torstai 31. toukokuuta 2018

Oi, ihana toukokuu

Eikös sitä takavuosina pyörinyt telkkarissa sarja, joka totteli nimeä Oi, ihana toukokuu? Muistelen, että joitakin jaksoja siitä katsoin, en mitenkään säännöllisesti sitä seurannut, mutta kyseessä oli lämminhenkinen ja hyvätuulinen koko perheelle tarkoitettu sarja.

Tämä sarjan nimi tuli mieleeni, kun mietin tätä postausta. Lämminhenkinen on ollut tämä toukokuukin ja ei se hyväntuulinenkaan kovin kaukaahaetulta kuulosta. Oikein hyvä kuukausi alkaa olla takanapäin ja nyt on perinteisen "loppukatsauksen" aika.


T - toukotyöt
Siitähän se toukokuu on nimensäkin saanut, että tässä kuussa alkavat kevään peltohommat eli toukotyöt. Monenlaista vaihetta sitä onkin ennen kuin pellot ovat siinä kunnossa, että sinne voidaan siemenet kylvää. On vuosia jolloin toukokuussa ei saada kylvettyä siementäkään, kun kevät antaa odottaa itseään. Tänä vuonna moni maanviljelijä on saanut kaikki kylvöt tehtyä toukokuun aikana ja vaikka jotakin jäisi kesäkuullekin, niin hyvällä mallilla kylvöt taitavat kaikkien pelloilla olla. Nyt sitten tarvittaisiin kipeästi vettä, jotta kasvu pääsisi vauhtiin.

O - oppilaat
Kutsuttakoon koululaisia nyt oppilaiksi. Odotettu ja kaivattu kesäloma on enää parin päivän päässä. Sen on jokainen oppilas ja opettaja ansainnut.

U - ulkoilu
Pitkän talven jälkeen ulkoilu maittaa. Vaikka talvellakin on mukava ulkoilla, niin en pane pahakseni sitä, että kaiken pukemisen jälkeen nykyisellään riittää, että lapsilla on kengät jalassa ja lakki päässä ainakin kuumimmilla keleillä. Ulkona tekisi mieli olla ihan koko ajan. 

K - kuivuus
Metsäpalovaroitus koko maassa, maastopalojen vaara suurimmillaan, tulen teko ehdottomasti kielletty. Aikamoisia varoituksia heti kesän alkuun ja nämä on syytä ottaa tosissaan. Tänään luin, että toukokuun aikana Suomessa on syttynyt 900 metsäpaloa. Se tarkoittaa noin 30 paloa päivässä. Maa on todella kuivaa.

O - oleminen
Hetkeen tarttuminen, siinä pysyminen ja oleminen tässä ja nyt. Kesän vehreys ympärillä, kesän äänet joka puolella, kesän tuoksut nenässä. Välillä tekisi mieli painaa pause-nappulaa ja pysäyttää kaikki.

K - kirjoittaminen
Mieleen tulee jatkuvasta ajatuksia ja aiheita, jotka haluaisin naputella muistiin. Kun vain ehtisin. Ja kun sitä aikaa sitten on, en muista enää puoliakaan siitä, mitä olen halunnut ja aikonut kirjoittaa. Olen koittanut opetella pitämään paperia ja kynää matkassa, niin päälllimmäiset ajatukset voi luonnostella nopeasti muistiin. Ja samalla mietin, että mitä tai ketä varten kirjoitan, kun ei jälki kuitenkaan ole mitään erikoista. 

U - uni
Kuka malttaa  nukkua, kun aurinko paistaa? Aamulla väsyttää ja ihan omaa syytä. Tähän on löydettävä jonkinlainen tasapaino. Kesäillat, -yöt ja -aamut. Kaikki ne haluaisin valvoa. Harmi, kun varastoon ei voi nukkua.

U - uiminen
Ehei, ei ole minua varten luonnonvesissä uiminen toukokuussa vaikka kuinka olisi helteitä. Vilukissa mikä vilukissa.


Ennenvanhaan tämä päivä olisi  ollut koulujen päättymispäivä. Nyt sinnitellään vielä pari päivää. Kiitos lämmin ja aurinkoinen toukokuu, toit todellakin kesän tullessasi. Huomenna tervehdimme kesäkuuta ja toivomme lämmön ja auringon lisäksi virkistävää sadetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti