Oi, ihana toukokuu

Eikös sitä takavuosina pyörinyt telkkarissa sarja, joka totteli nimeä Oi, ihana toukokuu? Muistelen, että joitakin jaksoja siitä katsoin, en mitenkään säännöllisesti sitä seurannut, mutta kyseessä oli lämminhenkinen ja hyvätuulinen koko perheelle tarkoitettu sarja.

Tämä sarjan nimi tuli mieleeni, kun mietin tätä postausta. Lämminhenkinen on ollut tämä toukokuukin ja ei se hyväntuulinenkaan kovin kaukaahaetulta kuulosta. Oikein hyvä kuukausi alkaa olla takanapäin ja nyt on perinteisen "loppukatsauksen" aika.

T - toukotyöt

Siitähän se toukokuu on nimensäkin saanut, että tässä kuussa alkavat kevään peltohommat eli toukotyöt. Monenlaista vaihetta sitä onkin ennen kuin pellot ovat siinä kunnossa, että sinne voidaan siemenet kylvää. On vuosia jolloin toukokuussa ei saada kylvettyä siementäkään, kun kevät antaa odottaa itseään. Tänä vuonna moni maanviljelijä on saanut kaikki kylvöt tehtyä toukokuun aikana ja vaikka jotakin jäisi kesäkuullekin, niin hyvällä mallilla kylvöt taitavat kaikkien pelloilla olla. Nyt sitten tarvittaisiin kipeästi vettä, jotta kasvu pääsisi vauhtiin.

O - oppilaat

Kutsuttakoon koululaisia nyt oppilaiksi. Odotettu ja kaivattu kesäloma on enää parin päivän päässä. Sen on jokainen oppilas ja opettaja ansainnut.

U - ulkoilu

Pitkän talven jälkeen ulkoilu maittaa. Vaikka talvellakin on mukava ulkoilla, niin en pane pahakseni sitä, että kaiken pukemisen jälkeen nykyisellään riittää, että lapsilla on kengät jalassa ja lakki päässä ainakin kuumimmilla keleillä. Ulkona tekisi mieli olla ihan koko ajan. 

K - kuivuus

Metsäpalovaroitus koko maassa, maastopalojen vaara suurimmillaan, tulen teko ehdottomasti kielletty. Aikamoisia varoituksia heti kesän alkuun ja nämä on syytä ottaa tosissaan. Tänään luin, että toukokuun aikana Suomessa on syttynyt 900 metsäpaloa. Se tarkoittaa noin 30 paloa päivässä. Maa on todella kuivaa.

O - oleminen

Hetkeen tarttuminen, siinä pysyminen ja oleminen tässä ja nyt. Kesän vehreys ympärillä, kesän äänet joka puolella, kesän tuoksut nenässä. Välillä tekisi mieli painaa pause-nappulaa ja pysäyttää kaikki.

K - kirjoittaminen

Mieleen tulee jatkuvasta ajatuksia ja aiheita, jotka haluaisin naputella muistiin. Kun vain ehtisin. Ja kun sitä aikaa sitten on, en muista enää puoliakaan siitä, mitä olen halunnut ja aikonut kirjoittaa. Olen koittanut opetella pitämään paperia ja kynää matkassa, niin päälllimmäiset ajatukset voi luonnostella nopeasti muistiin. Ja samalla mietin, että mitä tai ketä varten kirjoitan, kun ei jälki kuitenkaan ole mitään erikoista. 

U - uni

Kuka malttaa  nukkua, kun aurinko paistaa? Aamulla väsyttää ja ihan omaa syytä. Tähän on löydettävä jonkinlainen tasapaino. Kesäillat, -yöt ja -aamut. Kaikki ne haluaisin valvoa. Harmi, kun varastoon ei voi nukkua.

U - uiminen

Ehei, ei ole minua varten luonnonvesissä uiminen toukokuussa vaikka kuinka olisi helteitä. Vilukissa mikä vilukissa.

