perjantai 7. tammikuuta 2022

Vuosi 2021 pakettiin

 Hyvää vuotta 2022!

Minusta on aina ollut mukavaa lukea blogeista tai instagramista vuosikoosteita, joita monet näin alkuvuodesta tekevät. Vaikkei menneeseen vuoteen välttämättä ole liittynyt mitään maata mullistavaa, niin joku siinä vain viehättää, kun mennyt vuosi laitetaan pakettiin ja sen jälkeen otetaan uusi vuosi vastaan. Ja onhan vuosikoosteiden tekeminen ja toki lukeminenkin aivan loistava tapa muistella mennyttä vuotta. Niinpä päätin itsekin tehdä ylimalkaisen vuosikoosteen viime vuodesta. Nappasin kalenterin käteeni ja poimin sieltä muutamia tärkeimpiä (ja julkaisukelvollisia) tapahtumia jokaiselta kuukaudelta itselleni muistoksi.

Tammikuu

Vuosi vaihtui Laihialla lasten serkkujen perheen kesken. Oli lunta, pakkasta ja talven tuntua. Tammikuuhun mahtui niin hiihtoa kuin luisteluakin ja paljon kauniita maisemia. Lapset yökyläilivät kavereillaan ja juhlistimme meidän tammikuun lasten 9v. ja 4v. synttäreitä.

Helmikuu

Hiihdot ja luistelut jatkuivat helmikuussakin. Koronatilanteen vuoksi olin omassa työssäni viikon verran etätöissä. Onneksi omat lapset saivat olla lähiopetuksessa ja harrastukset pyörivät normaalisti.

Maaliskuu

Koululaisilla (ja itsellänikin) oli hiihtoloma. Juhlimme 70 vuotisjuhlia lähipiirin kesken ja aloitimme kotona ison remontin. Hiihtoloman jälkeen muutimme mummulan vintille, pois remontin tieltä. Kahdet synttäritkin mahtuivat maaliskuuhun: 12v ja 40v. Elämä meni aika tavalla tauolle remontin vuoksi. Työt ja lasten harrastukset hoidettiin, kaikki muu aika meni raksalla tai huoltohommissa.

Huhtikuu

Pääsiäinen meni pitkälti remontin jaloissa, niin kuin menivät kaikki muutkin päivät. Tein jonkin verran iltatöitä päivätöiden lisäksi ja olin niistä iloinen, koska joka eurolle oli tarvetta. Kuun lopussa pääsimme muuttamaan takaisin "uuteen" kotiin.

Toukokuu

Kevät tuli, lumet suli. Ehdimme pitää kahdesta partioleiristä toisen, jonka jälkeen iski parin viikon mittainen etäkoulujakso. Yläkoululaisemme saivat ihan virallisen altistuskaranteenimääräyksen. Onneksi ulkona oli valoisaa, niin tekemistä riitti ja sopu säilyi.

Kesäkuu

Esikoisen peruskoulu päättyi. Omat kesätyöni alkoivat ja kuopus jäi päivähoidosta lomalle isosiskojen huomaan. Kävimme minireissulla Savossa, juhlimme 16 vuotiasta ja vietimme juhannusta kotona serkkuperheen kanssa.

Heinäkuu

Teimme reissuja Keski-Suomen mummulaan, Rovaniemelle ja Ranualle. Iskämies oli lomalla ja minullakin oli pari useamman perkkäisen vapaapäivän pätkää. Juhlimme 14 vuotiasta.

Elokuu

Koulut alkoivat. Meiltä lähdettiin lukioon sekä 8.- 6.- ja 3.-luokille. Töissä pamahti etäopetusviikko päälle lähes heti koulujen alettuja. Partioleirilläkin oltiin eräänä varsin sateisena viikonloppuna.

Syyskuu

Sairastelujen kuukausi yhdellä jos toisella. Perus flunssaa, joka tässä maailmantilanteessa aiheutti ihan riittävästi vaivaa ja vastusta. Lasten harrastukset pyörähtivät käyntiin, samoin rippikoulu.

Lokakuu

Normaalia arkea. Syyskuun sairastelun jälkeen se oli mahtavaa. Syyslomalla satoi ensilumi.

Marraskuu

Pääsimme partioleirille, johon osallistui ennätysmäärä lippukuntalaisia. Päivät täyttyivät työstä ja koulusta.

Joulukuu

Joulukuu on vuodesta toiseen yksi suosikkikuukausistani. Muut suosikkikuukaudet saattavat vaihdella, mutta joulukuu on ja pysyy. Iso osa joulun odotukseen liittyvistä asioista toteutui tänä vuonna.

Sellainen oli vuosi 2021 Puronvarresa omalla kohdallani. Ei mitään niin tavattoman erikoista, mutta tavallista ja hyvää. Uudenvuodenlupauksia en tehnyt. Jos jotakin toivon tälle vuodelle niin sitä, että tämä kulkutauti häipyisi. Että ihan oikeasti päästäisiin takaisin tavalliseen elämään. 

maanantai 27. joulukuuta 2021

Joulu 2021


Eletään joulunpyhien jälkeistä maanantaita. Joulun välipäivät alkoivat. Tavallaan on jo arki, mutta samalla vielä on joulun tuntu isostikin joka paikassa. Ja kyllä se joulu saa tuntua vielä paljon ja pitkään. Välillä näyttää siltä, että moni meistä odottaa ja valmistautuu jouluun hyvissä ajoin syksyn mittaan, mutta sitten se varsinainen joulunvietto jää lyhyeen ja Tapaninpäivän jälkeen ollaan jo kovasti riisumassa joulua pois. Kukin toki tyylillään. Meillä joulu saa olla pitkästi  uuden vuoden yli ja jouluvalot pidän palamassa siihen saakka, että ihan oikeasti valo voittaa tämän pimeän ajan.

Joulukuu on mennä vilahtanut huimaa vauhtia. Adventtisunnuntait seurasivat toisiaan ja työpäivät vähenivät samaa tahtia. Oli ihanaa päästä viime vuoden tauon jälkeen laulamaan kauneimpia joululauluja kirkkoon. Jouluaaton hartauskin järjestettiin, ulkona tosin, mutta järjestettiin kuitenkin. Lapset odottivat joululomaa ja sitten tietenkin jouluaattoa. Jouluaatto sujui hyvin pitkälle niin kuin monena vuonna ennenkin, emmekä me siihen mitään uutuuksia kaivanneetkaan.

Tämä aika, joka ei katso hyvällä sairastumista, vaikutti meidänkin jouluumme sen verran, että Tapaninpäivälle suunniteltu vierasporukka jouduttiin perumaan, kun pienimmäinen tuli flunssaan. Onneksi näyttää siltä, että kyseessä ei ole mitään sen kummempaa. Kaikenlaisten somepäivitysten perusteella vaikuttaa siltä, että tänä vuonna varsin moni on joutunut muuttamaan tai perumaan joulusuunnitelmiaan äkillisten sairastumisten vuoksi. Voin vain kuvitela miten paljon harmittaa, jos/kun suunniteltua reissua ei voikaan toteuttaa tms. Ensi vuodelta en toivo mitään muuta kuin sitä, että tämä kulkutauti hellittäisi. Että kaikki voisivat elää taas mahdollisimman normaalia elämää. Me olemme päässeet hyvin vähällä, mutta samaa ei voi sanoa kaikista muista.

Tämän vuoden joulu on tarjoillut meille yltäkylläisesti rauhallista kotona olemista, pakkasta, lasten riemua, hyvää jouluruokaa, paljon suklaata ja läheisten seuraa. Emme voisi olla tyytyväisempiä. 

lauantai 4. joulukuuta 2021

Ensimmäisestä adventista toiseen





Eipä olisi luonto enää kauniimpaa ensimmäistä adventtiviikonloppua voinut antaa. Pakkanen kuorrutti pihan puut ja pensaat omalla huurteellaan kimaltelevan kauniiksi, kuu valaisi öistä taivasta ja ikkunoille ja pihoille ilmestyneet valot loivat vuorokauden pimeisiin tunteihin pieniä keitaita. 

Oma adventinaikani alkoi tosiaan jo vuosia sitten aloitetulla perinteellä eli Jouluradion Hoosiannan kuuntelulla puolilta öin, kun vuorokausi vaihtui adventtisunnuntain puolelle. Tänä vuonna Hoosiannan esitti Katri Helena. Esitys oli juuri sellainen kuin ennakkoon oli kerrottukin: herkkä ja kaunis. Tykkäsin kovasti.

Aamulla laitoin riisipuuron tulille, ensimmäisen adventtikynttilän palamaan ja Jouluradion soimaan. Keväällä tehdyn keittiöremontin myötä meillä on nyt keittiössä pieni työpiste, jossa on tietokone. Tänä syksynä onkin tullut kuunneltua nettiradiota enemmän kuin ennen,  koska sen saa kuulumaan samalla, kun tekee hommia. Puhelin toki ajaisi saman asian, mutta jostain syystä en oikein "osaa" käyttää puhelinta musiikin kuunteluun. Tässä suhteessa olen toivottoman vanhanaikainen.

Adventtikirkkoon osallistuin kotisohvalta käsin. Iltapäivän lauluharkkojen vuoksi en ollut varma ehtisinkö kotikirkon iltajumalanpalvelukseen, mutta hyvin pystyi osallistumaan näinkin.

Aurinko paistoi adventtisunnuntaina kauniisti, mutta lyhyesti. Ennen iltaa sytyttelin kynttilöitä lyhtyihin ympäri pihaa. Viime viikonlopun yksi oivallus oli koristella päärynäpuu lyhdyillä.  Minulla on ollut pihalla siellä täällä pieniä lyhtyjä isojen seassa ja aina on tuntunut siltä, että näille pikkulyhdyille pitäisi keksiä jokin parempi paikka. Olisikohan se nyt löytynyt.

Adventin jälkeen alkoi marraskuun viimeinen ja samalla joulukuun ensimmäinen viikko. Ja pakkanen on paukkunut. Totisesti on. Viime vuosiin verrattuna on ollut todella talvista ja kylmää. Aamujen siniset hetket ovat olleet uskomattoman kauniita. Olen yrittänyt ikuistaa niitä kameralla, mutta kuvat ovat vain kalpea aavistus siitä, miten nätiltä maisema on oikeasti näyttänyt.

Joulun rauha alkaa vähitellen laskeutua perhekalenterinkin sivuille, sillä lasten harrastukset ovat osin jo loppuneet tai loppuvat tulevalla viikolla. Koululaisilla on kokeita riittänyt ja niitä riittää vielä ensi viikollekin.

Uudet koronarajoitukset pyyhkäisivät osaltaan menoja pois, joten tästä joulukuusta näyttäisi tulevan lähes yhtä rauhallinen kuin viime vuonnakin. Harmittaa mukavien tapahtumien peruminen, mutta toisaalta, on enemmän aikaa olla kotona, eikä sekään ole huono asia. En oikeastaan jaksaisi enää ajatella koko koronaa. Olen väsynyt koko aiheeseen ja kaikkiin lieveilmiöihin, joita tämän kulkutaudin ympärillä pyörii. Olen väsynyt kaikenlaisiin "asiantuntijoihin", joita näyttää riittävän joka sormelle ja olen väsynyt itsekkyyteen ja "minäminä-meininkiin", jonka tämä aika on nostanut aivan uudelle tasolle.

Siksipä keskityn mieluummin mukavampiin asioihin. Juuri tällä hetkellä sellaisia asioita ovat lämpiävä sauna, uunissa paistuvat tortut, taustalla soiva Jouluradio ja kaikki elämän äänet tässä ympärillä. 

Hyvää toisen adventin aattoiltaa kaikille!

lauantai 27. marraskuuta 2021

Kohti ensimmäistä adventtia

Ulkona paukkuu pakkanen viidentoista asteen lukemissa. Maa on peittynyt ihan kunnolla lumipeitteeseen ja poskia nipistelevä talvi tuntuu jotenkin oudolta tähän aikaan vuodesta. Mieli muistaa vielä viime vuoden marraskuun, joka oli musta, lumeton ja kohtuullisen lämmin. Siksi en ole vielä ollenkaan sisäistänyt, että tänä vuonna talvi alkoi jo nyt, eikä vasta joulun välipäivinä. 

Kirjoitin edellisen kerran tänne lokakuussa. Silloin elettiin syksyä, eikä talvesta vielä edes haaveiltu. Sen jälkeen elämä on jotenkin vienyt vauhdilla eteenpäin. Tuli syysloma, kuukausi vaihtui marraskuuksi, pyhäinpäivä tuli ja meni, sitä seurasi isäinpäivä, partioleiri, työt ja harrastukset mukana joka päivä. Päivät täynnä tekemistä, välillä vähän liikaakin. Toisinaan on tuntunut, ettei oikein perässä pysy kaiken tekemisen kanssa.

