Talvesta kevääseen

Viikonloppu oli itselleni eräälainen vedenjakaja kahden vuodenajan välillä. Ainakin ajatuksen tasolla. Kevät toki on tehnyt (onneksi) tuloaan jo jonkin aikaa ja lumet sulavat täyttä vauhtia, mutta moninpaikoin maisema on ollut edelleen talvinen ja oma mieli sitä kautta myös. Olimme viikonloppuna oman lippukuntamme leirillä ja nyt, uuden viikon alettua, huomasin että tuon leirin myötä vahva tunne keväästä tuli jäädäkseen.

Leiriä ei ollut sen kummemmin nimetty talvi- tai kevätleiriksi, mutta ohjelma oli vielä varsin talvista. Vuoden ensimmäisen puoliskon (ja mahdollisesti koko tämän vuoden) viimeiset hiihdot hiihdin sudenpentujen eli pienimpien partiolaisten kanssa lauantaiaamuna. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta huikaisevan kirkkaasti. Yöllä oli ollut pientä pakkasta, joka teki suolla hiihtämisestä hienon elämyksen: hanki kantoi ja suksi luisti. Sen verran lämpimästi aurinko säteitään levitti, että lähdimme hiihtämään heti aamusella. Iltapäivällä hanki ei enää olisi kantanut edes kevyimpiä meistä. Eipä olisi enää tämän lopputalven hiihtorupeamaa hienommin voinut päättää. Sunnuntaina kotiin päästyä oli  mukava kantaa sukset varastoon odottamaan uusia lumia ja latuja.

Liekö hyvillä hiihtokeleillä ollut vaikutuksensa siihen, että leiri luisti ylipäätään oikein mukavasti. Asiat rullasivat kivasti eteenpäin, mistään ei tarvinnut vääntää tai jankata tarpeettomasti ja hyvä mieli säilyi kaikilla. Näin ainakin itse koin. Vaikkei leiri mikään lepoloma koskaan olekaan, niin tältä leiriltä jäi takataskuun enemmän voimia kuin mitä koin viikonlopun aikana kuluttaneeni. Tästä on hyvä antaa kevään edetä.