Sähkökatkoksen kourissa

Olemme eläneet mielenkiintoisia aikoja. Tiistaina iltapäivällä alkoi lumi- ja räntäsade. Taivaalta satoi valkoisia "tiskiluutuja" ja maisema oli nopeasti erittäin talvinen. Lumisade jatkui ja märkä lumi painoi puita. Eikä tarvitse olla suuri ennustaja arvatakseen miten siinä kävi... Tiistaina illalla vähän ennen kahdeksaa napsahtivat sähköt pois ja poissa ne pysyivätkin. Ei muuta kuin kynttilät palamaan ja kaapista kaivettiin esiin otsalamput, taskulamput ja kaikki muutkin ei-verkkovirralla-toimivat valaisimet. 

 

Yksi puu kaatui pihalla

Menimme nukkumaan ja hetken torkuttuani havahduin siihen muistikuvaan, että jääkaappi on täynnä maitopurkkeja. Ei muutakuin latomaan ne terassille kylmään ja takaisin sänkyyn. Heräsimme pimeään keskiviikkoaamuun: ei sähkövirran hitustakaan missään. Koulusta tuli viesti, että kylmään ja sähköttömään kouluun ei oppilaiden tarvitse tulla. Tuikkasin leivinuuniin tulet, sillä viileys sisällä oli jo selvästi havaittavissa. Pakkanen mahdollisti sen, että tyhjensin pakastimet pihalle. Koululaiset olivat innoissaan yllättäen tulleesta vapaapäivästä, vaikkakin ekaluokkalainen huolehti siitä, miten käy kesken olevan isänpäiväkortin, jos sähköt pysyvät poissa pitempäänkin. Sähköt pysyivät poissa koko päivän ja yöksi oli luvattu kahtakymmentä astetta pakkasta... Me päätimme mennä siitä mistä aita on matalin ja evakuoimme itsemme jo päivällä mummulaan, jossa aggregaatti jauhoi traktorin perässä sähköä tauotta (velipojan paras hankinta). Siitä olikin noin yhdeksän vuotta, kun olin edellisen kerran yötä lapsuudenkodissani. 

 

Tytöt valtasivat yhden huoneen

Torstaiaamu valkeni sähköttömänä, mutta kauniina. Pakkanen oli kuorruttanut maiseman todella kauniiksi ja nouseva aurinko kruunasi kaiken. Jotenkin en vain osannut nauttia maiseman kauneudesta, kun koko ajan oli mielessä huoli siitä, miten kauan sähkötöntä elämää vielä jatkuisi. Meillä ei siis ollut todellakaan mitään hätää, mutta jotenkin sitä oli koko ajan jonkinlaisessa "poikkeustilassa", kun mietti minkä verran kotona pitäisi lämmittää ja kuinka kaikki ne selviävät, joilla ei ole kotonaan mitään kunnon tulisijaa tai kuinka paljon sähkökatkos aiheuttaa huolta ja harmia maatiloilla, joilla ei ole aggregaattia. Koululaiset saivat toisen vapaapäivän ja huoli isänpäiväkortin kohtalosta yltyi. Päivä sujui kuitenkin mukavissa merkeissä, sillä päädyimme pulkkamäkeen oikein mukavalla porukalla. Mikäs sen hauskempaa kuin talvinen liikunta ja yhteinen päivittely sähköttömästä tilanteesta:) Ja niin vain kävi, että torstai-iltapäivällä ne sähköt sitten vihdoin ja viimein saatiin takaisin. 

43 tuntia sähkötöntä elämää. Toivon oppineeni läksyni. Arvostan ja kiitän sähköllisestä elämästä ja samalla olen huolissani siitä, miten tämä maa saadaan kyykylleen vain sillä, että napsaistaan sähköt poikki. Olen haaveillut hankkivani jossakin vaiheessa itselleni (minun mittapuullani) kalliin korun. Nyt minusta tuntuu, etten voi sitä tehdä. Korun hinnalla saisin ainakin puolet aggregaatista, ellen enemmänkin. Seuraavan sähkökatkon aikana kallis koru kaulalla ei lohduta eikä perhettä lämmitä.

Hyvää ja sähköllistä viikonloppua kaikille! Pitäkää huoli, että kotona on kynttilöitä ja taskulampuissa toimivat patterit.