Ilmeisesti on muutamia hetkiä vierähtänyt edellisestä blogikirjoituksesta, koska en aluksi meinannut muistaa bloggerin salasanaa ja naputtelin sen useaan otteeseen väärin. Otsikko kertonee olennaisen vuoden neljännen kuun alun tapahtumista. Sillisalaattia eli vähän kaikkea mahdollista sopivasti sekaisin.
Alkukuu on ollut elämän heittelyä kurkunpääntulehduksesta kuorolaulun kautta kevääseen. Piha on täynnä sohjoa ja petkele laulaa, kun saan tarttua joka keväiseen mielipuuhaani eli jään särkemiseen. Yhden sortin aktiivimalli tämäkin: kevät etenee, kun sitä edistää. Toistaiseksi lupaukseni siitä, etten valita rapakosta ja sotkusta, koska ne tarkoittavat edistyvää kevättä, on pitänyt. Olen lapsellisen iloinen jään alta vapautuvasta terassista, sulavasta lumesta ja lätäköistä. Talvi on ollut minun mielenlaadulleni tänä vuonna liian pitkä.
Jännitystä elämään on tuonut jälleen arvailu siitä, kuka tällä kertaa herää yöllä henki pihisten kurkunpääntulehduksen aiheuttamaan kohtaukseen. Larygniitiksikö sitä hienosti sanotaan? Ei ole kivaa se. Olen aivan tyytyväinen veronmaksaja, sillä niillä rahoilla on taas saatu hyvää palvelua ja apua aivan omalle pihalle, mutta valitettavasti verorahoilla ei voi ostaa mielenrauhaa, joka sanoisi minulle illalla, että nyt pää tyynyyn, yö menee hienosti. Yritän vakuutella itselleni, etteivät asiat murehtimalla parane, mutta minkäs teet. Kun on viettänyt muutaman yön lapsen kanssa pihalla kylmää kevätilmaa hengitellen, se ottaa aikansa, että illalla nukahtaa rauhaisaan uneen. Olkaa onnellisia te kaikki, jotka saatte unen missä ja milloin tahansa. Ehkä elämä on kuitenkin kohdellut minua sen verran silkkihansikkain, että revin stressin pienistä asioista, kun niitä isoja ei vielä ole.
Mutta onneksi on sitten niitä mukavia asioita, jotka antavat sopivasti uutta näkökulmaa ja ennen kaikkea uutta ajateltavaa. Huhtikuu on ollut tähän asti myös laulukuu. Olimme lauluporukkamme kanssa inspiroivalla kurssilla ja sitä antia tulemme tavalla tai toisella ammentamaan pitkin kevättä ja kesää omissa lauluissamme. Oli mukavaa haastaa itseään sopivasti epämukavuusalueelle ja kenties oppia jotakin uutta.
Että tämmöistä sillisalaattia. Jospa ehtisin loppukuusta kirjoitella enemmän, sillä tämäkin on se oma juttu, jota kaipaan silloin, kun siihen ei aikaa ole.
p.s. Ylempi kuva ei ole puron varresta vaan pääsiäisen reissulta serkkujen luo. Alempi ihan omalta terassilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti