Mikkelinpäivän enkeleitä

Tänään on syyskuun viimeinen päivä ja samalla mikkelinpäivä.  

Enkeleiden päivä siis.

Aamusella päätin tehdä pikakierroksen keittiö-olohuone-akselilla 

ja räpsin kuvia esillä olevista enkeleistä.

Yllä oleva enkeli tuli meille keskiviikkona vanhimman tytön kerhon jälkeen.

Nämä enkelit ovat myös päiväkerhon kautta tulleita, mutta jo aikaisemmin.

Kuvassa olevalla rukouksella kerhot aloitetaan.

Esikoinen oli askarrellut oman enkelinsä koulussa. 

Enkelin "ryppyisyys" johtuu siitä, 

että se löydettiin koulurepusta vasta tänä aamuna.

Meillä on jääkaapin ovi täynnä kaikkea tärkeää. 

Tämä enkelimagneetti pitää kiinni yhtä pyhäkoulutaulua.

Tämä kaunis enkeli on näkynyt blogissa aikaisemminkin. 

Sen on serkkuni tehnyt meidän nuorimmaiselle lahjaksi.

Ystäväni on askarrellut ja ommellut tämän pehmoisen enkelin 

minulle lahjaksi vuosia sitten. 

Yleensä se koristaa olohuoneessa kirjahyllyn päällystä. 

Leikkeihin en ole sitä antanut.

Joulukoristelaatikoissa on vuoroaan odottamassa myös enkeleitä. 

Mutta niiden aika ei ole (ihan) vielä:)

Takapihalla tapahtuu

Tämä kuva on otettu meidän takapihalta viime heinäkuussa.

Pihaa ovat reunustaneet terijoensalavat, 

jotka viime kevättalvella kaadettiin.

Sitkeät puut eivät olleet moisesta toimenpiteestä moksiskaan, 

vaan kevätauringon alkaessa lämmittää, 

alkoivat uudet versot puskea kannosta esiin ja uusi kasvu lähti komeasti käyntiin.

 Vaikka tiesinkin terijoensalavan olevan hyvin uusiutuva puu, 

niin siitä huolimatta olin yllättynyt siitä, 

miten paljon ne ehtivät kesän aikana kasvaa.

Ei menisi montaakaan vuotta, 

kun ne olisivat yhtä pitkiä kuin ennen kaatamista.

Valitettavasti (terijoensalavien kannalta katsottuna) 

meillä on takapihan suhteen uusia suunnitelmia 

ja nämä kyseiset kasvit eivät niihin suunnitelmiin kuulu. 

Hartiavoimin emme pääsisi kannoista eroon, 

joten apuvoimiksi tarvittiin niin koneita kuin osaamista koneiden käyttöön. 

Tätä kaikkea löytyi serkkupojalta, 

joka möyri kaivurilla muutaman tunnin tuolla takapihalla. 

"Hieman" erilaiselta näyttää nyt.

Rits, raks vaan ja kannot irtosivat.

Sumuista oli, mutta onneksi muuten poutaa. 

 Juurakoita tuli peräkärryllinen.

 Samalla hahmottui terassin ja käytävän paikka. 

Ja jos joku väittää, ettei kaivurilla saa aikaan sileää jälkeä, 

niin katsokoon yläpuolella olevaa kuvaa.

Ensi kesänä pääsen toivon mukaan tekemään jutun, 

jossa takapihalla on uusi terassi ja ruoho vihertää:) 

No jäi sinne pihan nurkalle yksi pieni kasa multaa, 

mutta ihan tarkoituksella.

Jos aikaa vaan löytyy, 

niin vadelmapuskat saavat ainakin jatkoa.

Työn ja touhun lomassa pihalla temmelsivät myös lapset. 

Mukavan lisän päivään toi pikkuserkku-V, 

joka oli odotettu vieras pihan traktorileikkeihin.

Illalla pyöri pesukoneessa useampi pari kenkiä.

Ei niitä muuten puhtaaksi saanut.

Kuvan saappaat eivät liity tapaukseen, 

koska ne olivat sieltä puhtaimmasta päästä.

Puintikuvia

Sateisen kesän jälkeen on alkanut sateinen syksy.

Vilja valmistuu ja tulee puinnin aika.

Puintipäivinä Kasper on koulun jälkeen hypännyt pyörän selkään 

ja hurauttanut nopsaan mummulaan.

Puimurin säiliö tyhjennetään peräkärryyn ja taas jatketaan.

Sato ei taida tänä syksynä olla paras mahdollinen, 

mutta emmehän me ilmoille mitään voi.

