Vuosi lähenee loppuaan ja ihmismieleen kuuluu, että jollakin tasolla sitä tekee tiliä menneen vuoden kanssa ja mielessään suunnittelee uutta. Vuodessa on kaksi päivää, jolloin kaikki tuntuu olevan mahdollista: ensimmäinen ja viimeinen päivä. Tai oikeastaan nämä päivät pitäisi kirjoittaa juuri toisinpäin: vuoden viimeisenä ja uudenvuoden ensimmäisenä päivänä vain taivas on rajana. Onneksi järkiintyminen alkaa melko pian ja pilvilinnoista tullaan alas vaihtelevalla rytinällä. Tammikuun kolmantena päivänä elämä on taas jo aika tavallisissa uomissaan ja kaikki hyvät aikomukset, jos eivät nyt aivan unohduksissa ole, niin eivät ne kuitenkaan ajatuksia enää hallitse.
Mutta onhan se ihan hauska ajatus, että vanhan vuoden viimeisiin ja uudenvuoden ensimmäisiin päiviin liittyy aimo annos toiveikkuutta, tulevasuudenuskoa ja jopa hivenen hulluutta. Sillä mitä muutakaan ovat ne kuvitelmat omasta kaikkivoipaisuudesta, joka johtaa ihmisen kuvittelemaan kaikenlaista omasta itsestään. Rakettien räiskyessä sitä ajattelee, että oikeastaan ei ole homma eikä mikään laihduttaa ne kauan aiotut 15 kiloa, tavata ystäviä monta kertaa viikossa, pitää koti aina siistinä, laittaa pelkästään terveellistä ruokaa, olla fiksu, valveutunut, eettinen, ekologinen, psykologinen ja kaikkea muutakin mahdollista yhtä aikaa. Ja vaikka tiedämme, ettei tämä mitenkään voi olla mahdollista, me hetken aikaa uskomme näihin kuvitelmiimme ja rohkenen jopa väittää, että me tarvitsemme näitä kuvitelmia. Me tarvitsemme hetkiä, jolloin kuvittelemme pystyvämme siirtämään vuoria. Ja usein tällaisten ylilyöntikuvitelmien aika on vuodenvaihteessa, ei suinkaan tavallisena tiistaina toukokuussa.
Ja onhan se haaveilu ja suunnittelu mukaavaa, inspiroivaa ja jännittävääkin. Se on sitä silloinkin, kun tietää jo valmiiksi, että nyt mennään sen verran kovaa ja korkealta, ettei niin ylös pääse millään. Mutta uskoisin, että näin pääsee kuitenkin pitemmälle verrattuna siihen,ettei suunnittelisi tai haaveilisi mitään.
No, mistä sitten itse haaveilen tai mitä suunnittelen tulevalle vuodele 2019? Kovin kovia lupauksia on turha tehdä, mutta haaveilemisesta tykkään. Mielessäni on monia kysymyksiä ensi vuotta koskien ja osaan niistä suhtaudun suurella jännityksellä, ehkä jopa hieman peläten ja hermoillen. Ennenkaikkea toivon, että nämä kysymykset saisivat jonkinlaiset vastaukset tulevana vuonna. Sitten on muutamia vapaa-aikaan liittyviä asioita, jotka uskallan tässä ihan julkikirjoittaa. Ne eivät ole mitään tavoitteellisia lupauksia, mutta asioita, joihin haluan käyttää sitä kuuluisaa omaa aikaa aina silloin, kun sitä on. Nämä vapaa-ajan asiat ovat neljä kovaa koota: kirjat, kirjoittaminen, kuntoilu ja kuorolaulu. Onneksi nämä kaikki ovat myös sellaisia juttuja, joita voi harrastaa aivan pieniäkin pätkiä kerrallaan, eivätkä ne vaadi toteutuakseen erityistä paikkaa tai suuria rahasummia. Ne ovat asioita, jotka piristävät mieltä ja antavat ajatuksille mahdollisuuden lentää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti