Puolivuotias

Siellä hän nukkuu, meidän puolivuotias.

Kesälomareissun tiimellykseen mahtui myös virallinen puolivuotispäivä 

(ilman sen kummempia juhlallisuuksia) .

Tammikuun lumisateista on siirrytty kesän vesisateisiin 

ja siinä välissä on eletty voimalla vauvaelämää. 

On ihasteltu, ihmetelty ja nautittu. 

Välillä myös väsytty, hermostuttu, huolestuttu ja huudettu.

Onneksi kuitenkin nuo positiiviset asiat ovat suurempia. 

Onneksi meillä on tämä pieni.

Aamulla sisarusten askeleet suuntaavat ensimmäiseksi kamariin katsomaan, 

joko pienin on herännyt. 

Yleensä on, hän herää meistä ensimmäisenä.

Pienet jalat potkivat tuntemisen merkiksi 

ja isoveli ja -siskot saavat palkakseen pelleilystä kuplivan kikatuksen. 

Vielä nämä jalat eivät konttaa eivätkä nouse. 

Ainoastaan selältä mahalleen ja takaisin nämä ponnistelevat monta kertaa päivässä.

Vielä hetken ajan pikkulegot, barbien kengät, kivet, värikynät yms. tärkeät asiat saavat olla rauhassa, mutta tuskin enää kauan.

Vielä hetken ajan hän on ihanan pieni vauva.

Nukkuvaan lapseen liittyy jotakin tavatonta mystiikkaa.

Vaikka ennen nukahtamista olisi koko huushollissa ollut täysi kahakka päällä. 

Huutoa, raivoamista, itkua, potkua, vääntöä, kääntöä siellä sun täällä 

(eikä vähiten vanhemmilla), 

niin nukkuvaa lasta katsellessa kaikki se unohtuu 

tai ainakin muuttuu täysin merkityksettömäksi asiaksi.

Kun lapsi nukkuu hän täyttää koko huoneen 

ja nukkuvaa lasta voisi katsella vaikka kuinka kauan.