Lämmin päivä

Olipas erikoista käydä tänään aamupäivästä luistelemassa.

Tuli nimittäin kuuma.

Eikä se kuumuus johtunut pelkästään siitä, että kunto on nolla, 

vaan väitän, että osasyy oli myös siinä, 

että pakkasta oli vain ihan muutama aste 

ja se on tälle tammikuulle harvinaisen lämmintä. 

Kylmyyteenkin voi kai jollakin tasolla tottua.

 Mutta ihan mahtavaa, 

että kovat pakkaset näyttävät ainakin toistaiseksi lauhtuneen.

Tämän viikon merkkitapaus Puron varresa lienee se, 

että talon isännän ilta-, viikonloppu- ja ennenkaikkea yötyöt 

ovat tuottaneet tulosta ja autotallia voidaan kutsua valmiiksi! 

Nyt vain pitää totutella nopeasti siihen, 

että toinen autoista ajetaan talliin sisälle. 

Muuten on suuri vaara, että käy niin, 

ettei se auto loppujen lopuksi sisälle talliin mahdukaan... 

Kuutamostakin on menneellä viikolla "nautittu".

Ennätys taisi olla torstain ja perjantain välinen yö, 

jolloin Nelly heräsi yhdeltä, jaksoi makoilla melkein viiteen saakka sängyssä 

ja siirtyi siitä sitten iskämiehen kanssa sohvalle Barbie-elokuvaa katsomaan. 

On se ihme homma, mikä sen valvomisen kuutamolla saa aikaan.

Tämä kuukuva on otettu tiistai-iltana ennen partiota. 

Iltaisin onkin ollut kaunista katsottavaa, 

kun hanki on kimaltanut pieninä kiteinä pakkasessa 

ja kuu on valaissut maisemaa.

Mutta nyt kuu taas pienenee ja unikin maittaa paremmin.

Hyvää pyhäiltaa ja alkavaa viikkoa!

Oon nelivuotias...

...oppimaan innokas, sain nimen hauskimman Kaapo. 

Ei vaan Nelly. 

Mutta muuten tuo Kaapo-lastensarjan tunnusmusiikki sopii hyvin tähän päivään, 

kun olemme juhlineet meidän kuopustamme,

 keskiviikkona korkeaan neljän vuoden ikään ehtinyttä Nelly-neitiä. 

Keskiviikkoaamuna Nelly keimaili eteisen peilin edessä 

ja totesi hiuksiaan taaksepäin hulmauttaen:

 "Neljä vuotta, kylläpä minä olenkin kasvanut."

Neljä vuotias on mainiossa iässä. 

Monet taidot ovat jo varsin pitkällä 

ja ainakin omasta mielestään hän osaa jo kaikki asiat.

 Mutta samalla saan pitää sylissä vielä ihanan pientä lasta, 

joka aamuyöstä kömpii viereen sänkyyn 

ja nukahtaa lämpimänä keränä kainaloon. 

Kuopuksen osassa Nelly on saanut olla niin pieni tai iso, 

mitä milloinkin on halunnut, tilanteen mukaan. 

Väkisinkin tulee mieleen aika, 

jolloin perheemme esikoinen Kasper täytti neljävuotta 

ja oli samalla isoveli kahdelle pienelle tytölle. 

Ei tainnut äitin syliä riittää samalla tavalla mitä nyt. 

Silloin nelivuotiasta piti isona poikana, 

vaikka nyt jopa vähän hirvittää, miten pieni se "isokin" poika on ollut.

Vaikka mitäpä se jälkikäteen hirvittely mitään auttaa.

Jokainen toimii eri elämänvaiheissa sillä hetkellä käytössä olevien voimavarojen 

ja sen hetkisen tiedon ja viisauden mukaan.

Mutta silti...

Tänään oli kuitenkin Frozen-päivä. 

Sillä ei ole meilläkään vältytty joutumasta Frozen-elokuvan pienten prinsessojen, 

Elsan ja Annan, lumoihin. 

Ja oikein mainioita siskoksia nuo Elsa ja Anna ovatkin: 

sisukkaita, kekseliäitä ja toisistaan huoltapitäviä.  

Nelly pukeutui jo aamusta Nannan joululahjaksi saamaan "kuningatar-Elsa"-mekkoon 

ja alikersantti-täti täydensi varustusta "lousen-talvikkeilla",

kuten Nelly itse asian ilmaisi. 

Tiara, hansikkaat (koska Elsalla on jäävoimia), 

valtikka ja mikä parasta, korkokengät!

Päivän kuningatarta olisi ollut mukava kuvata oikein kunnolla,

mutta aamupäivän jännitys vieraita odotellessa teki tehtävänsä,

eikä yhteistyöhalua kuvaamiseen löytynyt ollenkaan.

Myöhemmin alkuillasta kysyin aivan puoli huolimattomasti,

että josko nyt äiti voisi ottaa muutaman kuvan kuningattaresta.

Vastauksena oli paljon puhuva silmäys ja kommentti: 

"Juts joo, viimeinkin sää sitä kysyit". 

Ja sitten kuvattiin.

Jäätävä pakkaspäivä sujui nopeasti ja mukavasti.

Kiitos kaikille osallisille ja kanssajuhlijoille!

Nokka kohti uutta viikkoa.

 

Talvinen sunnuntai

Ilmojen puolesta tämä päivä on tainnut olla yksi alkaneen vuoden hienoimmista. Yöllä oli satanut kevyttä lunta ja se yhdistettynä päivä päivältä korkeammalle kipuavaan aurinkoon ja mukavaan pikku pakkaseen, maisema näytti kuin suoraan talvisesta satumaasta.

Kävimme ulkoilemassa koko perheellä koulun luistelukentällä. Emme olleet ainoita ulkoilijoita siellä, joten lasten päivittäisen luisteluannoksen lisäksi saimme osamme seurustelunsakramentista. 

 

Talvinen jokimaisema houkuttelisi jäälle kulkemaan, mutta sinne ei ole mitään asiaa.

Niin kuin näkyy, vesi siellä virtaa:

 Ihailen siis maisemaa rannalta ja kävellä köpöttelen tietä pitkin. Syksyn jatkunut sairastelu on tehnyt tehtävänsä ja henkilökohtainen kunto on laskenut kaikkien mahdollisten rajojen alapuolelle. En ole minkäänlaisessa kunnossa. Tästä ei ole suuntaa kuin ylöspäin ja yritän ajatella, että tässä vaiheessa pienikin liikahdus on parempi kuin ei mitään. Kova halu on saada yleiskunto nousemaan, joten vähän kerrassaan kokeilen minkä verran olisi yskimisen puitteissa mahdollisuus liikkua. Onneksi lääkkeetkin alkavat purra vähitellen, enkä enää yski keuhkoja pihalle ainakaan jatkuvasti.

Nyt katse uuteen viikkoon. Tämä onkin ensimmäinen "ehjä" viikko tänä vuonna, ilman mitään arkipyhiä tai muita poikkeuksia. Härkäviikoiksi näitä joulun ja uudenvuoden jälkeisiä viikkoja taidettiin ennen kutsua. Pitkät talviviikot ennen pääsiäistä.

Hyviä härkäviikkoja kaikille!

 

 

Kylmää loppiaista

Hrr... ulkona paukkuu pakkanen ihan tujuissa lukemissa. Aamulla -27 ja taisi se mittari käydä vieläkin alempana päivän valjetessa. Päivitin bloginkin ulko-asua talvisempaan suuntaan. Joulunaikaan vielä tuntui, että talvi on perin juurin musta, mutta se talvi alkoikin vasta nyt uuden vuoden puolella. Ulkona käydessä yhteinen nimittäjä kaikkien ympärillä näkyvien talojen kanssa oli savupiipuista pystysuoraan nousevat savut. Epäilemättä tänä päivänä sisälle kannetaan puukoppa jos toinenkin.

Tänään on koululaisten viimeinen joululomapäivä. Tämän vuoden joululoma on ollut mahtavan pitkä ja meillä ainakin on nautittu kovasti elämästä, johon ei kuulu lukujärjestyken sanelemat aikataulut. Toisaalta, pitkän loman ansiosta arvelen, että näennäisestä nurinasta huolimatta, huomenna kevätlukukaudelle lähdetään ihan hyvillä mielin. Pakkanen voi tehdä sen, ettei luistimia vielä tarvitse pakata huomiseksi mukaan. Onneksi koko alkuvuosi on ollut täynnä hyviä luistelukelejä, joista olemme ottaneet mahdollisuuksien mukaan kaiken irti.

