lauantai 27. marraskuuta 2021

Kohti ensimmäistä adventtia

Ulkona paukkuu pakkanen viidentoista asteen lukemissa. Maa on peittynyt ihan kunnolla lumipeitteeseen ja poskia nipistelevä talvi tuntuu jotenkin oudolta tähän aikaan vuodesta. Mieli muistaa vielä viime vuoden marraskuun, joka oli musta, lumeton ja kohtuullisen lämmin. Siksi en ole vielä ollenkaan sisäistänyt, että tänä vuonna talvi alkoi jo nyt, eikä vasta joulun välipäivinä. 

Kirjoitin edellisen kerran tänne lokakuussa. Silloin elettiin syksyä, eikä talvesta vielä edes haaveiltu. Sen jälkeen elämä on jotenkin vienyt vauhdilla eteenpäin. Tuli syysloma, kuukausi vaihtui marraskuuksi, pyhäinpäivä tuli ja meni, sitä seurasi isäinpäivä, partioleiri, työt ja harrastukset mukana joka päivä. Päivät täynnä tekemistä, välillä vähän liikaakin. Toisinaan on tuntunut, ettei oikein perässä pysy kaiken tekemisen kanssa.

Ja nyt ollaan tässä, ensimmäisen adventin aattoillassa. Tykkään perinteistä, en kaikista, mutta sellaisista itselleni sopivista:D Ajattelen niin, että joulunaika on eräänlainen helminauha, joka alkaa adventista ja päättyy sitten suunnilleen loppiaisen tietämiin. Helminauhan helmet ovat pieniä ja isompia tapahtumia, muistoja ja niitä perinteitä, jotka yksi toisensa jälkeen tulevat esille joulunajan edetessä.

 Oman joulunajan helminauhani ensimmäiset helmet koostuvat joululauluista, joita kuuntelen varsinkin töihin ajaessani. Lisäksi helminausta löytyvät helmet jouluvalojen esille laittamiseen ja tänä iltana valvomiseen, koska haluan kuulla Jouluradiosta Hoosiannan keskiyöllä. Tänä vuonna luvassa on Katri-Helenan versio tuosta vanhasta ensimmäisen adventin virrestä.

Jotakin tämän syksyn vauhdista kertoo ehkä sekin, että ensimmäistä kertaa moneen moneen vuoteen pääosa jouluvaloista sytytettiin meidän talossa vasta tänään. Yleensä jouluvalot ovat vallanneet kodin ikkunat kokonaan vähintään viikkoa ennen adventtia. Mutta ehtii sitä näinkin. Pihalla kaamosvalot ovat palaneet jo pyhäinpäivästä lähtien.

Toivottavasti  nyt alkava adventinaika voisi olla meille jokaiselle sellainen, joka antaa enemmän kuin ottaa. Antaa kullekin sitä mitä tarvitsemme. 

Rauhallista adventinaikaa!

sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Kaatosade, hyvä aika retkeillä?




Taas ollaan pyhäaamussa. Nämä viikot juoksevat kyllä sellaista vauhtia, ettei voi kuin ihmetellä ja yrittää pysyä perässä. 

Kovin on ollut sateinen ja tuulinen viikko, mutta mitäpä muutakaan sitä voisi lokakuun puolessa välissä odottaa. Olimme perjantai-iltana partiolaisten kanssa pimeäretkellä kaatosateessa ja tuo sama sade on jatkunut lähes tauotta tähän aamuun asti, eikä loppua ole näkyvissä.

Perjantai-illan retki oli kyllä hauska esimerkki siitä, miten oikealla asenteella säällä ei ole niin väliä. Säätietoja seuraamalla oli tiedossa, että illan retkellä todennäköisesti sataisi vettä ja niin satoikin. Ilma oli kuitenkin melko lämmin, eikä sade näyttänyt ainakaan ketään lapsista häiritsevän. 

