Tänään on syyskuun viimeinen päivä ja samalla mikkelinpäivä.
Enkeleiden päivä siis.
Aamusella päätin tehdä pikakierroksen keittiö-olohuone-akselilla
ja räpsin kuvia esillä olevista enkeleistä.
Yllä oleva enkeli tuli meille keskiviikkona vanhimman tytön kerhon jälkeen.
Nämä enkelit ovat myös päiväkerhon kautta tulleita, mutta jo aikaisemmin.
Kuvassa olevalla rukouksella kerhot aloitetaan.
Esikoinen oli askarrellut oman enkelinsä koulussa.
Enkelin "ryppyisyys" johtuu siitä,
että se löydettiin koulurepusta vasta tänä aamuna.
Meillä on jääkaapin ovi täynnä kaikkea tärkeää.
Tämä enkelimagneetti pitää kiinni yhtä pyhäkoulutaulua.
Tämä kaunis enkeli on näkynyt blogissa aikaisemminkin.
Sen on serkkuni tehnyt meidän nuorimmaiselle lahjaksi.
Ystäväni on askarrellut ja ommellut tämän pehmoisen enkelin
minulle lahjaksi vuosia sitten.
Yleensä se koristaa olohuoneessa kirjahyllyn päällystä.
Leikkeihin en ole sitä antanut.
Joulukoristelaatikoissa on vuoroaan odottamassa myös enkeleitä.
Mutta niiden aika ei ole (ihan) vielä:)
Kauniita enkeleitä! Ja kaikki omanlaisiaan, ihan kuin ihmiset. Me olimme aamulla lastenmessussa - on mukavaa mennä kirkkoon, kun ei tarvitse hyssytellä jokaista "pientä" ääntä, joka noista pikkukirkkovieraista lähtee :) Enkeleistä juteltiin meilläkin, ja S totesi: "Ja sitten on se Milloinkaan ei hän hylkää (Jumalan kämmenellä -virrestä) ja laitetaan kädet ihan ristiin." Enkeleitä sunnuntaihin meille kaikille!
VastaaPoistaKiva, että lähditte kirkkoon. Me ollaan lötkistelty koko päivä kotona, kun pyhäkouluakaan ei ollut tänään. Sun blogissa oli kiva juttu S:n soittamisista. Joko onnistuu kädet ristissä? Enkeleitä tulevaan viikkoon!
PoistaMaataloustuottajilla oli tänään oma kirkkopyhä ja meitäkin verrattiin arjen enkeleihin.Tuotammehan kansalle ruokaa.Kyllä tästä on monta kertaa enkelimäisyys tosi kaukana.kun tuolla vetisillä tanhuvilla saappaitaan yrittää vetää perässään.mutta jos pappi niin sanoo ,kait se on uskott6ava,vai mitä.
VastaaPoistaEihän sitä papin puheita sovi epäillä, ei. Ehkä ne arjen enkeliteot on juuri niitä hetkiä, kun saappaat savessa ja kynnet verillä itse kukin meistä omaa sarkaansa eteenpäin kyntää (mitä se kenelläkin sitten käytännössä tarkoittaakaan). Sädekehästä ei silloin oo tietoakaan.
Poista