Tämmöstä tavallista

...jälleen kerran. 

Jos saisin tästä bloggaamisesta palkkaa, 

niin voipi olla, että olisin joutunut jo moneen kertaan "pomon puheille", 

kun ei mitään tunnu tapahtuvan.

Tavallista arkitouhua päivästä toiseen. 

Tänään se arkitouhu on höystetty mahataudilla, 

niin saatiin edes vähän vaihtelua siihen tuiki tavalliseen.

Onneksi näyttää siltä, että kovin rajusta taudista ei ole kyse.

Uutiset täyttyvät ilmoituksilla ja varoituksilla ihan hirveästä lumimäärästä, 

joka on jo jossainpäin Suomea satanut ja muualla sitä odotetaan.

Jännä nähdä riittääkö lunta tänne länsirannikolle saakka. 

Ei kyllä harmita, vaikkei riitäisikään.

Toistaiseksi sataa pelkkää vettä.

Savon suunnalle on kaiketi odotettavissa oikein kunnolla lunta. 

Mites on savolaiset lukijat (teitä on varmuudella ainakin kaksi kappaletta:D),

joko voi rakentaa (taas) lumiukkoja? 

Maanantai-ilta huipentui mahtavaan sateenkaareen:

 En saanut koko kaarta mahtumaan kerralla kuvaan, 

mutta hetken aikaa taivaalla loisti ihan täysi kaari, 

jonka värit hehkuivat kirkkaina. 

Vieressa oli toinen, vähän himmeämpänä näkyvä kaari.

Tiistaina oli ihanan aurinkoinen päivä:

 Oman työni hyvä puoli on siinä, että aurinkoisella säällä 

voi mainiosti viettää paljon aikaa ulkona.

Lapsetkin tykkäävät, kun pukemiseen ei mene enää pitkää aikaa.

Ja tämän päivän "huippuhetki" koitti illan suussa "kodinhoitonurkkauksessa":

Pitkästä, pitkästä aikaa tyhjät pyykkikorit ja tyhjä työtaso.

Minulla on paha tapa kasata puhtaat pyykit tuohon työtasolle 

ja siihen ne sitten jäävät... määräämättömäksi ajaksi.

Tuota näkyä katselin pitkään;)

Pyykkihuolto kaikkinensa on yksi mukavimmista kotitöistä,

mutta laiskuus iskee siinä vaiheessa, 

kun puhtaat pyykit pitäisi siirtää oikeisiin kaappeihin.

Tämmöistä tänne Puron varteen. 

Jatkan maitohappobakteeritablettien popsimista ja toivon, 

että mahatauti tajuaa kiertää minut kaukaa.

 

Lunta ja lapsuuden luuri

Muutamana päivänä keväiset näkymät ovat näyttäneet tältä:

 Ja sanonpa kyllä suoraan, että aamulla herätessä on tehnyt mieli sanoa muutakin kuin hyvää huomenta, kun verhojen raosta on vilkkunut valkoinen maa. Lumi on hieno juttu, mutta ei enää huhtikuussa (tosin viime kesänä sitä satoi paikka paikoin myös juhannuksena). Nyt on auringon vuoro. Paista ja lämmitä, kiitos!

Huomasin tässä taannoin, että olen kokonaan unohtanut laittaa tänne kuvia pitkäperjantailta. Mummu soitteli pitkäperjantain iltana, että mummulassa oli liian hiljaista, joten tulisimmeko iltakahville. No, mehän tultiin, eikä hiljaisuudesta puhunut kukaan sen jälkeen mitään. Lapset löysivät mummulan vintiltä vanhan puhelimen ja siitäkös riitti riemua koko illaksi.

 Kyseessä ei ollut mikään vanha nokialainen, vaan ihka aito lankapuhelin vuosimallia.... en tiedä, mutta aika vanha kuitenkin. Tällä vehkeellä sitä lapsuudessa soiteltiin. Yhä edelleen muistan vaikka kuinka monen lapsuudenkaverin puhelinnumeron ulkoa. Kuinka moni muistaa tänä päivänä edes perheenjäsentensä numerot? En minä ainakaan. Hyvä, kun omani muistan. Nyt tosin muistettavaa on enemmän, sillä lankapuhelimien aikaan yhdellä luurilla pärjäsi suurikin perhe.

Puhelin on edelleen toimiva peli, joskaan kuuluvuus ei ollut varastoinnin myötä parantunut. Se taisikin olla syy siihen, miksi vanha kunnon veivattava luuri aikoinaan hylättiin ja tilalle hankittiin uusi ja moderni (tai siltä se ainakin tuntui) puhelin, jossa ei suinkaan tarvinnut veivata numeroita vaan ne saattoi näppäillä:)

 Puhelin pirisi puoli iltaa, kun jokainen halusi vuorollaan soittaa ja vastata. Vasta tuossa hetkessä itsekin tajusin, etteivät lapset olleet koskaan soittaneet tuollaisella puhelimella. Me emme ole koskaan hankkineet lankapuhelinta kotiimme, kun kännyköillä on pärjännyt ja niiden määrä näyttää lasten kasvaessa vain lisääntyvän. Tilanne oli sama kuin olisin itse päässyt soittelemaan puhelimella, jossa puhelu tilataan keskuksen kautta mihin sitten ikinä asiaa onkaan.

 Voisiko tästä nyt sanoa, että pala lähihistoriaa laskeutui hetkeksi mummulan vintistä alakertaan?

Vaalipyhä

En tunnusta olevani mikään erityinen kansalaisaktiivi, mutta yhteiset asiat kiinnostavat eikä ole samantekevää ketkä niitä asioita ajavat. Poliitikon osa ei ole helppo ja välillä kyllä ihmettelen kuinka kukaan edes haluaa laittaa itseään likoon ja lähteä ehdolle kaikkien haukuttavaksi (aika harvoin poliitikot positiivista palautetta saavat, ainakaan julkisesti). 

En tiedä olenko liian sinisilmäinen, mutta haluan uskoa siihen, että suurimmalla osalla päättäjistämme on kuitenkin vilpitön halu vaikuttaa siihen, että Suomi olisi hyvä maa asua meille kaikille. Uskon myös siihen, että suuri ellei jopa suurin osa päättäjistämme ajattelee myös muiden hyvää, eikä vain omaansa. Joskus se vaatii raskaita ja vaikeitakin päätöksiä. Joskus päätös on yksi iso kompromissi, joka on kootto monen palasen ja mutkan kautta.

Jokaisella meistä on oma näkemyksemme siitä, mikä on hyvä tapa ajaa yhteisiä asioita ja mitkä ovat niitä asioita, joita erityisesti pitää ajaa ja esillä pitää. Vaalit ovat hyvä tilaisuus vaikuttaa siihen, ketkä asioistamme päättävät seuraavan neljän vuoden aikana. Vaikka äkikseltään ajateltuna yksi ääni per kansalainen on aika vähän, niin yhteenlaskettuna siitä tulee iso joukko ääniä. Minä uskon siihen, että äänestäminen kannattaa. Ainakin se kannattaa enenmmän kuin äänestämättä jättäminen.

Tämä ei ole kirjoitus minkään puolueen hyväksi. Tämä on kirjoitus äänestämisen puolesta. Jos siellä ruudun toisella puolella on joku täysi-ikäinen, äänioikeutettu Suomen kansalainen, joka ei ole vielä äänestänyt, niin toivon, että lähdet käyttämään hyväksi sitä etuoikeutta, joka ei maailmanhistorian kaikkina aikoina ole ollut itsestäänselvyys.

Mitäpä sitten muuta kuuluu Puron varren vaalipyhään?

Aurinkoa ja tuulta. Kirkkoa ja kauppaa. Pyöräilyä ja pitsaa.

Kuvat on otettu viikon varrelta. Raparperin alut ilahduttavat mieltä erityisesti:)

Suku koolla

Tänään juhlimme.

90 vuotta ihmisen kokoista elämää.

Elämää kymmenellä eri vuosikymmenellä.

Näistä vuosista 65 yhdessä toisen kanssa.

Jokainen syntyy tänne yksin.

Tänään oli koolla yli 60 perheenjäsentä.

Ja matka jatkuu.

Tuo kuva. Eihän se liity aiheeseen mitenkään. 

Tänään halusin kuvata ihmisiä, 

joten "blogimatskua" ei juhlista syntynyt.

Mutta lammas ja ympärille kerääntyneet karitsat 

kuvatkoon omalla tavallaan tätä päivää.

Ehkä se sittenkin liittyy aiheeseen:)

Pääsiäisen päätös

Niin tuli ja meni tämäkin pääsiäinen. 

Kuinkahan viikkovillissä sitä on huomenna, 

kun pitäisi osata ajatella, että on tiistai. 

Tämä päivä kun ei nyt vain yhtään tunnu maanantailta, 

vaan pyhäpäivältä, jota se tietysti onkin.

Hurautimme päiväseltään käymään kolmen maakunnan mummulassa. 

Lapset näkivät samalla serkkuja ja tätiäkin, 

eikä harmaa sää haitannut ollenkaan, 

kun leikkimistä ja leikkikavereita riitti.

Yksi meidän pääsiäisperinteisiin kuuluva leikki on munanmetsästys. 

Jos olemme olleet mummulassa käymässä, 

 se on yleensä järjestetty siellä, niin nytkin. 

Myös Nauris-kissa osallistui tänä vuonna innokkaasti munanmetsästykseen:

 Pöytäliinan alta ei tainnut tällä kertaa löytyä minkäänlaista saalista.

Olisi ehkä kannattanut katsoa rairuohon sekaan.

 Lapset ovat jo sen verran isoja, että tällä kertaa ei tarvinnut

 syyttää ketään lapsista siitä, 

kun pöytäliina vedettiin yhtäkkiä pöydältä alas 

ja sen päälle kasatut pääsiäismunien sisällöt levisivät tietysti ympäriinsä.

Kukahan se siinä niin viattomasti katselee:

"Ai mää vai?"

Tälle viikolle on luvattu keväisen lämmintä. Kuulostaa hyvältä:)

Mukavaa ja keväistä viikkoa siis kaikille lukijoille!

Pääsiäislauantain tunnelmia

Pääsiäisaamu valkenee kauniin aurinkoisena. Mahtavaa. Toivottavasti päivästä tulisi myös lämmin, niin pääsisivät pihat kuivumisen alkuun.

Puron varren väen pääsiäinen on tähän asti sujunut hyvin tämän seudun perinteiden mukaisesti, vaikka meille kaikki pääsiäisperinteet eivät suinkaan ole mitään perinteitä, vaan aika erikoisiltakin tuntuvia juttuja.

Aamu alkoi kuitenkin tuttuun tapaan virpomiskierrokselle valmistautumisella. Täällä meilläpäin ei virpojia näy palmusunnuntaina ollenkaan, mutta lankalauantaina sitten sitäkin enemmän. Kasper halusi lähteä virpomaan omien kavereidensa kanssa ja itse kiersin tyttöjen kanssa muutaman tutun paikan, joissa meillä on ollut tapana vuosien varrella piipahtaa. Karkkisaalis oli (jälleen kerran) mainio, eikä karkkipäivää varten tarvinnut erikseen kauppaan lähteä:)

Illalla oli sitten pääsiäiskokon vuoro ja tämä olikin sitten meille se tämän pääsiäisen erikoisuus, vaikkei ehkä uskoisi. Siinä missä täällä ei palmusunnuntaina trullit liiku, ei täällä myöskään juhannuksena kokkoja poltella. Kokkojen polttamisen aika on pääsiäisenä, lauantai-iltana. Tajusimme yhtäkkiä, että puolet meidän lapsista ei ole koskaan ollut mukana pääsiäiskokolla ja kahdella vanhimmallakin oli hyvin hatarat muistikuvat asiasta. Syy moiseen "sivistyksen puutteeseen" on siinä, että olemme usein olleet pääsiäislauantai-iltana kolmen maakunnan mummulassa, joka sijaitsee jo sellaisella alueelle, ettei siellä juurikaan pääsiäiskokkoja näy. Nyt tuli hyvä tilaisuus korjata asia. Velipoika ja pappa tekivät hyvän kokon ja saimme asianmukaisesti makkarat paistettua. Sillä vaikka pääsiäiskokon historiallinen (ja pakanallinen) merkitys onkin pahojen henkien karkottaminen pääsiäislauantaina, jolloin Kristus on haudassa, niin ei sovi unohtaa sitä miten hyvältä maistuu kokolla paistettu makkara.

Tänään pääsiäinen jatkuu. Sosiaalista elämää luvassa:)

Päivän mittaan kuultua ja sattunutta

Olohuoneesta kuului kummallista ähinää. 

Nelly siellä yritti irrottaa päätään. 

Kiskoi voimalla, mutta pää pysyi kiinni ja lujasti. 

Totesi siihen sitten vähän surullisesti: 

"Hö, ei lähe ilti. (tauko) 

Ja nyt on sitte kaulaki kipiä."

Iltaruuaksi saimme Emmyn tekemiä nakkikääröjä.

Olivat muuten tosi hyviä 

ja vaikeustasoltaan juuri sopivia ekaluokkalaisen tehtäväksi.

Voi kun nyt osaisin oikein ruokkia tätä innostusta leipomiseen ja ruuan laittoon. 

Etten omalla sekaantumisella pilaisi toisen tahtoa tehdä ja selvitä itse.

Kuvassa oleva yksilö ei ole hienoimmasta päästä, 

mutta tarjottavat katosivat sen verran liukkaasti parempiin suihin, 

että muistin ottaa kuvan vasta viimeisen käärön kohdalla.

Ja mikäli sinulla ei ole mitään tekemistä, niin kokeileppa seuraavaa:

Aseta pöydälle mukillinen maitoa. 

Ota käteesi kauppakassi 

ja heitä se huolettomasti pöydän vieressä olevalle penkille siten, 

että kassin kantohihna jää pöydälle maitomukin ympärille. 

Vetäise kassi pois penkiltä, 

äläkä huomaa mukin ympärille kiertynyttä hihnaa. 

Yritä saada muki putoamaan lattialle niin, 

että muki jää tukevasti pystyyn, 

mutta maito roiskuu ihan joka paikkaan. 

Jos onnistut tässä, niin lupaan palkinnon.

Vinkki: en usko, että harjoittelu auttaa tehtävän suorittamisessa. 

Tee sen sijaan niin, 

että peset ja siivoat keittiön (ja erityisesti sen lattian) 

huolellisemmin kuin kertaakaan kuluneen kolmen viikon aikana.

Mitä puhtaampi keittiö, sen varmemmin tehtävä onnistuu.

"Pako arjesta"-viikonloppu

Kun on tahtomattaan tullut pitäneeksi pitkähkön tauon blogin päivityksestä, sitä miettii miten ja mitä kirjoittaisi. Onko tarpeen selitellä syitä ja seurauksia ja elämän kiemuroita, joiden vuoksi ei ole ollut aikaa (sillä siitä tämä kaikki on kiinni) koneen äärellä istua. Ehkä kuitenkin jätän suuremmat selittelyt sikseen. Niin kuin tuossa sivupalkissakin kirjoitan, tämä blogini sisältää (harkittuja) palasia elämästä, ei koko elämää.

Mutta yleiseen jakoon pääsköön viime viikonloppu, joka oli todellinen "pako arjesta"-viikonloppu tai "kulje mahdollisimman monella kulkuvälineellä"-viikonloppu. Hyppäsin töiden jälkeen nimittäin lentokoneeseen ja hurautin pääkaupunkiin. Muutaman tunnin yöunien jälkeen matka jatkui laivalla Tallinnaan, josta palasisimme takaisin kotomaan kamaralle illalla ja sunnuntaina matkasin sitten raiteita pitkin takaisin Puron varteen. Sunnuntai-iltana olo oli sellainen kuin olisi ollut pitemmälläkin reissulla ja olinhan minä, sillä vastaavaa matkaa en ollut tehnyt sitten...niin, en edes muista. Jollekin toiselle tämänkaltainen reissaaminen on arkipäivää, mutta minulle ei.

 

Tallinnan satamassa. Laivamme saapuu.

Tallinna ja Helsinki näyttivät aika sateiset kasvonsa, mutta ei se oikeastaan haitannut. Oli hyvä olla reissussa, kun matkaseurana oli kaveri, joka tunsi molemmat kaupungit. Huonoja kartanlukutaitojakaan ei tarvittu, kun seurasin vain mukana. Kiitokset siis tätäkin väylää pitkin sinne pääkaupunkiseudulle: majoitus, opastus ja kuljetus olivat ensiluokkaista, seurasta nyt puhumattakaan:)

Matkalla olossa minulle pääasia on kokemus itsessään. Ja muitten tekemä ruoka;) Niinpä en nytkään innostunut mistään suurenluokan shoppailuista. Jotakin pientä tarttui kotiin tuliaisiksi, mutta muuten tyydyin nauttimaan silmilläni.

Tallinnan vanhassa kaupungissa

Nyt on palattu taas arkeen. Tietenkin. Hiljainen viikko kulkee kohti pääsiäistä.

Koti on tällä hetkellä hiljainen ja pölypallot pommpivat silmille. Taidan tarttua seuraavaksi imurin varteen ja näyttää niille kuka vielä toistaiseksi on emäntä talossa;)