Ja nyt ollaan tässä, ensimmäisen adventin aattoillassa. Tykkään perinteistä, en kaikista, mutta sellaisista itselleni sopivista:D Ajattelen niin, että joulunaika on eräänlainen helminauha, joka alkaa adventista ja päättyy sitten suunnilleen loppiaisen tietämiin. Helminauhan helmet ovat pieniä ja isompia tapahtumia, muistoja ja niitä perinteitä, jotka yksi toisensa jälkeen tulevat esille joulunajan edetessä.

 Oman joulunajan helminauhani ensimmäiset helmet koostuvat joululauluista, joita kuuntelen varsinkin töihin ajaessani. Lisäksi helminausta löytyvät helmet jouluvalojen esille laittamiseen ja tänä iltana valvomiseen, koska haluan kuulla Jouluradiosta Hoosiannan keskiyöllä. Tänä vuonna luvassa on Katri-Helenan versio tuosta vanhasta ensimmäisen adventin virrestä.

Jotakin tämän syksyn vauhdista kertoo ehkä sekin, että ensimmäistä kertaa moneen moneen vuoteen pääosa jouluvaloista sytytettiin meidän talossa vasta tänään. Yleensä jouluvalot ovat vallanneet kodin ikkunat kokonaan vähintään viikkoa ennen adventtia. Mutta ehtii sitä näinkin. Pihalla kaamosvalot ovat palaneet jo pyhäinpäivästä lähtien.

Toivottavasti  nyt alkava adventinaika voisi olla meille jokaiselle sellainen, joka antaa enemmän kuin ottaa. Antaa kullekin sitä mitä tarvitsemme. 

Rauhallista adventinaikaa!

sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Kaatosade, hyvä aika retkeillä?




Taas ollaan pyhäaamussa. Nämä viikot juoksevat kyllä sellaista vauhtia, ettei voi kuin ihmetellä ja yrittää pysyä perässä. 

Kovin on ollut sateinen ja tuulinen viikko, mutta mitäpä muutakaan sitä voisi lokakuun puolessa välissä odottaa. Olimme perjantai-iltana partiolaisten kanssa pimeäretkellä kaatosateessa ja tuo sama sade on jatkunut lähes tauotta tähän aamuun asti, eikä loppua ole näkyvissä.

Perjantai-illan retki oli kyllä hauska esimerkki siitä, miten oikealla asenteella säällä ei ole niin väliä. Säätietoja seuraamalla oli tiedossa, että illan retkellä todennäköisesti sataisi vettä ja niin satoikin. Ilma oli kuitenkin melko lämmin, eikä sade näyttänyt ainakaan ketään lapsista häiritsevän. 

Pimeä metsä ja taskulamput ovat vuosien aikana osoittautuneet hyväksi yhdistelmäksi, eivätkä ne pettäneet tänäkään vuonna. Valot vain tuikkivat puiden lomassa, kun väki kiersi rasteja ja leikki piilosta. Aikuiset osasivat antaa arvoa myös retkipaikan isolle laavukatokselle, jonka alle mahduimme kaikki paistamaan ja syömään makkaraa. Kotiin palasi märkä ja savuinen joukko. 

Seuraava aamu paljasti myös mitä märät ja likaiset ulkohousut ja saappaat saavat aikaan autossa... Toisaalta, pitäähän se autokin välillä siivota, joten miksei siis retken jälkeen:D

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Mille kummitukset haisevat?

Niin, mille kummitukset haisevat? 

Tämä päivänpolttama kysymys oli meidän neljävuotiaan huulilla parisen viikkoa sitten. Monenlaista sitä on vuosien varrella joutunut pohtimaan, mutta nyt pääsi kysymys yllättämään. En muista, että olisin kummituksen ominaishajua aikaisemmin pohtinut. Haisevatko kummitukset ylipäätään millekään? Varsinkin lastenkirjoissa kummitukset kuvataan usein varsin steriilin näköisinä, valkopukuisina hahmoina, joiden koltuissa ei ole tahran häivääkään. Puhtaavalkoisista kummituksista ei äkikseltään uskoisi tulevan hajuhaittoja. Korkeintaan pieni huuhteluaineen tuoksahdus, sen ohittaessa pahaa-aavistamattoman kuolevaisen.

