Tapaninpäivän tunnelmia

Nostan joka välissä katseeni näppäimistöltä ja katson ulos, sillä siellä on juuri sellainen maaginen sininen hetki, jolloin päivän valo häipyy lopullisesti ja hämärä muuttuu pimeydeksi. Se on hetki, joka kestää vain hetken ja sitä voisi katsella loputtomiin. 

Ja ainakin minusta tuo sininen hetki hämärän rajamailla on juuri joulukuussa kaikkein kauneimmilllaan. Ehkä se johtuu siitä, että tässä vaiheessa päivä ei ole vielä käytännössä pidentynyt ollenkaan ja kohta alkava pimeys on todella pimeää. Eilen illalla satoi jonkun aikaa ihan kunnolla lunta ja nyt kaikkialla on puhdasta, uutta lunta ihan kunnon kerros. Päivän vaihtuminen illaksi lumen keskellä tekee sinisestä hetkestä entistäkin sinisemmän.

Tapaninpäivä on vanhastaan ollut joulunpyhistä se, jolloin lähdetään ulos tai kyläillään 

(ja onneksi kumpaakaan näistä ei ole mikään pakko toteuttaa, jos ei oikeasti jaksa/halua/huvita, että relax vaan kaikki). Itse en ole vielä käynyt ulkona kuin muutaman valokuvan ottamisen verran, mutta vieraita saatiin kylään ja tästä tulikin oikein sukupäivä. Minulla on äidin suvun puolelta vain kaksi serkkua, jotka asuvat useamman sadan kilometrin päässä Puronvarresta, joten on ymmärrettävää, ettemme näe toisiamme kuin harvakseltaan. Joulu on yksi niistä ajankohdista vuodenkierrossa, 

jolloin yleensä olemme lähempänä toisiamme ja tänään näimme sitten meillä. Samalla näin myös omia kummejani ja ehtivätpä mummu ja pappakin samaan syssyyn kylään. 

En ole itse innostunut siitä, jos kylässä on yhtä aikaa monia, toisilleen tuntemattomia vieraita, mutta näin tuttujen kesken vauhdikas ihmisvilinä tuntuu vain kovasti kotoisalta. Ja säännöllisesti tällaisten kyläilyjen jälkeen huomaan toivovani mahdottomia, kuten sellaista, että Suomi olisi vähän pienempien välimatkojen maa.

Jouluntuntu asuu täällä Puronvarresa vielä pitkään, mutta jonkin asteinen arkeen palaaminen on edessä huomenna. Iskämies lähtee taas töihin ja me muut palaamme arkeen ainakin siinä mielessä, että mahdolliset jäljelle jääneet konvehtirasiat sun muut herkut suljetaan odottamaan uutta vuotta kaappiin. Kinkun jälkeen maistunee taas jauhelihakastike, vaikka itse voisin hyvinkin elää pelkällä jouluruualla kaikki välipäivätkin.

Joulun tunnelmaa toivon edelleen myös kaikkien täällä blogissa vierailevien mieleen.