perjantai 7. tammikuuta 2022

Vuosi 2021 pakettiin

 Hyvää vuotta 2022!

Minusta on aina ollut mukavaa lukea blogeista tai instagramista vuosikoosteita, joita monet näin alkuvuodesta tekevät. Vaikkei menneeseen vuoteen välttämättä ole liittynyt mitään maata mullistavaa, niin joku siinä vain viehättää, kun mennyt vuosi laitetaan pakettiin ja sen jälkeen otetaan uusi vuosi vastaan. Ja onhan vuosikoosteiden tekeminen ja toki lukeminenkin aivan loistava tapa muistella mennyttä vuotta. Niinpä päätin itsekin tehdä ylimalkaisen vuosikoosteen viime vuodesta. Nappasin kalenterin käteeni ja poimin sieltä muutamia tärkeimpiä (ja julkaisukelvollisia) tapahtumia jokaiselta kuukaudelta itselleni muistoksi.

Tammikuu

Vuosi vaihtui Laihialla lasten serkkujen perheen kesken. Oli lunta, pakkasta ja talven tuntua. Tammikuuhun mahtui niin hiihtoa kuin luisteluakin ja paljon kauniita maisemia. Lapset yökyläilivät kavereillaan ja juhlistimme meidän tammikuun lasten 9v. ja 4v. synttäreitä.

Helmikuu

Hiihdot ja luistelut jatkuivat helmikuussakin. Koronatilanteen vuoksi olin omassa työssäni viikon verran etätöissä. Onneksi omat lapset saivat olla lähiopetuksessa ja harrastukset pyörivät normaalisti.

Maaliskuu

Koululaisilla (ja itsellänikin) oli hiihtoloma. Juhlimme 70 vuotisjuhlia lähipiirin kesken ja aloitimme kotona ison remontin. Hiihtoloman jälkeen muutimme mummulan vintille, pois remontin tieltä. Kahdet synttäritkin mahtuivat maaliskuuhun: 12v ja 40v. Elämä meni aika tavalla tauolle remontin vuoksi. Työt ja lasten harrastukset hoidettiin, kaikki muu aika meni raksalla tai huoltohommissa.

Huhtikuu

Pääsiäinen meni pitkälti remontin jaloissa, niin kuin menivät kaikki muutkin päivät. Tein jonkin verran iltatöitä päivätöiden lisäksi ja olin niistä iloinen, koska joka eurolle oli tarvetta. Kuun lopussa pääsimme muuttamaan takaisin "uuteen" kotiin.

Toukokuu

Kevät tuli, lumet suli. Ehdimme pitää kahdesta partioleiristä toisen, jonka jälkeen iski parin viikon mittainen etäkoulujakso. Yläkoululaisemme saivat ihan virallisen altistuskaranteenimääräyksen. Onneksi ulkona oli valoisaa, niin tekemistä riitti ja sopu säilyi.

Kesäkuu

Esikoisen peruskoulu päättyi. Omat kesätyöni alkoivat ja kuopus jäi päivähoidosta lomalle isosiskojen huomaan. Kävimme minireissulla Savossa, juhlimme 16 vuotiasta ja vietimme juhannusta kotona serkkuperheen kanssa.

Heinäkuu

Teimme reissuja Keski-Suomen mummulaan, Rovaniemelle ja Ranualle. Iskämies oli lomalla ja minullakin oli pari useamman perkkäisen vapaapäivän pätkää. Juhlimme 14 vuotiasta.

Elokuu

Koulut alkoivat. Meiltä lähdettiin lukioon sekä 8.- 6.- ja 3.-luokille. Töissä pamahti etäopetusviikko päälle lähes heti koulujen alettuja. Partioleirilläkin oltiin eräänä varsin sateisena viikonloppuna.

Syyskuu

Sairastelujen kuukausi yhdellä jos toisella. Perus flunssaa, joka tässä maailmantilanteessa aiheutti ihan riittävästi vaivaa ja vastusta. Lasten harrastukset pyörähtivät käyntiin, samoin rippikoulu.

Lokakuu

Normaalia arkea. Syyskuun sairastelun jälkeen se oli mahtavaa. Syyslomalla satoi ensilumi.

Marraskuu

Pääsimme partioleirille, johon osallistui ennätysmäärä lippukuntalaisia. Päivät täyttyivät työstä ja koulusta.

Joulukuu

Joulukuu on vuodesta toiseen yksi suosikkikuukausistani. Muut suosikkikuukaudet saattavat vaihdella, mutta joulukuu on ja pysyy. Iso osa joulun odotukseen liittyvistä asioista toteutui tänä vuonna.

Sellainen oli vuosi 2021 Puronvarresa omalla kohdallani. Ei mitään niin tavattoman erikoista, mutta tavallista ja hyvää. Uudenvuodenlupauksia en tehnyt. Jos jotakin toivon tälle vuodelle niin sitä, että tämä kulkutauti häipyisi. Että ihan oikeasti päästäisiin takaisin tavalliseen elämään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti