sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Helmikuu 2022


 


Helmikuu, sydäntalvi. Valo voittaa vähitellen.

Helmikuun aikana lumikerros on kasvanut päivä päivältä suuremmaksi. Pihat ja parkkipaikat ovat täyttyneet lumesta ja vähän kerrassaan lumikasat ovat vallanneet nekin pihojen ja terassien alueet, jotka vielä alkutalvesta jaksettiin pitää hyvin lakaistuina. Nyt riittää se, että autolla pääsee pihalle ja ovesta pääsee ulos. 

Tänään on laskiasisunnuntai ja mekin kävimme kolmen nuorimman kanssa laskemassa mäkeä Hiekkasärkkien maastossa. Aurinko paistoi ja sen verran oli lämmintäkin ollut, että puitten ympärille oli ehtinyt muodostua sulat ympyrät, niin kuin aina kevätauringon aikaan. Minä en uskaltautunut mäkeä laskemaan. Eilinen hiihtolenkki kummittelee selässä ihmeellisenä jomotuksena, joten päätin olla kannustusjoukoissa. Selkä on aina ollut minun "heikko kohtani", joten suhtaudun sen kolotuksiin varovaisuudella, ettei tule mitään pahempaa.

Helmikuu menee vähistä päivistä johtuen melko nopeaa. Onneksi mitään hirveitä pakkasjaksoja ei ole ollut, vaan olemme saaneet elää aika mukavissa pakkaslukemissa. Lapset ovat hiihtäneet koulussa paljon ja kyllä ihan vapaa-ajallakin sukset ovat löytäneet tiensä niin lasten kuin aikuistenkin jalkoihin. Omalla kotikylällä on latuja valittavaksi asti.

Arki on pyörinyt omalla painollaan. Koulua, töitä, kotihommia. Siinäpä se arkipäivien pyhä kolminaisuus on, lisämausteena pienimuotoista sairastelua silloin tällöin. Koronaa tuntuu nyt olevan ihan joka puolella. Meille se ei ole vielä tietään löytänyt, mutta realistina ajattelen, että se on vain ajan kysymys, milloin iskee. Miksi me säästyisimme, kun näyttää, että se kaikkiin muihinkin tarttuu. Itsekkäästi tietysti toivomme, että olisimme viikon päästä alkavalla hiihtolomalla terveitä, mutta eipä se olisi ensimmäinen kerta, kun hiihtolomalla sairastetaan. Tsemppiä vain kaikille, jotka nytkin ovat sairaana tai karanteenissa!

Helmikuun loppupuoli olikin sitten aikamoisten muutosten aikaa maailmalla. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on ollut kaikkien huulilla ja uutiset Itä-Euroopasta ovat olleet huolestuttavaa kuunneltavaa. Pahaa on tehnyt, kun lapsi miettii, että joutuuko iskä lähtemän sotaan. Vaikka tuohon kysymykseen voikin vastata, ettei iskä ole lähdössä yhtään mihinkään, niin tuntuu ylipäätään hullulta joutua tilanteeseen, jossa tuollaisesta asiasta keskustellaan. 

Euroopan muuttunut turvallisuustilanne johti omalla kohdallani siihen, että ajatukseni Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä ovat muuttuneet. Tähän asti olen ollut sitä mieltä, että Suomen puolueettomuus on ehdottoman hyvä asia ja Nato-jäsenyydestä olen ajatellut varovaisen kielteisesti. Tällä hetkellä, jos järjestettäsiin kansanäänestys, äänestäisin mitä suurimmalla todennäköisyydellä Nato-jäsenyyden puolesta. Ukrainaakaan eivät auta yhtään "Seisomme Ukrainan puolella"-puheet tai someprofiilien värittäminen Ukrainan värein. Toki ne kertovat solidaarisuudesta ja kaiketi tuntuvat hyvältä, mutta konkreettinen apu on nollan prosentin luokkaa, valitettavasti.

Ihan paras asia tässä helmikuussa on ollut valon lisääntyminen. Tällä hetkellä aurinko paistaa vielä silloinkin, kun tulen töistä kotiin. Aamulla, kun ajan töihin, ei enää koko matkaa tarvitse ajaa pitkät valot päällä. Aivan kuin päivään tulisi enemmän aikaa. Ja parasta tässä on, että tämä valoisuus lisääntyy vielä pitkän aikaa.

maanantai 31. tammikuuta 2022

Tammikuu 2022




Vuoden ensimmäisen kuukauden viimeinen päivä on tänään. Ajankulumista tulee päiviteltyä useinkin, mutta tämän tammikuun kohdalla totean, että melko hitaasti aika kului. 

Tammikuu on jo pitempään ollut sellainen kuukausi, joka ei mahdu omaan kuukausien kärkikolmikkoon. Vuoden alussa kaikki tuntuu toki hienolta ja joulunajan valot ja tunnelma kantavat hyvinkin loppiaiseen ja sen ylikin. Mutta vääjäämättä jokaisen tammikuun kohdalla tulee se hetki, kun jouluvalot sammuvat, viimeisetkin joulusuklaat on syöty, uudenvuoden lupaukset on rikottu ja pimeys tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan. Silloin iskee pienimuotoinen tuskastuminen talveen, liian aikaisin tulevaan pimeyteen ja arkeen, jota tuntuu olevan edessä aivan liikaa.

Ja aivan yhtä vääjäämättä jokaisen tammikuun kohdalla tulee eteen myös se hetki, jolloin ihastelen töistä tullessa hämärää pihaa, joka jo muutamien päivien päästä ei enää olekaan hämärä, vaan suorastaan valoisa. Niin hitaalta kuin se aluksi tuntuukin, valo alkaa vähitellen voittaa ja kohti kevättä mennään.

Vaalipyhänä eli tammikuun puolenvälin jälkeen tunsin ensimmäisen kerran auringon lämmittävät säteet kasvoillani. Kovasti yritin nuuhkia, josko jo ihan kevät tuoksuisi ilmassa, mutta siitä en ollut varma. Oliko se vain oma mieleni, joka niin kovin toivoi kevään ensimmäistä häivähdystä talvi-ilmaan vai tuntuiko se hetken aikaa ihan oikeasti? En oikein saanut siitä selvää.

Tammikuussa päättyi superpitkä joululoma. Se tuntui niin pitkältä, että välillä mietin jopa, että oliko se vähän liiankin pitkä. Iloisesti saimme koko perhe rytmin sekaisin ja nuoriso nautti pitkistä aamu-unista. Minä taas nautin rauhallisista aamuista, kun kaikki muut vielä nukkuivat. Enkä kyllä itsekään liian aikaisin noussut. Pimeys teki tehtävänsä tässäkin. Kun kuun alussa vielä puolikymmeneltäkin oli lähes pimeää, oli heräämisen hetkellä hyvinkin hankalaa hahmottaa, paljonko kello oli.

Koska perheen lapsista kaksi on syntynyt tammikuussa, riittää joulun jälkeen myös juhlaa, vaikka arki tuntuukin vievän voiton. Pandemiatilanteesta johtuen vieraita kutsuttiin useammassa erässä, mikä oli oikeastaan vain hyvä asia, koska näin ehtii jutella kaikkien kanssa paljon paremmin. Perheen nuorimmainen sai elämänsä ensimmäiset kaverisynttärit ja oli kahdesta vieraasta niin sekaisin, ettei meinannut saada nukutuksi:D 

Nyt onkin ollut aika totutella siihen tosiasiaan, että meidän perheessä on enää yksi (!) alle 10 vuotias ja hänkin täytti jo viisi vuotta. Lapsiperhe olemme edelleenkin, mutta varsinaisesti aivan pikkulapsia meidän taloudessa ei enää asu. Edellisen kerran, kun perheen kuopus täytti viisi vuotta, meille odotettiin vauvaa, joka sitten syntyikin alle viikon päästä. Jos tämä tammikuu on kulunut hitaasti, niin viisi viimeistä vuotta ovat menneet nopeampaa kuin mikään muu aika ennen tätä.

Harrastuksetkin ovat pikkuhiljaa palanneet joulu- ja koronatauolta takaisin. Partiolaisten kanssa teimme vuoden ensimmäisen retken lähilaavulle, soittimet on kaivettu esiin ja laulamaankin olen päässyt.

Kuukauden kääntyessä loppua kohti on myös sairastettu. Iso-K on pysynyt meiltä (ainakin vielä) poissa, mutta arvelen, että jossakin vaiheessa sen sairastamme. Siltä tämä maailman meno nyt näyttää. Jos jotakin helmikuulle toivon, niin monta tervettä päivää kiitos. 

perjantai 7. tammikuuta 2022

Vuosi 2021 pakettiin

 Hyvää vuotta 2022!