Ennenvanhaan tämä päivä olisi  ollut koulujen päättymispäivä. Nyt sinnitellään vielä pari päivää. Kiitos lämmin ja aurinkoinen toukokuu, toit todellakin kesän tullessasi. Huomenna tervehdimme kesäkuuta ja toivomme lämmön ja auringon lisäksi virkistävää sadetta.

Kesän mielenkiintoisin viikonloppu

Otsikko on siinä mielessä aika uskalias, koska rohkenen ihan tosissani väittää, että olen viettänyt kesän mielenkiintoisimman viikonlopun jo tässä vaiheessa. Mutta ihan aidosti olen tätä mieltä. Toivon, että kesän mittaan tulossa olisi lämpimiä, ihania, hauskoja, rentoja ja letkeitä viikonloppuja, mutta tuskin toista näin mielenkiintoista on luvassa.

Vietimme viikonloppua Ilomantsissa, pitkän ajomatkan päässä kotoa. Koululaisille pyysimmme perjantain vapaapäiväksi ja ajelimme Savon tädin kautta Itä-Suomeen. Emme olleet matkalla yksin, sillä perjantaina Ilomantsia kohden suuntasi auto jos toinenkin, kukin omalla aikataulullaan ja omilla reiteillään. Määränpää ja matkan tarkoitus oli kuitenkin kaikille sama: viettää yhteinen viikonloppu sukulaisten kesken, mukana ihmisiä neljästä sukupolvesta. Kirjaimellisesti meidän noin 30 hengen porukkamme koostui  ihmisistä vauvasta vaariin, ikäjakaumalla 0-93 vuotta.

Ilomantsissa käytiin jatkosodan isoja taisteluita ja näissä taisteluissa oli mukana myös meidän vaari. Pölyävien metsäteiden varsille on pystytetty muistomerkkejä sodan eri vaiheista ja sotaan osallistuneiden eri ryhmien muistolle. Vaari palveli Hämeen ratsuväkirykmentissä ja yllä oleva muistomerkki on tälle rykmentille pystytetty. Vaarin tokaluokkalaiset lastenlastenlapset laskivat kukat muistomerkin juurelle.

Kiersimme autoletkana nämä kaikki muistomerkit. Pysähdyimme jokaisen kohdalla ja vaari kertoi meille sota-ajoista. Hän oli 18 vuotta täyttänyt nuorukainen, kun joutui omalta osaltaan mukaan. Kuulimme yöllisistä vartiovuoroista, jolloin venäläisten kuulopartio oli niin lähellä, että pimeydessä kuuli jokaisen kengän alla katkenneen risun äänen. Muuta ei voinut tehdä kuin olla itse hiljaa omalla paikallaan. Ja aivan kuin eilistä päivää muistellen vaari saattoi todeta ohi kulkevasta tiestä, "ettei tämä tästä menny, vaan tuolta vähän kauempaa".

Jokainen meistä on koulussa lukenut historiaa, johon kuuluvat myös opinnot Suomen sodista. Siitä jää mieleen toisille enemmän toisille vähemmän, minulle ehkä vähän vähemmän. Siksi koin, että viime viikonlopun aikanan opin Suomen sotahistoriasta enemmän kuin kouluaikoina yhteensä. Uskon, että lapsillekin jäi mieleen paljon asioita. Kirjoista voimme lukea taisteluista, mutta konkreettiseksi asian tekee se, että Hattuvaaran Taistelijantalon sotamuseossa koululaiset katsovat erilaisia aseita, vaari osoittaa yhtä ja sanoo, "että tämmöstä minä kannoin sodassa".

Sää oli koko viikonlopun mitä parhain ja maisema näytti parastaan, niin kuin se aina alkukesästä tekee. Yllä oleva kuva on otettu Suomen itäisimmältä pisteeltä. Järven toisella puolen näkyy jo Venäjä. Siinä seisoin ja ihailin kaunista ja rauhallista maisemaa. Vieressäni seisoi esikoinen, nyt jo päälaen verran minua pitempi ensi syksyn yläkoululainen ja rattaissa kökötti kuopukseni, vielä tutti suussa ja vaipat housuissa. Montaa asiaa minä elämältä toivon ja yksi niistä on se, ettei minun koskaan tarvitsisi poikiani sotaan lähettää.

Kuninkaallista häähumua

Kuinkas moni seurasi eilen brittien häähumua, kun prinssi Harry sai Meganinsa tai Megan Harrynsa tai he toisensa? Kuvat olen napannut televisioruudulta tänään, kun en eilen muka ehtinyt häitä suorana seurata. Kaunis ilma ja monenlaiset pihatyöt pitivät hyvällä tavalla kiireisenä. Mutta tänään iltapäivällä istahdimme tyttöjen kanssa sohvalle ja uppouduimme hetkeksi kuninkaalliseen häähumuun. Kai meissä jokaisessa kuitenkin asuu jokin pieni, sisäinen prinsessa.

Olihan siinä seurattavaa. Silminnähden onnellinen hääpari, upeaa pukuloistoa, kauniita maisemia ja kaikella tavalla loisteliasta säihkettä niin upeiden koristeiden, kukka-asetelmien kuin jalokivienkin osalta. Meno on toisenlaista kuin täällä kotoisassa tasavallassa.

Vaikka olen ihan aidosti sitä mieltä, että on vain ja ainoastaan hyvä, kun Suomi on tasavalta, niin jokin noissa kuninkaallisissa silti viehättää. Heidän elämänsä on niin kaukana omastani kuin kuu on maasta, joten heitä voi seurata ilman, että on samalla kateellinen tai mieti, kuinka saisi omasta elämästään samanlaisen. Ja oikeastaan, haluaisinko edes, että elämäni olisi samanlaista kuin kuninkaallisten elämä? Olisinko valmis luopumaan käytännössä kaikesta yksityisyydestäni? Olisinko valmis ottamaan vastaan julkisuuden nurjankin puolen, sillä ei ole epäilystäkään, etteikö sellaistakin ole tarjolla jokaiselle kuninkaalliselle. Pystyisinkö käyttämään asemaani niin, että voisin edistää itsellleni tärkeitä asioita? Osaisinko pitää suuni kiinni silloin, kun on sen aika? Ei ole pelkurin osa mennä naimisiin prinssin kanssa. Se vaatii sellaista rohkeutta ja itsetuntoa, jota meillä jokaisella ei ole. Prinsessan elämää on mukava seurata, kun itse voi turvallisesti olla täydellinen tuntemattomuus kaikille.

Rojalistia minusta ei kuitenkaan saa, vaikka kuninkaallisia onkin mielenkiintoista seurata. Tuntuu jotenkin vanhanaikaiselta, että toiset ovat pelkästään syntyperänsä vuoksi etuoikeutettuja tietynlaiseen asemaan ja elintasoon. Asemaan, joka ei varmastikaan tunnu aina etuoikeudelta kantajansa mielestä, sillä samalla kun saa ison kasan etuuksia itselleen, joutuu ottamaan harteilleen aikamoisen velvollisuuksien ja vaatimusten taakan. Ja ihan näin tavallisen veronmaksajan kannalta ajateltuna, en haluaisi että omia veroeurojani käytettäisiin jonkun tietyn suvun jäsenten elämän kustantamiseen olkoonkin, että he olisivat käyntikorttina omalle maalleni ja puhuisivat tärkeiden asioiden puolesta.

Mieluummin äänestän muutaman vuoden välein reiluissa vaaleissa Suomelle presidentin. Tokihan niitä veroeuroja käytetään presidenttiinkin, mutta se asema on kuitenkin jollakin tavoin itse ansaittava, eikä riitä, että on vain sattunut syntymään siniveriseksi.

Tuossa blogin sivupalkissa on luettelo blogeista, joita seuraan. Sieltä löytyy muutama suomenkielinen blogi, joka keskittyy kuninkaallisten elämään. Käykäähän tutustumassa, jos aihepiiri kiinnostaa. Uudelle kuninkaalliselle herttuaparille toivon onnellisia, yhteisiä vuosia.

Kesälista

Vuosi sitten tein näin kesän kynnyksellä itselleni kesälistan, johon listasin asioita, jotka toivoin tulevaan kesään sisältyvän. Listasta löytyi useampi varmuudella toteutuva asia ja sitten muutama sellainen, jonka jo kirjoitusvaiheessa tiesin jäävän haaveiluasteelle. Kesän lopussa oli ihan mukavaa lueskella lista uudelleen läpi ja katsoa, mitkä kohdat olivat toteutuneet.

Ja nyt, kun uusi kesä on jo meidät saavuttanut, ajattelin olla tylsä ja mahdollisimman ennalta-arvattava ja teen samanlaisen kesälistan uudelleen, tälle kesälle päivitettynä. Viime vuonna muutama bloggaava ystäväni nappasi idean mukaansa ja teki oman kesälistansa, tänä vuonna saa halutessaan tehdä samoin. On mukavaa lukea toisten kesäsuunnitelmia ja oikeastaan vielä mukavampaa on lukea syksyllä, miten kesälistan kanssa kävi.

Tänä kesänä minä aion:

* maistaa jotakin sellaista jäätelömakua, jota en ole ennen maistanut (ei ole muuten mikää helppo nakki sellaiselle, joka syö aina joko suklaa- tai lakritsijäätelöä)

* lukea vähintään kirjan kuukaudessa (säälittävä tavoite, mutta pahoin pelkään, että kaikki muu on yltiöpositiivista uskoa siihen, että iltaisin pysyy hereillä)

* painaa elokuun lopussa vähemmän kuin tämän vuoden alussa (minussahan on ainesta vaikka minkälaiseksi lupauksenantajaksi. Tämän ympäripyöreämpää tavoitetta ei voi olla.)

* nauttia siitä, että saan elää juuri tällaista elämää kuin nyt elän (kaiken arkisen temmellyksen keskellä meinaa välillä unohtua, että aika moni entinen unelma on tämän päivän todellisuutta)

Tänä kesänä minä lisäksi toivon:

* että pääsen käymään useammassa sellaisessa paikassa, jossa en ole ennen käynyt

* saamme pienen pihaprojektin tehtyä valmiiksi

* että jaksaisin kokeilla ja kokata useammin sellaisia ruokia, joita en ole ennen tehnyt

* ja jospa oppisin jotakin tärkeää

* ja että pääsisin kuuntelemaan suosikkiartistiani Juha Tapiota johonkin keikalle

Tällaisia toiveita ja suunnitelmia tälle kesälle.  Palaan asiaan elokuun lopussa. Siinä välissä saan toivottavasti kirjoittaa paljon kesäisiä ajatuksia ja tekemisiä tänne virtuaalikirjaani. 

Ennakkoäitienpäivä

Hyvää äitienpäiväiltaa minulle:) Istuskelen ulkona, ilta-auringon paisteessa ja nautin viileästä, mutta kuitenkin sopivan lämpimästä kesäillasta. Ja voi miten ihanaa onkaan, kun aivan vilpittömästi voin kirjoittaa, että nautin KESÄillasta. En mistään äitienpäivän aatonillasta tai kevätillasta, vaan aivan rellusti ja rehdisti kesäillasta linnunlauluineen, pörisevine mehiläisineen ja piipusta nousevine savunhajuineen päivineen. Välillä jopa loputtoman pitkältä tuntuneen talven jälkeen kesä on täällä ja se on paras lahja meille kaikille, juhlimmepa sitten äitienpäivää tai emme. Vuosi sitten toukokuussa ei tainnut olla yhtään näin lämmintä päivää, jotka nyt ovat hellineet meitä melkein koko viikon. Eipä niitä lämpimiä tahtonut riittää varsinaisille kesäkuukauksillekaan.

Ja ennen kuin kukaan ehtii ehdottaa käyntiä optikolla uusien silmälasien hankkimista varten tai tiedustelee onko meillä kenties käytössä edelleen viime vuoden kalenteri, niin tokihan tiedän, että äitienpäivää vietetään virallisesti vasta huomenna. Mutta meillä sitä on vietetty tänään. Tällä viikolla Puron varresa vieraili Herra Mahatauti ja sen tiimoilta osa meistä on edelleenkin siinä määrin toipilaita, ettei perinteisistä äitienpäivävierailuista mummuloihin tule huomenna koko porukalla mitään. Terveet lähtevät huomenna käymään kaukaisemmassa mummulassa iskämiehen kanssa ja minä jään toipilaiden kanssa kotiin. Toisessa mummulassa kävimme lahjaorvokit istuttamassa tänään, niin ikään mahatautivapaiden kanssa.

Äitienpäiväherkut kotona koostuivat tänä iltana jäätelösekoituksesta ja sipsisalaatista. Mahdotoman hyviä molemmat. Ja mahdottoman mukavalta tuntuu tämäkin, kun voi saunan jälkeen istua ulkona valoisassa. Päivällä aloitimme pienimuotoista pihaprojektia ja se tuntuu käsissä ja jaloissa edelleen, vaikken edes ehtinyt pitkään olla mukana. Pikku-ukko on siinä iässä, ettei vuoden ja neljän kuukauden ikä, kerkevät jalat ja veden läheisyys ole mikään ihanteellinen yhdistelmä. Kirjoittelen tästä projektista joskus toisella kertaa sitten enemmän.

Oikein hyvää ja lämmintä äitienpäivää kaikille ja kaikenlaisille äideille tänään ja huomenna!

Pieni toivomus

Eilen, lauantaiaamuna, istuimme tulevan eskarilaisen kanssa keittiössä aamupalalla. Koululaiset nukkuivat vielä kaikki ja pikkuveli oli iskän kanssa pukemassa. Nelly kysyi, mitä tänään tehtäisiin. Kun kerroin, ettei lauantaille ollut mitään sen kummempia suunnitelmia tavallisten kotitöiden lisäksi, Nelly sanoi, että hänellä olisi yksi toive: "Minä haluaisin, että me mentäisiin ihan koko perhe jonnekin syömään. Vaikka hampurilaisia Hesburgeriin. Kaikki yhdessä."

Tämä toive tuntui jotenkin liikuttavalta. Että oltaisiin kaikki yhdessä ja syötäisiin. Itse olen kasvanut perheessä, jossa syötiin joka päivä yhdessä. Se oli niin normaali tilanne, että siitä poikkeaminen johtui aina jostakin erityisestä tilanteesta. Tällä hetkellä meidän perheessä syödään yhdessä korkeintaan viikonloppuisin, arkisin ei käytännössä koskaan. Kaikkeen tottuu ja meidän uusi normaali on tällä hetkellä se, että iskämies ei jaa yhteistä ruokahetkeä arkipäivisin meidän kanssamme. Tätä taustaa vasten tuntui, että tämän pienen toiveen täyttäminen on tärkeää. Että olisimme yhdessä ja söisimme. Eilen emme lähteneet minnekään syömään, mutta sovimme, että sunnuntaina tämä toive täytetään ja näin myös teimme.

Itse asiassa ulkonasyömistä tuli tälle päivälle osalle perheestä kaksi kertaa, kun ensin aamupäivällä olin tyttöjen kanssa pyhäkoulun kevään päätöskokoontumisessa. Istuimme nuotiolla ja paistoimme makkaraa. Myöhemmin iltapäivällä lähdimme sitten kevätajelulle ja samalla kävimme syömässä niitä jo ennalta sovittuja hampurilaisia. Samalla reissulla kävimme  meren rannassa haistelemassa joko kevättuuli olisi muuttunut kesätuuleksi. En oikein tiedä, mutta tuulta löytyi joka tapauksessa ja paljon. Toivottavasti tuleva kesä olisi lämpimämpi mitä edellisvuotinen. Olisi niin mukavaa pakata eväät autoon ja hurauttaa uimaan oikein pitkän kaavan mukaan. Mutta lämpöä tämä toive toteutuakseen vaatii. 

Joka tapauksessa, vaikkei vielä voi täysin kesästä puhua, niin koko ajan lisääntyvä vihreä, lintujen laulu ja pitempään ja pitempään jatkuva valoisuus iltaisin saavat mielen kovasti jo kesätaajuudelle.

Nyt jännätään Suomen peliä. Mukavaa uutta viikkoa kaikille!

Kevään pihapuuhia

Siinä missä joulunaikaan touhutaan sisätiloissa enimmäkseen ja valmistaudutaan sillä tavoin loppuvuoden juhlakauteen, kevät ja sitä seuraava kesä saavat meidät siirtymään pihoille ja aitovierille. Ja mikäs onkaan siirtyessä, kun sekä illat että aamut ovat valoisia.

Minä tykkään pihatöistä niin kauan kuin ne voi tehdä omaan tahtiin tai vaikka sitten olla tekemättä. Siinä vaiheessa, kun pihahommat menevät stressin puolelle, niistä katoaa ilo ja tekemisen meininki samantien. Haravointi ei ole mitään suosikkipuuhaa, mutta sitäkin tekee ihan jo sen vuoksi, että piha näyttää niin paljon siistimmältä ja omaan silmään kivemmalta, kun kulottunut ruoho ja rapsittu pois. Kevällä haravoiminen on siinä mielessä syksyä mukavampaa, että keväällä riittää takuulla se yksi haravointikerta ja piha on siisti. Syksyllä vaikka miten myöhään haravoisit, niin aina siihen ehtii jostakin avaruudesta tippua uusia lehtiä kuitenkin.

Täällä Puron varresa on kolme takuuvarmaa kevään merkkiä ja tälle keväälle ne on kaikki jo bongattu:

Haravointi ja se on onneksi tälle kevättä tehty. Tänä keväänä löytyi erittäin hyvä motivaattori, jolla sain koko jälkikasvun osalistumaan haravointiin. Nimittäin lupasin, että kunhan takapiha on haravoitu, sinne voidaan pystyttää toinen varma kevään merkki:

Trampoliini ja sen kasaaminen ovat erittäin odotettuja juttuja. Tänä vuonna koululaiset kasasivat koko sinisen hirvityksen itse. Eikä sen viehätys ole vuosien saatossa haihtunut minnekään. Kun muistelimme kuinka monta kesää trampoliini on pihallamme seissyt, tokaluokkalainen muisteli sen omien vahinkojensa lukumäärän mukaan. Nilkka, polvi ja kylki eli tämä on sitten neljäs kesä. Ja *kop, kop, kop* toistaiseksi vahinkoja ei ole tullut. Joko edellisistä vuosista on otettu oppia tai sitten kesää on vielä jäljellä...

Kolmas kevään merkki on puiden alle, puuvaraston viereen ja vähän sinne sun tänne ilmestyvät rakennelmat:

Majojen rakentaminen ei ole onneksi loppunut vielä 2010-luvullakaan ja se jos mikä on hyvä juttu. Uskallan arvella, että niin kauan kuin lapset ovat leikkineet, on myös majoja rakennettu. Ja toivottavasti niiden rakentaminen ei koskaan mene pois muodista.

Mukavaa viikonloppua!

Huhtikuu lyhyesti

Olisi ollut loogisempaa aloittaa toukokuu tällä lyhyellä koosteella huhtikuusta. Viime viikonlopun Turun reissu oli kuitenkin sen verran lujaa mielen päällä, että se piti kirjoittaa ensin tänne. Ja nyt siis lyhyt katsaus siihen, mitä mennyt huhtikuu piti sisällään.