Yhden pellon reunasta kävin leikkaamassa viljaa lyhteitä varten.

Jos ainakin joulun aikaan laittaisi linnuille vähän "ekstraa" pihalle.

Tämän syksyn uusi-vanha harrastus on partio 

ja tästä läjästä riitti materiaalia partiolaistenkin lyhteisiin.

Lähiruokaa

Vai mitä sanotte tästä:

 Omenat vaarin ja mummun pihapuusta.

 Sämpylät äitin keittiöstä.

Syökää ja suosikaa muutkin, 

suomalaista lähiruokaa!

Syksyä sisälle

Eilen oli mukava päivä ja mikä parasta, 

päivän touhujen tulokset seuraavat mukanaan tähänkin päivään.

Laiska töitään luettelee, mutta minä luettelenkin nyt toisten tekemiä töitä 

ja sehän on kokonaan eri asia.

 

 Aamu alkoi puhelimen pirinällä ja vastatessa kuului kysymys: 

"Onko sulla jotakin hommaa meille?"

No, olihan minulla.

Ikkunoiden pesua (ja ne olivat likaisia).

 

 Nyt näkyy läpi ja hyvin näkyykin.

Verhot vaihtuivat olohuoneessa syksyisempään suuntaan

ja ulkona lintulauta odottelee talvisia vieraitaan.

Lintulauta on yksi syy siihen, 

miksi tämä ikkuna on varsinkin talvisin pienten sormenjälkien peitossa 

(on se kyllä muutenkin).

 Kukapa ei haluaisi seurata mahdollisimman läheltä lintujen ruokailupuuhia. 

Yllättävän äkkiä linnut muuten tottuvat ikkunan takana kurkkiviin silmiin. 

Ensimmäisten ruokavieraiden saapuessa syksyllä lintulaudalle ne lehahtavat heti lentoon, 

jos joku meistä menee ikkunan lähellekään. 

Ei mene kuitenkaan pitkään, 

kun lintuja voi ihan rauhassa seurata ikkunan takana, 

eivätkä ne ole moksiskaan.

Pihanhoito on jäänyt menneenä kesänä minimiin.

Mutta niin sieltä vain löytyi monenlaista kaunista, 

joista siskoni taiteili todella kauniin syyskimpun olohuonetta kaunistamaan.

Illan tullen ripustin vielä ensimmäiset kynttilälyhdyt ikkunoihin.

"Onko nyt muka jo joulu, kun täälä on niin punasta?", kyselivät tytöt.

Nämä roikkuvat kynttiläjutut on mun "pelastukseni" sisätiloissa. 

Niihin eivät pienet kätöset pääse käsiksi.

 

Kyllä oli mukavaa nauttia saunan jälkeen kynttilöiden tunnelmasta, 

kirkkaista ikkunoista ja -hetken aikaa- siististä kodista.

Kiitos äiteliinille ja siskolle! 

Teitte päivän hyvän työn monen viikon edestä:)

Virtaavaa vettä

Olen kuullut vanhan sanonnan, 

että "nukkuvaa lasta, virtaavaa vettä 
ja elävää tulta voi katsella vaikka kuinka kauan". 
Minusta se on hyvin paikkansapitävä sanonta.

Nämä kuvat ovat noin parin viikon takaa sunnuntaiaamupäivältä,

kun olin vaunuttelemassa pienintä uneen. 

Kotokylän läpi virtaa joki, 
joka tarjoaa virtaavaa vettä katseltavaksi meille kaikille. 

Sunnuntaiaamupäivissä on oma viehätyksensä, kun lähtee kävelylle. 

Kaikkialla on hiljaista ja ne äänet, 
jotka kuuluvat ovat sellaisia, 

että ne liittyvät siihen maisemaan, 
jonka keskellä kulkee.

Koirat haukkuvat siellä täällä, 

linnut laulavat 
ja naapurin navetan ilmastointi (tai joku vastaava) hurisee. 

Satunnainen auto sujahtaa ohi 

ja jossain kauempana voi kulkea joku muukin sunnuntairauhasta nauttiva.

Sillalle tekee mieli pysähtyä pitkäksikin aikaa. 

Seisoa, katsoa ja kuunnella.

Jos sattuu paikalle oikeaan aikaan, 
voi kuunnella kirkonkelloja samalla.

Vesi virtaa, niin kuin se on tehnyt kauan ennen meitä 

ja toivottavasti virtaa vielä pitkään meidän jälkeemmekin.

Jos päästää ajatuksen oikein valloilleen, 

sitä ryhtyy miettimään 
minkälaisten aikojen saatossa vesi on uomansa löytänyt. 

Miten ennen on eletty, millaista on ollut. 

Mitä on nyt ja mitä tulee joskus olemaan. 

Sitten havahtuu, 
että hyvänen aika, minä seison vaunujen kanssa sillalla! 

Pitäisikö jatkaa matkaa?

Niin kuin vesi.

Viikonlopun touhuiluja

Tämmöinen möhkijäinen katseli meitä leikkimökin ikkunasta, 

kun lauantaiaamuna hurautimme kylään hieman kauempana sijaitsevaan mummulaan. 

Onneksi tämäkään mummula ei missään maan äärissä ole, 

joten matka taittuu joka kerta ilman pysähdyksiä. 

 

Ja sitäpaitsi, 

välimatkojen pituus sijaitsee mitä suurimmassa määrin meidän jokaisen korvien välissä. Osalle meistä jo muutama kymmenen kilometriä on lähes mahdoton matka 

ja toiset taas hurauttavat 500km (yhteen suuntaan) parikin kertaa kuussa.

Mummulan lähellä on maaseutuoppilaitos, 

jossa järjestettiin avointen ovien päivä ja syysmarkkinat lauantaina. 

Tiedossa oli pääsy oppilaitoksen navettaan, sikalaan ja koneita katselemaan, 

joten mukaalähtijöitä ei tarvinnut pitkään houkutella.

Vastasyntyneet vasikat ovat aina yhtä hellyttäviä:) 

Lehmät olivat varmasti ylen onnellisia, kun avoimet ovet sulkeutuivat. 

Navettaan mennessä kaikki laittoivat tietysti jalkoihinsa muoviset suojat, 

jotka pitivät ihan mahdotonta meteliä. 

Joka puolella rahisi ja rihisi niin, että korvissa kohisi. 

Oppilaitosten eläimet ovat toki tottuneet siihen, 

että navetassa pyörii epämääräisen kokoinen joukko erilaisia ihmisiä, 

mutta tuskin nekään siitä kamalasta rahinasta tykkäsivät.

Onneksi oli riittävästi rehua syötäväksi.

Sikalaan saatiin kurkata vain lasin takaa. 

Pikkupossut juoksivat piiloon ja äiti-emakko maata röhnötti niin leveästi omassa lätissään, ettei edes mahtunut kuvaan. 

Ei sitä turhaan sanota, että joku on "nätti kuin sika pienenä". 

Kyllä minustakin pikkupossut nättejä olivat.

Ja päivän huipennus taisi olla tässä: Avant-kuormaaja, johon pääsi istumaan:)

Toisilla meistä on autokuume, vauvakuume, matkakuume, talokuume tms. 

Meidän Kasperilla on Avant-kuume, johon nyt tuli vähän liennytystä. 

Kasper lukee iltaisin Avant-kuvastoa ennen nukkumaan menoa 

(juu, juu, on tarjottu myös Hannua ja Kerttua, Muumeja, Aku Ankkaa, Tuhkimoa, 

Jaakkoa ja pavunvartta ynnä kaikkia muita mahdollisia iltasatuja, 

mutta Avant on kuulemma paljon mielenkiintoisempaa)

ja ilmeisesti jotakin on myös mieleen jäänyt, 

sen verran asiantuntevasti hän selitti kuormaajan eri ominaisuuksia ja käyttötarkoitusta.

Tytöt tykkäsivät eniten mummulan polkuraktorista. 

Leikkimökin lämpimällä seinustalla oli hyvä leikkiä.

Ja nyt käydään kohti uutta viikkoa.

Syyskuun alkupuolen kuvia

Olimme ulkona tyttöjen kanssa alkukuun kuulaana päivänä.

Aurinko paistoi ja keli oli mitä mainioin ulkoiluun.

Syksyn merkit ovat kuitekin pihalle jo saapuneet.

 Haravointiurakka kutsuu kohta. 

Vielä ei kannata haravan varteen tarttua 

tai sitten yritän ylipuhua isännän hankkimaan 

meille keräävän ruohonleikkurin...

säästyisi kokonaan haravoinnilta...

Kivikon joutuu haravoimaan kuitenkin.

 

 

Kesäkukat kukkivat toista kierrostaan. 

Näitä ei vielä raaski pois laittaa. 

 Kesäkukkien kaveriksi sain mieheltä komean krysanteemin.

Tämä koiramenopeli saisi siirtyä kohta meidän nuorimmaisen käyttöön.

