Hänelle jolla on jo kaikkea

Aikaisemmin keväällä törmäsin lähikaupungin kaupassa vehkeeseen, 

jonkalaista en tiennyt olevan olemassakaan. 

Toki se tosiasia on ollut aina tiedossa,

että maailma on täynnä toinen toistaan turhempaa tavaraa, 

mutta törmätä nyt esineeseen, 

jolle ei kertakaikkiaan voi keksiä edes etäisesti järkevää käyttöä...

Nuorempana olin sitä mieltä,

että sähkökäyttöinen sitruspuserrin on maailman turhin kapine.

Myöhemmin ohi ajoi kynsilakan kuivaaja. 

En omista kumpaakaan,

 mutta tämän uusimman turhakkeen jälkeen rupesi tuntumaan, 

että sähkökäyttöinen sitruspuserrin on vallan välttämätön keittiön apuväline 

ja kuka tahansa voi tarvita kynsilakan kuivaajaa.

Sillä katsokaas...

 on keksitty vempain, joka levittää kortteja ympäriinsä.

Tuijotin tuota ilmestystä osaamatta sanoa mitään. 

Jos käsitin oikein, yllä oleva kuva esittää vempainta, 

johon voi ladata uno-korttipakan 

(ja varmaan minkä tahansa muunkin korttipakan) 

ja sen jälkeen nappia painamalla kone syytää kortit ympäriinsä.

Syytää.Kortit.Ympäriinsä.

Jos siis sinulla on kotonasi liian siistiä, hanki oitis kyseinen laite.

Miksi minusta tuntuu, että on tilanteita, 

joissa ihmisen "kekseliäisyys" kannattaisi suunnata tuottavampiin kohteisiin. 

Mitä seuraavaksi?

 Keittiöön kastiketta seinille ruikkiva tykki ja eteiseen raparumpu?

Huomenna juhlitaan ylioppilaita ja ammattiin valmistuneita. 

Onko tässä lahja hänelle, jolla todellakin on jo kaikkea?

Totuuksia lasten suista

Kaikki vanhemmat jaksavat jauhaa jälkikasvunsa tekemisiä ja sanomisia varmaan ihan kyllästymiseen saakka (ainakin ulkopuolisten mielestä). Jos aihe ei kiinnosta, kehotan siirtymään johonkin toiseen blogipostaukseen välittömästi, sillä ajattelin naputella tänne muistiin joitakin ikimuistoisimpia lausahduksia menneeltä viikolta. Lähinnä nämä lausahdukset ovat meidän kahden nuorimman suusta. Koululaiset saakoot kasvurauhan ja oikeuden omaan yksityisyyteen täällä blogissa.

Tuomenkukkien tuoksu on yksi parhaimmista alkukesän tuoksuista. Sitä odotan nytkin joka hetki, kun ulkona olemme. Olimme Nannan kanssa kiikkumassa ja välillä osat vaihtuivat niin, että Nanna antoi minulle vauhtia. Hetken kuluttua hän lopetti ja sanoi:

 "Äh, en mää jaksa enää. Sää oot äiti liian painava."

Minä: "Ai minä liian painava. Ehei, määhän oon kevyt kuin keijukainen:)"

Nanna (mittaa minua katseellaan päästä varpaisiin, pitkään ja hartaasti):

 "No, ehkä Taivaan Isän mielestä".

Samainen Nanna on meidän lapsista se, jonka ensimmäinen ymmärrettävä sana oli "apua" ja ensimmäiset kaksi sanaa, jotka hän laittoi puheessa peräkkäin olivat "näpit iiti (=näpit irti)". Tällä hetkellä Nannaa kiinnostaa lukeminen ja kirjoittaminen, mutta hän ei halua, että kukaan opettaa. Niinpä tavailee omaan tahtiinsa kirjojen tekstejä ja koettaa niitä "korvakuulolta" kirjoittaa. Ilmeisesti isoveljen kanssa oli tullut jonkinasteista erimielisyyttä, koska iltapäivällä löysin seuraavan piirrustuksen, joka oli osoitettu velipojalle "joka rupes tosissaan ärsyttään mua".

"Ollet pölköpä"

Niinpä niin, isoveljet voivat joskus tuntua pölkkypäiltä 

ja samalla ovat tärkeintä maailmassa.

Illalla laitoin pyykkejä kuivumaan ja Nelly kertoi minulle samalla itse keksimäänsä tarinaa (hyvin mieluista puuhaa nykyisin). En tiedä minkälaiseen itseanalyysiin tai peiliin katsomiseen olisi aihetta, mutta satu päättyi näin: 

"He huusivat toisilleen: senkin kakkapylly pielupää. Sitten he menivät kotiinsa ja tappelivat siellä elämänsä loppuun asti. Sen pituinen se"

Tämän jälkeen Nelly kääntyi minuun päin ja kysyi: "Eikös ollutkin kalmea talina, äiti" ja nauroi räkäisesti päälle.

Aikaisemmin tällä viikolla Nelly "siivosi" meidän dvd-levyjä. Yhtäkkiä hän riemastui kovin ja toi näytille levyboxin, joka sisälsi kaksi Shrek-elokuvaa.

"Kato äiti, täällähän on meijän iskän kuva":

Hyvää viikonlopun jatkoa Puron varresta.

Pilvistä pyhäpäivää

Ja juuri, kun kirjoitin otsikon, aurinko alkoi näyttäytymään pilvien takaa. No, jos sen saa otsikoimalla pysymään näkyvissä, niin olkoon otsikko edelleen pilvinen:)

Meidän orvokit ovat odottaneet luvattoman pitkään terassin pöydällä, jotta joku innokas ne istuttaisi. Nyt sain tytöt innostumaan asialle ja kolme amppelia orvokkeja roikkuu nyt pihalla. Näyttävät vielä kovin pieniltä, mutta jospa saisimme ne hoidettua niin, että siitä kasvaisivat ja tuuhettuisivat. Muutama viikko sitten olimme partiolaisten talkoissa ja talkooreissulta löytyi tammenterhoja. Istutimme yhden tammenterhon omaan ruukkuunsa ja nyt jäämme odottamaan, mahtaisiko siitä lähteä kasvamaan uusi tammen alku... Olen aina luullut, että asumme vähän liian pohjoisessa, jotta tammi kasvaisi kunnolla, mutta sitten kuulin että näilläkin leveysasteilla se on onnistunut. Aika näyttää.

Tämä viikonloppu on mennyt nopeasti. Olemme touhuilleen hyvin tavallisia, arkisia hommia. Helatorstain vuoksi tunnen edelleen olevani jonkinlaisessa "viikkovillissä", vaikka perjantai olikin tavallinen työpäivä. Huomenna edessä kuitenkin arki ja maanantai. Koululaisten toiseksi viimeinen maanantai ennen odotettua kesälomaa:) Tsemppiä vaan opettajille! Arvelisin, että kaikenlaisista "kuinka-motivoin-kymppivuotiaan"-oppaista voisi nyt olla hyötyä...

 

Helatorstaina

Sateinen helatorstai ja kylmä. Mutta mitäpä siitä, kun muuten päivä on mennyt mukavasti. Eilen illalla talo täyttyi entisestään, kun alikersanttitätin lisäksi saimme yökylään iskämiehen nuoremman pikkuveljen. Tänä aamuna alikersanttitäti teki meille kaikille erittäin maittavan aamupalan: espanjalaista munakasta ja amerikkalaisia pannukakkuja vaahterasiirapin kera. Kansainvälisistä nimistä huolimatta aamupalan ainekset olivat hyvinkin suomalaisia, vaahterasiirappia lukuunottamatta. Täytyypä sanoa, että oli aivan mahtavaa saada tulla valmiiseen aamupalapöytään. Ja kun tarjolla oli herkkuja, joita meillä ei yleensä aamupalalla nähdä, niin nautinto oli sitäkin suurempi. 

Ulkona sateli ja taitaa sadella edelleenkin, joten päätimme käydä pienellä helatorstain ajelulla meren rannalla. Sen verran leikimme vilukissoja, ettei ulkoilu nyt jaksanut kiinnostaa. Mutta autossa on hyvä tehdä suunnitelmia tulevan kesän varalle, miten sitten lämpimällä ja muutenkin hyvällä säällä tulemme retkeilemään ja liikkumaan merenrantamaisemiin...

Nauris on ollut kiltti kissa ja ulkoillut reippaasti meidän pihalla, eikä ole edes joutunut hukkaan tai muuhunkaan hankalaan paikkaan. 

