotalliin". 

Remontti on valmistunut ja Nanna ja Emmy nauttivat elämästään uudessa huoneessaan. 

Jokainen voi varmasti kuvitella mielessään miltä pienten tyttöjen huone näyttää 

tai ainakin mitä se sisältää: pieniä osia ja paljon!

Legot, barbit ja niiden vaatteet+kengät, pehmolelut, My little ponyt, värikynät, kirjat, nuket ja niiden vaatteet, leikkiruuat ja astiat yms. yms. yms. Joka puolella oli koreja ja laatikoita, joilla tätä kaaosta yritettiin edes jollakin tasolla hallita. Mutta emme me siinä kovin hyvin onnistuneet.

Lauantaina ajelimme Savon tätin luo ja teimme täsmäiskun erääseen ruotsalaiseen huonekaluputiikkiin... Ja nyt järjestys on sitten vain itsestämme kiinni. Ainakin hetken aikaa kaikki on siistiä ja pikkuosatkin ovat omissa lokeroissaan. Tottakai tämä on vain hetkellinen tilanne, mutta minä aion nauttia siitä niin kauan kuin se kestää. Ihan kuin omat ajatuksetkin kulkisivat jotenkin paremmin, kun se laatikkokaaos on hetkellisesti selätetty.

Muutenkin oli kivaa viettää viikonloppua vähän eri ympyröissä. Koska emme päässeet vesirokon vuoksi koko perhe matkaan, niin houkuttelimme mummun ja pappan mukaan ja hyppäsimme Kasperin kanssa takapenkille. Mummu oli virkannut tuliaisiksi pari tyynynpäällistä, jotka toivat mukavasti jo jouluista tunnelmaa Savon tätin olohuoneeseen.

Ja oma joulunodotus on myös pykälää lähempänä, sillä viikonloppuna sain oman joulukalenterin:

Suunnittelin jo vuosi sitten hankkivani itselleni Party Liten kynttiläjoulukalenterin, mutta silloin se jäi suunnittelun asteelle. Nyt se on minun:)

Ja jälleen kerran huomaan tulevani onnelliseksi tavarasta. Minusta on tulossa vallan mahdoton materialisti... Toivottavasti ei. Nyt kun on tuettu "älä ruoki lamaa"-kampanjaa oikein kunnolla, on aika elää siivosti taas jonkun aikaa.

Hyvää tätä viikkoa!

Vettä ja vesirokkoa

Viikko vierii kuin vesi purossa eli tällä hetkellä todella nopeasti.

 Viime päivien sateet ovat nostaneet puron vedenpinnan ihan kunnon tulvakorkeudelle, joten maisema muistuttaa välillä enemmän huhtikuuta mitä marraskuuta. Nyt näyttäisi siltä, että ilma ainakin joksikin aikaa kylmenee ja päivällä satanut millin vahvuinen lumikerros teki aamun niin hämärästä maisemasta heti paljon "talvisemman" tai valoisamman ainakin. Jatkuva hämärä kuuluu marraskuuhun, eikä minua haitaa, mutta kevyt lumipeite saa kaiken näyttämään niin mukavan jouluiselta ja lyhdyt loistavat nätisti vähän vaaleampaa maisemaa vasten.

 Puron varren viikko vierii eteenpäin totuttuja kuvioita. Vesirokko rantautui meille kuun vaihteessa ensimmäisen kerran ja tällä hetkellä meiltä löytyy kaksi "rokkolaista". Eihän se sairastaminen mukavaa ole, mutta tässä sairastamisessa on se hyvä puoli, ettei sama tauti iske uudestaan. Siksipä toivon, että tauti kävisi kaikki lapset läpi kerralla. Katsotaan, toteutuuko toive...yhtä uupuu...

Mukavaa viikon jatkoa jokaiselle täällä vierailevalle!

Sähkökatkoksen kourissa

Olemme eläneet mielenkiintoisia aikoja. Tiistaina iltapäivällä alkoi lumi- ja räntäsade. Taivaalta satoi valkoisia "tiskiluutuja" ja maisema oli nopeasti erittäin talvinen. Lumisade jatkui ja märkä lumi painoi puita. Eikä tarvitse olla suuri ennustaja arvatakseen miten siinä kävi... Tiistaina illalla vähän ennen kahdeksaa napsahtivat sähköt pois ja poissa ne pysyivätkin. Ei muuta kuin kynttilät palamaan ja kaapista kaivettiin esiin otsalamput, taskulamput ja kaikki muutkin ei-verkkovirralla-toimivat valaisimet. 

 

Yksi puu kaatui pihalla

Menimme nukkumaan ja hetken torkuttuani havahduin siihen muistikuvaan, että jääkaappi on täynnä maitopurkkeja. Ei muutakuin latomaan ne terassille kylmään ja takaisin sänkyyn. Heräsimme pimeään keskiviikkoaamuun: ei sähkövirran hitustakaan missään. Koulusta tuli viesti, että kylmään ja sähköttömään kouluun ei oppilaiden tarvitse tulla. Tuikkasin leivinuuniin tulet, sillä viileys sisällä oli jo selvästi havaittavissa. Pakkanen mahdollisti sen, että tyhjensin pakastimet pihalle. Koululaiset olivat innoissaan yllättäen tulleesta vapaapäivästä, vaikkakin ekaluokkalainen huolehti siitä, miten käy kesken olevan isänpäiväkortin, jos sähköt pysyvät poissa pitempäänkin. Sähköt pysyivät poissa koko päivän ja yöksi oli luvattu kahtakymmentä astetta pakkasta... Me päätimme mennä siitä mistä aita on matalin ja evakuoimme itsemme jo päivällä mummulaan, jossa aggregaatti jauhoi traktorin perässä sähköä tauotta (velipojan paras hankinta). Siitä olikin noin yhdeksän vuotta, kun olin edellisen kerran yötä lapsuudenkodissani. 

