Syyskuu toi tullessaan myös seurakunnan päiväkerhot.
Kuvan kolmevuotias neitokainen lähti viime maanantaina elämänsä ensimmäiseen päiväkerhoon aika jännittyineissä tunnelmissa.
Yleensä varsin reippaalle ja omatoimiselle tytölle ei maistunut aamupala
ja kummallista kiukutteluakin esiintyi aamusella.
Yhtä aika vielä hyvin pieni ja vähän iso tyttö:)
Onneksi samassa kerhoryhmässä ollut pikkuserkku-V hoiti meidänkin neidin esittelyn,
kun kerhopaikan ovella sormi meni suuta kohti, eikä ääntä kuulunut.
Eväät pakattiin tietenkin kotona mukaan ja se reipas kerhomielikin löytyi,
kun kerhopaikan leikkitilaan levitetyt lelut löytyivät.
Sinne jäi kerholainen hyvällä mielellä ja aikoo mennä vastakin.
Oli kuulemma ollut mukavaa.
Viisivuotias isosisko puolestaan on jo konkari päiväkerhotaipaleella,
aloittaessaan jo kolmannen kerhovuotensa.
Vähän totuttelua vaati ajatus eväslaatikon jakamisesta pikkusiskon kanssa,
mutta suopui ajatukseen kuitenkin.
Nipo-äiti ei suostu ostamaan omia eväsrasioita,
kun kerhot kokoontuvat eri päivinä
ja kaapit pursuilevat purkkeja ja purnukoita muutenkin.
Kerhoeväiksi laitettiin molemmille tytöille banaanit, pillimehut ja vanukkaat.
Kaikki vuosien varrella hyväksi havaittuja eväitä.
Kerhotossut siirtyivät "perintönä" pienemmälle siskolle.
Isosisko ilmoitti pärjäävänsä sukkasillaan, mutta jonkinlaiset tossut olisi kiva löytää. Varsinkin talvella kerhotilan lattiat ovat aika kylmät.
Tämä ihme piti ehdottomasti ikuistaa.
Kolmevuotiaan vallattomat kiharat saatiin saparolle.
Liekö jännityksestä johtunut, kun ei edes laittanut vastaan.
Voi olla, että uuden kerhoaamun koittaessa
ei äiti enää saakkaan lähestyä harjan ja pompuloiden kanssa.
Minä pidän seurakuntien päiväkerhotyötä hyvin tärkeänä työnä.
Varsinkin kotona hoidettaville lapsille se tarjoaa hyvää harjoitusta ryhmässä toimimiseen.
Koska en ole mikään askarteleva-äiti,
tuntuu hyvältä tietää, että kerhossa lapset pääsevät askartelemaan,
kokeilemaan ja harjoittelemaan monenlaisia kädentaitoja.
Myös kerhoissa annettava kristillinen kasvatus on yksi syy siihen,
miksi vien lapseni juuri seurakunnan päiväkerhoon.
Tämän hetken maailman menoa katsellessa tuntuu pelottavalta
lukea ja kuulla kommentteja,
joissa ollaan valmiita luopumaan kaikesta,
joka vähänkään viitta kristilliseen arvomaailmaan,
ja sitä jotkut pitävät jopa lapselle vahingollisena.
Olen erittäin paljon eri mieltä tästä.
Siispä käymme taas uutta kerhoviikkoa kohti.
Kiva kuulla, että päiväkerhotaival on lähtenyt hyvin käyntiin. Meillähän alkoivat päiväkerhot jo elokuussa jopa ennen kuin koulut alkoivat, eli kerhot ovat pyörineet sellaiset neljä ja puoli viikkoa jo tänä syksynä. Mulla on tänä vuonna yksi kolmevuotiaiden ryhmä ja yksi 4-5-vuotiaiden ryhmä. Meillä on kyllä järjestetty niin, että 3-vuotiaiden kerhoryhmät ovat yhtä aikaa 4-5-vuotiaiden kerhojen kanssa, ja jaettu lapset vielä niin, että jos jollakin on 3-vuotias pikkusisarus, niin hänen kerhonsa on sitten samaan aikaan, mutta toisessa tilassa. Tosin 3-vuotiaat kokoontuvat vain kerran viikossa ja 4-5-vuotiaat kahdesti viikossa. Mutta joo, taitaa siellä kotikylällä olla pikkuisen pienemmät ympyrät kuin täällä mun työseurakunnassa, meidänkin kirkolla kun on kaksi 3-vuotiaiden ryhmää ja viisi 4-5-vuotiaiden ryhmää, ja vielä kaksi perhekerhoryhmää, joissa pyörii kummassakin sellaiset lähemmäs sata ihmistä joka kerta. ;)
VastaaPoistaSitä kyllä kans ihmettelen, että mitä niin kamalaa me seurakunnan kerhotädit niille lapsille oikein voidaan kertoa, että siitä voisi olla lapselle vahinkoa? Mitä vaaraa siitä on, että hartaudessa puhumme toisemme erilaisuudesta ja siitä, että jokainen meistä on yhtä arvokas, ja jokainen voi olla kaikkien kaveri? Tai siitä, että saamme olla kiitollisia Luojan lahjoittamasta luonnosta ja toinen toisistamme? Tai siitä, miksi vietämme joulua, pääsiäistä, loppiaista, laskiaista, helluntaita, mikkelinpäivää, pyhäinpäivää... monet vanhemmat eivät nykypäivänä enää tiedä kaikkien juhlapyhien merkitystä, ja lapset usein haluavat tietää.
Ja jos kerho kestää kerrallaan 2 tuntia (ainakin täällä meillä) ja siitä menee noin 10 minuuttia siihen, että sytytetään kynttilä ja lauletaan Jumalan kämmenellä ja pidetään pieni hartaus, niin suurin osa kerhosta kuitenkin on jotain "ihan muuta" kuin sitä uskontoa, eli leikkiä, askartelua, satua, musiikkia, jumppaa... Paitsi jos kerhossa sattuu olemaan vähemmän askarteleva täti, niin ei välttämättä ole askartelua joka kerta. ;) Nykyisin on ihan ylemmän tahon antama suositus antaa leikille enemmän tilaa ja jättää ns. ohjattu toiminta vähän vähemmälle.
Kivoja kerhoja teidän tyttösille! :)
Tyttöset kiittää:) Ihan järkeenkäypää tuo, että järjestetään kerhot yhtä aikaa siten, että sisarukset pääsevät samaan aikaan kerhoihin, mutta kuitenkin omiin ryhmiin. Täällä kun on vaan yksi työntekijä, niin ei ole moiseen mahdollisuutta. Tilojen puolesta olis, jos seuriksen molemmat päädyt otettaisiin käyttöön.
PoistaSe on tosi hyvä, että päiväkerhoissa tulee ihan luonnostaan käytyä läpi kirkkovuoden merkkipaaluja ja sitä kautta Raamatun kertomuksia. Juhlapäivät ilman alkuperäistä sisältöä jäävät aika torsoiksi.
Öh, tuo mun kommentti taisi olla reilusti pitempi kuin itse postaus, jota kommentoin. Anteeksi. ;)
VastaaPoistaEi mitään anteeksipyytelyjä. Sehän on hyvä vaan, jos joku kirjoitus saa aikaan sen, että sanainen arkku aukeaa:)
PoistaIhanat kerhotytöt ♥ Meillä seurakunnan kerhot, joihin mennään yksin, odottavat vielä vuoroaan. Seurakunnan perhekerhoissa ja muskareissa tuli kyllä hoitovapaan aikana käytyä ahkerasti. Olen niin samaa mieltä - seurakunnan kerhossa kristillisyys on juuri se juttu, miksi lapseni sinne haluan viedä. Mukavia kerhohetkiä reippaille neitokaisille!
VastaaPoistaKiitos! Minusta olis myös mukavaa käydä tyttöjen kanssa muskarissa, mutta tällä hetkellä siihen ei oo mahdollisuutta. Tuolla "kirkonkylällä" sellaisia olis (ei seurakunna järkkääminä, vaan musiikkiopiston), mutta tämän hetkinen elämäntilanne ei anna myöten osallistumista. Pitää sitten hoilotella täällä kotona senkin edestä:)
PoistaOlipas tullut mukavia postauksia reissun aikana tänne. Terveisiä kerhotytöille. Kerhokassistakin jää mukava muisto. Omani killuu vanhojen nukenvaunujen aisalla tyttöjä odottamassa, voit kertoa terveiset, että nuket kaipaa leikkijöitä!
VastaaPoistaEn voi kertoa, koska ne muuten hyppäis junaan ja tulis teille... päineen...
PoistaJoo meilläkin 3-v kertoi suorastaan vihaisena kun yksi kerholainen ei laittanut käsiä ristiin vaikka täti käski. Ei kuitenkaan A-alkuinen :) mutta totta, on kyllä mukava että kerhoja edelleen järjestetään!
VastaaPoista-Maija
Meillä tällaista juttua puhuttiin viime viikolla ja myös aika tuohtuneeseen äänensävyyn. Oiskohan kyse samasta tapauksesta? Meillä neiti totesi lopuksi: "Mutta minä ja V laitettiin käet listiin". Ihanan rehellisiä nämä pienet:)
PoistaIhanat ponnarit! Meillä kuljetaan myös yleensä tukka auki mutta annetaan kyllä joten kuten laittaa ponnaria jos äiti innostuu. Tuo Roma-laukku toimisikin hyvin kerholaukkuna, meiltäkin sellainen sattuneesta syystä löytyisi. Isompi I meillä onneksi myös pääsi nyt kerhoon, vaikka vähän epävarmalta näytti kun itse ei pystytä kesken päivää hoitopaikasta kuskata kerhoon. Mutta onneksi hoitokaveri menee kans kerhoon ja I pääsee hänen kanssaan samalla kyydillä menemään ja itse päästään sitten jo hakemaan pois. Lisäksi on molemmilla lapsilla muskari, joten siinäpä vallan riittävästi puuhaa ja "harrastusta" lapsosille.
VastaaPoistaKiva kuulla, että isompi I pääsi myös kerhoilemaan. Meillä kyllä tykkäävät käydä kerhossa kovasti. Noitten saparoiden kanssa kävi hauskasti, sillä eilen kerhoon lähtiessä A-neiti sanoi itse, että nyt äiti laitetaan taas sapalot:) Sitä ei tapahdu usein.
PoistaHih, tulin vielä lueskelemaan muiden kommentteja, ja koska en ole vielä kommentoinut tähän postaukseen riittävän pitkästi ;), niin kommentoin erästä kommenttia... Nimittäin tuota käsien ristiin laittamista. Oltiin perjantaina lähdössä 3-vuotiaiden kerholaisten kanssa heidän ensimmäiselle retkelleen kirkon lähellä olevaan leikkipuistoon, ja ennen lähtöä luettiin eteisessä retkirukous. Kun pyysin laittamaan kädet ristiin, monta suuta vääntyi alaspäin ja tuli kommentteja: "En mää voi, kun mulla on lapaset..." :) Joku toinen lapsi sitten näytti, miten voi laittaa kädet melkein ristiin lapaset kädessäkin. :) On ne vaan niin ihania! :) Tällä viikolla muskarin alku- tai loppurukouksen aikana joku ihan vuoden vanhakin laittoi kädet ristiin, vaikka muuten taisi juoksennella rukouksen aikana pitkin salia. ;)
VastaaPoista