Kevättulvan aikaan

Eletään sitä aikaa keväästä, kun ojat, purot ja joet täyttyvät yli äyräittensä. Pohjanmaan eri puolilla on totuttu siihen, että keväisin ei vedelle mikään oma uoma riitä, vaan se nousee ja leviää paikoin suurellekin alalle peltoja, pihoja ja rantoja. Veden voima on valtava ja sen mukaan lähtevät syksyllä paikoilleen unohtuneet laiturit, liian lähelle rantaviivaa vedetyt veneet ja välillä jopa rantojen pikkupuutkin. 

Tulvat eivät ole joka vuosi samanlaisia. Tässä on mennyt monta vuotta hyvin pienillä tulvillla: vesi nousee hetkeksi normaaliin keväisiin korkeuksiin laskeakseen siitä pian . Joskus sateisina kesinä meidän pihapurossamme on ollut enemmän vettä kuin "virallisena" tulvan aikana.

Tämä kevät näyttää tulvien suhteen poikkeavan viime vuosista eli nyt niitä tulvia on tiedossa. Me seuraamme tietenkin mielenkiinnolla oman pikku puromme kevätliikkeitä ja vesi on siinäkin  noussut pihan puolelle. Talo on sen verran korkealle, että sen kastumista ei ole koskaan tarvinnut pelätä. Lähellä virtaava joki on saanut jääpadon tähän aika lähelle ja rannoilla näkyy suuria ja paksuja jäälohkareita.

Omalla tavallaan kevättulvat ovat hienoa katseltavaa. Minun on tietysti hyvä näin sanoa, koska oma omaisuus ei ole vaarassa kastua. Arvelisin, että mielipide tulvista ei olisi yhtä ihastunut, jos joutuisin elämään päiväkausia tulvan saartamana tai kesä menisi tulvan kastelemaa taloa remontoidessa. Sellaista ei toivoisi kenellekään.

Ja tokihan tähän väliin pitää laittaa joka keväiset rapakuvat. Lupasin maaliskuussa, etten aio valittaa rapakosta, koska se tietää kuitenkin kevättä ja kesää. Tyydynpä siis vain toteamaan, että tämän näköisiä tyttöjä (tai heidän kenkiään) löytyi pihalta yhtenä iltana:

"Siellä on ikäänkuin vähän jotakin rapakon tapaista", tuumasi tokaluokkalainen kengät nilkkoja myöten kurassa.