H - hätäkeskus

Valitettavasti myös huhtikuussa jouduimme testaamaan käytännössä, onko hätänumero muistissa. Tähän samaan kirjaimeen olisi voinut kirjoittaa myös "hengenahdistus". Onneksi numero oli muistissa ja apua saatiin. En edelleenkään halua valittaa verojen maksamisesta.

U - ulkona syöminen

Mikä voisikaan olla parempaa kuin syödä jonkun toisen laittamaa ruokaa jossakin muualla kuin kotona. Tämän postauksen kuvat olen räpsinyt Turun reissun syömisistä. Koska edelleenkin minusta tuntuu hassulta kuvata omaa lautasta, en kuvannut läheskään kaikkea mitä suuhuni mätin. Nämä kuvat ovat varsin hampurilaispainotteisia.

H - haravointi

Vaikka tänäkin vuonna tuntui siltä, että kevät ei tule koskaan, se tuli kuitenkin aikaisemmin mitä vuosi sitten. Vuosi sitten vappuna lunta oli vielä runsaasti maassa ja pihoja pääsi haravoimaan vasta pitkästi toukokuun puolella. Tällä hetkellä on mukava katsella pihalle, sillä haravoinnit on nyt tältä keväältä haravoitu. Jee!

T - Turku

Reissusta on tullut nyt puhuttua vaikka kuinka, enkä suinkaan aio vieläkään lopettaa. Sen kerran, kun johonkin menen, niin kuulutan sen kaikille.

I - ilma

Ja nyt tarkoitan säätyyppiä. Missä kaksi tai kolme suomalaista on koolla, siellä "on ilmoja pidellyt" eli puhutaan säästä. Muutamia ihanan aurinkoisia päiviä on saatu kokea ja sitä lajia haluaisin lisää. Toiveet ovat tulevassa viikonlopussa.

K - kirjoittaminen

Tällä hetkellä mielessä pyörii paljon aiheita, joista haluaisin kirjoittaa niin tänne blogiin kuin muutenkin. Aika on rajallista, joten saa nähdä miten paljon ehdin näppäimistöä takoa. Huhtikuussa halua kirjoittamiseen oli huomattavasti enemmän kuin aikaa.

U - uni

Tämä alkuvuosi on ollut jostakin syystä vähän heikon nukkumisen aikaa. Kaikesta en voi syyttää lapsia, vaan uni näyttää karttelevan minua silloinkin, kun lasten puolesta voisin nukkua. Tämä on hieman hämmentävää, sillä yleensä pidän itseäni hyvänä nukkujana.

U - urheilu

Hmm... se jäi huhtikuussa lähes kokonaan kaiken muun jalkoihin. Kävelylenkit voi laskea yhden käden sormilla, pyöräilemässä en ole käynyt kunnolla vielä ollenkaan. Onneksi oli partioleiri, niin tuli hiihdettyä edes vähäsen.

Näin. Nyt olkoon huhtikuu paketoitu. Muutaman viikon kuluttua katsaus, mitä toukokuu toi tullessaan.

Viikonloppu lomaillen

Kun on oman bloginsa herra tai tässä tapauksessa rouva, niin kukaan ei voi pakottaa minua kirjoittamaan tänään vapusta. Toisin sanoen tai ollakseni rehellinen, en kirjoita vapusta, koska tänä vuonna siitä ei ole oikeastaan mitään kirjoitettavaa. Menneeseen viikkoon ja erityisesti viikonloppuun kuului niin paljon kaikkea muuta, että tämä toukokuun ensimmäinen päivä ja vapun juhlinta jäi täysin kaiken muun jalkoihin tänä vuonna. 

Me olimme nimittäin lomalla, ihan kahdestaan, iskämies ja minä. Ja meillä oli kivaa:)

Kun viime joulukuussa mittariin tärähti uusi kymmeluku, löysin lahjakirjekuoresta kaksi pääsylippua, joissa luki viime lauantain päivämäärä, paikkakunnaksi oli merkitty Turku ja konserttipaikaksi Logomo. Tiedossa oli siis viikonloppu rennoissa merkeissä. Lastenvahdit järjestyivät molempien mummuloiden ja yhden tädin suosiollisella avustuksella. Sitten vain rukoiltiin, että kevättalven kestänyt sairastelu viimeinkin loppuisi, eikä ainakaan tulisi pilaamaan meidän lähtösuunnitelmia. Ja niinhän me pääsimme matkaan, vaikka pieni pessimisti minussa viimeiseen saakka kuiskutteli korvaani syitä, joilla matka voisi vielä peruuntua.

Konsertin lisäksi ehdimme tekemään monta muutakin asiaa. Näimme useita tuttuja ihmisiä, joiden tapaaminen on aina yhtä suuri ilo. Osaa heistä olin nähnyt edellisen kerran kuusi vuotta sitten eli silloin, kun viimeksi olin Turussa käymässä. Kiitokset mukavista hetkistä ja yltäkylläisestä kestityksestä lähtevät Forssaan, Pääskyvuorelle ja Lietoon.

Kyläilyn lisäksi kävelimme ja ajelimme. Ehdimme aikoinaan asua Turussa kahdessa eri osoitteessa (iskämies kolmessa) ja nyt kiertelimme tuttuja paikkoja. Tunnelma oli monin paikoin jotenkin hämmentävä. Monet asiat olivat saman näköisiä kuin yli 12 vuotta sitten, kun muutimme Turusta pois. Samaan aikaan vielä useammat asiat olivat muuttuneet. Taloja ja muita rakennuksia oli tullut lisää ja vanhoja oli purettu uusien tieltä pois. Liikennejärjestelyt olivat paikoin muuttuneet ja sitten taas oli niitä kulmia, joista edelleenkin tiesi löytyvän vapaata parkkitilaa tai vastaavasti muisti, että tästäpä tuli napattua parkkisakko vuonna ritarit ja linnanneidot.

Ajelimme Kastussa, jossa oli ensimmäinen yhteinen kotimme. Mieli teki kurkistaa alaoven ikkunasta rappukäytävän nimitauluun, että minkä niminen ihminen mahtaa nyt asua "meillä". Sen verran pieni oli ensimmäinen yhteinen kotimme, että kovin suurta porukkaa siellä ei kertakaikkiaan mahdu asumaan. Tällä hetkellä meidän nykyisellä terassilla on enemmän neliöitä kuin tuossa ensimmäisessä yhteisessä kodissamme. Toinen kotimme Katariinanlaaksossa näytti olevan tyhjillään. Sekin tuntui vähän hassulta. Itse tykkäsin enemmän meidän toisesta kodistamme. Siellä oli enemmän tilaa ja muistan miten se tila tuntui aivan valtavalta yksiössä asumisen jälkeen. Se oli myös koti, jonne toimme esikoisemmme ja opettelimme vauva-arkea ensimmäiset puoli vuotta. Sellaista paikkaa ei voi unohtaa.

Ajellessa ja keskustan katuja kävellessä tuli mietittyä, millaista elämämme olisi nyt, jos asuisimme edelleen Turussa tai sen liepeillä. Eipä sitä voi millään tietää, koska yli kymmenen vuotta sieltä poissaolleena kaikki asiat elämässä ovat muuttuneet niin paljon. Ja ei sitä oikeastaan edes tarvitse tietää, kunhan vain ajatuksella leikittelimme. Uskon, että se olisi hyvää elämää. Jollakin tavalla erilaista tähän nykyiseen verrattuna, mutta ihan hyvää elämää varmastikin.

Mukava oli joka tapauksessa tuolla entisessä Suomen pääkaupungissa käydä. Monet Suomen historiaan suuresti vaikuttaneet tapahtumat ja henkilöt ovat eri tavoin kytköksissä Turkuun, harmi kun en voi puhua nyt itsestäni:D