Loppiainen on kai jonkinlainen portti joulun ulkopuoliseen maailmaan. Vaikka nuutinpäivään on vielä viikko aikaa ja jonkun määritelmän mukaan joulu kestää nuutinpäivään saakka. Minä haluan vielä pitää kiinni joulutunnelmasta ja siksi kuusi saa koristaa olohuonetta ainakin viikonloppuun saakka ja jouluvalot pidän luultavimmin ikkunoissa vielä pidempään. Vaikka päivällä aurinko jo valaiseekin, on pimeää aikaa vielä paljon jäljellä.

Pysykää lämpiminä.

 Parempi, että pakkaset paukkuvat nyt.

Jospa sitten saisimme kunnollisen kesän.

Ei tapahdu mitään-päivä = hyvä päivä

Tätä päivää voisi kai nimittää "Ei tapahdu mitään"-päiväksi. Ja toisaalta, jos päivän eri hetkiä tarkastelee, niin koko ajanhan täällä jotakin tapahtuu. Mutta ei ole tapahtunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa, ihan niitä tavallisia juttuja vaan. Ja tiedättekö, vaikka siihen tavalliseen arkeen välillä työlääntyy, toivoo jotakin aivan muuta ja mielessään suunnittelee irtiottoja sinne ja tänne ilman paluulippua, niin täytyy myöntää, että kylläpä vaan on ollutkin hyvä päivä.

Hyvä päivä siivoukseen, pyykkäämiseen, luisteluun, uunin lämmitykseen, pannukakkuherkutteluun (Puron varresa ei ole tehty mitään "en-syö-herkkuja-koko-keväänä"-lupauksia, koska ne eivät kuitenkaan pidä), lasten kavereiden kyläilyyn, saunomiseen ja kaikkeen muuhun arkiseen. 

Tai sitten tänään on ensimmäista kertaa pitkään, pitkään, PITKÄÄN aikaan ollut sellainen päivä, ettei minun ole tarvinnut yskiä keuhkojani hajalle vartin välein (tätä ei siskoni usko, koska sai todistaa päivän pahimman yskänkohtauksen vastatessani puhelimeen...). Puolikuntoisena ei jaksa katsella kovin paljoa ympärilleen. Kun yskiminen vähenee, jaksaa ajatella muutakin. Jaksaa ajatella ja nähdä hyvää.

Hyvää Uutta Vuotta 2016!

Piti laittaa tuo otsikko ihan vain jo siitäkin syystä, että pääsee kirjoittamaan uuden vuosiluvun. Vaikka mikään ei varsinaisesti ole eilisen jälkeen muuttunut, niin kyllä tässä vuoden ensimmäisessä päivässä on jonkinlaista uuden alun tuntua joka tapauksessa. Ja eipä siitä varmaan mitä haittaa ole, jos välillä pysähtyy ja miettii hetken aikaa mennyttä ja sitten sitä tulevaakin. 

Toivottavasti jokaisella olisi menneestä vuodesta mielessä muutama asia, josta voisi vilpittömästi kiittää. Itselleni mennyt vuosi ei ole ollut mikään maailman huipuin ja hienoin vuosi. Mutta eihän se voi niin mennäkään, että jokainen vuosi olisi entistä parempi. Nyt päättyi aivan ok vuosi ja vuoden päästä katsotaan, mitä tämä vuosi on tullessaan tuonut. 

Ainakin tämä vuoden ensimmäinen päivä näyttää tuovan tullessaan auringonpaistetta ja pakkasta. Mies lähti viemään lapsia luistelemaan ja ainakin säätietojen perusteella luistelukelejä näyttää riittävän jatkossakin. Lunta on sen verran hintsusti, että hiihtämisestä luonnonlumella voi vain haaveilla, mutta meillä luistelu onkin se mieluisampi talviurheilumuoto, joten jäälle yritetään päästä niin usein kuin mahdollista. Kasper viihtyi eilen luistimilla kolme tuntia, joten ei mikään huono alku.

 Mitäpä sitten uudenvuodenlupauksia? Onko niitä siellä ruudun toisella puolen tehty?

Minä en lupaa mitään, mutta haluaisin yrittää elää todeksi sitä henkeä, jota tuossa kuvassakin on: että tehdään asioita yhdessä, jeesataan toista, kun apua tarvii ja ainakin välillä mennään samaan suuntaan.

Ja huomatkaa muuten tuo mahtava iltataivaan väri, joka aivan vahingossa tallentui eilen myöhään iltapäivällä otettuun kuvaan. 

Onnellista ja siunattua loppuvuotta, Puronvarren Ystävät!