Kysymykseen jäi vastaus antamatta, mutta keplottelin itseni erilleen hankalasta tilanteesta esittämällä vastakysymyksen: "Mitä sinä arvelet, haisevatko kummitukset joltakin?".

Sain vastauksen.

Kysymyksen vastaus riippuu oikeastaan siitä, kenelle kysymys esitetään. Joku voisi sanoa, että kummitukset haisevat pimeälle metsälle. Toisen mielestä kummitukset voivat haista vihaiselle krokotiilille. Lasten maailmassa kummitukset haisevat samalle kuin koulukiusaajat tai humalainen aikuinen. Aikuisten maailmassa kummitukset voivat haista maksamattomille laskuille siinä vaiheessa, kun tilipäivään on liikaa aikaa. Ne voivat haista myös arvaamattomalle puolisolle tai tulevaisuudelle, joka ei ole antanut mitään vihjettä itsestään.

Nimittäin oikea vastaus kysymykseen oli.....

Kummitukset haisevat pelolle.

p.s. Kuvan karvamato liittyy kirjoitukseen jonkun kohdalla, toisen kohdalla taas ei. Työpaikan pihalla bongasin sen kuluneella viikolla. Oli sen verran komea yksilö, että piti oikein pysähtyä ottamaan kuva.

lauantai 2. lokakuuta 2021

Syyskuusta lokakuuksi

Kalenteri kääntyi lokakuulle. Ulkona on kaunista ruskaa vielä hetken. Osa puista alkaa olla jo melko lehdettömiä ja rivit harvenevat niilläkin, jotka vielä lehdistään pitävät kiinni. Aurinko paistaa ja ilma tuntuu raikkaalle. Tällaista syksyä toivoisin jatkuvan vielä hyvin pitkään.

Syyskuu oli ja meni ja jätti jälkeensä hieman surumielisen olon. Syyskuu on aina ollut yksi suosikkikuukausistani, josta olisin halunnut nauttia tänäkin vuonna huomattavasti enemmän mitä loppujenlopuksi nautin. Kaikenlaiset sairastelut eivät meinanneet jättää meitä rauhaan ollenkaan. Ja kun arpaonni suosii sellaisen flunssan kohdalla, joka kiertää uskollisesti jokaisen perheenjäsenen läpi, se tarkoittaa vähänkään isommassa perheessä pitkää sairasaikaa. Tähän päälle lisätään pienempää ja isompaa riesaa, niin syyskuun saldo ei ole mikään maailman mahtavin. Nyt ei auta kuin toivoa, että alkanut lokakuu olisi vähän kiltimpi. Sellaista tasaista ja tavallista elämää meille kiitos, pitkään ja paljon.

Toki syyskuun viikkoihin mahtui hyvääkin. Oikeastaan sitä mahtui niihin paljon, mutta väsynyt mieli muistaa paremmin kaiken tahmean. Mikä siinäkin on, että mieli märehtii mieluummin kaikessa ikävässä sen sijaan, että olisi iloinen monista hyvistä asioista. Yritän aina muistutella itselleni, että silloin kun aivot ja kroppa käyvät ylikierroksilla, on syytä rauhoittua ja keskittyä vaikka väkisin pieniin, hyviin asioihin.

Syyskuun huippujuttuihin kuuluvat monenlaiset aamut. Yhtenä aamuna ilmassa on ollut vahvaa talven tuntua ja autonlasit sai rapata huurteesta useampanakin aamuna. Toisena aamuna taivaanrantaa koristi mitä upein aamurusko. Työpaikalla muistelimme silloin, kumpaa se aamurusko tarkoittikaan, hyvää vai huonoa säätä. Ainakin sinä kauneimpana aamuruskopäivänä tuuli paljon. Onko se sitten yhden mielstä huonoa ja toisen mielestä hyvää säätä? Nyt aamuisin on ollut jo sen verran hämärää, että osan työmatkasta saa ajaa pitkät valot päällä.

Lasten elämän seuraaminen on myös huippujuttu. Rippikoulun aloitus, kepparitallin perustaminen takapihalle ja autotallillinen mopoilijoita kahvilla saavat tuntemaan vahvasti, että elossa ollaan.

Ja tähän loppuun pohdittavaksi syyskuun polttavin kysymys meidän neljävuotiaalta: Mille kummitukset haisevat? Vastauksia voi jättää kommenttilaatikkoon. Kerron oikean vastauksen seuraavassa postauksessa:)

Mukavaa viikonloppua!