torstai 14. toukokuuta 2015

Helatorstaina

Sateinen helatorstai ja kylmä. Mutta mitäpä siitä, kun muuten päivä on mennyt mukavasti. Eilen illalla talo täyttyi entisestään, kun alikersanttitätin lisäksi saimme yökylään iskämiehen nuoremman pikkuveljen. Tänä aamuna alikersanttitäti teki meille kaikille erittäin maittavan aamupalan: espanjalaista munakasta ja amerikkalaisia pannukakkuja vaahterasiirapin kera. Kansainvälisistä nimistä huolimatta aamupalan ainekset olivat hyvinkin suomalaisia, vaahterasiirappia lukuunottamatta. Täytyypä sanoa, että oli aivan mahtavaa saada tulla valmiiseen aamupalapöytään. Ja kun tarjolla oli herkkuja, joita meillä ei yleensä aamupalalla nähdä, niin nautinto oli sitäkin suurempi. 

Ulkona sateli ja taitaa sadella edelleenkin, joten päätimme käydä pienellä helatorstain ajelulla meren rannalla. Sen verran leikimme vilukissoja, ettei ulkoilu nyt jaksanut kiinnostaa. Mutta autossa on hyvä tehdä suunnitelmia tulevan kesän varalle, miten sitten lämpimällä ja muutenkin hyvällä säällä tulemme retkeilemään ja liikkumaan merenrantamaisemiin...
Nauris on ollut kiltti kissa ja ulkoillut reippaasti meidän pihalla, eikä ole edes joutunut hukkaan tai muuhunkaan hankalaan paikkaan. 

Leppoisaa helatorstain jatkoa kaikille!

14 kommenttia:

  1. ai mitä herkkua aamu-palaksi :) kyllä teidän kelpaa... koleata säätä meilläkin pidellään,ihan visusti sisä-tiloissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin kyllä täysin siemauksin tästä arjen todellisesta luksuksesta.

      Poista
  2. Täällä paistaa just nyt , mutta aamulla sateli ja tuuli on kova. Mahtavat aamuherkut teillä , onpa kiva vieras , kun tuollaisia laittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sanoinkin tätille, että voi käydä useamminkin:)

      Poista
  3. Täällä mokillä taivas kirkastui näin iltasella. Vesi on tosi korkealla.Teemu tuli aamulla suoraan tänne mökille. Keväthommia täällä tehdään.Vesiletku laitetiin järveen ja pumppu paikoilleen. Laituri laitetaan huomenna. Sauna lämpiää, mutta talviturkkia tuskin uskaltaa vielä heittää. Kyllä nyt jo tuo sade piisaisi. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavan kuuloisia mökkihommia. On varmasti mukavaa puuhailla porukalla, kun tietää, että koko kesä on edessäpäin. Ja rantasauna kaiken työn jälkeen tuntuu hyvältä:) Hyvää viikonlopun jatkoa sinne myös ja terveisiä!

      Poista
  4. Aamiainen kuulostaa herkulliselta...slurps! Vesisade tuntuu olevan riesana siellä sun täällä. Nyt vähän kirkastuu Savon taivas, toivottavasti pidemmäksi kuin tunniksi. Terveiset pikkuväelle ja Seijan porukalle sinne mökille! Jos talviturkit aiotte heittää niin ainakin tiukat löylyt päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terveisistä. Vesisateet tosiaan riittäisivät hetkeksi.

      Poista
  5. Nauris on kyllä varsinainen söpöys!

    VastaaPoista
  6. Mahtava luksusaamiainen! Mietin joskus, että olisi superhauskaa saada kokki kotiin yhdeksi päiväksi valmistamaan päivän ateriat - edes yksi päivä ilman ruoanlaittoa. Ja jos hän vielä siivoaisi keittön sotkut, aina parempi. Alikersanttitäti on kullanarvoinen vieras :) Nauris sopii niin hyvin tuohon maisemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauriksen vierailu jättää jälkeensä aina hetkellisen lemmikkikuumeen, täytyy myöntää. Alikersanttitäti on kyllä kullanarvoisa vieras, monessakin mielessä. Paljon on apuja vuosien saatossa saatu.

      Poista
  7. Kuulostaapa herkulliselta aamiaiselta :)

    VastaaPoista