Ja juuri, kun kirjoitin otsikon, aurinko alkoi näyttäytymään pilvien takaa. No, jos sen saa otsikoimalla pysymään näkyvissä, niin olkoon otsikko edelleen pilvinen:)
Meidän orvokit ovat odottaneet luvattoman pitkään terassin pöydällä, jotta joku innokas ne istuttaisi. Nyt sain tytöt innostumaan asialle ja kolme amppelia orvokkeja roikkuu nyt pihalla. Näyttävät vielä kovin pieniltä, mutta jospa saisimme ne hoidettua niin, että siitä kasvaisivat ja tuuhettuisivat. Muutama viikko sitten olimme partiolaisten talkoissa ja talkooreissulta löytyi tammenterhoja. Istutimme yhden tammenterhon omaan ruukkuunsa ja nyt jäämme odottamaan, mahtaisiko siitä lähteä kasvamaan uusi tammen alku... Olen aina luullut, että asumme vähän liian pohjoisessa, jotta tammi kasvaisi kunnolla, mutta sitten kuulin että näilläkin leveysasteilla se on onnistunut. Aika näyttää.
Tämä viikonloppu on mennyt nopeasti. Olemme touhuilleen hyvin tavallisia, arkisia hommia. Helatorstain vuoksi tunnen edelleen olevani jonkinlaisessa "viikkovillissä", vaikka perjantai olikin tavallinen työpäivä. Huomenna edessä kuitenkin arki ja maanantai. Koululaisten toiseksi viimeinen maanantai ennen odotettua kesälomaa:) Tsemppiä vaan opettajille! Arvelisin, että kaikenlaisista "kuinka-motivoin-kymppivuotiaan"-oppaista voisi nyt olla hyötyä...
tiiäkkö,mun laosuuden kodissani kasvaa tammi,edelleen :) ikää tuolla puulla on varmaan yli 40v,silti se vaan sinnittelee <3 ja samoilla leveys-linjoilla siis kasvaa ;)
VastaaPoistaMinusta ois ihan mahtavaa, jos saataisiin tammi itämään ja istutettua oikein kunnolla. Harvakseltaan täällä näkee tammia. Ne on hienon näköisiä puita (ja haravointitalkoissa huomaa myös, että niissä on paljon lehtiä...:D)
PoistaOrvokit on kyllä varma kevään merkki ja kukkivatkin pitkään jos jaksaa nyppiä kuolleet kukat pois. Täälläkin on pilvistä eikä mitenkään erityisen lämmintä. Sopii hyvin tällaiselle sisäkissalle. Toivottavasti tammi lähtee kasvamaan! Kesäkelillä sopiva määrä pikkuväen lirautuksia juurelle niin johan saa kasvuvoimaa ;) Mukavaa pyhän jatkoa!
VastaaPoistaMe grillattiin ja kesken kaiken rupesi satamaan. Tyypillistä. Mutta syötiin kuitenkin ulkona, kun kerran aiottiin:) Toivokaamme joukolla tammelle kasvuvoimaa!
PoistaMää suosittelisin kyllä ennemmin kirjaa -kuinka takoa opettajien päähän että enään ei opiskella- ;)
VastaaPoistaNo joo, voihan sen asian kääntää noinkinpäin;) Taitaa olla aika kituviikot tulossa, niin opettajille kuin oppilaillekin. Toivotaan ymmärrystä puolin ja toisin:D
PoistaTodellakin kituviikot! Onneksi ysiluokkalaisen Tet- jakso on tässä ja tyty paiskii etelessä lammastilalla töitä. Viisas opettaja.
VastaaPoistaMukavaa viikkoa sinulle!
Hyvä idea laittaa tet-viikko lukukauden loppuun. Lammastila kuulostaa mielenkiintoiselta työharjoittelupaikalta. Hyvää viikonlopun jatkoa sinulle!
PoistaOrvokit ovat kyllä nättejä kukkia ja ne kun voi istuttaa ulos jo hyvissä ajoin keväällä. Toivotaan, että tammi lähtee kasvamaan. Niitä tosiaan näkyy varsin harvoin täällä päin.
VastaaPoistaOrvokit kuuluvat kevääseen. Minäkin toivon, että taimi saisi hyvän alun ja lähtisi kasvamaan. Vielä ei näy mitään:)
PoistaOmpa nättejä orvokkeja. Ne onkin siitä mukavia kukkia, että ne suorastaan tykkää tällaisesta koleasta keväästä ja kestävät muutaman asteen pakkastakin oikein hyvin.
VastaaPoistaOrvokit laittavat sopivasti hanttiin tälle kylmälle säälle. Ikäänkuin muistuttavat, että tuule ja tuiskua vaan, mutta kesää kohti mennään:)
Poista