Leppoisaa helatorstain jatkoa kaikille!

Kevätretkiä ja kuntoilua

Koululaisten kalenterin mukaan on alkanut kolmanneksi viimeinen viikko... ennen kesälomaa. Tällä viikolla koulutyö ei pääse liikaa painamaan, sillä kaikenlaista mukavaa ja normaalista lukujärjestyksestä poikkeavaa ohjelmaa on luvassa lähes jokaiselle päivälle. Vaikka normaalisti tähän aikaan kalenterivuotta, saa aamuisin pukkia, kiskoa ja komentaa koululaisia sängyistään ylös, tänä aamuna ei sitä ongelmaa ollut. Emmy oli herännyt itsekseen jo ennen kuutta, eikä Kasperiakaan tarvinnut houkutella ylös. Luvassa oli luokkaretki läänin päkaupunkiin. Illalla kotiin palasivat tyytyväiset retkeilijät. Oli ollut mukavaa:)

Perheen ei-koululaiset Nanna ja Nelly saivat hekin oman kevätretkensä, kun pääsivät sunnuntaina alikersantti-tätin luokse Etelä-Pohjanmaalle. Kaksikko kotiutui tädin ja Nauris-kissan kanssa eilen ja kovasti oli heilläkin ollut mukavaa. Ja erikoinen viikko sen kuin jatkuu, kun tädillä ja Nauriksella oli mahdollisuus jäädä meille muutamaksi päiväksi.

Uusia aluevaltauksia oli itselleni luvassa tänään, kun uskaltauduin elämäni ensimmäistä kertaa kahvakuulajumppaan. Tällä hetkellä jalat muistuttavat hyytelöä tai jotakin muuta yhtä tutisevaa. Jos on koko talven vain ollut ja syönyt, ei voi olettaa kunnon olevan mikään hyvä. Tästä on suunta ylöspäin. Mihinkään bikinikuntoon ei ole tavoitetta päästä, mutta tällä hetkellä kaikki liikunta, johon saan itseni puoliväkisin pakotettua, on hyvästä. En vain ole mikään liikunnan ystävä, vaikka sen kaikkinaiset hyödyt ovat luonollisesti tiedossa. Mutta jälleen kerran yritän. Yritän oikein tosissani.

Yllä olevat kuvat on otettu äitienpäivän tiimoilta. Niin kuin monesti ennenkin olen täällä kirjoittanut, en ole mikään äitienpäiväihminen, kun en sitä päivää oikein osaa viettää. Aina tuntuu, että päivä on tarkoitettu jotenkin paremille äideile. Lapset olivat askarrelleet koulussa ja kerhossa ihania kortteja ja pieniä lahjoja. Ne ilahduttavat edelleen:) Ehkä se kuitenkin on niin, että sitä itse asettaa itselleen ne rajat ja rajoitukset, mihin muottiin sopii ja mihin ei. Varmaankaan missään ei ole rajattu, millaisile äideille äitienpäivä on tarkoitttu. Kaikkien juhlapäivähän se on ja niin olkoon jatkossakin.

Nyt jatkan jääkiekon katsomista. Tällä hetkellä Suomi-Venäjä 1-1. Onhan tämä jännää:)

Perjantain mietteitä

Kevätsade lotisee ja rummuttaa kattoon. Melkein tuli uni itsellenikin, kun laitoin nuorimmaista nukkumaan. Talven aikana ehtii unohtaa monenlaista ja yksi niistä on se, miltä kuulostaa kattoon rummuttava sade. Minusta se on hyvä ääni. Toisaalta se ääni käskee vetää peiton korville ja nukahtaa sateen ropinaan, toisaalta ääni kutsuu ulos seisomaan vesisateeseen. Sade houkuttelee vihreyden esiin, puhdistaa ja raikastaa.

Viikon palkkatyöt on saatu päätökseen ja ilta vierähti lapsikuoron kevätkonsertissa lähikaupungissa. Huomasin jälleen kerran olevani kaksijakoinen ihminen siinä mielessä, että yksi puoli minusta inhoaa rutiineja ja toinen puoli elää niistä. Rutiineja inhoava puoli nautti konsertista perjantai-iltana ja päätti taas, ties kuinka monennen kerran, että nyt pitää ryhdistäytyä ja käydä useammin konserteissa, kirkossa ja missä tahansa ihmisten ilmoilla. Toinen puoli taas ei osannut rauhoittua, vaan jonkinlainen outo levottomuus vaivasi koko ajan. Levoton puoli katseli kaikkea jotenkin itsensä ulkopuolelta, eikä kuulunut oikein mihinkään. En osaa päättää, kumpaa ruokin.

Menneellä viikolla on ollut ilo seurata lasten iloa silkasta paskasta. Maatiloiden kevättyöt ovat käynnistyneet ja meidänkin takapihan takana olevalle pellolle aloitettiin "voiman kylvö". Raktorin ääntä on kuunneltu tarkkaan ja silmä kovana seurattu, milloin taas uusi satsi muhevan hajuista voima-ainetta pellolle pärähtää. Siitä asti, kun tässä Puron varresa olemme asustelleet, on takapihan takana ollut heinäpelto. Nyt tulevana kesänä ja syksynä saamme seurata viljan kasvua. Melkein tunnen jo nenässäni sen tuoksun, joka viljapelloilta tulee elokuussa. Se on koulujen alkamisen ja kypsyvän viljan tuoksu.

Peltotöiden seuraamisen ohella takapihan tenavat ovat perustaneet matoklinikan. Klinikan syvin tarkoitus on jäänyt minulle toistaiseksi aika tavalla hämärän peittoon, mutta siihen liittyy paljon kaivamista, kuravettä, likaisia vaatteita, multaisia käsiä ja kymmenittäin matoja.

Ylipäätään, kun mennyttä viikkoa tarkastelee, niin olemme pyörineet pihalla ollessamme kahden asian ympärillä: paskan ajon ja matojen. Olemme pysytelleet siis aivan kirjaimellisestikin ruohonjuuritasolla. Molemmat -siis paska ja madot- tekevät kasvualustastamme parempaa, eivätkä saa meitä luulemaan itsestämme liikoja. Elämälle välttämättömät asiat eivät aina näytä kauniilta tai haise hyvälle. Ehkä pitäisi useamminkin keskittyä vain olennaiseen.

Ei paskempi viikko siis ollenkaan;)

 Hyvää viikonloppua!

p.s. YouTube luo minulle taustamusiikin blogitekstejä kirjoittaessani ja muiden blogeja lukiessani. Opettelen vielä joskus linkittämään tänne kauniita kappaleita, mutta sitä ennen suosittelen mitä lämpimämmin kuuntelemaan Bon Jovin akustisia versioita omista kappaleistaan. Niissä ei ole muuta vikaa kuin se, että kirjoittaminen keskeytyy väkisinkin monta kertaa, kun musiikki vain vie mukanaa.

Ei niin vappumainen vappu

Täällä yksi "anti-vappu"-ihminen hei! 

Perinteisiin kuuluvasti Puron varresa ei juurikaan vapusta perustettu.

Töistä ja koulusta oli vapaata, 

mutta edes yhtä ilmapalloa tai serpentiinirullaa emme hankkineet. 

Siinä taisi käydä kyllä jonkinsortin unohduksen poikanen, 

mutta vasta vappuaattoiltana havahduin,

 ettei sitten tullut hankittua mitään aiheeseen kuuluvaa "krääsää". 

No, luonto ja lompakko kiittävät. 

Simaa ja munkkeja olemme kyllä syöneet, 

mutta niissä ei ole meille juuri mitään vappuista.

 Munkeilla herkuttelemme vuoden aikana monessakin eri tilanteessa 

ja simaa juomme jouluna vappuakin enemmän.

Taivaalta on tullut vähän joka lajia: aurinkoa, tuulta, vettä ja räntää.

Torstaina sain mahdollisuuden kävellä hetken aikaa meren rannalla 

ja maisemat olivat keväisen kauniit. 

Nyt harmaalta taivaalta vihmovaa vesiräntää katsellessa 

kuvat tuntuvat aivan kuin jostakin toisesta todellisuudesta tulleilta.

Mahatauti alkaa olla selätetty vaiva.

Katse suuntaa uuteen viikkoon.

Ensi viikolla toivon saavani orvokit pihalle ja 

jospa orastava siivousintokin jaksaisi sinnitellä vielä hetken tällä tontilla:)

"Menköön pois murheet ja huolet, ahdas lieka heltiää...",

laulaa Juha Tapio taustalla.

Tätä toivon meille kaikille!