Arvelen, että siskoista saa innokkaita kyydittäjiä 

ja meno voi äityä turhankin rajuksi välillä.

Potkupyörä oli hyvä hankinta siinä vaiheessa, 

kun "oikealla" pyörällä ajaminen ei kiinnostanut vähääkään.

Potkupyörän ansiosta tasapaino on kehittynyt hyväksi ja uskoisin, 

että ajaminen ilman apupyöriä onnistuisi isosiskolta. 

Vielä kun saataisiin pyöräilijä yhteistyöhön, niin voitaisiin kokeilla. 

Eipä tässä kyllä mihinkään kiire ole.

Kukin oppii aikanaan.

Hyvää viikonloppua jokaiselle täällä vierailevalle!

Parturileikkejä

Voi, voi,voi...

Tämmösiä löytyi lattialta tässä yhtenä päivänä.

Neitokaiset oli leikkineet parturileikkejä.

Ja taisi siinä isovelikin olla mukana.

Nips, naps vaan.

Onneksi kiharassa tukassa ei kolot näy niin selvästi.

Nytkin selvittiin vain äidin voivottelulla:)

Päiväkerholaiset

Syyskuu toi tullessaan myös seurakunnan päiväkerhot.

Kuvan kolmevuotias neitokainen lähti viime maanantaina elämänsä ensimmäiseen päiväkerhoon aika jännittyineissä tunnelmissa.

Yleensä varsin reippaalle ja omatoimiselle tytölle ei maistunut aamupala 

ja kummallista kiukutteluakin esiintyi aamusella. 

Yhtä aika vielä hyvin pieni ja vähän iso tyttö:) 

Onneksi samassa kerhoryhmässä ollut pikkuserkku-V hoiti meidänkin neidin esittelyn,

kun kerhopaikan ovella sormi meni suuta kohti, eikä ääntä kuulunut.

 Eväät pakattiin tietenkin kotona mukaan ja se reipas kerhomielikin löytyi, 

kun kerhopaikan leikkitilaan levitetyt lelut löytyivät.

Sinne jäi kerholainen hyvällä mielellä ja aikoo mennä vastakin.

Oli kuulemma ollut mukavaa.

Viisivuotias isosisko puolestaan on jo konkari päiväkerhotaipaleella,

aloittaessaan jo kolmannen kerhovuotensa. 

Vähän totuttelua vaati ajatus eväslaatikon jakamisesta pikkusiskon kanssa, 

mutta suopui ajatukseen kuitenkin.

Nipo-äiti ei suostu ostamaan omia eväsrasioita, 

kun kerhot kokoontuvat eri päivinä 

ja kaapit pursuilevat purkkeja ja purnukoita muutenkin.

Kerhoeväiksi laitettiin molemmille tytöille banaanit, pillimehut ja vanukkaat. 

Kaikki vuosien varrella hyväksi havaittuja eväitä.

Kerhotossut siirtyivät "perintönä" pienemmälle siskolle. 

Isosisko ilmoitti pärjäävänsä sukkasillaan, mutta jonkinlaiset tossut olisi kiva löytää. Varsinkin talvella kerhotilan lattiat ovat aika kylmät.

Tämä ihme piti ehdottomasti ikuistaa. 

Kolmevuotiaan vallattomat kiharat saatiin saparolle.

Liekö jännityksestä johtunut, kun ei edes laittanut vastaan.

Voi olla, että uuden kerhoaamun koittaessa 

ei äiti enää saakkaan lähestyä harjan ja pompuloiden kanssa.

Minä pidän seurakuntien päiväkerhotyötä hyvin tärkeänä työnä.

Varsinkin kotona hoidettaville lapsille se tarjoaa hyvää harjoitusta ryhmässä toimimiseen.

Koska en ole mikään askarteleva-äiti, 

tuntuu hyvältä tietää, että kerhossa lapset pääsevät askartelemaan, 

kokeilemaan ja harjoittelemaan monenlaisia kädentaitoja.

Myös kerhoissa annettava kristillinen kasvatus on yksi syy siihen, 

miksi vien lapseni juuri seurakunnan päiväkerhoon. 

Tämän hetken maailman menoa katsellessa tuntuu pelottavalta 

lukea ja kuulla kommentteja,

 joissa ollaan valmiita luopumaan kaikesta, 

joka vähänkään viitta kristilliseen arvomaailmaan,

ja sitä jotkut pitävät jopa lapselle vahingollisena.

Olen erittäin paljon eri mieltä tästä.

Siispä käymme taas uutta kerhoviikkoa kohti.