Siis mikä näkyy?
No, lasten leikkihuoneen lattia!!!
Se on edelleenkin olemassa!!!
En edes valehtele,kun sanon, että olin unohtanut millainen kuviointi tuossa matossa on. |
Yleensä leikkihuoneen lattiaa peittää määrittelemätön kerros barbeja,
nuken vaatteita, pikkutraktoreita, legoja, pehmoleluja ynnä muuta sälää,
jota leikkihuone on pullollaan.
Huoneen siivoaminen on lähes mahdoton tehtävä
ja varsinkin iltaisin väsyneenä aktiivisuus ei kertakaikkiaan riitä siihen,
että tämän kammarin kimppuun kävisi.
Niinpä olen hiljaisesti alistunut siihen,
että leikkihuone ei varsinaisesti ole LEIKKIhuone,
vaan leikkikalujen säilytyshuone.
Sieltä ne sitten levitellään pitkin taloa päivän aikana
(ja iltaisin ovelta heitetään takaisin,
jotta saataisiin aikaan muualle kotiin edes näennäinen järjestys).
Nyt koululainen voi halutessaan tehdä läksynsä täällä, eikä keittiön pöydän ääressä. |
Kuinka tämä siivousihme sitten on mahdollista?
Ei varmaan muuten mitenkään, mutta eilen saapui kylään Alikersantti-täti,
joka tänä aamuna nappasi mukaansa puolet perheestä ja vei heidät yökylään mummulaan, palautus huomenna puoliltapäivin.
Eipä siinä juuri ollut muuta vaihtoehtoa kuin tarttua toimeen,
sillä tällainen tilaisuus ei välttämättä heti kohta toistu.
Jälleen kerran tuli myös todistettua,
että järjestellessä hyllyjä ja kaappeja, järjestelee samalla omaa päätään.
Ja kuten kuvista näkyy, ei meillä siivouksen jälkeen ole edes mitään super-hyper-siistiä. Tavaraa on edelleen paikat pullollaan... mutta se lattia näkyy:)
Kesän Ikea-reissulta ostoskärryyn tarttui "matkalaukku" barbeille. |
Harvoin on siivouksen jälkeen näin hyvä olo.
Ei sille voi mitään, että motivaatio siivoukseen on suurempi,
kun tietää järjestyksen pysyvän edes vähän pitempään mitä varttitunnin.
Ilolla odotan perheen olevan kasassa huomenna, mutta nyt nautin siististä kodista.
Pyykkikonekin on saanut siivouspäivästä osansa ja sen osan on hoitanut kiitettävästi. Pyykkihuolto on mun suosikkikotityölistassa aika korkealla,
toisin kuin tuo edellämainittu lastenhuoneen siivous.
Puhtaisiin lakanoihin on mukava kääriytyä nukkumaan.
Kyllä nyt kelpaa palata takaisin siivottuun huoneeseen:) Se on kiva tunne illalla alkaa keräämään olkkarista niitä kamoja kasaan ettei yöllä astuis jonkun vempaimen päälle joka pitää kaameeta meteliä eikä edes ole off nappulaa. Hei kivan näkönen tuo ikeasta ostettu matkalaukku. Mitä materiaalia se on? Onko kovaa? Kestääkö vaikka lasten istumista?
VastaaPoistaMikä siinä onkin, että leluissa pitää lähes aina olla joku ääni? En osaa tarkkaa sanoa, mitä materiaalia matkalaukku on, mutta se ei ole kovaa, eikä kestä istumista. Voiskohan olla niin, että kankaan sisällä on paksua pahvia tms. Kansi on kiinni tarroilla, jotka kyllä vaikuttivat aika jämäköiltä. Mutta harmittavasti sitä ei voi käyttää jakkarana tms.
PoistaSiivoaminen palkitsee emäntänsä puhtailla huoneilla ja mikä pääasia - itse näkee oman käden jälkensä :)
VastaaPoistaJuuri näin:) Mukavaa, kun jätit kommentin vierailustasi. Sinulla oli kauniita kuvia omissa blogeissasi.
PoistaSiivous on ihan OK hommaa ku pääsee vauhtiin. Niitähän on semmosia, itsekseenleikkaavia ruohonleikkureita, niin miks ei oo keksitty samalla idealla toimivaa rättiä joka pyyhkis pölyt? Sitten voisin jopa nauttia siivouksesta xD. Koululaisen työpöytä on kyllä siisti! Mitä itse muistelen 1 luokkalaisena ollessani työpöytää, oli se täynnä paperinsilppua ja purkkeja ja rasioita ja kyniä ja aina työnsi papereita sivuun, että sai uusia mahtuun siihen xD oli se aikaa.... Ja parivuotta myöhemmin ei enään ollu papereja vaan kaikennäköisiä laatikostoja ja hyllykköjä ja purkkeja ja purnukoita kuten jo mainitsitkin. Kerran sitten siivosin, ja piilotin KAIKEN ylimääräisen kaappeihin ja lopputulokseen olin ihan OK tyytyväinen. Äitini kysyi sitten: mutta mihin panit kaiken tavaran tästä? -Ne on kaapissa... Niimpä.. Kaapit sitte pursus jos jonkinmoista tavaraa. Nytkin tuntuu, että siihen työpöydälle on kertynyt taas jtn. ylimääräistä. Mutta hienolta kuitenkin näytti :)
VastaaPoistaHupsista!! Tulipas tästä kunnon muistelmat x) heh...
Sellaisia itsestään kulkevia imureita on vissiin olemassa, mutta niillä ei täällä meillä tekis mitään, kun lattioilla on yleensä kohtuullisen paljon tavaraa. Tuskin niissä mitään "nouki tavarat pois ja pane paikoilleen"-toimintoa on:) Meidän ekaluokkalaisen pöytä näyttää yleensä juuri samalta kuin sun pöytä ekalla eli paperisilppua, purkkeja ja muuta sälää täynnä. Jospa nyt jaksettaisiin tsempata tuon siivouksen kanssa vähän enemmän. Kirjoita vaan kunnon muistelmia, niitä on kiva lukea:)
PoistaOlipas hienon näköinen leikkihuone tosiaan, mietin aluksi kun kuvaa katsoin, että onkos sieltä jotain huonekaluja radikaalisti vähentynyt mutta ei tainnut tästä kuitenkaan olla kyse! Olisiko niin, että nyt se on jo päässyt jossain määrin takaisin leikin makuun lapsosten palattua.. :) Meillä ainakin jos kotosalla ollaan niin varsin nopeasti siisteystilanne muuttuu. Nyt kun päivisin kaikki on joko hoidossa tai töissä niin järjestys pysyy vähän paremmin paikoillaan kun ei ole ketään sotkemassakaan. Mutta toisaalta virta iltaisin on niin vähissä, että ne hajaantuneet tavarat pysyy kyllä koko viikon hajallaan ja vasta viikonloppuna yleensä jaksaa alkaa niitä laitella paikoilleen ympäri huushollia.
VastaaPoistaNo kieltämättä ne asumisen jäljet alkavat jo näkyä:) Toisaalta, kun välillä saa oikein kunnolla siivota, niin motivaatio siisteystason ylläpitämiseen pysyy pitempään mitä silloin, jos siivot on tehty ns. vasemmalla kädellä. Nuo meidän neitokaiset on aika hyviä sitä jälkeä tekemään, mutta leikki on lasten työtä, joten levittäköön kösyjään rauhassa. Levittelen minäkin:)
Poista