Pimeä metsä ja taskulamput ovat vuosien aikana osoittautuneet hyväksi yhdistelmäksi, eivätkä ne pettäneet tänäkään vuonna. Valot vain tuikkivat puiden lomassa, kun väki kiersi rasteja ja leikki piilosta. Aikuiset osasivat antaa arvoa myös retkipaikan isolle laavukatokselle, jonka alle mahduimme kaikki paistamaan ja syömään makkaraa. Kotiin palasi märkä ja savuinen joukko. 

Seuraava aamu paljasti myös mitä märät ja likaiset ulkohousut ja saappaat saavat aikaan autossa... Toisaalta, pitäähän se autokin välillä siivota, joten miksei siis retken jälkeen:D

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Mille kummitukset haisevat?

Niin, mille kummitukset haisevat? 

Tämä päivänpolttama kysymys oli meidän neljävuotiaan huulilla parisen viikkoa sitten. Monenlaista sitä on vuosien varrella joutunut pohtimaan, mutta nyt pääsi kysymys yllättämään. En muista, että olisin kummituksen ominaishajua aikaisemmin pohtinut. Haisevatko kummitukset ylipäätään millekään? Varsinkin lastenkirjoissa kummitukset kuvataan usein varsin steriilin näköisinä, valkopukuisina hahmoina, joiden koltuissa ei ole tahran häivääkään. Puhtaavalkoisista kummituksista ei äkikseltään uskoisi tulevan hajuhaittoja. Korkeintaan pieni huuhteluaineen tuoksahdus, sen ohittaessa pahaa-aavistamattoman kuolevaisen.

Kysymykseen jäi vastaus antamatta, mutta keplottelin itseni erilleen hankalasta tilanteesta esittämällä vastakysymyksen: "Mitä sinä arvelet, haisevatko kummitukset joltakin?".

Sain vastauksen.

Kysymyksen vastaus riippuu oikeastaan siitä, kenelle kysymys esitetään. Joku voisi sanoa, että kummitukset haisevat pimeälle metsälle. Toisen mielestä kummitukset voivat haista vihaiselle krokotiilille. Lasten maailmassa kummitukset haisevat samalle kuin koulukiusaajat tai humalainen aikuinen. Aikuisten maailmassa kummitukset voivat haista maksamattomille laskuille siinä vaiheessa, kun tilipäivään on liikaa aikaa. Ne voivat haista myös arvaamattomalle puolisolle tai tulevaisuudelle, joka ei ole antanut mitään vihjettä itsestään.

Nimittäin oikea vastaus kysymykseen oli.....

Kummitukset haisevat pelolle.

p.s. Kuvan karvamato liittyy kirjoitukseen jonkun kohdalla, toisen kohdalla taas ei. Työpaikan pihalla bongasin sen kuluneella viikolla. Oli sen verran komea yksilö, että piti oikein pysähtyä ottamaan kuva.

lauantai 2. lokakuuta 2021

Syyskuusta lokakuuksi

Kalenteri kääntyi lokakuulle. Ulkona on kaunista ruskaa vielä hetken. Osa puista alkaa olla jo melko lehdettömiä ja rivit harvenevat niilläkin, jotka vielä lehdistään pitävät kiinni. Aurinko paistaa ja ilma tuntuu raikkaalle. Tällaista syksyä toivoisin jatkuvan vielä hyvin pitkään.

Syyskuu oli ja meni ja jätti jälkeensä hieman surumielisen olon. Syyskuu on aina ollut yksi suosikkikuukausistani, josta olisin halunnut nauttia tänäkin vuonna huomattavasti enemmän mitä loppujenlopuksi nautin. Kaikenlaiset sairastelut eivät meinanneet jättää meitä rauhaan ollenkaan. Ja kun arpaonni suosii sellaisen flunssan kohdalla, joka kiertää uskollisesti jokaisen perheenjäsenen läpi, se tarkoittaa vähänkään isommassa perheessä pitkää sairasaikaa. Tähän päälle lisätään pienempää ja isompaa riesaa, niin syyskuun saldo ei ole mikään maailman mahtavin. Nyt ei auta kuin toivoa, että alkanut lokakuu olisi vähän kiltimpi. Sellaista tasaista ja tavallista elämää meille kiitos, pitkään ja paljon.

Toki syyskuun viikkoihin mahtui hyvääkin. Oikeastaan sitä mahtui niihin paljon, mutta väsynyt mieli muistaa paremmin kaiken tahmean. Mikä siinäkin on, että mieli märehtii mieluummin kaikessa ikävässä sen sijaan, että olisi iloinen monista hyvistä asioista. Yritän aina muistutella itselleni, että silloin kun aivot ja kroppa käyvät ylikierroksilla, on syytä rauhoittua ja keskittyä vaikka väkisin pieniin, hyviin asioihin.

Syyskuun huippujuttuihin kuuluvat monenlaiset aamut. Yhtenä aamuna ilmassa on ollut vahvaa talven tuntua ja autonlasit sai rapata huurteesta useampanakin aamuna. Toisena aamuna taivaanrantaa koristi mitä upein aamurusko. Työpaikalla muistelimme silloin, kumpaa se aamurusko tarkoittikaan, hyvää vai huonoa säätä. Ainakin sinä kauneimpana aamuruskopäivänä tuuli paljon. Onko se sitten yhden mielstä huonoa ja toisen mielestä hyvää säätä? Nyt aamuisin on ollut jo sen verran hämärää, että osan työmatkasta saa ajaa pitkät valot päällä.

Lasten elämän seuraaminen on myös huippujuttu. Rippikoulun aloitus, kepparitallin perustaminen takapihalle ja autotallillinen mopoilijoita kahvilla saavat tuntemaan vahvasti, että elossa ollaan.

Ja tähän loppuun pohdittavaksi syyskuun polttavin kysymys meidän neljävuotiaalta: Mille kummitukset haisevat? Vastauksia voi jättää kommenttilaatikkoon. Kerron oikean vastauksen seuraavassa postauksessa:)

Mukavaa viikonloppua!

lauantai 18. syyskuuta 2021

Syyskuun puolenvälin viikko


 Syyskuun puoliväli on ohitettu. Edelleen tuntuu, että tuolla ulkona on kovin kylmä ollakseen syyskuu tai sitten superlämpimän kesän muisto on iholla vielä sen verran kovana, että syksyinen ilma tuntuu kylmemmältä kuin onkaan. Minä en helteiden perään haikaile, joten tällaiset viileät kelit eivät haittaa. Kunhan nyt ei vielä lunta pukkaa maahan, niin kuin tuolla pohjoisemmassa.

Viime viikolla voivottelin sairastamista. Tämä viikko on ollut voitonpuolella, sillä kaikki olivat töissä, koulussa ja hoidossa normaalisti viitenä päivänä. Jihuu! Tämä flunssa näyttää olevan sillä tavalla sitkeää sorttia, ettei se vieläkään täysin ole meitä jättänyt, mutta ei onneksi liikaa haittaa enää elämää.

Kävimme viime sunnuntaina käppäilemässä flunssan jälkimainingeissa Kalajoen Hiekkasärkillä. Syksyn tuntu oli sielläkin käsin kosketeltavaa. Meri oli melko tyyni ja taivas paksussa pilvessä. Rannoilla oli rauhallista ja totesimmekin koko porukalla, että näin Hiekkasärkeistä pystyy nauttimaan paljon paremmin verrattuna heinäkuun helteisiin ja ihmismääriin, jotka täyttivät joka paikan. Autonkin sai pysäköityä minne halusi, toisin kuin kesällä.

Mennyt viikko on pitänyt sisällään melko paljon tekemistä. Olen joskus miettinyt, että julkisessa keskustelussa käytetään usein termiä "aktiivinen perhe" (inhoan tuota termiä) sellaisesta perheestä, jossa harrastetaan paljon joukkueurheilua. En tiedä miksi näin on, mutta yleensä sillä kuvataan perhettä, jonka lapset harrastavat useamman kerran viikossa joukkuelajeja ja heitä kuljetetaan moneen suuntaan. Tällä viikolla järjestellessäni kalenterin palikoita oikeaan järjestykseen ja kuljettaessani jälkikasvua jos mihinkin suuntaan mietin, että  onkohan tämä nyt sitä "aktiivisen perheen" elämää, vaikkei joukkuelajeja meillä kukaan harrastakaan. No, oli tai ei, mutta enää kovin paljon aktiivisemmaksi tämä elämä ei tästä voi muuttua.

Onneksi arjen palikkaleikkien keskellä voi päästä kokemaan hetken hengähdystaukoja. Yksi tällainen tauko osui kohdalle viime tiistaina ja ihan työajalla, kun kävimme tutustumassa Päivi Haatajan taidenäyttelyyn Ylivieskan Akustiikassa. Näyttelyyn on vapaa pääsy ja siellä voi vierailla syyskuun ajan. Taulut olivat ainakin minun makuuni hyvin seesteisiä ja kauniita ja niiden edessä tuntui hyvältä pysähtyä.

Mutta nyt lauantai-illan viettoon. Ohjelmaan kuuluu rentoa oleskelua kotosalla, ehkä pieni lenkki ja sauna. Niin ja herkkuja tietenkin myös:)

Mukavaa viikonloppua!

perjantai 10. syyskuuta 2021

Tahmea syyskuun alku


Syyskuun ensimmäiset kymmenen päivää on kulunut. Valitettavan tahmeasti on syksy alkanut. Ei mitään vakavaa, mutta tuntuu siltä, että koko ajan joku on sairaana. Eikä se sairastaminenkaan mitään vakavaa ole, mutta tämän kulkutaudin vaivatessa vieläkin, jo ihan tavallinen flunssa vaikeuttaa arkielämää aivan riittävästi. Ja kun vielä kohdalle osuu sellainen flunssa, joka tarttuu herkästi ja näyttää kiertävän läpi koko porukan, on muutaman viikon kestävä sairastelumaraton selvä. 

Isoimmat koululaiset selviävät toki kotona itsekseen koulu- ja työpäivien yli, mutta pienimpien kohdalla on edessä joka aamuinen mietintä, kuka on koulu- ja hoitoonlähtökuntoinen. Vilkaisu kalenteriin kertoo, että nuorimmainen on tämän syksyn aikana ollut yhden ainoan viikon hoidossa niin, että on ollut siellä joka päivä. Kaikkina muina viikkoina hän on ollut poissa osan aikaa. Taidamme maksaa nyt takaisin hintaa siitä, että viimeiset puolitoista vuotta olemme olleet varsin terveinä koko sakki.

                                        *         *          *

No, onhan tähän syyskuuhun mahtunut toki muutakin kuin sairastamista. Päivät ovat hyvällä tavalla täysiä, harrastukset ovat alkaneet ja vähän on saatu tehtyä suunnitelmia loppuvuottakin silmällä pitäen.

Nyt jatkan niistämistä. Tuon ihanan värikkään kuvan nappasin tänään omalta pihalta. Syksyn väriloisto on kohta parhaimmillaan.

Mukavaa viikonloppua! 

lauantai 28. elokuuta 2021

Paineita somesta?

On elokuun viimeinen viikonloppu. Sateiden ja kylmyyden jälkeen on ollut ihanaa palata kesäisiin lämpö- ja olotiloihin. Aurinko on paistanut todella lämpimästi, tuuli on ollut kesäisen leppeää ja ilmassa on ollut vielä kesän tuntu, vaikka siihen kovasti jo sekoittuukin kypsyvän viljan tuoksu.