Minusta on aina ollut mukavaa lukea blogeista tai instagramista vuosikoosteita, joita monet näin alkuvuodesta tekevät. Vaikkei menneeseen vuoteen välttämättä ole liittynyt mitään maata mullistavaa, niin joku siinä vain viehättää, kun mennyt vuosi laitetaan pakettiin ja sen jälkeen otetaan uusi vuosi vastaan. Ja onhan vuosikoosteiden tekeminen ja toki lukeminenkin aivan loistava tapa muistella mennyttä vuotta. Niinpä päätin itsekin tehdä ylimalkaisen vuosikoosteen viime vuodesta. Nappasin kalenterin käteeni ja poimin sieltä muutamia tärkeimpiä (ja julkaisukelvollisia) tapahtumia jokaiselta kuukaudelta itselleni muistoksi.

Tammikuu

Vuosi vaihtui Laihialla lasten serkkujen perheen kesken. Oli lunta, pakkasta ja talven tuntua. Tammikuuhun mahtui niin hiihtoa kuin luisteluakin ja paljon kauniita maisemia. Lapset yökyläilivät kavereillaan ja juhlistimme meidän tammikuun lasten 9v. ja 4v. synttäreitä.

Helmikuu

Hiihdot ja luistelut jatkuivat helmikuussakin. Koronatilanteen vuoksi olin omassa työssäni viikon verran etätöissä. Onneksi omat lapset saivat olla lähiopetuksessa ja harrastukset pyörivät normaalisti.

Maaliskuu

Koululaisilla (ja itsellänikin) oli hiihtoloma. Juhlimme 70 vuotisjuhlia lähipiirin kesken ja aloitimme kotona ison remontin. Hiihtoloman jälkeen muutimme mummulan vintille, pois remontin tieltä. Kahdet synttäritkin mahtuivat maaliskuuhun: 12v ja 40v. Elämä meni aika tavalla tauolle remontin vuoksi. Työt ja lasten harrastukset hoidettiin, kaikki muu aika meni raksalla tai huoltohommissa.

Huhtikuu

Pääsiäinen meni pitkälti remontin jaloissa, niin kuin menivät kaikki muutkin päivät. Tein jonkin verran iltatöitä päivätöiden lisäksi ja olin niistä iloinen, koska joka eurolle oli tarvetta. Kuun lopussa pääsimme muuttamaan takaisin "uuteen" kotiin.

Toukokuu

Kevät tuli, lumet suli. Ehdimme pitää kahdesta partioleiristä toisen, jonka jälkeen iski parin viikon mittainen etäkoulujakso. Yläkoululaisemme saivat ihan virallisen altistuskaranteenimääräyksen. Onneksi ulkona oli valoisaa, niin tekemistä riitti ja sopu säilyi.

Kesäkuu

Esikoisen peruskoulu päättyi. Omat kesätyöni alkoivat ja kuopus jäi päivähoidosta lomalle isosiskojen huomaan. Kävimme minireissulla Savossa, juhlimme 16 vuotiasta ja vietimme juhannusta kotona serkkuperheen kanssa.

Heinäkuu

Teimme reissuja Keski-Suomen mummulaan, Rovaniemelle ja Ranualle. Iskämies oli lomalla ja minullakin oli pari useamman perkkäisen vapaapäivän pätkää. Juhlimme 14 vuotiasta.

Elokuu

Koulut alkoivat. Meiltä lähdettiin lukioon sekä 8.- 6.- ja 3.-luokille. Töissä pamahti etäopetusviikko päälle lähes heti koulujen alettuja. Partioleirilläkin oltiin eräänä varsin sateisena viikonloppuna.

Syyskuu

Sairastelujen kuukausi yhdellä jos toisella. Perus flunssaa, joka tässä maailmantilanteessa aiheutti ihan riittävästi vaivaa ja vastusta. Lasten harrastukset pyörähtivät käyntiin, samoin rippikoulu.

Lokakuu

Normaalia arkea. Syyskuun sairastelun jälkeen se oli mahtavaa. Syyslomalla satoi ensilumi.

Marraskuu

Pääsimme partioleirille, johon osallistui ennätysmäärä lippukuntalaisia. Päivät täyttyivät työstä ja koulusta.

Joulukuu

Joulukuu on vuodesta toiseen yksi suosikkikuukausistani. Muut suosikkikuukaudet saattavat vaihdella, mutta joulukuu on ja pysyy. Iso osa joulun odotukseen liittyvistä asioista toteutui tänä vuonna.

Sellainen oli vuosi 2021 Puronvarresa omalla kohdallani. Ei mitään niin tavattoman erikoista, mutta tavallista ja hyvää. Uudenvuodenlupauksia en tehnyt. Jos jotakin toivon tälle vuodelle niin sitä, että tämä kulkutauti häipyisi. Että ihan oikeasti päästäisiin takaisin tavalliseen elämään.