sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pääsiäislauantain tunnelmia

Pääsiäisaamu valkenee kauniin aurinkoisena. Mahtavaa. Toivottavasti päivästä tulisi myös lämmin, niin pääsisivät pihat kuivumisen alkuun.

Puron varren väen pääsiäinen on tähän asti sujunut hyvin tämän seudun perinteiden mukaisesti, vaikka meille kaikki pääsiäisperinteet eivät suinkaan ole mitään perinteitä, vaan aika erikoisiltakin tuntuvia juttuja.

Aamu alkoi kuitenkin tuttuun tapaan virpomiskierrokselle valmistautumisella. Täällä meilläpäin ei virpojia näy palmusunnuntaina ollenkaan, mutta lankalauantaina sitten sitäkin enemmän. Kasper halusi lähteä virpomaan omien kavereidensa kanssa ja itse kiersin tyttöjen kanssa muutaman tutun paikan, joissa meillä on ollut tapana vuosien varrella piipahtaa. Karkkisaalis oli (jälleen kerran) mainio, eikä karkkipäivää varten tarvinnut erikseen kauppaan lähteä:)


Illalla oli sitten pääsiäiskokon vuoro ja tämä olikin sitten meille se tämän pääsiäisen erikoisuus, vaikkei ehkä uskoisi. Siinä missä täällä ei palmusunnuntaina trullit liiku, ei täällä myöskään juhannuksena kokkoja poltella. Kokkojen polttamisen aika on pääsiäisenä, lauantai-iltana. Tajusimme yhtäkkiä, että puolet meidän lapsista ei ole koskaan ollut mukana pääsiäiskokolla ja kahdella vanhimmallakin oli hyvin hatarat muistikuvat asiasta. Syy moiseen "sivistyksen puutteeseen" on siinä, että olemme usein olleet pääsiäislauantai-iltana kolmen maakunnan mummulassa, joka sijaitsee jo sellaisella alueelle, ettei siellä juurikaan pääsiäiskokkoja näy. Nyt tuli hyvä tilaisuus korjata asia. Velipoika ja pappa tekivät hyvän kokon ja saimme asianmukaisesti makkarat paistettua. Sillä vaikka pääsiäiskokon historiallinen (ja pakanallinen) merkitys onkin pahojen henkien karkottaminen pääsiäislauantaina, jolloin Kristus on haudassa, niin ei sovi unohtaa sitä miten hyvältä maistuu kokolla paistettu makkara.


Tänään pääsiäinen jatkuu. Sosiaalista elämää luvassa:)

2 kommenttia:

  1. Kyllä näyttää siltä, että teidänkin virpojilla on melkoinen herkkupäivä ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, saalis oli kyllä melkoinen. Alakoulun opettajalta kuulin, että pääsiäisen jälkeen oli koulussakin ollut havaittavissa sokerin aiheuttamaa vilkkautta, enkä kyllä ihmettele sitä yhtään.

      Poista