 

Tytöt valtasivat yhden huoneen

Torstaiaamu valkeni sähköttömänä, mutta kauniina. Pakkanen oli kuorruttanut maiseman todella kauniiksi ja nouseva aurinko kruunasi kaiken. Jotenkin en vain osannut nauttia maiseman kauneudesta, kun koko ajan oli mielessä huoli siitä, miten kauan sähkötöntä elämää vielä jatkuisi. Meillä ei siis ollut todellakaan mitään hätää, mutta jotenkin sitä oli koko ajan jonkinlaisessa "poikkeustilassa", kun mietti minkä verran kotona pitäisi lämmittää ja kuinka kaikki ne selviävät, joilla ei ole kotonaan mitään kunnon tulisijaa tai kuinka paljon sähkökatkos aiheuttaa huolta ja harmia maatiloilla, joilla ei ole aggregaattia. Koululaiset saivat toisen vapaapäivän ja huoli isänpäiväkortin kohtalosta yltyi. Päivä sujui kuitenkin mukavissa merkeissä, sillä päädyimme pulkkamäkeen oikein mukavalla porukalla. Mikäs sen hauskempaa kuin talvinen liikunta ja yhteinen päivittely sähköttömästä tilanteesta:) Ja niin vain kävi, että torstai-iltapäivällä ne sähköt sitten vihdoin ja viimein saatiin takaisin. 

43 tuntia sähkötöntä elämää. Toivon oppineeni läksyni. Arvostan ja kiitän sähköllisestä elämästä ja samalla olen huolissani siitä, miten tämä maa saadaan kyykylleen vain sillä, että napsaistaan sähköt poikki. Olen haaveillut hankkivani jossakin vaiheessa itselleni (minun mittapuullani) kalliin korun. Nyt minusta tuntuu, etten voi sitä tehdä. Korun hinnalla saisin ainakin puolet aggregaatista, ellen enemmänkin. Seuraavan sähkökatkon aikana kallis koru kaulalla ei lohduta eikä perhettä lämmitä.

Hyvää ja sähköllistä viikonloppua kaikille! Pitäkää huoli, että kotona on kynttilöitä ja taskulampuissa toimivat patterit.

Marraskuun ensimmäinen sunnuntai

Harmaa ja tihkusateinen maisema saatteli minua iltakävelylle tänään. Päätin tehdä kävelylenkin, en mitään kuntolenkkiä. Hautausmaalla loistivat vielä monin paikoin kynttilät ja niiden valo näytti lämpimältä ja kauniilta.

Tämän pyhäinpäiväviikonlopun aikana monet ovat jakaneet facebookissa Kirkko Suomessa-sivustolla julkaistun ajatuksen niistä tunteista ja tunnelmista, joita varmasti monen kynttilän sytyttäjän mielissä on liikkunut hautausmaalla kulkiessa tai miksei ihan kotonakin kynttilöitä ja pihalyhtyjä sytytellessä: kaipaus, kiitos, suru ja toivo.

Kuva lauantailta

 Pyhäinpäivä. Jälleen sytytän neljä kynttilää.

Yhden heille, jotka otettiin pois liian varhain.

Toisen heille, jotka pääsivät pois vanhoina ja väsyneinä.

Kolmannen meille, jotka jäimme tänne kaipaamaan.

Neljännen toivolle: Taivaassa tavataan.

(tekijä tuntematon)

Lahja anopilta

Haikeista runonsäkeistä huolimatta Puron varren pyhäinpäivä on sujunut iloisissa tunnelmissa. Mummu, tuta, alikersanttitäti ja Nauris-kissa jakoivat kanssamme mukavan viikonlopun. Joululehtiä selaan yhä tihentyvää vauhtia ja Samuli Edelmanin joululevy on kuunneltu läpi monta kertaa. Jos joku miettii joululevykokoelmansa kartuttamista, niin voin lämpimästi suositella tuota levyä: kaunista, rauhallista ja jotenkin voimaannuttavaa musiikkia. Mukana on vanhoja tuttuja, mutta myös minulle ihan uusiakin joululauluja. Levy ei ole siis mikään tämän syksyn uutuus, mutta minulle uusi löytö lähikaupungin Prisman levyhyllystä sopivan edulliseen hintaan (eikä tämä sitten ole mikään maksettu mainos. Niin pitkälle en bloggailussa ole päässyt, että minua pyydettäisiin mainostamaan jotakin tavaraa ja siitä maksettaisiin...).

Löydä Nauris;)

Nyt jatkuu pyhäillan vietto. 

Huomenna uusi viikko entisin kujein.