Tätä viikonloppua voi viettää hyvin monelta kantilta. Täällä Pohjanmaalla vietetään venetsialaisia, Varsinais-Suomessa juhlitaan samaan aikaan muinaistulien yötä, tänään on Suomen luonnon päivä ja "Nuku yösi ulkona"-päivä. Somen kuvavirta on täyttynyt kauniista luontokuvista ja voin vain kuvitella miten se tänä iltana suorastaan räjähtää, kun viikonloppua eri tavalla viettävät ihmiset julkaisevat kuvia raketeista, ulkotulista, kynttilöistä, mökkiviikonlopuista, rantajuhlista ja muista kesäsesongin päättävistä juhllisuuksista.

Minä vietä venetsialaisia kotona. Yksin, tai lähes yksin. Omasta halustani. Suurin osa perheestä lähti käymään mummulareissulla ja esikoinen viihtyy yllättäen paremmin tyttöystävän seurassa kuin äidin (kummallista käytöstä 16 vuotiaalta:D). Huomenna on pitkä työpäivä, jonka vuoksi en voinut itse lähteä reissuun. Olen siivonnut kodin ja käynyt kaupassa. Poikkeustilanteen vuoksi herkuttelimme kolmistaan grilliruualla. Sohvalla odottaa irtokarkkipussi, jossa on vain ja ainoastaan sellaisia karkkea, joista tykkään. Ei yhtään hedelmä- tai vaahtokarkkia, mutta paljon suklaata, salmiakkia ja piristeenä vähän kirpeää. Saunan pesässä on tulet ja aion istua takapihan terassilla vilvoittelemassa ja haistelemassa kypsyvän viljan tuoksua niin pitkään kuin tarkenen. 

Vietän iltaa juuri niin kuin haluan ja olen toivonut. Ja kuitenkin välillä tulee sellainen olo, että pitäisikö tätä iltaa viettää jotenkin toisella tavalla. Kuuluisiko minunkin olla jossakin ihmisten ympäröimänä? Olisiko pitänyt kutsua vieraita? Onko ihan tylsää olla vain kotona? Vietänkö venetsialaisia "väärin"?

Mistä nämä typerät kysymykset kumpuavat? Ne kumpuavat somen voimasta. Valitettavasti. Ajattelen olevani sellainen ihminen, joka uskaltaa elää niin kuin parhaaksi näkee. Monessa asiassa toimin niin kuin kaikki muutkin, mutta monessa asiassa teen niin kuin itse ajattelen. Mutta en tietenkään ole immuuni sille, mitä joka tuutista tulviva kuvavirta eteeni tuo. Tottakai sitä vaistomaisesti tekee mielessään jonkinlaista vertailua oma elämä vastaan kaikkien muiden elämä. Ja vaikka järki sanoo, ettei vertailu kannata, mieli vertailee kuitenkin. Näin kirjoitettuna tämä kaikki tuntuu todella hölmöltä, mutta uskoisin, etten ole ainoa.

Haluan uskoa siihen, että kun tiedostaa sen, mikä valta kuvilla ja mielikuvilla on meihin, asialle voi myös tehdä jotakin. Kuvat ovat välähdyksiä pienistä hetkistä, eivät koskaan koko totuus. Kuvien takana voi olla ja on paljon sellaista, mitä kuvan katsoja ei saa koskaan tietää. Ja joka tapauksessa ihmisten kuvia esim. instagramissa on ihana katsoa. Siinäkin tapauksessa, että mieli ryhtyy vertailemaan.

Eli, vietä sinäkin viikonloppusi niin kuin parhaaksi katsot. Nauti somen kuvavirrasta, jos se tuottaa sinulle iloa. Jos huomaat vertailevasi omaa elämääsi muiden elämään, lopeta! Heti! Hyvää venetsialaisviikonloppua tai muinaistulien viikonloppua, kesän päättäjäisviikonloppua. Hyvää Suomen luonnon päivää ja makoisia unia kaikille, jotka osallistuvat "Nuku yösi ulkona"-haasteeseen. Mukavaa lauantai-iltaa kaikille, jotka eivät vietä mitään edellämainituista, sillä totta vieköön sekin on ihan sallittua!