Viikonloppu lomaillen

Kun on oman bloginsa herra tai tässä tapauksessa rouva, niin kukaan ei voi pakottaa minua kirjoittamaan tänään vapusta. Toisin sanoen tai ollakseni rehellinen, en kirjoita vapusta, koska tänä vuonna siitä ei ole oikeastaan mitään kirjoitettavaa. Menneeseen viikkoon ja erityisesti viikonloppuun kuului niin paljon kaikkea muuta, että tämä toukokuun ensimmäinen päivä ja vapun juhlinta jäi täysin kaiken muun jalkoihin tänä vuonna. 

Me olimme nimittäin lomalla, ihan kahdestaan, iskämies ja minä. Ja meillä oli kivaa:)

Kun viime joulukuussa mittariin tärähti uusi kymmeluku, löysin lahjakirjekuoresta kaksi pääsylippua, joissa luki viime lauantain päivämäärä, paikkakunnaksi oli merkitty Turku ja konserttipaikaksi Logomo. Tiedossa oli siis viikonloppu rennoissa merkeissä. Lastenvahdit järjestyivät molempien mummuloiden ja yhden tädin suosiollisella avustuksella. Sitten vain rukoiltiin, että kevättalven kestänyt sairastelu viimeinkin loppuisi, eikä ainakaan tulisi pilaamaan meidän lähtösuunnitelmia. Ja niinhän me pääsimme matkaan, vaikka pieni pessimisti minussa viimeiseen saakka kuiskutteli korvaani syitä, joilla matka voisi vielä peruuntua.

Konsertin lisäksi ehdimme tekemään monta muutakin asiaa. Näimme useita tuttuja ihmisiä, joiden tapaaminen on aina yhtä suuri ilo. Osaa heistä olin nähnyt edellisen kerran kuusi vuotta sitten eli silloin, kun viimeksi olin Turussa käymässä. Kiitokset mukavista hetkistä ja yltäkylläisestä kestityksestä lähtevät Forssaan, Pääskyvuorelle ja Lietoon.

Kyläilyn lisäksi kävelimme ja ajelimme. Ehdimme aikoinaan asua Turussa kahdessa eri osoitteessa (iskämies kolmessa) ja nyt kiertelimme tuttuja paikkoja. Tunnelma oli monin paikoin jotenkin hämmentävä. Monet asiat olivat saman näköisiä kuin yli 12 vuotta sitten, kun muutimme Turusta pois. Samaan aikaan vielä useammat asiat olivat muuttuneet. Taloja ja muita rakennuksia oli tullut lisää ja vanhoja oli purettu uusien tieltä pois. Liikennejärjestelyt olivat paikoin muuttuneet ja sitten taas oli niitä kulmia, joista edelleenkin tiesi löytyvän vapaata parkkitilaa tai vastaavasti muisti, että tästäpä tuli napattua parkkisakko vuonna ritarit ja linnanneidot.

Ajelimme Kastussa, jossa oli ensimmäinen yhteinen kotimme. Mieli teki kurkistaa alaoven ikkunasta rappukäytävän nimitauluun, että minkä niminen ihminen mahtaa nyt asua "meillä". Sen verran pieni oli ensimmäinen yhteinen kotimme, että kovin suurta porukkaa siellä ei kertakaikkiaan mahdu asumaan. Tällä hetkellä meidän nykyisellä terassilla on enemmän neliöitä kuin tuossa ensimmäisessä yhteisessä kodissamme. Toinen kotimme Katariinanlaaksossa näytti olevan tyhjillään. Sekin tuntui vähän hassulta. Itse tykkäsin enemmän meidän toisesta kodistamme. Siellä oli enemmän tilaa ja muistan miten se tila tuntui aivan valtavalta yksiössä asumisen jälkeen. Se oli myös koti, jonne toimme esikoisemmme ja opettelimme vauva-arkea ensimmäiset puoli vuotta. Sellaista paikkaa ei voi unohtaa.

Ajellessa ja keskustan katuja kävellessä tuli mietittyä, millaista elämämme olisi nyt, jos asuisimme edelleen Turussa tai sen liepeillä. Eipä sitä voi millään tietää, koska yli kymmenen vuotta sieltä poissaolleena kaikki asiat elämässä ovat muuttuneet niin paljon. Ja ei sitä oikeastaan edes tarvitse tietää, kunhan vain ajatuksella leikittelimme. Uskon, että se olisi hyvää elämää. Jollakin tavalla erilaista tähän nykyiseen verrattuna, mutta ihan hyvää elämää varmastikin.

Mukava oli joka tapauksessa tuolla entisessä Suomen pääkaupungissa käydä. Monet Suomen historiaan suuresti vaikuttaneet tapahtumat ja henkilöt ovat eri tavoin kytköksissä Turkuun, harmi kun en voi puhua nyt itsestäni:D