Virtaavaa vettä

Olen kuullut vanhan sanonnan, 

että "nukkuvaa lasta, virtaavaa vettä 
ja elävää tulta voi katsella vaikka kuinka kauan". 
Minusta se on hyvin paikkansapitävä sanonta.

Nämä kuvat ovat noin parin viikon takaa sunnuntaiaamupäivältä,

kun olin vaunuttelemassa pienintä uneen. 

Kotokylän läpi virtaa joki, 
joka tarjoaa virtaavaa vettä katseltavaksi meille kaikille. 

Sunnuntaiaamupäivissä on oma viehätyksensä, kun lähtee kävelylle. 

Kaikkialla on hiljaista ja ne äänet, 
jotka kuuluvat ovat sellaisia, 

että ne liittyvät siihen maisemaan, 
jonka keskellä kulkee.

Koirat haukkuvat siellä täällä, 

linnut laulavat 
ja naapurin navetan ilmastointi (tai joku vastaava) hurisee. 

Satunnainen auto sujahtaa ohi 

ja jossain kauempana voi kulkea joku muukin sunnuntairauhasta nauttiva.

Sillalle tekee mieli pysähtyä pitkäksikin aikaa. 

Seisoa, katsoa ja kuunnella.

Jos sattuu paikalle oikeaan aikaan, 
voi kuunnella kirkonkelloja samalla.

Vesi virtaa, niin kuin se on tehnyt kauan ennen meitä 

ja toivottavasti virtaa vielä pitkään meidän jälkeemmekin.

Jos päästää ajatuksen oikein valloilleen, 

sitä ryhtyy miettimään 
minkälaisten aikojen saatossa vesi on uomansa löytänyt. 

Miten ennen on eletty, millaista on ollut. 

Mitä on nyt ja mitä tulee joskus olemaan. 

Sitten havahtuu, 
että hyvänen aika, minä seison vaunujen kanssa sillalla! 

Pitäisikö jatkaa matkaa?

Niin kuin vesi.